Ruostunut kirveen terä hamaran peitossa.
Työperäinen
Mies nukkui työtuomioistuimen sohvalla. Hänet oli tuomittu työperäisen uupumuksen takia ruokaperäsille.
Virkaheitto
Virkaheitto johtaja – työtuolina heittoistuin.
Sääennuste
Sääennuste hihasta: aurinkoa puuskissa.
Parkettien partaveitsi
Parkettien partaveitsi nauroi kuollakseen ja valui parkettien partavaahtona viemäriin.
Hiljainen mies ja kiitollisuuden velka
Hiljainen mies sai mielestään enemmän hyvää kuin pystyi antamaan tai tekemään muille ihmisille. Niinpä hänelle oli kertynyt kiitettävää ja tehtävää hyllymetreittäin.
Hiljainen mies päätti kuitata asian jouluna lahjatavaroina ja töinä. Hän vuokrasi pakettiauton, jolla kuljettaisi lahjat, lumilapion ja halkaisukirveen yms työvälineitä kohteisiin. Lahjoiksi hän hankki laatikoittain viinipulloja, kahvipaketteja, suklaata ja karkkeja.
– Mitä jos me ajaudumme sinun avuliaisuuden vuoksi kiitollisuuden velkajärjestelyyn, epäilevä erkki noitui.
Hiljainen mies ja yo-juhlat
Hiljainen nuori mies istui naapurissa kahvipöydässä. Vastapäätä naapurin Marja yo-lakki päässä yritti vastata luontevasti kymmenennen kerran, mihin aikoo mennä ja mitä tekemään jatkossa.
Paikalla oli tuttuja ja tuntemattomia, sukulaisia ja naapureita. Kaikki muut paitsi hiljainen mies tuntuivat nauttivan olostaan ja keskustelevan sujuvasti muiden pöydässä istuvien kanssa.
Kahvikupit olivat laakean muotoisia ylhäältä, mutta suippenivat kohti tassia. Kuppeihin oli kaadettu kuumaa höyryävää kahvia piripintaan. Hiljainen mies mietti, miten saisi kupin huulilleen käsien vapisematta. Kuppi kasvoi hänen mielessään altaaksi. Pitäisikö kuppiin tarttua kaksin käsin. Sen kyllä kaikki huomaisivat. Entä jos kyyristyisi nenä kiinni kahvin pintaan. Tällöin kuppia ei tarvitsisi nostaa niin ylös ja samalla häiritsevät nenäkarvat kärventyisivät. Sekin huomattaisiin.
Hiljainen mies yritti keksiä jotain, millä saisi ihmisten huomion muualle. Taskussa olisi paperipussi, sen jos räjäyttäisi. Eihän se mitään auttaisi, huomio olisi hetken kuluttua taas hänessä.
Ainoa mahdollisuus olisi ulkoa kantautuva kova ääni. Tai uusi vieras, jonka tuloon ihmiset keskittyisivät niin että hiljainen mies ehtisi vaivihkaa ryystää puoli kuppia – tosin suun polttaen.
Hiljainen mies ja roolit
Hiljainen mies, paradoksaalista kyllä, näytteli harrastajateatterissa, mutta ei halunnut osallistua leikkimielisiin tanssiesityksiin eikä kilpailuihin vaan poistui paikalta kun vapaaehtoisia alettiin kysellä. Eräässä hääjuhlassa hän kiipesi omaan hotellihuoneeseen valittaen väsymystä.
– Mihin karkaat sinä siellä portaissa, olet juuri sopiva henkilö yllätystehtäviin!
Hiljainen mies sulkeutui vaieten hotellihuoneeseen.
Ex tempore -fobia on yksi sosiaalifobia, pelko joutua nolatuksi ihmisten edessä yllättäen.
Näytteleminen on turvallisempaa, kun on hyvin omaksuttu käsikirjoitus, ohjaajan ja muiden näyttelijöiden tuki, lukuisat läpimenot ja tuttu esityspaikka. Paitsi että ei ole. Jotain poikkeuksellista saattaa aina tapahtua. Vastanäyttelijä on eri paikassa menossa näyttämöllä tai käsikirjoituksessa!
Hiljainen mies ja palovaroittimet
Hiljainen mies oli tarkka tavaroistaan ja huolissaan kaikesta. Sen vuoksi hänellä oli kymmenen palovaroitinta. Tulipalon sytyttyä varmasti joku niistä toimisi ja herättäisi asukkaat.
Hiljaisen miehen vaimo paistoi pannulla perunoita, mistä aiheutui jonkin verran savun hajua, ja yksi jos toinen palovaroitin alkoi ulvoa.
– Mikä täällä vinkuu? vaimo huusi.
– Varmaan palovaroittimet. Hyvä, että järjestelmä toimii, hiljainen mies puolustautui.
– Järjestelmä tosiaan. Eikö yksi toimiva varoitin riittäisi?
– Palovaroittimia on oltava vähintään yksi jokaista alkavaa 60 neliömetriä kohti.
– Huoliveikkona sinä tulkitset sen 60 varoitinta neliölle. Mutta mitkä niistä nyt vinkuvat?
– Jaa-a.
Keittiöjakkara sai kyytiä, kun vaimo syöksyi tulta päin ja löysi viisi aktivoitunutta varoitinta. Sitten hän tuuletti huoneita. Vähitellen tuli hiljaista.
Hiljaisen miehen vaimo heräsi yöllä vaimeisiin piippauksiin.
Paristo on loppunut yhdestä varoittimesta. Mutta mikä niistä se on?
Valheella
Valheella on lyhyet jäljet – valkoisella valheella labyrintti.
Hiljainen mies päätti lopettaa hiljaisuuden
Hän kysyi ensin neuvoa paikallisesta sotesta, voiko hiljaisuuden lopettaa seinään?
Sairaanhoitaja katsoi kandia. Epävarma kandi kääntyi kokeneen lääkärin puoleen.
Kokenut lääkäri tiesi, että hiljaisuuden voi lopettaa seinään, mutta lopetus- ja vieroitusoireet kestävät hiljaisuuden desibelitasosta riippuen yleensä 1–4 viikkoa hiljaisuuden lopettamisen jälkeen.
Vaa’ankieli-ihminen parisuhteeseen
Vaa’ankieli-ihminen joutui elämänsä suurimman valinnan eteen vastatessaan kysymykseen, jossa oli vain kaksi vaihtoehtoa. Hääpaikassa hikoili satakunta vierasta, jotka katsoivat vuoronperään kelloa ja paikan sisustusta.
Näiden todistajien läsnä/hereillä ollessa, kysyn sinulta, tahdotko Juho, vaa’ankieli-ihminen, ottaa tämän jämpti-Jaanan puolisoksesi rakastaaksesi häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?
– Tuohon kysymykseen on mahdotonta vastata vielä tässä vaiheessa, pitäisi selvittää myötä- ja vastoinkäymisten määrät, vaa’ankieli-ihminen sanoi.
– Kyllä nyt pitää vastata. Todistajat ovat tulleet matkojen takaa, ja minullakin on saunavuoro puolen tunnin kuluttua, joten joudu sielu ja anna palaa, mutta älä kirkkoa polta!
– Olen vaa’an kielenä, vastaan mitä tahansa, vaa’ankieli-ihminen sanoi.
Koronasta
Selvisin koronasta kuin oire veräjästä.
Kop kop kop.
Vaa’ankieli-ihminen asettui
Juho asui Vaa’ankieliasemalla, mikä näin puujalkavitsinä juhlallisesti ilmoitettiin. Hän oli avannut Suomen kartan ja osunut sokkona sormellaan viittä vaille ruuhkasuomeen. Mäntsälä ei ollut hänen mielessään silloin, mutta hän oli uskonut Sattuman kauppaan, jota piti hänen enonsa, Väinö Himottu, kuuluisa Kuluneiden sanontojen kirpputorien osaomistaja.
– Mäntsälässä on tyhjillään oleva taksiasema, osta pois. Tapiseeraa ja maalaa seiniä, niin pitsojen ja lihapiirakoiden haju haihtuu oitis Hauholle, Väinö puhisi.
Vaa’ankieli-ihminen jatkaa
Olin pikkuista vaille pirun lähellä unohtaa vaa’ankieli-ihmisen. Mutta en tehnyt niin. Nimittäin vaa’ankieli alkoi hallita koko Juhon elämää. Kun hän meni kauppaan, hän joutui äänestämään, mistä ovesta menisi sisään. Niin ikään maksaminen ei onnistunut millä hyvänsä kassalla tai automaatilla. Kaupan tilastoihin piti saada vaa’ankieli.
Ulko-ovella Juho ei tiennyt, tullako vai mennäkö, ja kaupan liittymässä riitti ihmettelemistä, kääntyäkö vasemmalle vai oikealle, sillä hänen ratkaisunsa vaikuttaisi liikennelaskentaan, ja se taas ohjaisi liikennesuunnittelua.
Hushållning – kodinpito
Sinä vaativa persoona: pidä vain oma kotisi, älä pidä muita koteja.
Mustikat ja ajatus kypsyivät
Mustikat ja ajatus kypsyivät
hyväksyä tämä elämä tällaisenaan.
En purjehdi valtameriä,
mutta tien saatan ylittää.
Taipumaton
”Kuka” taivu ei koskaan, tahtoo vain yrittää.
Nimim. taipumaton
Vaa’ankieli-ihminen
Juho oli vaa’ankieli-ihminen – kieli keskellä suuta. Hän ei ollut kuitenkaan mikään kielimies eikä suupaltti, enemmänkin puhumaton tuppisuu. Hän oli vaa’ankieli äänestäjä. Hän ratkaisi monet kiperät vaalit äänellään. Juho ei sitoutunut kehenkään henkilöön eikä mihinkään puolueeseen eikä varsinkaan aatteeseen vaan hän äänesti vaalit kerrallaan sopivalla kannalla, jolloin ehdokas sai niukan voiton tai hävisi yhdellä äänellä.
Ehdokas syytti tyhmiä äänestäjiä tai nukkuvien puoluetta, vaikka oikea kohde oli vaa’ankieli-ihminen.
Pauli Taivas
Taivaan kappaleet soivat monissa medioissa. Halusit sitä tai et.
Loputon kirkkaus, lohduton rakkaus.
Salaojien salaisuus – hyvät marjapaikat.
Risusalaojien rangaistus:
lähimmäisen pakarat punaisena.
Pressan uusi järjestelmä (PUJ)
Valtioon oli luotu järjestelmä, joka oli hyvin laaja ja monimutkainen. Kansalaiset kehuivat järjestelmää hienoksi ja monimutkaiseksi. Ja he myös imartelivat pressaa osin aiheetta, miten viisas tämä oli, että oli onnistunut rakentamaan näin suurenmoisen järjestelmän.
Suuret puolueet hallitsivat järjestelmää pressan tiukassa otteessa ja olivat omissa poteroissaan puolustamassa kehitystä. Pienten puolueiden kritiikki mutkikkaasta järjestelmästä surisi kärpäsenä katossa. Pienillä ei ollut sellaista sivistystä eikä tietämystä järjestelmästä, että he olisivat voineet haastaa pressan järjestelmää. Ja heidän julkisille esiintymisilleen naurettiin. Heidän kielensä kangerteli, ja heidän kehonsa heilui omituisesti.
Mutta yhtenä päivänä järjestelmä lakkasi toimimasta. Järjestelmä oli niin monimutkainen, ettei pressa itsekään enää ymmärtänyt sen toimintaa.
Sitten pienestä puolueesta astui esiin Eino, jolla oli heiluvilla korvilla parantava ja korjaava voima. Eino lupasi heiluttaa korviaan yhdellä ehdolla: pienten puolueiden ääntä on kuunneltava eikä pilkattava, tai muuten järjestelmän hukka perii!
Univelkajärjestely
Hiljainen mies kärsi unettomuudesta. Univelkaa oli kertynyt siinä määrin, että hänen oli pakko hakea univelkajärjestelyyn.
Lääkäri tarjosi unipillereitä, mutta hän pelkäsi riippuvuutta niihin. Ei auttaneet tirsat, nokkaunet eikä ruokaperäset vaan ne veivät miehen entistä pahempaan velkakierteeseen.
Univelkajärjestely on osa EU:n kansantervehdyttämisohjelmaa, jossa EU-maat jaetaan nukkujiin ja kukkujiin. Suomi kuuluu nettokukkujiin, eli me valvomme unta enemmän muiden EU-kansalaisten kaaleihin.
Sivusuhde
Matin ja Maijan sivusuhde muuttui vakituiseksi, ja heidän väliltään poistui pilkkutäkki.
Sielun ja suolen säännöllisyys
Puolet petäjäistä ja puolet Pegorionia.
Talkkia taipeihin ja talkkunaa aivoille.
Daktacortia silsaan ja tanssitunteja salsaan.
Escortia mielipahaan.
Hassumman näköinen mies
Mies oli matkalla Helsinkiin junalla. Hän astui ensimmäiseen vaunuun.
– Anteeksi, onkohan tässä vapaa paikka? Mies kysyi nuorelta naiselta, joka levitti tavaroita ympärilleen aivan kuin olisi rakentanut puolustusasemaa vihollista vastaan.
– Kyllä on. Mutta sinä et siihen istu! nainen paukautti.
– Johtuuko siitä, että olen hassumman näköinen?
– Sitä sinä juuri olet. Itse asiassa olet hassuimman näköinen mies, jonka olen eläissäni tavannut. Vyötärö hipoo kainaloita, ja narusolmiossa ratsastaa Buffalo Bill.
– Onkohan Iltis vapaa? mies kysyi ja osoitti avoinna lepäävää lehteä.
– Olen lukenut sen. Mutta sinä et sitä lue!
– Hesaan menossa?
– Mitä se sinulle kuuluu? Apua, onko konnari paikalla? Tämä mies kalastelee tietojani!
– Tässä minä olen, mies vastasi ja näytti kalastuskorttia. – miten voin palvella? Oletteko sairas? Näytätte kalpealta.
Nainen pyörtyi. Konnari raahasi naisen konnarin koppiin, jossa riutui viisi muuta matkustajaa.
Neulanen
Juhani Aho kirjoitti lastuja, minä kirjoitan neulasia. Havunneulaset ovat vuoltuja lastuja pienempiä. Vastaavasti neulaset ovat lastuja lyhyempiä tekstejä. Sana neulanen taipuu kuin nainen.
Neulaset voivat olla ajankohtaisia. Ne eivät valaise yksityiselämääni, vaikka kuivat neulaset syttyvät helposti mutta palavat nopeasti tuhkaksi.
Neulasia julkaistaan kotisivuillani osoitteessa kariseitsonen.net ja Facebookissa profilissani. Viimeisin päällimmäisenä.
Kuluttaja
Hän kuluttaa aikaa ajatellessaan mihin rahat kuluttaisi. Hän tutkii kuluttajabarometria kuluttaakseen kuten muutkin suomalaiset. Hän ei halua erottua joukosta.
Putkipolitiikkaa
Siltarumpupolitiikassa poliitikko petaa itselleen jatkokautta ajamalla läpi investointeja omaan vaalipiirinsä.
Väyläviraston ohjeen mukaan siltarummulla tarkoitetaan putkisiltaa, jonka vapaa aukko on vähintään kaksi metriä. Maantierummulla tarkoitetaan maantien alittavaa rumpua, jonka vapaa-aukko on alle kaksi metriä.
Vapaa-aukon koko on verrannollinen hankkeen kustannusarvioon. Mitä suurempi vapaa aukko, sitä suurempi hanke.
Siltarumpupolitiikassa Suomessa on kysymys suurimmillaan sadoista miljoonista euroista. Maantierumpupolitiikassa investoinnit ovat siltarumpupolitiikkaa pienempiä. Mehupillipolitiikkaa tehdään esim. kunnan ala-asteen väliovien kahvoista.
Kainalofarkut
Katson teeveetä harvoin, mutta kun katson, osun asian ytimeen. Viihdeohjelmassa kysyttiin naiselta, millaisista miehistä hän ei pidä?
Vastaus tuli apteekin hyllyltä. Hän karttaa miehiä, joilla on kainalofarkut, narusolmio ja huono kielitaito.
Kaukopuhelu
Puhekirjoitus eli sanelu tekstiksi tuottaa toisinaan jotain muuta kuin mitä puhuja tarkoittaa.
”Kuulostaa tasaiselta perhe-elämältä”, sanoin.
”Kuulostaa kaukopuhelulta kansalaiset kuulkaa”, puhekirjoitus kirjoitti.
Haikeana muistelen kaukopuheluiden aikaa. Puheluita arvostettiin aivan eri tavalla, koska ne minuutit olivat kalliita. Täytyi vähän etukäteen miettiä, mitä puhuisi.
Oiskeluaikana taskut pullottivat kolikoita, kun menin lennättimeen soittamaan tyttöystävälle.
Hulluko
Parkour ja Parkinson istuivat kahviossa. Viereisessä pöydässä notkui normiporukkaa, jonka jäsenet tuijottivat ja naureskelivat Parkinsonille.
– Hulluko tuo mies on, kun naputtaa pöytää ja kalistelee veitsiä ja haarukoita?
Parkour nappasi tyhjän tarjottimen ja heitti sitä kohti naapuripöytää. Tarjotin pyöri vinhaa vauhtia, ylitti naapurit hiuksia hipoen ja palasi Parkourin kouraan. Parkour ponnisti itsensä tarjottimen päälle ja skeittasi siihen lisää vauhtia, jolloin normiporukka sai jalat alleen ja poistui vähin äänin kahvilasta.
Jos unohdat hääpäivän
Jos unohdat hääpäivän tai muun sellaisen merkkipäivän, älä onnittele tai lahjo kaksinkertaisesti korjataksesi unohduksen. Onnittele seuraavana vuonna normaalisti merkkipäivänä.
Pahoitteluhurmaaja
Hiljainen mies ajatteli, että hänestä tulisi hyvä pakinoitsija. Hän osasi käyttää kieltä huumorilla terävästi höystettynä. Hän seurasi ajankohtaisia tapahtumia ja uskalsi kirjoittaa myös ilkeän pakinan. Hän osasi yhdistää asioita yllättävällä tavalla, kuten parkour ja parkinson.
Mutta hiljainen mies katui usein, mitä tuli kirjoitettua jostakin henkilöstä tai tapahtumasta. Aamuyöllä hän lähetti katumus viestejä, joissa hän pahoitteli kirjoituksiaan. Niinpä häntä alettiin kutsua pahoitteluhurmaajaksi.
Neronleimauksia Norolantiellä
Sain pumaskan neurologin leimauksia vuonna 16, jolloin tuli vipinää ja vapinaa minunkin elämääni.
Toistan päivittäin nopeudella Säkkijärven polkka: Levodopa, Karbidopa, Entakaponi.
Kiire vs. omatunto
Tapahtui noin 60 vuotta sitten.
Samalla puolella tietä kuin taiteilijapariskunta, asui kanttori Urkunen, jolla oli konttoritarvikkeita myytävänä.
Ostin vihkoja, kyniä ja teroittimen.
Minun ei tarvinnut maksaa ostoksia heti. Hän jopa painotti, että älä tule maksamaan tänään.
– Työkiireitä, Urkunen sanoi ja selaili nuotteja.
Mutta minulla oli jo tuolloin omatunto, jolla oli heti-niminen eräpäivä.
Menin siis maksamaan heti. Urkunen joutui kävelemään ison ”kartanon” läpi avaamaan ulko-oven.
– Minähän sanoin, että ei tänään.
– Nokun äiti käski.
Iso vs. suuri
Vaahtolassa asui taiteilijapariskunta, jonka mies maalasi isoja tauluja ja nainen taas miniatyyrejä. Mies markkinoi monien mielestä kalliita tauluja edullisella neliöhinnalla.
Isot taulut olivat niin isoja, että taiteilijapariskunnalla oli tietämistä logistiikan kanssa. Talo oli vanha ja siinä oli pienet ovet. Ulko-ovia oli kaksi: toinen ulospäin aukeava ja toinen sisäänpäin aukeava.
Kerran oli ollut alastonta ihmistä kuvaava taulu lähdössä näyttelyyn. Kun mies kantoi taulua, ote lipesi ja taulu kaatui lähelle ulko-ovea lappeelleen ja jumitti sisemmän ulko-oven niin ettei sitä pystynyt avaamaan. Pariskunta jäi jumiin taiteeseen.
Taiteilijoihin nyreästi suhtautuva rouva, joka kuului Vintin todistajiin (Vintin todistajat uskovat tuulta nopeampaan Vinttimieheen), sattui kävelemään paikan ohi.
– Hei rouva olemme juuttuneet tänne sisään, voisitteko auttaa meitä tai pyytää apua paikalle, taiteilija huusi pienestä avoimesta ikkunasta.
– Saitte suuren apurahan isojen taulujen maalaamiseen ja juopotteluun. Hoitakaa itse sotkunne, rouva sanoi ja jatkoi matkaa.
KULUNEIDEN SANONTOJEN KIRPPUTORILLA
– Sinä tilaat nykyään vähemmän uutta tavaraa?
– Vanhassa sanassa asuu viisaus.
– Kyllä juuri. Täällä aika pysähtyy, eikä ole kiire minnekään. Asiakas saa tutkia rauhassa sanontoja. Paitsi NYT perhana! SUOMI–RUOTSI-jääkiekko-ottelu alkaa vartin päästä. Hypihän orava-asiakas ulos täältä!
– Vai rauhassa tutkia?
Haparoi
Isäni oli innokas penkkiurheilija, oli lajina yleisurheilu, paini tai hiihto. Meille pojille mäkikisat olivat parhaimmillaan viihdettä kuten Ällitälli 1970-luvulla. Haparoivat ja räpiköivät mäkimiehet yrittivät pysyä ilmassa. Ja me nauroimme – isän mielestä joskus häiritsevästi.
Ei se ollut saksalaisen mv tylsäpiirto TV Kaiserin viimeinen korahdus vaan isän murahdus, joka päätti usein kisat meidän poikien osalta, ja me hiippailimme yläkertaan posket pullollaan tirskuen.
Musiikin muurahaispesä
On hyvä, että joku sohaisee musiikin muurahaiskekoa päässäni ja herättää minut sokeasti kuuntelemasta samoja suosikkeja, vaikka keko kuhisee kuningattaria ja roudareita eri puolilta.
EDIT
On hyvä, että joku sohaisee musiikin muurahaiskekoa päässäni ja herättää minut sokeasti kuuntelemasta samoja suosikkeja, kun keko kuhisee kuningattaria ja roudareita eri puolilta.
Soittamisen iloa
Menin Ylen Areenaan, Linnan jatkoille. Luulin että löytäisin Arpan, mutta löysinkin Marzin ja Arpan ja vielä enemmän. Ja he lauloivat ja muistuttivat toisiaan.
Soittamisen iloa ja huumoria kasvoilla.
Liirtoja
Vesiliirto: veden päälle ajautunut ajoneuvo;
Kiharaliirto: nimismiehen kiharoiden päälle ajautunut ajoneuvo;
Permanenttiliirto: pysyvään kiharaliirtoon ajautunut ajoneuvo;
Välinearvo
Kaatumisilla oli välinearvo
Vuosia sitten sattuneet kaatumiset Norolantien Piippumäessä saattoivat edesauttaa remontin tekemistä.
Norolantie paranee silmissä kuin vanhassa filmissä, jossa kaikki voittavat lopussa.
On kuin suuri höyrysilitysrauta ajaisi kerros kerrokselta massaa, ja niin päivä päivältä valmistumiskarkelot lähestyvät. Varmaan täytekakkua tarjoaa kunnan väki. Kakussa silmä erottaa samat kerrokset kuin kadussa.
Ja pinta tietenkin sileää tummaa suklaata. Norolantien pinta tosin vielä avoinna eli murskeella. Mutta kun vuosi 25 koittaa, höyryävä musta AB voittaa, jos se on itseisarvo!
Terveys sick sakkaa
mutta Seitsonen räppää
vaikkei osaakaan, keltanokka, nokkapelti rutussa,
poistumassa vihellysten saattelemana,
hernepussi nenässä.
Norolantie
En ole Matti maailmassa vaan Kari Kukkilassa eli Kuri Karkkilassa,
Norolantie highway pyörän alta vei.
Kaipasin asfaltti-ihottumaa, kylkiluille lihottumaa.
Piippumäessä nimismiehen vaimon permanentti iski täysillä renkaisiin, ohjauksen menetin, uutisoitiin.
Nimismiehen kiharat betoniksi muuttuivat,
Mestari lupasi asfalttia vuonna 25.
Veto-oikeus
Vaimolle jäi veto-oikeus vaihtaa manuaali automaattiin, vaikka mies muuta visersi ja naama sinersi ja vielä vaihtoi
takavedon etuvetoon, taikka
Viton Hiaceen vaikka rahat sitten otti hihasta eikä roskapankin pihasta.
Ja vaimo vaihtoi miestä, yltäpäältä hiessä mies muutti alivuokralle ylikulkusillan alle, jossa veto-oikeus luistimeen ja vielä uistimeen ettei kylkiluut paistaisi eikä hyeenat haistaisi.
Urho – ihmissuhteiden jäänmurtaja Vaahtolassa
Ajankäytön konsultin ja parisuhdeterapeutti Urhon uusin teos on railo jäätyneiden parisuhteiden hoitoon.
Urhon aikaisempia saavutuksia:
Urhon kehittämä ihmisten rasitustodistus on otettu ilolla vastaan deittipalveluissa.
Urhon järjestämät ajankäytön seminaarit ovat olleet Yritys- ja erehdyspäivien vetouistimia.
Sielusta
Sielu vaeltaa, Salomonit paukkuu.
Ei mitään viivoja
Koronatestissä ei ollut mitään viivoja, mikä toi mieleen kouluajat.
Keskikoulussa luonnontieteiden opettaja ärtyi viiva-sanasta lukualueen yhteydessä.
– Joutsenella on yleensä viisi viiva kuusi kappaletta poikasia, oppilas vastasi.
– Ei mitään viivoja! ope tiuskaisi.
Julkaise elämäkertasi
Julkaise elämäkertasi tänään meillä. Me laskutamme sinua, ja perintätoimisto vaeltaa sielusi kanssa. Joke Publishing.
Elämästä
Elämäkerta täällä vain eletään
Yhtye-musiikkia
Sääasema
Sääasema on hiljaisen miehen lämpömittari
Hiljaisen miehen vaimo antoi hiljaiselle miehelle tehtävän lähtiessään kaverille kylään.
– Osta meille lämpömittari, josta näkee sisä- ja ulkolämpötilan, EI MUUTA.
Hiljainen mies mietti tietoja, joita olisi nyt samalla mahdollista saada. Muidenkin sisätilojen lämpötiloja voisi seurata, ei vain keittiön lämpötilaa. Siis tarvitsemme enemmän: autotallin ja vierashuoneen lämpötilan ulkolämpötilan lisäksi.
Sääasema löytyi Puuilosta, joka oli erikoistunut enemmän tai vähemmän tärkeisiin sähkölaitteisiin. Hän otti siihen kolme anturia – aluksi. Sääasema oli niin suuri, että se piti kiinnittää kahdella mukana tulleella ruuvilla seinään. Työhön tarvittiin ainakin vatupassi, ruuvimeisseli, mittanauha ja lyijykynä. Onneksi vaimo oli poissa, etteivät hänen ennakkoluulonsa heräisi keskeneräisen asennuksen tielle.
Vaimo palasi ja illalla hän halusi raittiiseen ilmaan.
– Lähden kävelylle, kuinkahan kylmä ulkona on? Katson uudesta mittarista. Kellonaika on ainakin pielessä.
– Se hakee oikean ajan ensi yönä Saksasta. Siellä aika on tunnin jäljessä, mikä piti korjata laittamalla aikavyöhykkeeseen 1 eli tunti lisää.
– Viis kellosta. Missä on ulkolämpötila?
– Se näkyy vasemmassa reunassa ja sisälämpötila oikeassa reunassa. Odota, kun kanava vaihtuu ykköseksi eli ulkolämpötilaan. Kakkoskanava on autotalli ja kolmonen on vierashuone.
– Lasken kolmeen, niin tuo laite lentää lepikkoon. Onko tärkeää tietää miten kylmää on autotallissa?
– On se. Jos lämpötila laskee radikaalisti, asema hälyttää siitä terävällä piippauksella. Mutta otin sen asetuksista pois, koska sinä olet allerginen ylimääräisille äänille.
Seuraavana yönä koko talo heräsi riipivään piippaukseen.
– Mitä helv. Kello on 2, vaimo huusi.
– Ai niin, testasin herätys-toimintoa sääasemassa. Unohdin ottaa sen pois päältä, hiljainen mies sanoi ja veti peittoa suojaksi.
Kaupan täti
Sote-keskuksessa kuultua
Kaksi asiakasta istui odottamassa.
– Oletko sinä se kaupan täti?
– En ole kaupan enkä muunkaan paikan täti.
– Olet aivan saman näköinen.
– Olet kaksoisolento. Jos kuitenkin olit tilapäisesti tuuraamassa kassaa?
– En ole koskaan ollut kaupassa tilapäisesti enkä kokopäiväisesti töissä!
– Älä hikeenny. Saatoin erehtyä, ellet sinä ole unohtanut joitakin vaiheita elämästäsi.
– Minä muistan kaikki vaiheet elämästäni.
– Siinä se tulikin. Sinä olit vaiheompelija. Olimme työkavereita. Anteeksi, sotkin sinut yhteen toiseen tätiin.
Love ja peace
Kun nää sairaala reissut on mennyttä elämää, laulan kuin Arppa hillittömällä Valeria -albumilla:
Mut ku Kari tuli takas se oli tatuoinu
toiseen käteen love ja toiseen peace
Pastori
Pastori joi pastöroimatonta maitoa ja joutui tiputukseen – myös urallaan.
Kirkkoherran virka jäi haaveeksi.
Lyyti
Lyytin uusi levy: Nousussa taas.Tuottajana Väinö Karjalainen, josta ei tarvitse kysellä, missä se Väinö on. Se on kaikkialla.
Matkalla
Olen matkalla pystyttämään patsaita, joita Lyyti on kaatanut.
Olen matkalla kaatamaan patsaita, Lyyti, Luova Records
Hautakiviä ja periskooppeja
Karri Kokon toimittama Jalokiviä ja kiikareita on saanut kilpailijan. Karry Notski, entinen Purnukan päätoimittaja on perustanut kirjallisen mulkaisun, nimeltään Hautakiviä ja periskooppeja. Mulkaisu ilmaantuu kotiovelle uhkailemalla: ”perkele nyt se lehti tänne ja sassiin”.
Julkaisun talous on vakaalla pohjalla. Se sisältää mainoksia mm. yritykseltä: Tuupovaara suklaa / Toblerone chocolate.
Jalmari Union
Mies oli toipumassa selkäleikkauksesta kuntoutussairaalassa. Leikkaus oli mennyt hyvin, ja toipuminenkin oli lähtenyt käyntiin lupaavasti, mutta vanha vaiva unettomuus haittasi.
Mies oli aina ollut herkkäuninen, niinpä hän nukkui sairaalassakin levottomasti, minkä hän pelkäsi hidastavan kuntoutumista.
Yöhoitajat olivat kiinnittäneet asiaan huomiota ja päätelleet, että miehen kannattaa korjata unirytmiä.
Yököt aloittivat unikoulun hänen kanssaan. He istuttivat hänet illalla hänen tyypilliseen nukkumaanmenoaikaan TV:n ääreen päivähuoneeseen pariksi tunniksi. Pieni iltapala torjui nälkää, ja shaali hartioilla lämmitti mieltä ja kehoa.
Ensimmäisenä iltana TV:sta sattui tulemaan Mika Kaurismäen ohjaama Paperitähti. Mies piti enemmän Akin elokuvista, mutta 1980-luvun tähdet pääosissa tasoittivat tilanteen.
Kuulostaa
– Kuulostaa tasaiselta perhe-elämältä, sanoin.
– Kuulostaa kaukopuhelulta kansalaiset kuulkaa, puhekirjoitus kirjoitti.
Toottes
Opiskeluaikana harrastin kahden kaverin kanssa filosofointia. Näytin heille eräästä artikkelista käsin tuhertamaani lyhennelmää, johon toinen heistä reagoi.
– Kuka tämä Toottes on?
– Siinä kyllä lukee ”totesi”, sanoin.
Totista touhua tuo filosofointi. Taidan keskittyä huumorointiin.
Henkeäsalpaava
Jos potilastietojärjestelmä sotkisi henkilöiden identiteetin, olisi se hengenvaarallista.
Mutta jos tietokoneelle ohjelmoitu runogeneraattori sotkee sanat ja nimet, lopputulos on henkeäsalpaavan jännittävää.
Ennen vaaleja
Ennen vaaleja kaikki on varpaillaan
Ennen vaaleja luvataan luvataan vaan
Vasta vaalien jälkeen kevätkin saa
Vasta vaalien jälkeen suudellaan
Laulun maailmaa parantava voima näkyy tänä keväänä kuntien vaalihuoneistoissa: äänestyskopit muuntautuvat vaalien jälkeen pussauskopeiksi.
1980-luvun suosittu viihdeohjelma Hukkaputki poiki Hukkaa päälle -albumin sarjassa esitetyistä lauluista.
Ennen vaaleja, kirjoittajat Olli Ahvenlahti ja Pertti Järvinen, esittäjä Pave Maijanen
Ikävä mummoa -albumi, Samuli Putro
Tartuin tähän putromaiseen pitkäsoittoon ja uskalsin koskee siihen.
Kappaleessa Kakarat on tiivistettyjä sanontoja. Kun ”jäätiin Turkuun hölmöilemään”:
”Ei syöty paitsi pitsaa, ei juotu paitsi kaljaa”
Kuvitellaan, että tässä kohtaa Ake, Make, Pera ja Mäk nauroivat meille.
”Ei lyöty paitsi turpaan, ei juostu paitsi karkuun”
Kun nuoruus jäi taakse:
”Aikuisuus on paskaa matot täytyy laittaa
Yksinäisen kämpän lattioille”
Virstankarkailu – juoksijan vaiva
Tauti alkaa viattomalla tassuttelulla edeten Tukholman maratonin kautta virstan karkailuksi.
Sote-keskukset ovat vihdoin heränneet lähtötelineisiin ja juoksevat lähes juoksijoiden kannoilla. Soten odotetaan ohittavan juoksijat vuonna 2035. Jo nyt jokaiseen Sote-keskukseen on perustettu arologian poliklinikka (etuliite aro juontuu sanasta aropupu), joka tutkii ja hoitaa vaivasta kärsiviä potilaita.
Tutkimuksiin kannattaa hakeutua, kun tahattomat virstankarkailut haittaavat elämänlaatua.
Tutkittava tuo mukanaan tutkimuksiin videon eli juoksunäytteen kolmelta tutkimusta edeltävältä päivältä. Tutkimus kestää kaksi tuntia ja sisältää tutkimuksen juoksumatolla sekä arologin haastattelun.
Suksi ei luista
Asiat eivät mene kaikilla aina putkeen, jos on uskominen laulujen sanoihin. Ja miksi ei uskoisi laulettuun ja painettuun sanaan. ”Sukuvika on se kun suksi ei luista”, laulaa Veikko Lavi. Apua luistoon voi hakea elämän voiteluryhmistä, kuten läheisiltä, ystäviltä, yhteiskunnan palveluista tai auttavasta puhelimesta.
Hukkaputki tv-sarjan yhteydessä julkaistiin pitkäsoitto, jossa Häviäjän humppa kertoo, että ”Ei hävinneitä tämä kansa tahdo rakastaa, se itse aina hävinneenä palvoo voittajaa.” Kappaleessa Syysromanssi Jukka Sipilä kysyy, ”Ketä voi syksyllä rakastaa, kun jäljellä ei ole kettään. Vappuheila on toisen luona ja eukkokin minua pettää.”
Irwin Goodman haistattaa paskat koko valtiovallalle, koska se ei osaa muuta kuin verottaa.
Vika onkin usein muualla kuten suvussa, valtiovallassa, verotuksessa. Toisaalta laulut lohduttavat kun tietää, että muillakin voi joskus mennä huonosti.
Erossa lusikat menevät harvoin tasan jakoon – ”Niilolle jäi TV, Hannalle BMW, kesämökki jne. kertoi STT.” ja Jukka Virtanen.
Alun perin parodiaksi tarkoitettu Elämän valttikortit -kappaleen siteeraaminen sai minut vajoamaan koomaan, joten viittaan tähän huonommuuden hybridiin vain lopun luettelossa.
Jos menee hyvin, haetaan vielä jotain parempaa, ja menetetään kaikki. Raha ja rakkaus, tai niiden puute aiheuttaa paljon ongelmia.
Juha Vainio uskoo huomispäivään, vaikka
”Sähkölasku vanheni, kotini on kylmä ja puhelin ei soi
Kohta kuka ties itse ulosottomies ulkoseinää moukaroi
Pian asunnotta kait heilun solmiotta
Mut antaa mennä vaan
Tyttöni nätti
Minut jo jätti
Mut päivä kerrallaan
Mä uskon huomispäivään…”
Litku Klemetti laulaa Hommat ei mee hyvin, loistavalla Asiatonta oleskelua -albumilla.
”Miksi selitän aina itseni ulos tilanteista kun mun monot ei vain luista?
täytyy oppia hyväksymään että hommat ei mee aina hyvin
hommat ei mee aina hyvin.”
LAULUT
Sukuvika – Suksi ei luista, kirjoittaja Veikko Lavi
Häviäjän humppa, kirjoittajat Olli Ahvenlahti, Pertti Järvinen
Syysromanssi, kirjoittajat Jouni Lompolo, Olli Ahvenlahti
Haistakaa paska koko valtiovalta, kirjoittajat Emil Retee ja Irwin Goodman
Hanna ja Niilo, kirjoittaja Jukka Virtanen
Elämän valttikortit, kirjoittajat Heikki Annala ja Vexi Salmi
Mä uskon huomispäivään, kirjoittaja Juha Vainio.
Hommat ei mee hyvin, kirjoittaja Sanna Klemetti
Synkkää iloisuutta
Olin jo vaarassa kyllästyä Ismo Alangon musiikkiin, koska sitä vyöryi joka tuutista, ja keikkoja oli perä perään eri kokoonpanoissa.
Mutta tänä vuonna ilmestynyt Me olemme ihme korjasi tilanteen. Kuuntelen tarkkaan Ismon uuden levyn, ja tutkin sen, kuten se entinen mies Excelin uuden version saatuaan.
Kappale listassa ihmetytti nimi Iloinen. Iloinen Ismo? Kappaleessa Iloinen toistetaan kolme kertaa Olen iloinen, minkä jälkeen palataan maan pinnalle: Mikä mua vaivaa? Ja taas kolme kertaa Olen iloinen, minkä jälkeen kysytäänkin jo, Olenko sairas?
Suosikkini on yllättävästi Synkkää musiikkia!
Sohvaperunalastu
Sohvaperunalastu eli syömistä Sohvaperunoiden katsojille.
Sohvaperunalastuissa on pieraisu perunaa, puolet pettäjäistä eli rasvaa, sokeria ja suolaa, mikä tekee siitä yhtä riippuvaiseksi kuin ohjelmasta.
Kintaalla
Matti oli saanut opettajalta tehtäväksi ostaa luokalle kyniä ja vihkoja kaupasta ja tuli nyt luokkaan ostostensa kanssa.
– Kiitos Matti. Mutta missä on se markka, joka jäi vaihtorahaa? opettaja katsoi kuittia.
– Isä sanoi, että markka on pieni raha.
– Minulle se ei ole pieni raha, opettaja korotti ääntään. – Ja miksi pidät lapasia sisällä?
– Isä sanoi, että jos opettaja kysyy jotain tyhmää, niin viittaa kintaalla.
Ravintolan erkkikieli
, Pilkku eli valoerkki, ja erkki valmistautuu kotiinlähtöön.
. Piste eli erkkikielto, ja erkki pysyy poissa ravintolasta.
; Puolipiste eli väliaikainen erkkikielto, ja erkki pysyy poissa toistaiseksi.
: Kaksoispiste eli erkkikielto, ja päälle korvaus tärvellystä sisustuksesta.
? Kysymyserkki eli sekava erkki, joka ei löydä päällään olevaa takkia.
! Huutoerkki eli äänekäs erkki, joka kuvittelee laulavansa kuin Olavi Virta.
‘ Heittoerkki eli erkki, joka ei poistu ravintolasta vapaaehtoisesti.
Indententti
Intendentti voi olla orkesterin hallinnollisen ja usein myös taiteellisen johtajan virka.
Indententti on taas konserttisalin istumapaikkojen sisentäjä eli tiivistäjä. Hän varmistaa, että paikat täytetään oikein eikä hajapaikkoja jää. Hän kävelee salin reunassa käytävillä ja tuuppii ihmisiä tiiviimmäksi massaksi.
Fobiat
Autolla ajon pelko – Skoda Fobia
Mäkihypyn pelko – Leoš Škoda Fobia
Eput
Mutta millään muilla hepuilla kuin Epuilla se ei oo sanoja vailla.
”Mutta millään muilla mailla kuin Suomella se ei oo riskiä vailla.”
Suomi-ilmiö, Eppu Normaali
Ydinvoima on riski kaikilla muilla mailla paitsi Suomella.
Suomennos Kari-ilmiö
Anglia seisoo – mimmit pihtaa
Mitä se on?
Se oli 1980-luvun alussa, kun minulla oli ensimmäinen auto Ford Anglia Farmari DeLuxe. Ajattelin että autolla tekisi vaikutuksen heilaan. Helluntaina niin kävikin, mutta talvella auto seisoi seisontavakuutuksessa, kun ei ollut varaa talvirenkaisiin.
Muu vaara
Tästä on liekki kaukana, varoitti vaeltaja kun märkiä puita sytytti.
Vaaratilanne kävely- ja pyörätiellä: sauvakävelijä katsoo rannekelloa.
Aloitteleva juoksija juoksee usein liian lujaa. Hän kärsii virstan karkailusta.
Ei talvikunnossapitoa – kuntosali kiinni talvella.
Automaattinen puhelinsoittaja
Tämä on Viemäri-Vernerin automaattinen puhelinsoittaja.
Onko itse Erkki puhelimessa?
Erkki: Kyllä.
Suoritamme alueellanne viemäreiden kuntotarkastuksia ja kuvauksia.
Erkki: En ole kiinnostunut.
Tarkastus on ilmainen eikä sido teitä mihinkään.
Erkki: En ehdi puhumaan.
Sopiihan teille, että tulemme huomenna tutkimaan teidänkin viemärit?
Erkki: Kyllä ei sovi.
Siis huomiseen.
Edestakaisinsoittopalvelu
Tämä on Hoitomaailman hoidon tarpeen arvioinnin edestakaisinsoittopalvelu.
Jos haluatte osallistua arvontaan, painakaa tähti (*).
Jos haluatte antaa mielipiteen palveluistamme, painakaa ruutu (#).
Jos haluatte lähettää terveisiä, painakaa yksi (1).
Jos asianne koskee häiritsevää naapuria, painakaa naapurin ovikelloa.
Jos teillä on yli kymmenen vaivaa, teitä ei vaivaa mikään. Lyökää luuri omaan korvaan.
Jos teitä väsyttää, painakaa puuta.
Muussa tapauksessa kuunnelkaa nauhoitus merkkiääneen asti, niin soitamme teille vielä tämän kesän aikana.
Vetelehtijä
Olin 1980-luvulla kaavoituksen täydennyskurssilla Lahdessa. Kurssilla käsiteltiin Asemantaustan aluetta.
Eräs kurssin luennoitsija puhui vetelehtimisalueiden puolesta. Hän tehosti sanomaansa istumalla jalat pöydällä.
Lounastauolla söimme ravintolassa. Vetelehtijä ja muut tilasivat pitsaa. Minä söin uunimakkaraa muusilla.
– Vulgääriä, Vetelehtijä sanoi annoksestani.
Kirjoittajapiiri kansalaisopistossa
Opettaja Kiukainen istui luokassa opettajan pöydän takana ja järjesteli mukanaan tuomia kirjoja. Ryynänen tuli luokkaan. Hän huomasi että Romppanen istui hänen paikallaan.
– Tässä on minun paikkani. Olen istunut tässä melkein koko syyslukukauden.
– Täällä on paljon vapaata tilaa, opettaja Kiukainen sanoi ja viittasi kädellään tyhjiä tuoleja kohti.
– Mutta minä haluan tämän paikan. En pysty tekemään mitään muussa paikassa. Sitä paitsi joutuisin ihan outojen tyyppien viereen.
– Mitä väliä sillä on? Tänne on tultu kirjoittamaan, Kiukainen sanoi.
– Minä haluan jutella viikonlopusta Ryhäsen ja kumppaneiden kanssa. Me olemme samassa mopokerhossa.
– No istukaa missä istutte. Tänään on aiheena halloween. Teidän kotitehtävänä oli kirjoittaa synopsis halloweenin vietosta.
– Minä en halua kirjoittaa mistään aiheesta enkä varsinkaan halloweenista. Ja mitään kurpitsaa en päähäni pistä, Riikonen uhosi.
– Minä lähetin postissa viikolla opettajalle tarinan mopon kaasuttimen puhdistamisesta. Oletko lukenut sen? Entä teitkö arvion? Tekstin voisi monistaa koko porukalle, Ryhänen esitti. – Entä se 80-sivuinen Rauman murteella kirjoittamani elämäntarina, jonka annoin alkusyksystä?
– Meillä ei ole monistuskonetta käytössä eikä tämä ole elämäntarinakurssi, Kiukainen sanoi.
– Kyllä vielä 20 vuotta sitten monistettiin. Opettaja meni puoleksi tunniksi toimistoon monistamaan. Sillä aikaa meillä oli mopokerhon kesken oikein hauskaa. Jotkut yrittivät kirjoittaa ja olivat meille vihaisia, että me muka häiritsimme heitä. Kateellisia olivat, Ryhänen muisteli.
Valeamatööri
Jos olet hankkimassa jotain arvokasta, ota mukaan valeamatööri, joka on tosiasiassa alan ammattilainen. Näin voit saada selville myyjän moraalin.
Esim. jos olette ostamassa autoa, olkaa aluksi hyvin tietämättömiä: ”Me emme ymmärrä näistä autoista mitään.” Myyjä saattaa puhua puuta heinää ja yrittää myydä yhden omistajan, vähän ajetun helmen, joka on valeamatöörin (automekaanikko) mukaan myyntiin pakkeloitu kiertopalkinto, miljoona kilometriä ajettu rusina.
Naistoimitusjohtaja
Riitta oli geoteknikko, joka luotti mataliin perustuksiin, korkeisiin korkoihin ja vanhoihin autoihin. Hän oli Geo10:n toimitusjohtaja.
Riitta oli palaamassa kotiin koulun työmaalta, kun edellä ajava auto teki äkkijarrutuksen, ja hän joutui polkemaan jarrua voimakkaasti, jolloin kengän korko meni lattiasta läpi. Satoi vettä ja reiästä roiskui rapaa kintuille ja hameelle.
Äiti seisoi kädet puuskassa ulkorappusilla. Hän oli seisonut siinä 40 vuotta.
– Onko vaippa pettänyt? äiti kysyi.
– Ei naurata, Riitta totesi.
Riitta vaihtoi vaatteet ja meni talliin hitsaamaan reiän umpeen.
Taiteilijatreffit
Menin pannuhuoneeseen, jota myös kattilahuoneeksi kutsutaan. Se on lämpöä tuottava tila omakotitalossa.
Tila on pieni ehkä 2 m x 2 m. Katto, seinät ja lattia ovat paljasta betonia. Tämä on kolkko paikka taiteilijatreffeille. Paikkaa hallitsee vaaleanvihreä lämmityskattila, jossa on kiinni mittareita, putkia, sähköjohtoja ja paha punainen möykky. Kattila ei ole kissala, vaikka kissat saattaisivat viihtyä lämpimän kattilan päällä. Pannuhuone on paradoksi. Kolkko huone tuottaa ihmisille ja myös taiteilijoille lämpöä.
Täällä saa olla rauhassa ajatustensa kanssa. Tänne ei ole tunkua. Tänne ei jonoteta varsinkaan silloin kun kattilaa pitää nuohota. Öljypoltin, se paha punainen möykky, käynnistyy silloin tällöin humisemaan. Mutta humiseva harju tämä ei ole vaan kellarimainen kammio maanpinnalla loivalla rinnetontilla. Romantiikkaa on turha etsiä täältä. Ja onhan Humiseva harjukin synkkä teos.
Öljylämmitys sotkee ajatukset. Se on korvattava pian jollain muulla ratkaisulla. Ikävää että ajatusten lento sakkaa konkreettisiin asioihin, kuten öljysäiliön pohjasakkaan.
Emily Brontë, Humiseva harju
Raivoisa rakkaus
Rakkaani, jos käytät raivaussahaa, laita kuulosuojaimet, että kuulet vuosien päästäkin kun kuiskaan korvaasi: muistitko teroittaa terän.
Kari
Karin nimen taustalla on kreikan Makarios, joka merkitsee autuasta ja onnellista. Opiskelin 1980-luvulla kreikan kieltä työväenopistossa Lahdessa. Minä olin tietysti Makarios, joka harjoitusten teksteissä meni Nelson-pubiin. Pao sto Nelson (kirjoitettu kuten lausutaan).
Karin nimestä tekee mielenkiintoisen keskellä pärisevä r-kirjain. Itse asiassa kaikilla se ei pärise. Nimittäin lasten suussa se on muuttunut hooksi, kooksi, älläksi jne. Tai se on tippunut kokonaan pois: serkun tytär sanoi minua Kaaksi. Kaa on jäänyt elämään näihin päiviin asti, joten minä olen serkkupäivillä Kaa-poika. Korjaan sen nykyisin muotoon Kaa-pappa.
Eli Kahi-eno, Kaki, Kali, Kaa vilistävät lasten suussa, kunnes puheopettaja vääntää Karin muotoon Kadi.
Airoluokka
Toukokuu on paradoksien aikaa. Säävaroituksissa näkyy samalla kertaa liukkaasta kelistä kertovat luikertelevat urat ja metsäpalosta varoittavat lieskat. Airoluokan vene täynnä vettä. Punainen koussikka veden ja roskien peitossa. Tulppa kateissa – eikun vasemmassa taskussa.
Kohmeisen kyykäärmeen häntä saunan kivijalassa hetken. Kallistuneen laiturin korjaaminen kallistuu. Kiteenlahdessa: ”hauki hää polskahtelloo” ja apteekissa: ”onko ollu haittoo?” Järven pinnan väreily katiskan päällä. Vesi korkealla, virtaus joessa voimakasta – suuntana Venäjä. Konkelipuun natina. Majava perkele!
Haittoo
Kävin Kitteellä apteekissa ostamassa reseptilääkettä.
Minua palveli nuori harjoittelija.
– Onko ollut haittoo?
– Päässä HEITTÄÄ, vastasin.
– VÄÄRÄ lääke, huusi vieressä istunut KIPAN (*) pelinjohtaja.
Otin siitä kopin ja vaihdoin lumelääkkeeseen – ei hyötyy, ei haittoo.
(*) Kiteen Pallo pelaa Superpesiksessä.
Tutustumisjaksoja
TET työelämään tutustuminen
EET eläkeläisen elämään tutustuminen
MET metsän elämään tutustuminen
NET nörtin elämään tutustuminen
SET sosiaaliseen elämään tutustuminen
Eläkeläisen TET-jakso
Tutustun tänään työelämään: poika tekee kotonamme etätöitä.
Miehisty
Niilo neuvoi Nikoa aina tavatessa.
– Käy armeija, että miehistyt.
– Mene töihin, että miehistyt.
– Osta auto, että miehistyt.
– Mene naimisiin, että miehistyt.
– Hanki lapsi, että miehistyt.
– Osta talo, että miehistyt.
– Jää eläkkeelle, että miehistyt.
– Myy talo, että miehistyt.
– Myy auto, että miehistyt.
– Vippaa mulle viitonen, että miehistyt.
Ilmapiirilämpöpumppu
Ihmisten pysyessä kotona on henkilökemia koetuksella. Tähän ongelmaan tuo ratkaisun ilmapiirilämpöpumppu. Jo perusmalli haistelee kodin ilmapiiriä ja pitää sen aisoissa. Ylellisen DeLuxen muistiin on lisäksi tallennettu erilaisia hyviä tunnelmia. Se luo kotiin jopa lomatunnelman.
Ota yhteys lähimpään ilmapiirimyyjään löytääksesi Sinulle sopivan ratkaisun.
ParPar
Parkour on liikuntalaji, jossa pyritään liikkumaan mahdollisimman sulavasti, nopeasti ja tehokkaasti paikasta toiseen. Parkourissa pyritään hyödyntämään kaikkia ympäristön esineitä ja rakenteita nopeaan ja katkeamattoman sulavaan liikkeeseen. Parkouraaja voi liikkumisessaan käyttää ”ponnahduslautoinaan” monenlaisia ihmisen tai luonnon muovaamia asioita, kuten kaiteita, seiniä, puita, muureja, kiviä, patsaita, lyhtypylväitä ja kattoja. Wikipedia.
Parkinson on liikuntalaji, jossa pyritään liikkumaan mahdollisimman kömpelösti, hitaasti ja tehottomasti paikasta toiseen. Parkinsonissa pyritään hyödyntämään kaikkia ympäristön esineitä ja rakenteita hitaaseen ja katkonaiseen liikkeeseen. Parkinsonpotilas voi liikkumisessaan käyttää ”tukenaan” monenlaisia ihmisen tai luonnon muovaamia asioita, kuten kaiteita, seiniä, puita, muureja, kiviä, patsaita, lyhtypylväitä ja kattoja.
Suojaamaton
Masa nautti suojaamattomasta sateesta. Hänelle tuli syntinen olo, ja synnin palkka oli ätsii. Et sillai.
Kottia
Pauli sai paikan edustajana. Hän pyysi förskottia heti alussa ja sai sitä kottikärryllisen. Niinpä hän palkkasi kotinhoitajan, Katin.
– Rahat ovat turvassa tuohikontissa, Kati sanoi.
– Katin kontit turvassa, Pauli epäili. Ja oli oikeassa.
Kati vei rahat ja muutti Tuohikottiin.
Teonsana
Mikko inhosi koulunkäyntiä. Opettaja (Teo) tarttui häntä niskavilloista vähintään kerran kuussa milloin minkäkin pahanteon tai tekemättömän hyvänteon takia. Teonsana tuli tutuksi muutenkin kuin kieliopista.
Välittäjä
Veikko on ammatiltaan välittäjä. Hän ei välitä esineitä eikä eläimiä.
Mutta hän välittää elollisista ja elottomista olioista. Hän ei siis välitä jotakin vaan välittää jostakin. Itse asiassa hän välittää kaikesta. Aamulla kun hän herää hän aloittaa välittämisen. Hän välittää kaatopaikoista, kääntöpaikoista, käännöstoimistoista, elokuvakerhoista, haudan vakavista Väinöistä, hullun hauskoista Helenoista, naurettavista kivistä, kivitaskuista, tyhjätaskuista, laakereista, laakerinlehdistä.
Veikolla on kortisto, jonka avulla hän tulee välittäneeksi kaikesta tasapuolisesti. Hänellä on tehtävä. Hän tuntee itsensä tärkeäksi – jopa korvaamattomaksi. Mutta hän on yksinäinen. Hän menee tanssiravintolaan. Hän tapaa Viljan.
– Välitätkö minusta? Vilja kysyy.
– Tietysti välitän. Sehän on minun työni.
– Entä vapaa-aikana?
– Olen aina töissä.
– Minä olen mustasukkainen kaikelle, josta sinä välität. Minä haluaisin sinut kokonaan.
– Ei sen väliä. Kokonaan tai paloina. Minä välitän ihmisistä, jotka haluavat minut paloina tai kokonaisena. Ja välitän niistäkin, jotka eivät halua minua nähdäkään.
Putkimies
Kodissamme kävi putkimies kartoittamassa käyttövesi- ja lämmitysputket. Haalariin pukeutunut mies kävi kohteen tarkasti läpi ja teki todella luotettavan vaikutelman. Vaikka hän ei olisi putkimies eikä LVI-alan asiantuntija, näyttelijänä hän kuitenkin pärjäsi niin hyvin että hänen roolisuorituksensa putkiremontissakin tulee olemaan täydellinen.
Nimismiehen permanentti
Nimismiehen permanentti = nimismiehen kiharoiden pysyvä muoto, nimim. mies soratien varrelta.
Hiljaisesti
Kävelin eilen hiljaisesti Hollolan ”Karjusaaressa” eli Lehtorannassa.
Villieläin
Olen lukenut tänä vuonna ainakin kolme romaania, joissa villieläin on kesytetty.
John Irving, Kaikki isäni hotellit: karhu
Erlend Loe, Doppler: hirvi
Arto Paasilinna, Rovasti Huuskosen petomainen miespalvelija: karhu
Pirkko 70
Pirkko syntyi 1950. Kekkonen täytti samana vuonna 50 vuotta. Mitä ihmettä, siitähän tulee 70 vuotta. Uskotteko te että tämä kiharainen kaunotar on jo siinä iässä. Hän luistelee Tuusulanjärven jäällä ja kiitää kuin teinityttö Pirkko Kallioniemen lavalla.
Joskus liian kiharat hiukset ärsyttivät. Sade sai ne kihartumaan entisestään. Poikalyseota käyvä veli Jorma näki jotain kummallista: Pirkko pelasi lentopalloa sateenvarjo kädessä tyttölyseon pihalla. Onneksi pingistä pelataan sisätiloissa, niin tukka ei kastu.
Nuoruus veljien kanssa ei ollut aina sopuisaa. Se oli pahimmillaan tulenarkaa: Pirkko ja Jorma heittelivät palavia tulitikkuja toistensa päälle. Kerran palava tikku taisi harhautua Lavosen metsään.
Mutta eihän siinä vielä mitään. Suurin kiistanaihe oli ollut, kumpi joutui paimentamaan Karia. Miksiköhän?
Jormalla oli kelanauhuri, jolle äänitys tapahtui mikrofonilla matkaradiosta, niin ympäristön äänet tarttuivat nauhalle. Yhden biisin alussa kuului Pirkon riipaiseva ääni: Älä äänitä sitä. Ehkä biisi toi kipeitä muistoja menneestä. Jorman tuntien kappale oli Creedenceä. Vaikkapa Have you ever seen the rain, joka on suomeksi sateessa tukka kastuu ja kihartuu.
Pirkko, Pertti, Juha ja Maiju muodostivat työteliään ja palloilevan perheen, jolla on riittänyt vauhtia ja vaarallisia tilanteita niin sisä- kuin ulkokentillä tai sisä- ja ulkovuoroissa. Aina ei voi voittaa. Kerran he kolaroivat kuplavolkkarilla kirjoituskoneen kanssa.
Juha ja Maiju jatkavat näitä perinteitä, mutta jättävät kirjoituskoneet rauhaan.
Pirkko lukee maailman kirjallisuutta eikä kaihda arvostella Sofi Oksasta tai Laila Hietamiestä. Tai kirjoittamista harrastavaa Kari-veljeä, jota myös kannustaa. Tämä kirjapiirin kantava voima, jonka kirjahyllyt notkuvat Tammen keltaisen kirjaston kirjoja ja muita laatukirjoja, lukee paljon. Ja osaa lukea myös rivien välistä.
Toivotamme Pirkolle hyviä lukuhetkiä ja jännittäviä pingis-pelejä Suomessa ja maailmalla. Hyvää jatkoa koko perheelle ja jälkipolville.
Muistipeli
Menin Markettiin ostamaan muistipeliä. Tutkailin muistipelejä hyllyssä ja asetin pyöräilykypärän tyhjään paikkaan. Löysin sopivan muistipelin, kävelin kassalle ja siitä pyörälle. Olin tyytyväinen muistipelin omistaja, kunnes muistin kypärän. Ei muuta kuin takaisin kauppaan. Siellä se Giro nökötti muistipelien joukossa ja kiroili.
Soditus
Joskus 40 vuotta sitten juttelin silloisen tyttöystävän kanssa sodista ja miksi sodat syttyvät. Hänen mielestä valtioiden päämiehet suuttuvat toisilleen. Pidin sitä lapsellisena vastauksena silloin – en tänä päivänä. Sittemmin erottiin sovussa. Musiikkimaku oli erilainen. Hän piti sävelistä ja minä sanoista. Sovituksista olisi voinut olla apua.
Sammakko
Kaverillani on kesämökki Sammakkomerentiellä. Hän ihmetteli nimeä: miksi meri, eihän täällä ole merta lähelläkään. Epäilin että meri tarkoittaa tässä tapauksessa määrää. Sammakoita on paljon. Sammakkomeri, ihmismeri.
Suuressa kaupungissa voisi olla Ihmismerenkatu. Voihan se olla niinkin että ihmiset päästävät tuolla päin Suomea paljon sammakoita suustaan.
Entä jos
Entä jos Arttu Wiskarin Suomen muotoisen pilven alla olisi jäänyt laulamatta?
Entä jos Jari Tervon ohjelma Entä jos? olisi jäänyt esittämättä?
Entä jos Kari Seitsosen somepäivitys olisi jäänyt tekemättä?
Volyymit koilliseen
Puhu hiljaa rakkaudesta ja salaojista kuiskaten. Mutta lottovoitosta ja hyvistä marjapaikoista – älä puhu mitään.
Rasitustodistus
Uudessa parisuhteessa kaikki on auvoista ja ihanaa. Mutta jossain vaiheessa toisen jotkut ominaisuudet alkavat rasittaa. Hän muuttuu pikkuhiljaa rasittavaksi ja pahimmillaan exäksi, josta exätetään luotettaville ystäville.
Deittipalveluiden pitäisi esittää rasitustodistus kohteesta “ostajalle”, ettei tulisi yllätyksiä.
Vaaliuurnilla
Vaahtolan kunnantalon aulaan oli järjestetty äänestyspaikka. Vaalilautakunnan jäsenet istuivat vakavina pitkän pöydän ääressä. Pari äänestyskoppia seisoi vieressä, toisesta näkyi roikkuvan lyijykynä narun jatkeena aivan kuin irvaillen vaalisalaisuudelle. Lähempänä ulko-ovea oli Vaahtolan Marttojen piste, jossa he keräsivät rahaa vähävaraisille perheille.
– Terve mieheen tai siis naiseen, Hiiva kaivoi tyhjiä taskujaan Marttojen kohdalla. – Ei satu olemaan lantin lanttia. Maksan seuraavissa vaaleissa. Mitä muuta kuuluu?
– Hyvää, Martta kuiskasi.
Vaalilautakunnan jäsenet tunnistivat Hiivan ja katsoivat tätä otsa rypyssä, yksi heistä alkoi nousta tuolista.
– Istu vaan. Älä suotta tee kunniaa minulle, Hiiva rauhoitteli. – Miten olette saaneet ajan kulumaan? On varmaan tylsää istua monta tuntia paikallaan.
– Tuossa on äänestyslippu, täällä ei saisi puhua turhia, virkailija opasti.
– Pitää antaa ääni ja olla hiljaa, kummallista tai siis kunnallista. Kumpaan koppiin menen? Onko toinen liitoksen kannalla ja toinen vastaan? Hiiva ihmetteli muttei saanut vastausta.
Äänestyskopissa hän avasi lipun, jossa luki: ”Sitova kunnallinen kansanäänestys” ja ”Hyväksytkö Kuohuvan kaupungin ja Vaahtolan kunnan välisen kuntaliitoksen?” Sitova äänestys, mitähän sekin tarkoittaa. Sidotaanko minut puuhun vai lähetetäänkö kuuhun, jos äänestän väärin, Hiiva ajatteli.
Lipussa oli ruksattavat ruudut ”KYLLÄ” ja ”EN” ja ”EN OTA KANTAA”.
– En tietenkään ota kantaakseni Suur-Kuohuvan taakkaa, Hiiva kommentoi kopissa ja tuhersi ”EN”-ruutuun ruksin.
Lipussa kysyttiin lisäksi mahdollisen uuden kunnan nimeä. Valmiita vaihtoehtoja olivat ”KUOHUVA” ja ”KUOVAA” ja ”VAAKUO” ja ”SUUR-KUOHUVA”. Tilaa annettiin myös omalle nimiehdotukselle, johon Hiiva innostui raapustamaan: ”VAAHTOLA” niin voimakkaasti, että lyijykynän terä katkesi viimeisen ’A’:n kohdalla.
Hiiva sulki lipun, käveli kopista virkailijan eteen, sai lippuun leiman ja pudotti sen vaaliuurnaan.
– Äänestyskopissa on huoltamista. Kynän terä katkesi. Hauskaa päivän jatkoa.
Hiiva käveli Marttojen ohi ja näytti peukkua.
– Itsenäisen Vaahtolan puolesta tyhmyyttä vastaan, Hiiva sanoi ja käveli ovesta ulos kellon ollessa viittä vaille kahdeksan.
Juoksija
Aloitteleva juoksija juoksee usein liian lujaa. Hän kärsii virstan karkailusta.
Mummolaan
1970-luvun alussa mummolaan oli matka käynyt eikä pilvenhattaraa näkynyt. Hengailimme mummolassa ja kävimme serkkujen kanssa isän uutta Escortia testaamassa kolmostiellä. Kuka ajoi? Oliko se Jose vai oliko se Reiska? Kuka mitä häh. Palattuamme oli pilvistynyt ja mummo seisoi kädet puuskassa rappusilla: ”joks saitta palasiks?”
Hattukouramies ja Kiljukaula kuntaliitoksesta
Hattukouramies luki Kuohuvan Sanomia omakotitalossa Miesmuistissa1.
– Mitä ihmettä. Kuohuvan Sanomien gallupin mukaan niukka enemmistö Vaahtolan asukkaista kannattaa kuntaliitosta.
– Milloin se kansanäänestys on? Kiljukaula kysyi.
– Puolen vuoden päästä.
– Vaahtola on vakavarainen kunta. Liitos olisi Kuohuvan etu. Mutta ikinä en Vaahtolaan muuttaisi. En ikinä.
– Ikinä ei pidä sanoa ei ikinä. Minä voisin muuttaa vaikka heti. Kannatan itsenäistä Vaahtolaa.
– Sinä oletkin nurkkapatriootti. Nyhräät omassa nurkassa omissa oloissa. Tanssitkin nurkkatansseissa. Muuta vaan sinne, mutta ilman minua.
– Vaahtola on laaja pitäjä.
– Ja Kuohuvan kanssa vielä laajempi. Minä kannatan Suur-Kuohuvaa.
– Mistä tiedät, että siitä tulee Kuohuva? Yhtä hyvin tai paremminkin siitä voisi tulla Vaahtola. Kuohuva kuului aikaisemmin Vaahtolaan.
– Sinähän olet syntynyt Vaahtolassa. Mikset pysynyt siellä.
– Työn perässä muutin Kuohuvaan, kuten tiedät. Vaahtolassa asuttiin Vanhan Vaahtola-Kuohuva -tien varressa. Pienenä poikana juutuin piikkilanka-aitaan. Minut pelasti Puoltoistsormee, joka ei puhunut mitään. Mutta olin tyytyväinen että hän vähillä sormillaan auttoi minut irti piikkilangasta. Hän oli joskus käyttänyt sirkkeliä huolimattomasti.
– Taidat olla vieläkin kiinni Vaahtolassa piikkilangalla. Ilman muuta uuden kunnan nimi tulee olemaan Kuohuva. Kuohuva on sentään kaupunki.
– Nyt on ryhdyttävä ripeästi liitoksen vastaisen kampanjan toteuttamiseen.
– Sinä ja ripeästi kuulutte eri hiippakuntaan. Sinä kuulut hiippailijoiden kuntaan.
– Pelkään että Urholla on vilpilliset aikeet. Sehän on vouhottanut Suur-Kuohuvan puolesta jo vuosia.
– Urholla on realistiset ajatukset alueen kehittämisestä. Hän ajattelee asioita laajemmalti. Hän ei nyhrää pikkuasioiden kimpussa, kuten sinä.
– Oma auto sillä on ojassa. En vain keksi, mitä se tavoittelee.
– Sinä olet kateellinen. Urho menee eikä meinaa. Urho menestyy.
– Urho menee myöhässä joka paikkaan.
– Mihin toimiin aiot ryhtyä itsenäisen Vaahtolan puolesta? Tai siis mihin suuntaat hitaat ajatuksesi?
– Otan yhteyttä Hiivaan ja Vaahtolan Marttoihin.
– Ota yhteyttä vaikka apinaan. Mutta säästä minut siltä kaikelta.
1 Miesmuisti: Lähiö Kuohuvassa
Urhon vaalikuljetukset
Vaalipäivänä Urhon auto kiilsi Vaahtolan pubin pihassa. Hän oli ilmoittanut Vaahtolan Lyytissä puolueettomista vaalikuljetuksista. Hän lupasi kuljettaa äänestäjiä kylien perukoilta kunnantalolle.
Urhon puhelin soi.
– Urho, kuinka voin palvella?
– Päivää Kikkarilasta, täällä kaksi kansalaista odottaa kyytiä.
– Hyvä juttu, olen siellä vartissa.
Urho ajoi penkat pölisten Kikkarilaan ja oli sovitusti pariskunnan pihalla.
– Astukaa laivaan, olkaa hyvät.
– Kiitos. Istumme takapenkille herroiksi.
– Äänestysintoa teille.
– Täällähän on vaalimainontaa Suur-Kuohuvan puolesta. Eikös tämän pitänyt olla puolueeton kuljetus? Ja mikä tämä nimilista on? Mies alkoi epäröimään.
– Suur-Kuohuva on puolueettomastikin katsottuna ainoa oikea vaihtoehto. Voittajan puolella on varma ja turvallinen olo. Lähdetään kohti vaalihuoneistoa.
– Vaahtola on hyvin toimeen tuleva kunta. Suur-Kuohuvassa joutuisimme elättämään muita.
– Taloudelliset voimavarat kohdennetaan tehokkaalla tavalla taloudellisen liikkumavaran lisäämiseksi.
– Tuota et keksinyt omasta päästäsi.
– En. Olen lukenut ja tutkinut asioita omasta tai siis Vaahtolan ja Kuohuvan vinkkelistä. Täytyy ajatella asioita laajemmin.
– Tällaisessa isossa urheiluautossa on hyvä katsoa asioita laajemmin ja lakaista köyhät kyykkyyn. Ja unohtaa heidät syrjäkylille ilman palveluja.
– Jos ja kun Suur-Kuohuva -vaihtoehto voittaa vaalit, kaikki kyyditettäväni palkitaan muoviämpärillä, jossa on paketti Juhlamoskaa ja wc-paperirulla. Laittakaa nimi listaan, niin varmistatte palkkion saannin.
– En taida laittaa. Tiedä mihin siitä vielä joutuu.
– Ei tämä nyt mikään joutukaa sielut -juttu ole.
Urhon puhelin soi taas.
– Urho, miten voin palvella?
– Timppa tässä terve. Olen vaalikuljetusta vailla.
– Okei. Ajelen samalla suunnalla. Ei kestä kauan. Viisi minuuttia.
Urho teki u-käännöksen. Renkaat ulvahtivat.
– Mitä tämä merkitsee?
– Haetaan yksi äänestäjä. Tolkun ihminen.
Urheiluauto kääntyi ison talon pihaan. Pukumies harppoi auton luokse.
– Terve Timppa. Istu vaan etupenkkiin. Takana istuu pari liitoksen vastustajaa, Urho viittasi.
– Mitä me teemme niille? Jätetäänkö kyydistä?
– Katsotaan sopiva paikka.
– Kyllä me voidaan äänestää liitoksen puolesta, nainen sovitteli takapenkiltä.
– Mitä sinä menit sanomaan! Nainen vaietkoon vaalikuljetuksessa! Ei ne meitä jätä, kunhan pelottelevat.
Kunnantalon pihalla näkyi äänestysvilkkaus. Ihmisiä jonotti kunnantalon portailla. Ja pihalla seisoskeli muutamia ryhmiä turpakäräjöimässä.
– Mihin aikaan lähdet takaisinpäin, Kikkarilan pariskunnan nainen kyseli.
– Teille ei paluukyyti kuulu. Te häiriköitte matkalla.
– Maksan mieluummin taksin. Ei tarvitse kuunnella samaa paskaa, mies tokaisi. – Mutta valituksen aion tehdä. Puolueeton kuljetus, hyi hemmetti!
Hattukouramies ja Kiljukaula rajalla
– Tämä lauta-aita on ihan surkea. Se luikertelee kuin käärme tontin rajalla, Kiljukaula sanoi ja heilutti käsiään.
– Puretaanko pois? Hattukouramies ehdotti.
– Puretaan vaan ja rakennetaan betonista korkea muuri. Ja liittymään portti.
– En halua asua vankilassa. Enkä availla porttia joka kerta kun kuljen siitä.
– Muuri jäsentäisi tonttia.
– Meinaatko että varkaat ja asiattomat pysyvät poissa.
– Ei kun se erottaisi meidät katualueesta.
– Haluatko erottua muista naapureista? Minä en tykkää mistään raja-aidoista. Luonnontilainen tontti on mukava ja helppohoitoinen.
– Koska sinä et jaksaisi tehdä täällä mitään.
– Ei sinuakaan pihalla ole montaa kertaa näkynyt.
– On ollut paljon muita menoja.
– Eihän täällä muillakaan ole mitään aitoja.
– He elävätkin kuin pellossa. Minä en halua olla mikään maalainen.
– Et halua olla minkään maalainen.
– He he. Huono vitsi.
– Puretaanko aita?
– Mutta jotain on saatava tilalle, vaikka pensasaita.
– Puskajussin meinasit minusta tehdä.
Hiiva poikkesi pihaan.
– Mitä te rakennatte vai suunnitteletko te?
– Hyvä kun tulit, ajateltiin juuri alkaa purkamaan aitaa.
– Älkää ihmeessä purkako. Oikaiskaa ja maalatkaa.
– Se on perustettu huonosti. Se olisi pian kallellaan.
– Purkakaa sitten. Minä voin auttaa.
– Tilalle on saatava jotain, kiljukaula painotti.
– Tämähän on kaunis luonnontilainen tontti, ei kai tänne mitään aitoja tarvita, Hiiva perusteli.
– Sitähän minä sanoin.
– Te olette tietysti sopineet tämän jo etukäteen. Hyvä on, minäkin kutsun tänne aidan puolustajia. Olen edelleen sitä mieltä, että aita tai muuri jäsentäisi tätä tonttia.
– Tästähän taitaa tulla jäsentenvälinen painikisa, Hiiva sanoi ja siirtyi askeleen kauemmas.
Urho kurvasi pihaan.
– Mitäs täällä suunnitellaan. Ei joutaisi juttelemaan. Olen menossa ajankäytön seminaaria pitämään. Teillä on aikaa ihmetellä.
– Aitaa tässä ihmetellään.
– Aitaa aikaa, kohta raikaa, Hiiva nauroi.
– Minulla on korkea betoninen aita ja valvontakamerat joka nurkalla. Olen paljon pois kotoa, niin täytyy pitää huolta omaisuudesta. Ajattelin hommata rottweilerin vartioimaan pihaa.
– Minäkin haluaisin koiran, mutta tuo ei suostu.
– Sinähän voisit käydä ruokkimassa ja ulkoiluttamassa rotikkaa, Urho ehdotti.
– Kuka ruokkisi ja ketä? Hiiva murisi.
– Kouluttaisin sen hyvin, Urho sanoi ja katsoi kelloa. – Nyt tuli kiire. Palaillaan.
Urheiluauto ampaisi pihalta maantielle ja pöllytti hiekkaa ja kiviä horjuvaan aitaan.
Hattukouramies ja Hiiva alkoivat purkaa aitaa. Kiljukaula kantoi naulaisia aidan lautoja kasalle.
– Mitä meinaatte tehdä laudoilla?
– Mietitään sitä rauhassa. Ei tiedä, mitä vielä keksitään. Vaikka leikkimökki.
– Ei mietitä, lainaat peräkärrin ja viet ne kaatopaikalle puujätteisiin.
– Tämähän sujuu kuin tanssi Vaahtolan lavalla.
– Alkaa olla aution näköistä. Kyllä tähän on jotain saatava tilalle. Urholla on selkärankaa ja betonia pihassa. Ryhdistäydy sinäkin Hattukouramies.
Hiiva teki asennon ja veti kättä lippaan.
– Katsotaan asiaa ensi kesänä.
– Ensi ja ensi. Tätä menoa ei tule ensi kesää. Ei tule yhteistä kesää.
– Nyt ollaan taas siinä hilkulla.
– Taidankin poistua, Hiiva sanoi ja lähti kävelemään pyörän luokse.
– Kiitos Hiiva avusta ja tuesta. Joisitko kahvia?
– Täytyy mennä. Moottoritie on kuuma.
– Vai kahvia sille rentulle. Urholle olisi voinut tarjota pullakahvit tai vaikka torttua.
– Unelmatorttua. Taidat olla ihastunut menestyviin miehiin.
Hattukouramies ja Kiljukaula istuivat keittiössä, söivät korppuja kahvin kera ja vilkuilivat lautakasaa.
Hattukouramies ja Kiljukaula autokaupassa
Hattukouramies ja Kiljukaula astuivat Veikkolan Autolan halliin. Kauluspaitaan ja kulmahousuihin pukeutunut automyyjä harppoi autojen lomasta heidän luokseen.
– Miten voin palvella?
– Fordin Anglia kiinnostaisi, Hattukouramies esitti.
– Tässähän meillä on juuri vahauksesta tullut vaaleanvihreä kaunotar, De Luxe, automyyjä sanoi. Hänen tukkansa kiilsi kilpaa Anglian kanssa.
– Kaunotar? Kiljukaula katsoi auton takaosaa, joka muistutti juustohöylää.
– Koristelistat ja -kapselit viimeisen päälle. Huoltokirjan sivuja löytyy. Ja kattoteline vaikka suksille, kun ajatte pohjoiseen hangille.
– Emme hiihdä, Kiljukaula korjasi ja ajatteli että suksi suolle. – Haluaisin kokeilla takapenkkiä.
– Rouva on hyvä, myyjä sanoi, avasi oven ja käänsi etupenkin etunojaan.
Kiljukaula vääntäytyi takapenkille, jolloin hameen helma nousi puolireiteen.
Automyyjä istahti etupenkille ja kääntyi katsomaan taakse.
– Hyvät paikat vai mitä?
– Ai mitkä paikat, Kiljukaula kysyi ja tarttui myyjää kravatista.
– Anteeksi, niin takapenkkiä tarkoitin.
– Lokasuojat ahdistavat. Aika muovisen oloiset penkit.
– Saatte istuinsuojat kaupan päälle.
Kiljukaula päästi irti kravatista.
Hattukouramies huomasi myyjän jumittuneen autoon.
– Mikä moottori tässä on?
– Jaa niin, myyjä heräsi. – Tuhatkuutioinen tässä hyrrää. Odota kun avaan konepellin.
– Reilusti tilaa tehdä huoltohommia, Hattukouramies kehui.
– Huoltohommia? Hetikö tätä pitää korjata? Kiljukaula ihmetteli.
– Ihan normaaleja juttuja vaan. Pissapojan nestettä ja öljymäärää kannattaa katsoa silloin tällöin. Kaikki helposti näkyvillä ja ulottuvilla.
– Kyllä, hyvin näkyy öljyläikkä auton alla.
– Ahaa. Se on Pösöstä, joka oli tässä ruudussa eilen. Meillä autojen vaihtuvuus on nopeaa. Kauppa käy kuin Fordin moottori.
– Laitatko sen käyntiin?
– Odottakaa, haen avaimen.
– Eiköhän häivytä täältä. Ei hyvältä vaikuta. Myyjä on seksihullu.
– Käydään koeajolla. Ei osteta Angliaa säkissä.
– Älä unta näe! Ei meillä ole varaa ylläpitää autoa.
– En näekään unta vaan De Luxen kiitävän Veikkola-Vaahtola tiellä.
– Löytyihän se avain. Tosin tässä ei lue Ford vaan Hackman Sorsakoski.
– Sehän on veitsi – kas kun ei haarukka.
Myyjä laittoi veitsen virtalukkoon ja käänsi veistä. Kuului vain naps.
– Akku on päässyt tyhjenemään. Sellaista sattuu, kun auto seisoo käyttämättömänä. Tai siis käymättömänä. Ei se mitään, otetaan tuosta Saabista virtaa.
Myyjä kytki käynnistyskaapelit paikalleen ja käänsi virta-avainta. Startti rääkäisi kuin varis, jonka haavassa käännetään veistä. Mutta Anglia lähti käyntiin.
– Haluatteko käydä koeajelulla. Tankki on puolillaan. Tai ainakin mittarin mukaan. Pitäkää käynnissä että akku ehtii latautua. Muistakaa välikaasu, jos vaihdatte vauhdissa ykkösvaihteelle.
—
Hattukouramies ajoi ja Kiljukaula istui vieressä ja piti penkistä kiinni.
– Ajetaanko Vaahtolan suuntaan?
– Kunhan ei kovin pitkälle. Mikä tuo punainen valo on?
– Se on laturin merkkivalo. Laturi ei taida ladata akkua. Ei auta sammuttaa moottoria.
– Bensamittari heiluu puolta tankkia. Mutta kun käännyin Vaahtolan tielle ja laitoin vilkun oikealle, mittari näytti täyttä. Vilkku vasemmalle varmaan tyhjentää tankin. Mutta Anglia kulkee hyvin.
– Ihmeen hyvin tämä kulkee vaikka ruma onkin. Ruma ankan poikanen
– Käydäänkö Vaahtolassa asti? Sinne on vain muutama kilometri.
– Katsokin että bensa riittää!
Ja samassa Anglia alkoi nykiä ja lopulta moottori sammui. Hattukouramies ohjasi auton tien sivuun.
– Tännehän jäätiin. Sinun syytäsi. Miksi piti lähteä autokaupoille. Eihän meillä ole edes varaa autoon.
Pitkään hameeseen sonnustautunut nainen käveli tien toisella puolella.
– Päivää, tiedättekö onko tässä huoltoasemaa lähellä.
– Lähin on Vaahtolassa, Vaahtolan Valinnan pihassa. Onko bensa lopussa.
– Kyllä on lopussa. Kaikki on lopussa, Kiljukaula noitui. – Pitikin lähteä Hattukouramiehen matkaan. Minä otan sinusta eron.
– Aha, nyt ollaan taas siinä pisteessä.
– Avioliitto on miehen ja naisen välinen pyhä liitto. Minulla on tässä Vesitorni-lehti, jonka teemana on Kaiken se kestää – pitkän liiton salaisuus.
– Kiitos, tätä tarvitaan.
– Sehän on Vintin todistajien lehti. Ja sinä olet tähän asti uskonut Yläkertaan? Vai mihin sinä uskot? Anglian ylösnousemukseen?
– Me Vintin todistajat uskomme Vinttimieheen, joka on Angliaakin nopeampi. Hän tietää ja näkee kaiken.
– Jos hän on niin ihmeellinen, hän voisi auttaa meitä.
– Kysyn häneltä apua, nainen meni syrjään rukoilemaan.
– Voi perkeleen perkele, minullahan on kampaaja Veikkolassa tunnin kuluttua!
– Ihan hyvähän tuo on, minulle kelpaa.
– Minulle ei kelpaa!
Nainen palasi auton luokse.
– Avatkaa takaluukku.
– Miksi takaluukku?
– Älä ihmettele vaan avaa se luukku! Kiljukaula tönäisi Hattukuramiestä.
– No avataan, avataan. Mitä ihmettä, täällähän on bensakanisteri. Ja se on täynnä bensaa. Kiitos teille.
– Kiittäkää Vinttimiestä. Turvallista matkaa, nainen huikkasi ja lähti kävelemään Vaahtolan suuntaan.
– Kiitetään kiitetään, Hattukouramies alkoi kaataa bensaa tankkiin ja vilkaisi taivaalle. – Kiitos Vinttimies, missä oletkin, anna vielä akkuun virtaa.
—
Anglia käynnistyi vaivalloisesti mutta kännistyi kuitenkin.
– Nythän me voisimme jatkaa Vaahtolaan, kun polttoainettakin on riittävästi?
– EI VAAHTOLAAN. Teet U-käännöksen. Onko selvä?
– Selvähän tämä on. Ja minäkin olen selvä.
– Minä menen kampaajalle. Ja sinä palautat auton!
Hattukouramies ja Kiljukaula kylpylässä
Porealtailla
Hattukouramies tuli saunasta ja meni porealtaiden luokse. Kiljukaula viittoili Hattukouramiestä tulemaan samaan altaaseen.
– Täällä on lämmintä, Kiljukaulan terävä kommentti sai päät kääntymään.
Hattukourames istuutui sanattomana Kiljukaulan viereen. Vastapäätä pyöreässä altaassa istui suomalainen pariskunta.
– Ihanaa päästä pois kotoa, Kiljukaula aloitti.
– Niin.
– Niin! Eikö sinulla ole muuta sanottavaa?
– Aika sileä tämä istuinpenkki.
– Sinä kiinnität huomion kaikkeen epäoleelliseen.
– Mistä minun pitäisi puhua? Jos en puhu, se ei ole hyvä ja jos puhun, puhun vääriä asioita.
Vastapäisen pariskunnan nainen katsoi miestään.
– Oletteko tekin tulleet parisuhteen elvytyskurssille? Mies kysyi.
– Ei kun muuten vaan nauttimaan, Kiljukaula täsmensi.
– Ihan elpyneitä ollaan – ainakin toistaiseksi, Hattukouramies jatkoi aiheesta.
Kiljukaula tuuppasi jalalla Hattukouramiestä.
– Mistä päin Suomea tulitte?
– Vaahtolasta, Veikkolan tien varresta, mies sanoi.
– Ei voi olla totta! Me asumme Veikkolassa, Kiljukaula totesi.
– Maailma on pieni, nainen rohkaistui
– Minä olen Jussi ja hän on Virpi.
– Minä olen Kiljukaula ja tämä hiljainen mies on Hattukouramies.
– Minä tunnen Hiivan Vaahtolasta, Hattukouramies sanoi.
– Jaa, vai niin. Jussin ilme vakavoitui. – Me olemmekin tässä juuri lähdössä. Kurssi jatkuu. Törmäillään.
– Eihän se vielä ala, Virpi esitti varovasti.
– Oli hauska tutustua, Kiljukaula sanoi.
Jussi tarttui Virpiä ranteesta ja veti tätä perässään.
– Oliko pakko puhua Hiivasta. Tiedä mitä pahaa se on heille tehnyt.
– Tai Jussi Hiivalle. Jussi vaikutti jotenkin lierolta tyypiltä. Ja Virpi taas sympaattiselta ihmiseltä. Kävi sääliksi.
Allasbaarissa
Viereisessä pöydässä istui paikallinen mies, jota Kiljukaula vilkuili.
– Sinä katselet täällä muita miehiä. Sinua 20 vuotta nuorempia.
– Mitä sitten? Sinäkin tuijotat naisten peräpäitä niin että niska rutisee.
– Minä tyydyn vain ikäisiini naisiin.
– Siis tyydyt. Tyydytätkö sinä itsesi muilla naisilla?
– Sinä riität minulle. Olet riittänyt jo muinaisista ajoista asti.
– Olenko minä joku muinaisjäänne, kalliomaalaus kallossasi.
– Onko teillä joku ongelma? Minä autan täällä turisteja, paikallinen mies lohdutti.
– Ei ongelmia, meillä on vain tämä elämä elettävänä, Kiljukaula selitti.
– Niin miksi riitelette? Nauttikaa toisistanne. Kosketelkaa toisianne. Minä voin tulla kolmanneksi pyöräksi.
– Onko pyörässä nastat? Nyt on liukkaat kelit.
– No no, Kiljukaula potkaisi Hattukouramiestä pöydän alla.
– Ei meillä saa käyttää nastoja. Asfaltti kuluu. Minun nimeni on Kalle Vähi, paljukauppias.
– Siis paljonkauppias. Vähiin menee ennen kuin loppuu – tämä loma, Hattukouramies sanaili.
– Mitä tarkoitat?
– Ei se mitään tarkoita. Kunhan pöljäilee.
– Minun täytyy mennä, ajankäytön seminaari alkaa pian. Mukavaa päivän jatkoa, nähdään.
– Ei kai vaan Urhon seminaari? Seuraavan kerran täytyy matkustaa kauemmaksi. Täällähän vilisee naapureita, Hattukouramies tuskaili.
Ja samassa Urho pyyhälsi monistepinkka kainalossa ja lasi vettä kädessä. Istuutui pöytään.
– Päivää taloon tai siis kylpyyn.
– Mikä ihana yllätys, Kiljukaula sanoi.
– Täällä sitä vaan lorvaillaan samalla kun meikäläinen paahtaa seminaareita! Tulitteko laivalla? Ei se mitään. Minä tulin eilen lentäen, mutta myöhästyin ensimmäisestä koneesta, koska urheiluauto sammui Keravalla. Ei jouda juttelemaan. Ihmetellään.
Urho katsoi Hattukouramiestä, sipaisi Kiljukaulan reittä ja lähti harppomaan altailta vauhdilla niin että monistepinkka hajosi lattialle.
– Kasatkaa monisteet järjestykseen ja tuokaa ne kokoushuoneeseen, Urho käski allasvahtia, joka seisoskeli ylätasanteella.
– En saa poistua täältä, allasvahti torjui ehdotuksen.
– Me voimme tuoda ne, Kiljukaula lupautui ja tönäisi Hattukouramiestä. – Kerää sinä monisteet ja laita ne järjestykseen. Minä vien ne sitten Upolle.
– Niinpä tietysti, Hattukouramies murahti. Vai että Upo. Sitä ollaan jo niin tuttuja.
Hattukouramies keräsi paperit ja antoi ne Kiljukaulalle.
– Nämähän ovat ihan sikin sokin. Laita ne järjestykseen! Tai no minä laitan, kaikki saa hoitaa itse.
Kiljukaula viipyi vartin monisteita viemässä.
– Jäin suustani kiinni Kallen ja Urhon kanssa.
– Ajankäytön ammattilaiset saavat hyvin ajan kulumaan puhumalla paskaa seminaareissa.
– Sinä olet kateellinen loukussasi. Kyllä minuakin hävettää sanoa, että mieheni on töissä hiirenloukkuja valmistavassa tehtaassa.
– Se on sentään rehellistä työtä eikä mitään suunsoittoa.
Huoneessa
Hattukouramies halasi Kiljukaulaa ja alkoi vähitellen hieroa tämän pakaroita.
– Mukava mies tuo Kalle, voisi vaikka ihastua, Kiljukaula sanoi lievä puna kasvoillaan. – Liikkuu sulavasti ja puhuu kauniisti. Pukeutuu hyvällä maulla.
Hattukouramies irrottautui Kiljukaulasta ja meni sängylle pitkäkseen.
– Jos Urho on Upo, niin Kalle on varmaan Kapo sinun kieliopissasi. Kapo on röyhkeä mies, kolmas pyörä. Ajattelikohan se ettei minusta ole mihinkään?
– Leikkiä laski. Sinä olet tosikko.
– Ja sinä olet kallellaan ulkolaisiin miehiin. Haluaisitko tänne sulavaliikkeisen kolmannen pyörän?
– Mitä höpiset. Olet mustasukkainen.
– Enkä ihan aiheetta. Sitä paitsi minä liikun kömpelösti ja puhun vähän.
– Voisit ryhdistäytyä. Opettele small talkia.
– Aivotonta puhetta.
– Mutta opettele ainakin minulle puhumaan kauniisti, jos haluat minua.
– Sinun vartesi on kuin palmupuu, ja sinun rintasi niin kuin rypäleet.1
– Älä pelleile!
– No ei sitten. Mutta Vaahtola alkoi kiinnostaa. Hiiva on puhunut siitä paljon. Siellä on pubikin. Ja Virpi.
– Ai mikä se viimeinen sana oli?
1 Korkea veisu 7:7
Velimuisti
Kun poistin kännykästä välimuisteja, se herätti velimuistin. Milloin viimeksi soitin veljelleni tai siskolleni tai muille lähimmäisille? Milloin viimeksi olin korvakkain tai jopa kasvokkain heidän kanssaan?
Ehkä tänään korjaan asian. Ensin pitää kuitenkin ladata akku, venytellä, siivota, ajaa parta, katsoa viimeiset maailman tapahtumat ja sää.
Hyvää säätä ei kannata tuhlata puhelimessa, ja huono sää tuo huonon sävyn puheeseen.
Soittosäätä odotellessa.
Kuvaavaa
Tekniikan alan opettaja piirsi yksityiskohtaisia ja opettavaisia kuvia taululle. Opiskelijat kopioivat niitä minuuttikaupalla huolellisesti muistiinpanoihinsa. Toisinaan yksityiskohtaisen kuvan piirtäminen päättyi toteamukseen:
– Näin ei pitäisi tehdä.
Soft
Olin vuosia sitten töissä ohjelmistoyrityksessä, jonka nimessä oli soft.
Puhelimessa vanhempi mies kysyi:
– Onko teillä sohvia myytävänä.
Pokka piti ja vastasin, että valitettavasti ei.
Tuulikaappi
Valtionpäämies oli kyllästynyt naapurimaasta laittomasti tulijoihin. Hän rakennutti muurin rajalle ja toisen muurin vielä sisämaahan, sillä hän oli lukenut suomalaisesta tuulikaapista, joka pitää pakkasen loitolla.
Kateenvarjo
Miksi kaikki hyvät sateenvarjot unohtuvat tai katoavat? Jäljelle jää vain rispaantunut piikkisika, joka on piikkinä vastaantulijan lihassa. Ja vastaantulijan siisti varjo aiheuttaa kateutta.
Hyvä sateenvarjo sihahtaa nappia painamalla suureksi vaipaksi ja sulkeutuu siistiksi paketiksi. Mutta se unohtuu pöydän alle, naulakkoon, tiskille, bussin penkille, laiturille tai lainaan.
Käteen jää varjo, jota ei meinaa ensin saada auki, koska lapanen juuttuu mekanismeihin. Kun se aukeaa, yksi tai useampi varjoa kannatteleva piikki törröttää vapaana ja osa varjosta lepattaa omilla teillään. Tuuli vääntää varjon toiseen asentoon kuperasta koveraksi.
Pidä huolta varjosta
se susta huolen pitää.
Vaahtolan Vaahtoveikot
Hattukouramiehen puhelin soi.
– Hattukouramies.
– Urho täällä terve. Haluatko juoda kahvit?
– Mikäs siinä. Kyllä.
– Hyvä juttu. Tule Vaahtolan pubiin viideksi.
Hattukouramies meni viideksi pubiin, jossa hänet ohjattiin kellariin. Kellarissa oli pieni neuvottelutila, jonka etuosa oli valaistu. Kun Hattukouramies oli sisällä, ovi laitettiin takalukkoon, mikä ihmetytti häntä. Urho ohjasi hänet istumaan.
– Tervetuloa Vaahtolan Vaahtoveikot ry:n hallituksen kokoukseen, Urho aloitti.
Hattukouramies totesi olevansa väärässä paikassa ja lähti ovelle.
– Sinä olet juuri oikeassa paikassa – istu vain takaisin jakkaralle. Et kai sinäkin kuulu Veikkolan Huopaajiin, koska olet heti vastustamassa toimintaa!
– En kuulu mihinkään puolueeseen.
– Kokous on laillinen ja päätösvaltainen. Valitaan yhdistykselle sihteeri. Ehdotan Hattukouramiestä, Urho jatkoi.
– Kannatetaan, kuului pimeästä salin peräosasta.
– Hattukouramiestä kannatettu ja Hattukouramies valittu, Urho kopautti nuijaa.
– Mutta minulta ei kysytty mitään, ei tämä näin voi mennä.
– Kyllä tämä meni juuri oikean kaavan mukaan. Koulutamme sinusta nöyrän ja kuuliaisen sihteerin, jonka kontolle tulee paljon paperitöitä.
– Ja valvottuja öitä, matala ääni kuului salin uumenista. Matala ääni alkoi nauraa ja siihen yhtyivät muutkin.
Hattukouramies oli erottavinaan naurusta Vintin todistajista tutun naisen äänen. Ja oikeassa oli. Nainen tuli esiin Vesitorni-lehtiä kantaen.
– Vaahtolan veikot uskoo Vinttimieheen, ja sinun pitää sihteerinä vahvistaa ihmisten uskoa Vintin todistajiin. Säilytä näitä lehtiä ja jaa ihmisille, joiden usko horjuu.
– Mutta minähän uskon Yläkertaan enkä Vinttiin. Tämän sanottuaan Hattukouramies tunsi suuret kourat kainaloissaan. Hänet vietiin lavuaarin luokse ja alettiin suun pesu.
– Sinä vääräuskoinen, tästä lähtien uskot Vinttimieheen, toinen koura sanoi.
Tämän jälkeen suuret kourat taluttivat Hattukouramiehen salin peräosaan, josta avautui pyöreä luukku, joka johti betoniseen viemärputkeen. Kourat työnsivät hänet pohjalla olevan lavitsan päälle ja sulkivat luukun.
– Olet nyt syvällä – Olennaisen sisällä. Mieti siellä mihin uskot, sanoi ääni epämääräisestä suunnasta.
ROCK
Astuin esiin,
menin pankkien Spotify:hyn,
vaihdoin POP pankin ROCK pankkiin
ja avasin ylänapin.
Sanoin sultsinan olevan niin last season
että tunsin hymyileväni tien täydeltä.
Veitsi vilahti
– Missä on Anglian avain? Hiiva kysyi itseltään ärtyneenä. Muutaman minuutin etsiskelyn jälkeen hän luovutti ja otti astiakaapista voiveitsen.
Anglia kiilteli kadulla ja peilasi Hiivan kuvan oveen. Ovi oli lukitsematta, ettei autovaras hajottaisi sitä. Hän työnsi voiveitsen virtalukkoon ja käänsi sitä vartin verran oikealle. Anglia lähti käyntiin kuin enkeli. Sen startti herätti puoli korttelia. Toinen puoli käänsi kylkeä.
Puolisuunnikkaan muotoinen mittaristo kertoi että bensa oli vähissä mutta riittäisi ryöstöön. Synkronoimaton ykkönen rusahti tupaan ja auto liikahti liikenteeseen, jota oli niukasti Vaahtolan ja Veikkolan välillä.
Veikkolan Osuusteurastamo ja Osuuspankki seisoivat rinnakkain. Hämäyksen vuoksi Hiiva jätti Anglian teurastamon pihaan. Hän otti kassin takapenkiltä ja kaivoi katkaistun rautakangen tavaratilasta. Hän hiippaili pankin eteen kanki oikeassa ja kassi vasemmassa kädessä. Hän vilkuili ympärilleen ja löi ikkunan rikki kohdasta, jossa kuvitteli että hälyttimet eivät toimisi.
Sisällä pankissa oli iskeä ahneus, kun Hiiva valaisi litteällä Airam-taskulampullaan salia. Kaikkea teki mieli ottaa. Seinillä oli arvotauluja kuten salaperäinen ja eroottinen Vaahtolan Viola, joka sotki Hiivan ajatukset. Yhtäkkiä käkikello rääkäisi neljä kertaa: ”ota autolainaa” ja herätti Hiivan haaveista.
Hiiva paiskasi kassalippaan kassiin ja rynnisti ulos. Samassa poliisin pillit alkoivat soida. Hän teki nopean päätöksen: äkkiä pois täältä. Kanki sai jäädä. Kassi kädessä hän juoksi teurastamon pihalle.
Hiiva liukui Anglian muoviselle istuimelle ja käynnisti moottorin voiveitsellä. Hän leipoi vaihdekeppiä. Synkronoimaton ykkönen jäi haaveeksi. Kuului vain rutinaa. Sininen vilkku häikäisi. Poliisi avasi oven.
– Huomenta Hiiva. Etkö saa ykköstä sisään? Ei se mitään, me tarjoamme ilmaisen kyydin. Saat putkassa ykköset päälle.
Kirjat eivät ole veljeksiä
Volvo-Markkasen tarina, Taavi Kassila ja Matti Markkanen
Kadonutta aikaa etsimässä 1 – Combray, Marcel Proust
Kirjat eivät ole veljeksiä, jos verrataan tekstin määrää suhteessa tapahtumiin. Markkanen matkustaa yhdellä aukeamalla Pariisin ja Lontoon väliä useampaan kertaan tai ryöstää pankin yhdellä sivulla.
Kirjassa Kadonnutta aikaa etsimässä minäkertoja maistaa teen kanssa Madeleine-leivosta. Tapahtuma herättää lapsuuden muistoja, joiden mieleen palautumiseen kuluu neljä sivua.
Nyt kirjallisuusihmiset kavahtavat, mitä pystymetsän mies näitä pohtii tai näistä ymmärtää.
Pitää kuulemma lukea
Pitää kuulemma lukea kaikenlaista. Nyt menossa:
Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen;
Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä;
Taavi Kassila: Volvo Markkasen tarina;
Harri Taskinen: Alvar Aalto.
Tippa
Suomalaisten mielestä suomen kielen kaunein sana on äiti. Mutta mikä on Pamelan mielestä kauhein sana? Se ei ala v:llä eikä p:llä vaan se alkaa t:llä.
Pamelan mielestä suomen kielen kauhein sana on tippa. Jos jotain ruokaa on jäljellä vain tippa, se ei ole naurun paikka. Se on kauhun paikka.
Irwin laulaa Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku. Mutta Pamelan perheessä tippakin voi tappaa: nimittäin ämpäriin hukutetaan hän joka on jättänyt tipan kuleksimaan. Varsinkin jos se tippa on jätetty jääkaappiin kuleksimaan. “Tuollainen tippa, se on syötävä pois.”
Astian koko kasvaa hetkessä, kun jäljellä on vain tippa. Tippa-astiat täyttävät jääkaapin ja ruokakaapit. Astiat kaasuuntuvat ja lopulta ne räjäyttävät kaapit.
Pamelan painajaisuni:
Hän avaa jääkaapin, joka on täynnä astioita. Siellä on suuria astioita, joissa on vain tippa ruokaa. Perunakattilassa on yksi peruna, vuokaa koristaa muutama riisinjyvä, leikkelepaketissa on yksi siivu kinkkua. Jääkaappi on samalla kertaa täysi ja tyhjä.
Missä kulkee se raja joka erottaa tipan normaalista, säilytettävästä määrästä?
Jos kurkkua 5 cm jäljellä: “syö pois kuleksimasta.”
Jeggu-pullo, jäljellä neljäsosa: “älä sylje pulloon, juo pois.”
Perunoita 3 kpl: “jaetaan.”
Vain kirjainten tippa erottaa sanat kaunein ja kauhein toisistaan.
Tämä kaikki kertoo, että tippakin Pamelan tekemää ruokaa on arvossaan. Hän on erittäin taitava ruoan laittaja. Hän loihtii ruokaa reseptien ulkopuolelta tai reseptien rivien välistä ja mittaa sydämellään ainekset. Milloinkohan minä laitoin uunin päälle? -kysymys kertoo, että ruoka on valmista.
Toivotaan Pamelalle tipatonta loppuelämää.
Loiri.
Loiri. luettu. Kannatti lukea läpi. Ennakkoluulottomasti. Luin eri kirjaa kuin moralistit ja lööppien tekijät.
Hattukouramies kätköilee
Hattukouramies löysi harrastuksen, joka on pitänyt hänet liikkeessä Vaahtolan ja vähän Veikkolankin metsissä: hän alkoi etsiä kätköjä. Se on eräänlaista aarteenetsintää Vaahtolaan sovitettuna. Harrastuksen toi Vaahtolaan Urho, joka oli konsultointimatkallaan törmännyt kätköilyä harrastavaan kaveriin. Urho ei ole itse ehtinyt kätköilyä harrastaa työkiireiden takia. Mutta Vaahtolan Lyytin toimittaja Torni Migren innostui harrastuksesta.
Vaahtolan Lyytissä on palsta, jossa kätkijät ilmoittavat uusista kätköistä. Kätköstä kerrotaan vähintään tunnus ja sijainti. Lisätietoina saatetaan mainita koko, korkeus maasta, vihje yms. Kätkö sisältää ainakin kuvauksen harrastuksesta ja lokikirjan. Mutta se voi sisältää myös tavaroita, joita piilottaja tai löytäjät ovat sinne panneet. Kätkön löytäjä laittaa lokikirjaan oman nimimerkin ja päivämäärän. Samalla hän merkitsee omaan kirjanpitoonsa kätkön tunnuksen ja päivämäärän.
Kun Lyyti ilmestyy Vaahtolan pubiin, kätköilyn harrastajat tappelevat lehdestä. Ja kohta nopein rynnistää ovesta ulos Vaahtolan metsiin tai puistoon. Vajaa tuoppi jää pöytään.
Hattukouramies esitteli harrastuksen Anterolle, joka omaksui sen nopeasti. Antero on löytänyt jo sata kätköä vuodessa. Hänellä on myös muutama oma kätkö, joiden kunnosta hän huolehtii.
Hattukouramieskin pohti oman kätkön perustamista. Hän perustaisi riittävän suuren kätkön, johon mahtuisi Ford Anglian käsikirja vuodelta 1963.
Hattukouramies meni eräänä aamuna aikaisin Vaahtolan puistoon. Hän etsi kätkölle sopivan kivenkolon, johon kätkö juuri ja juuri mahtui, mutta se oli hyvin piilossa. Kätköön oli laitettu lokikirja, selostus kätköharrastuksesta ja Anglian käsikirja. Hän määritteli kätkön sijainnin tarkasti ja piirsi siitä pienen kartan. Vahtolan Lyytin toimituksessa hän esitteli kätkön toimittaja Torni Migrenille, joka lupasi laittaa sen lehteen.
Hattukouramies kuuli, että Kiljukaulalla on sama harrastus. Kasaantuuko synkkiä pilviä hyvän harrastuksen niskaan? Sabotoiko Kiljukaula Hattukouramiehen kätköä? Lavastaako Kiljukaula Hattukouramiehen huumeiden jakelijaksi? Vai kirjoittaako hän lokikirjan täyteen exätystä?
Valinnanvaikeuskokeilu
Olin päässyt valinnanvaikeuskokeilun piiriin. Minua alkoi ahdistaa ajatus, että voisin mennä melkein mihin tahansa julkiseen tai yksityiseen palveluun. Ahdistuksen vain lisääntyessä menin lähimpään terveyskeskukseen. Aulassa oli vuoronumerolaite. Laitteessa oli 10 nappia ja vieressä ohje: paina mitä hyvänsä nappia.
Lähdin pois ja kävelin lähimpään Alkoon. Valitsin suurimman pullon Jekkua. Valitsin oikein. Minua ei ahdistanut enää.
Aurinkopaneeli
Perheen mökki on ollut vuosikymmeniä vailla sähköä. Talven paneelikeskustelu johti tositoimiin: poika suunnitteli ja rakensi aurinkopaneelijärjestelmän mökille.
Paneeli katsoi etelään saunan seinässä. Tekniikka, kuten akku, jännitteenmuunnin, lataussäädin tuli saunan pukuhuoneeseen. Akun navat näkyivät naapuriin, naapurin akut nauroivat.
Maakaapeli teki pihalla volttia ja päätyi mökkiin. Maakaapelin kaivuutyö oli hidasta, sillä maaperässä oli pääasiassa puiden juuria ja kiviä sekä ripaus multaa ja hiekkaa. Alueella oli lisäksi kantarelli varoitus.
Sähkömies asensi mökkiin johtoja, katkaisijoita ja rasioita. Se teippasi maajohtoa keltavihreällä teipillä. Sille tarjottiin pullia rasiasta ja päälle sumppia. Ei juonut toista kuppia vaan kuunteli hauen polskintaa. Se tuli eri pitäjästä.
Nuuka perhe tulee käyttämään aurinkosähköä säästeliäästi!
Etsivä löytää
Etsin neulaa heinäsuovasta.
– Ota silmä käteen, sanoi ohikulkija.
Kaivoin lasisilmän päästäni ja näytin sitä heinäsuovalle.
– Oletko liki- vai kaukonäköinen. Säädä etäisyys sopivaksi, neuvoi hyvänsuopa ohikulkija.
Löysin neulan ja menin siitä hyvästä kirkkoon. Kirkossa laulettiin Mä silmät luon ylös taivaaseen.
Toisin
Jäin bussista Toisenmäentien pysäkillä. Bussikuski alkoi uteliaaksi.
– Missähän on se ensimmäisen mäen tie?
– Mäen toisella puolella.
– Kenen kanssa asut nykyään?
– Boysen Marjan.
– Miksi toisen Marjan?
– BOYSEN MARJAN.
– Ahaa. Toisen mäen Boysen Marja.
Kävelin kotiin. Boysen Marja antoi pusun toiselle poskelle.
– Miksi tulet kotiin vasta toisena päivänä?
– Bussi ei kulkenut eilen.
Airoluokan vene
Soutaja nousee veneeseen viimeisenä. Hänen hiilijalanjälkensä menee lasikuituveneen etutuhdosta läpi.
– Perkele
Hiiltynyt soutaja kokoaa itsensä.
– Tuhtoa on yritetty paikata karjalaisen kierosilmän neuvoilla. Kiteen Tokmannissa tuli vastaan. Ostettiin neuvoilla ainetta. Sanoi nimensäkin mutta ei oikeaa, koska pelkäsi vastuuta ja jälkipuintia. Puimaan tai uimaan hän olikin menossa
Tulppa kastuu joka kerta nimittäin pohjatulppa. Käynnistysvaikeuksia ei ole sillä moottori on saaressa lukkojen takana. Poika sitä enimmäkseen käyttää
Vene kulkee soutamalla meripeninkulmia vaikka ollaan sisävesillä. Huopaamalla kulkee vähemmän. Soutamatta ajaudutaan kiville tai mäkeen. Sähköjä ei ole mutta tunnelmassa on plus- ja miinusnapoja.
Kovia vauhteja hillitsevät hyttyset, joita joutuu hätistelemään soudun lomassa luonnon helmassa ja lahkeessa. Nimittäin niitä on lomittain ja limittäin. Tukuittain ei niinkään vähittäin. Ei auta Off eikä On. Heiluvat helmat ja lahkeet auttavat. Niinpä veneessä pistetään tanssiksi, joka yltyy transsiksi.
Ruokailu soudun lomassa hidastaa tahtia, jota huutaa perämies takatuhdolta. Hän pelkää tippuvansa sameaan veteen.
– Onko pakko syödä jäätelöä soutaessa!?
– On koska se sulaa.
Veneessä on tietysti innokas kalamies joka yrittää uistella mutta kuva tarttuu pohjassa olevaan tukkiin. Kalamies toruu kuvaa:
– Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa tukkia omassa järvessä.
Perämiehen järvisairaat kasvot sanovat souda tänään, huopaa huomenna. Sillä huomenna kiireet loppuvat. Loma loppuu, lasket veneen vapaalle.
Soutaja päättää vaihtaa airot keskenään. Airojen muoviset laakerit irtoavat ja tippuvat veteen. Ne painuvat pohjaan eikä niitä enää löydä. Kun laakerit ovat poissa airot lonksuvat pahasti. Souda siinä sitten vauhdilla. Perämies on syyttävän näköinen:
– Ei ehditä iltauutisille!
– Eihän siellä mitään uutta: sotia, sotia ja Aira Samulin tanssii sammuvien tähtien kanssa. Tai ikihonka Danny seisoo nuoremman kollegan haudalla ja kehuu tämän olleen hyvä ihminen.
Soo soo
Soo soo, sanoo vesi pesuvadissa.
Veteen piirretty viiva
Tein puuron maitoon ja piirsin viivan veteen.
Mobiilimaksaja – kassan tukko
Minusta tuli mobiilimaksun käyttäjä syyskuussa 2017. Mobiilimaksulla tarkoitan tässä ostosten lähimaksamista kassalla matkapuhelimella. Tein pankkiin hakemuksen Debit Mobiili -kortista. Se oli sähköinen (ei fyysinen) kortti. Saatuani kortin ja asennettuani maksusovelluksen lähdin innolla tutun kahvilan kassalle. Kirjauduin sovellukseen ja asetin puhelimen lähelle maksupäätettä. Maksupääte antoi virheilmoituksen, mutta puhelimessa ei tapahtunut mitään. Onneksi mukana oli muitakin maksuvälineitä. Useampana päivänä viestittelin sovelluksen tuen kanssa ja yritin neuvojen mukaan maksaa kassalla. Viimein ehdottivat tarkistamaan oletusmaksusovelluksen. Vika olikin puhelimen asetuksissa. Sitten se toimi.
Sovellukseen kirjautuminen kassajonossa kyllästytti, joten uskaltauduin kokeilemaan maksamista kotinäkymästä. Sen edellytys oli että näyttölukko oli päällä. Sovellukseen ei tarvinnut kirjautua, vaan avata näyttölukko.
Jossain vaiheessa vuonna 2018 maksaminen kotinäkymästä -ominaisuus alkoi temppuilla. Pyysi kirjautumaan sovellukseen. Se ei kuitenkaan auttanut vaan maksu epäonnistui. Poistin ominaisuuden käytöstä. Aloin kirjautua sovellukseen salasanalla. Pystyin taas maksamaan.
Vuoden 2018 lopussa pankki kertoi luopuvansa Debit Mobiili -kortista. Sen tilalle piti hankkia fyysinen Debit-kortti. Minulla oli ennestään Credit/Debit kortti eli yhdistelmäkortti, mutta sitä sovellus ei hyväksynyt toistaiseksi. Pankki postittaa vuoden 2019 aikana uudet Credit/Debit -kortit, joilla mobiili lähimaksaminen pitäisi toimia. Aika moni on jättänyt ylimääräisen Debit-kortin tilaamatta. Minä kuitenkin tilasin sellaisen, ja se tuli muutamassa päivässä. Lähimaksu toimi jälleen kotinäkymästä.
Olin jo varma homman toimivuudesta, kunnes tunnetussa kahvilassa sovellus pyysi tarkistamaan jotain maksupäätteestä. Tämä toistui muissakin paikoissa satunnaisesti.
Kaikesta em. viisastuneena kannan kassalle fyysisen pankkikortin ja käteistä. Jos jonoa ei ole, saatan kokeilla puhelimella maksamista. En ole kuitenkaan yksin näiden ongelmien kanssa. Google Play -sovelluskaupassa on pyryttänyt ärräpäitä, kun sovellus muuttui vuoden 2019 alussa radikaalisti ja korttisekoilu yllätti monet puhelin kourassa.
Etelän mies: älä räplää – kaiva kuvetta.
Mobiilimaksaja, mobiilimaksaja on harvojen kaveri – kassan tukko.
Entisten työkavereiden porukka
Minulla on onni kuulua porukkaan, jota yhdistää työpaikka X ja jalkapallon MM-kisat Italiassa vuonna 1990. On meillä nimikin: X-Open. Meitä pidetään suljettuna salaseurana, mikä pitää osittain paikkansa. Porukkaan saattaa kuitenkin päästä, jos on ollut töissä firmassa X ja jalkapallon MM-kisoissa vuonna 1990. X-Open:ssa oli alun perin 12 miestä, mutta muutama vuosi sitten vanhin jäsenemme poistui keskuudestamme.
Kokoonnumme pari kertaa vuodessa viikonloppuisin: keväällä ja syksyllä. Tapaaminen kestää perjantaista sunnuntaihin. Lauantaina tehdään noin 10 km patikointi. Seuraava kokoontuminen päätetään sunnuntaiaamuna. Majoitumme kotimaan mökissä – parhaimmillaan järven rannalla.
Vuonna 2020 X-Open täyttää 30 vuotta. Ehkä teemme matkan Keski-Eurooppaan. Kun 20 vuotta tuli täyteen kävimme Skotlannissa Edinburghissa. Vuonna 2005 matkailimme Virossa, jossa majoituimme Muhun saarella.
X-Openilla on omat kotisivut ja museo, jossa on firman X markkinointi rihkamaa, kuten kyniä, viivoittimia, tuulipuku, pipo ja iso messinkinen kyltti. Kyltti pelastettiin vuonna 2007 firman X raunioista.
Mitä me teemme ja mistä me puhumme kokoontumisissa? Patikoinnin lisäksi saunotaan, syödään ja juodaan. Miltei kaikki jäsenet ovat vielä työelämässä, joten työasioistakin puhutaan, mutta pääasiassa jostain muusta. ”Yleisesti ottaen kuitenkin puhuivat he…”
Optimisti
Optimisti: paistaa se päivä risukasaankin.
Yltiöoptimisti: paistaa se päivä risusalaojaankin.
Olga
Olga katsoi Volgan vihreää mittaria ja alkoi voimaan pahoin. Hänen suunnittelemansa Olga-laukku lepäsi vieressä muovisella penkillä. Avonaisesta laukusta repsotti puhe, jota hän oli tankannut pikavuoropysäkillä matkan varrella.
Olga oli ehdolla kuntavaaleissa Meikäläiset-puolueen listoilla. Hänet painostettiin starttirahan saamisen ehdolla ehdokkaaksi. Puolueen puheenjohtaja on töissä TE-toimistossa. Meikäläiset-puolueen ehdokkaita ei sinutella vaan teititellään. Itseään he meitittelevät.
Volgan lokasuojat kolisivat irtokivien iskuista. Volga oli museoauto, ja siinä oli vakuutus, joka salli ajamisen 30 vuorokautena. Ajopäiviä ei riittänyt kaikkiin puhetilaisuuksiin omien ajojen jälkeen.
Hän oli myöhässä niin kuin aina. Ja myöhästymisistä puolueen nokkamies, isonenäinen Tuomo Liemi, muistutti vaaleaa naista joka vaaleissa.
Seurantalo seisoi kuin Nesteen hammas kylän ainoalla mäellä. Pihalla viittilöi Liemi. Hän ohjaili Volgaa ja Olgaa, joka väänteli rattia. Ohjaustehostin puuttui. Mutta Liemi ohjasti tehostetusti. Hän oli tehosekoitin. Ja Volga osui pihan ainoaan valaisinpylvääseen. Museoauto parka. Vaan Olgalla oli muuta ajateltavaa.
Olga ryntäsi seurantalon taakse ja antoi ylen. YLE kuvasi kaiken, mutta Liemi juoksi kamerat kumoon. Meitä ette saa kiinni mistään pahasta.
Liemi avasi tilaisuuden: ”Hyvät äänestäjät. Taas on vaalilupausten aika. Ja lupaukset on tehty täytettäviksi. Oman kylämme ehdokas Olga, olkaa hyvä. Estradi on teidän.”
Takahuoneessa Olga ruiskutti suusuihketta peittääkseen oksennuksen hajun. Sitten hän sujautti suihkeen Olga-laukkuun ja kiirehti puhetta pitämään.
Olga aloitti puheen: ”Rakkaat äänestäjät. Hienoa että olette tulleet paikalle. Kun me ajoimme tänne, saatoimme ihastella kauniita peltomaisemianne. ”Alun liirum laarumin jälkeen seurasi muiden puolueiden arvostelua. Ne puolustavat eläkeläisiä, opiskelijoita, lapsiperheitä ja muita köyhiä. Kun taas Meikäläiset tai tuttavallisesti Meset ajaa rikkaiden asemaa. Keskeinen teema on pääomaveron vaiheittainen poisto.
Puheen jälkeen kuultiin kuorolaulua, sahansoittoa ja kansantanssia.
Olga oli jo poistumassa, kun hänen vierelleen astui vanhempi mies.
– Olisin ehdokkaalta näin erikseen kysynyt: Miten meidän käy? Mennäänkö Natoon?
– Me emme tällä tasolla ota Natoon kantaa, Olga vakuutti.
– On siinä Olgaa tulla tänne puhumaan paskaa, sanoi kyläläinen ja lähti nauraen pois.
Uudelle uralle
Hattukouramies meni Vaahtolan apteekkiin ostaakseen hammaslankaa. Mutta apteekissa olikin poikkeustilanne: Einari Kammari seisoi ritsa kädessä vuoronumerolaitteen luona.
– Mitä mies tekee ritsa kädessä apteekissa? Hattukouramies kysyi.
Einari säpsähti hiukan ja sanoi:
– Apteekki pitäisi ryöstää.
– Olet vaihtanut alaa.
– Kyllä, puusepän hommat loppuivat. Ihmiset ostivat kaappeja Ikeasta. Niinpä kävin siistin varkaan kurssin, jonka tavoitteena oli kouluttaa varkaita, jotka eivät sotke eivätkä tee henkilövahinkoja.
– Hienoa! totesin kannustavasti. Einarin kasvot tulivat iloisiksi.
– Kello tuleekin kohta neljä. Olen päivätöissä. Taidan jättää tämän ryöstön tähän. Lähdetään Vaahtolan pubiin jatkamaan tarinointia.
Einari sanoi painokkaasti apteekin henkilökunnalle ja asiakkaille:
– Tilanne ohi. Sanokaa poliiseille, että olen pubissa.
Einari osti kaksi pitkää ja kantoi ne nurkkapöytään. He ehtivät istua ja hörppiä olutta varttitunnin, kunnes Veikkolan poliisi ilmestyi pubiin. Einari oli varma, että häntä tultaisiin hakemaan kamarille. Mutta poliisi antoikin Hattukouramiehen hatun, joka oli pudonnut apteekin lattialle. Ei hän Einariakaan unohtanut:
– Voisit Einari keskittyä kesämökkeihin. Niitähän sinä osaat putsata siististi. Apteekki on sinulle liian vaativa kohde.
– Minä alan rehelliseksi kuten Hiiva.
– Hyvä niin.
– Tai alan veistelemään hiirenloukkuja puusta. Minusta tulee Hiilon kilpailija. Suurennosmalli on jo tekeillä.
Hampaan kolossa
Kun Hattukouramies ja Virpi halasivat toisiaan Hattukouramiehen asunnossa eräänä iltana, patisti Virpi Hattukouramiehen hampaiden pesuun. Virpin mielestä hän pesee hampaat huolimattomasti. Virpi tarjoutui auttamaan häntä, mutta Hattukouramies pelkäsi paljastavansa liikaa itsestään.
– Hengityksesi haisee pahalta, sanoi Virpi ja irrotti otteensa Hattukouramiehestä.
– Käyn pesemässä hampaat. Ei kestä kuin hetken.
Wc:stä kuului harjauksen ääniä. Ja kului tuskin minuuttiakaan, kun Hattukouramies jo palasi Virpin luokse.
– Hengityksesi haisee yhä, ja hammasväleissä näkyy olevan ruokaa. Käytätkö hammaslankaa tai hammasväliharjaa? Virpi uteli.
– Mitä ne ovat? Kyllä minä hyvän makuista hammastahnaa käytän.
– Jos hampaita ei hoida, ne tippuvat tielle tai lähtevät suusta kuin maitohampaat Chewitsiin. Tahna on oikeastaan vain suun deodorantti. Minä tulen neuvomaan, vaati Virpi.
– Onkohan se tarpeellista, epäröi Hattukouramies, jolla oli jotain hampaan kolossa ja wc:n allaskaapissa. – Jos yritän vielä itse.
– Kyllä minä tulen ja neuvon, miten hampaat puhdistetaan oikein.
Hattukouramies kiirehti wc:hen ja yritti sulkea allaskaapin oven nopeasti, mutta Virpi ehti nähdä kaappiin, jossa pilkotti Olennainen.
– Mitä ihmettä? Vieläkö sinulla on Olennainen? Mihin sinä sitä tarvitset? Enkö minä riitä sinulle?
– Minulla on eturauhasvaivoja. Lääkäri neuvoi, että päivittäinen siemensyöksy Olennaisen avulla auttaa.
– Siis meidän Hoitomaailman lääkäri? Ei varmaan ole neuvonut mitään seksileluja käyttämään!
– No oikeastaan Vaahtolan pubissa sain seikkaperäisen opastuksen, Hattukouramies myönsi.
– Niin arvelinkin. Arvaan nimetkin. – No olkoon, jos se ei ole minulta pois. Jos minutkin huomioidaan. Jatketaan nyt hampaiden pesua. Pese ensin takahampaat. Aloita vaikka vasemmalta.
– Ei sieltä, se sattuu ja sitten tulee verta.
– Nyt kyllä tilaan sinulle ajan Hoitomaailmaan suuhoitajalle. Hän ohjaa sinut sitten eteenpäin lääkärille.
– Ei kai. Jos on pakko, käyn ensin Henkimaailmassa rukoilemassa Yläkertaa.
– En suutele sinua suulle ennen kuin olet hoidattanut hampaasi. Mutta kaikkea muuta voimme tehdä, lupasi Virpi.
Kiristystä, ajatteli Hattukouramies
Makuuhuoneessa Virpi vetäisi sänkypeiton pois parisängyn pelkääjän paikalta. Tyynyn päältä paljastui naisten tumman punaiset pikkuhousut.
– Tähänkin lienee jokin selitys. Kenen pikkuhousut? Kuka näitä suositteli?
– En pysty vastaamaan tällä kertaa, Hattukouramies raapi päätään.
– Kenen ne ovat? Virpi kysyi epätoivoisena.
– Vaahtolan Martat kävivät sisustamassa asuntoani. Talossa testattiin lämmitysjärjestelmää, jolloin lämpötila nousi välillä 30 asteeseen. Martta, joka laittoi verhoja, oli niin kuumaverinen että riisui kaikki vaatteet eikä sitten muistanut enää pukea pikkuhousuja.
– Tunnen Martat. En voi uskoa. Sinä valehtelet. Mikset kerro totuutta?
– Kyllä Martat sisustivat täällä. Voit kysyä Martalta.
– En kehtaa kysyä. Ja miksi ne on jätetty esille, tyynyn päälle?
– Siihen en osaa vastata. Martta tietää ja kertoo senkin. Jos pikkarit ovat amuletti, joka tuo onnea kotiin.
– Minulle ne tuovat epäonnea. Mitähän muuta outoa asunnostasi löytyy? Virpi ihmetteli ja kurkisti sängyn alle. – Apua. Onko täällä hiiriä?
– Ei ole.
– Miksi sinulla on hiirenloukku sängyn alla?
– Testaamme LoJossa loukun herkkyyttä tärinään.
– Työasiat ovat kantautuneet uniinkin. Onko tämä nyt sitä etätyötä?
– Kyllä, saan pienen korvauksen ja laukeamisesta bonusta.
– Eli jos me rakastelemme voimakkaasti, se saattaa laueta.
– Toivottavasti laukeamme kaikki kolme ja yhtä aikaa!
Hattukouramies ja Kiljukaula parisuhdeterapiassa
Hattukouramies ja Kiljukaula menivät parisuhdeterapiaan viimeisenä mahdollisuutena pelastaa avioliitto.
– Istukaa olkaa hyvä. Valitan remonteista johtuvia ääniä. Voisin aluksi kertoa vähän itsestäni. Olen siis Urho…
SRRRR PRRRR
– Olen Urho. Toimin parisuhdeterapeuttina ja ajankäytön konsulttina yrityksille ja yhteisöille. Se voi kuulostaa kaukaa haetulta yhdistelmältä, mutta parisuhteen luistaminen laittaa vauhtia myös työelämään. Ja päinvastoin. Jos parisuhde tökkii, se vaikuttaa työmotivaatioon heikentävästi, ja sitä kautta tuottavuus heikentyy.
– Tiedetään. Jos mentäisiin jo asiaan, Kiljukaula kiirehti.
– Ei kai tässä nyt niin kiire ole, ihmetteli Hattukouramies.
– Sinulla ei tosiaan ole koskaan kiire mihinkään.
– Sinulla on aina kiire – ei mihinkään. Pitää näyttää kiireiseltä.
– Onko suhteessanne ajankäytön ongelmia? Urho keskeytti.
– Ei ole. On vain ongelmaihminen, tuo tuossa, Kiljukaula osoitti Hattukouramiestä.
– Mikä on ongelmasi Hattukouramies? Urho kysyi.
SRRRR PRRRR
– En pysty vastaamaan tässä parisuhteessa, mutta otan siitä selvää seuraavassa parisuhteessa. Sanotaan että samat virheet toistuvat uudessa suhteessa.
– Seuraavassa ja seuraavassa. Mutta nyt on nyt ja nyt on parannettavaa, mitä parannettavissa on. Onko mitään jäljellä?
– Niin mitä sanot Hattukouramies, onko peli menetetty? Joko heität kirveen kaivoon?
– Ei ole peli on menetetty. Otetaan vaan rauhallisesti ja sovitellaan.
– Rauhallisesti ja rauhallisesti siitä on saanut kuulla tässä monta vuotta, mutta mitään ei tapahdu. Sinä olet sellainen huopaaja. Mikään ei edisty. Ei remontit eikä suunnitelmat.
– Teidän kannattaisi laittaa aikataulu seinälle. Vaaka-akselilla on aika ja pystyakselilla tehtävät työt. Piirrätte arvioidut ajat janoina.
– Tulee jano, Hattukouramies valitti.
– Pöydällä on vettä ja mukeja, Urho neuvoi.
– Et ota mitään vettä. Tulee pissahätä, Kiljukaula sanoi. – Rahankäyttö on ongelma. Sinä pihtaat ja minä ostan mitä tarvitaan.
Huoneen oveen koputettiin. Samassa ovi aukesi ja haalaripukuinen mies astui sisään.
– Huoltoyhtiöstä päivää. Katsotaan nyt niitä termostaatteja.
– Päivää. Meillä olisi tässä menossa luottamuksellinen keskustelu, Urho esteli.
– Meihin voitte luottaa, vai mitä Hattukouramies. Pidä Hattu puoliasi.
– Kyllä pidellään. Hyvää työtä olette tehneet Hiilossa. Luotan teihin.
Huoltomies käänteli termostaattia ja vislaili Juha Vainion kappaletta ”Kun aurinko lämmittää”.
– Jatketaan siitä rahankäytöstä, Urho sanoi.
– Sinä ostat jatkuvasti uusia vaatteita, Hattukouramies sanoi.
– Ja sinä kuljet aina samoissa vaatteissa. Saa hävetä silmät päästä.
– Ihan siististi Hattukouramies on nytkin pukeutunut, huoltomies puolusti.
SRRRR PRRRR
– Poraus käy hermoille. Eikö remontin ajaksi löytynyt muuta tilaa?
– En ole ehtinyt etsiä. Ajankäytön seminaarien kanssa on ollut kiirettä.
– Mikä ajankäytön hallitsija sinä oikein olet, kun et ole pystynyt järjestelemään omia töitäsi?
– Suutarin lapsilla ei ole kenkiä eikä Urholla aikataulua seinällä.
– Älä sinä huoltosälli puutu tähän. Sinulta ei ole kysytty mitään, Kiljukaula napautti.
– Poistun näyttämöltä. Termostaatti on kunnossa. Tunteet kehiin!
Huoltomies hiipi korostetun hiljaisesti ovesta ulos.
– Minulle riitti. Hattukouramies, lähdetään.
– Katsotaan seuraava aika. Odottakaa hetki, kun löydän kalenterin, Urho alkoi kaivaa salkkuaan.
– Minulla ei ole aikaa odotella. Eikä seuraavaa aikaa tule. Hattukouramies muuttaa Vaahtolaan ja minä jään Veikkolaan.
Kuluneiden sanontojen kirpputori
Hattukouramies meni Kuluneiden sanontojen kirpputorille. Hän halusi pärjätä sanavalmiiden naisten kanssa.
– Mitä mies seisoo ovella hattu kourassa kuin siemenpuu hakkuuaukolla? Kerjäätkö rahaa vai turpaan, kysyi Sanaseppo tiskin takana.
– Sellaista vaan, että naiset hyppivät silmille, pistävät sanat suuhuni ja elävät elämääni.
– Sehän on helppoa elämää, mitä siinä valitat!
– Ei se ole helppoa, enemmänkin noloa. Omille ajatuksille ei löydy koloa.
– Eikö mies saa sanaa suustaan? Onko luu mennyt kurkkuun, vai onko joku vienyt kielen mennessään kielikurssille? Sanaseppo ryhdistäytyi. – No asiaan tai Aasiaan. Sisu on siis mennyt kaulaan, Kontio Sisu remonttiin, karhu tullut polulla vastaan ja olet jäänyt sanattomana sikiöasentoon.
– Sikiöasennossa odottelu murensi ajatukseni. Murisin itsekin vai oliko se maha.
– Siinä haha missä Hattukouramies. Siinä vaha missä vainotaan. Sinut vahataan hiljaiseksi. Kaadut liukkaalla lattialla ja alistut.
– Niin juuri.
– Puun juuressa kulkevi Hattukouramiehen tie. Mutta kun astut ulos tästä rakennuksesta, kiipeät runkoa pitkin aina latvaan asti ja huudat: ”täältä tullaan, naiset!”.
– Minulla on korkean paikan kallo.
– Katsotaan miten voin auttaa hiljaista miestä. Apu löytyy varmasti. Kohta saatat kiljaista.
Hattukouramies lähti kirpputorilta tyhjin käsin mutta henkisin eväin.
Kahvitunteet
Hattukouramies ja Hiiva juttelivat työmaan kahvilassa. Kirsti luki Vaahtolan Lyytiä.
– Mitä teet viikonloppuna? Hiiva kysyi.
– En pysty vastaamaan tällä kahvitunnilla, sanoi Hattukouramies.
– Oletko tossun alla vai koukussa? kysyi Hiiva. Ja jatkoi.
– Oletko muuten kuullut tapauksesta, jossa kolmihaarainen ongenkoukku oli tarttunut kahden ihmisen otsaan? He olivat kävelleet päät yhdessä Hoitomaailmaan, jossa he vapautuivat kahleistaan. Parisuhteessakin käy huonosti, jos koukku tarttuu molempien otsaan. Kummankin omat kaverit jäävät hopealle. Onko se oikein?
– En osaa vastata tällä enkä seuraavalla kahvitunnilla, sanoi Hattukouramies.
Pöydällä käveli kärpänen.
– Jaaha, pomo vahtii meitä, Kirsti irvisti kärpäselle. – Siinä on ja yksi toppahousu. Ei saa mitään aikaiseksi.
– Sinä oletkin itse täydellisyys. Voit haukkua kaikkia muita – varsinkin selän takana, Hiiva vastasi.
– Mitä luulet toppahousun tarkoittavan? Hiiva kysyi Hattukouramieheltä.
– Jaa, en osaa vastata tällä kahvitunnilla, mutta otan selvää seuraavalle kahvitunnille.
– Ei tarvitse, mutta Kärpäsestä tuli mieleen Tärvään kirkon kanttori Härkänen. Hän joutui laulukuoroon, kun kirkko muuttui Henkimaailman uudistuksessa Vaahtolan kirkoksi, totesi Hiiva.
– En muista Härkästä, mutta otan sitä sarvista seuraavalle kahvitunnille, Hattukouramies lupasi.
Kirsti alkoi selata lehteä äänekkäämmin.
– Tällä kahvitunnilla ja seuraavalla kahvitunnilla. Voi taivas mitä nysväämistä. Tuolla tavalla ei valmista tule. Olet lapanen Hattukouramies!
– Ole sinä papukaija hiljaa! Hiiva korotti ääntään.
– Rukkanen puolustaa lapasta, ilkkui Kirsti.
– Pistä Hattu takaisin! Sano sille! Hiiva huusi.
– En keksi sanottavaa tällä kahvitunnilla, mutta ehkä seuraavalla, Hattukouramies vastasi rauhallisesti.
Pomo ilmestyi taukotilaan.
– Mikä ihmeen kinastelu täällä on menossa. Teidän kahvituntinne on tosiaankin tunti. Emoyhtiö odottaa hiirenloukun jousia, joten palatkaamme töihin.
Kalenteri heilahti seinällä, kun työläiset palasivat töihinsä.
Hattukouramies siirtyi liukuhihnalle, jossa liikkui uusia jousia. Hän nappasi satunnaisesti yhden jousen ja laittoi sen testilaitteeseen, joka kieritti jousta. Näytölle ilmestyi vääntömomentti, jolla jousi vastasi kiertoon.
– Tämä onkin sinulle sopivaa hommaa, Kirsti ilkkui.
Samalla Kirsti tönäisi valmista jousilaatikkoa, jolloin jouset lensivät pitkin lattiaa. Kirsti yritti kerätä jousia, mutta liukastui jousiin ja kaatui pitkälleen. Jouset levisivät laajemmalle, jolloin Hattukouramieskin kompastui ja kaatui Kirstin päälle. Heidän huulensa koskettivat toisiaan ja he tuijottivat hetken silmästä silmään.
Pomo tuli paikalle.
– Koneet seis. Tämä on vaaratilanne. Mitä oikein tapahtui?
Hattukouramies vääntäytyi Kirstin päältä pois ja Kirstikin nousi ylös vaatteita puistellen.
– Neuvoin Hattukouramiestä testauksessa. Hattukouramies raivostui ja heitti jouset pitkin lattiaa.
– Kaikki kävi hyvin äkkiä, Hattukouramies yritti sanoa.
– Uusi piirre Hattukouramiehessä, pomo ihmetteli.
– Kirsti valehtelee, huusi Hiiva.
– Asia käsitellään perusteellisesti ja siitä tehdään raportti. Tässä ei ole mitään joustoa, sanoi pomo. – Kerätkää jouset lattialta ja jatkakaa töitänne. Haastattelen kaikki. Hattukouramies tulee ensin.
Iltapäivän kahvitunnilla Hiiva pääsi vauhtiin.
– Vieteri-Kirsti jaksaa jatsaa, Hiiva lauloi. – Hattukouramies, sano sille suorat ja vähän väärätkin sanat! Vai oliko Kirstin päällä nautinnollista olla?
– En löydä suoria sanoja tälläkään kahvitunnilla, mutta odotellaan raporttia.
– Minäkin alan hermostua sinuun. Sano nyt saatana jotain!
– Jotain tapahtui. Odotellaan raporttia.
– Jos oikeus ei toteudu, olkaa yhteydessä Loukkualan työntekijäliittoon LOL:n, neuvoi pääluottamusmies Isokoura.
Puhelinsoitto
Hattukouramieheltä oli jäänyt tärkeä pahvilaatikko vanhaan asuntoon Veikkolaan. Hänen olisi pitänyt soittaa Kiljukaulalle, että voisiko hän poiketa hakemassa laatikon. Hän ei ollut ollut pitkään aikaan missään tekemisissä Kiljukaulan kanssa.
Hattukouramies kaivoi puhelimen esille ja laittoi sen pöydälle. Pöydällä oli leivänmurusia. Hän otti talouspaperin palan ja pyyhkäisi sillä muutaman kerran niitä kasaan. Kasan hän kaapaisi toiseen käteensä ja vei ne roskiin. Kiljukaula olisi sanonut tätä räpeltämiseksi. Olisi pitänyt käyttää kosteaa tiskirättiä ja pyyhkiä pintoja laajemmalti.
Hattukouramies ajatteli, miten hän muotoilisi kysymyksen Kiljukaulalle. Vastaavassa tilanteessa Kiljukaula ei ajattelisi mitään vaan laukaisisi asian kovaan ääneen, tuskin päivää sanoisi. Hattukouramiehen elämästä oli kulunut suuri osa ajattelemiseen – menneitä ja tulevia: Mitä tuli sanottua; entä jos, mitä sitten tapahtuu. Hänen rauhallinen puhetapansa ärsytti Kiljukaulaa. Montako sanaa hän ehtisi sanoa, tai pitäisikö kysyä että montako kirjainta hän ehtisi ääntää ennen kuin Kiljukaula aloittaisi tykityksen.
Hattukouramiehellä oli aikaa miettiä, miten selviytyä puhelinkeskustelusta. Hänellä ei ollut kiire soittaa. Jonottaessakaan hänellä ei ollut kiire: hän saattoi antaa tilaa muille ja joskus hän jopa toivoi, ettei hänen vuoronsa tulisi koskaan. Hän oli kuin lämpiöihminen[1], joka viihtyi odotushuoneissa punaisten muovituolien ja nihkeiden aikakauslehtien maailmassa. Kiljukaula saattoi tulla ”herättämään” hänet esim. apteekista jonottamasta:
– Et sinä niitä lääkkeitä tarvitse, lähdetään kiireesti kauppaan, vieraita tulossa.
Hattukouramies alkoi tehdä lähtöä ja kysyi:
– Ketähän meille nyt?
Nuorena miehenä Hattukouramies oli ollut aktiivisempi ja jopa viriilimpi: hän kävi usein tanssiravintolassa ja haki ahkerasti naisia tanssimaan. Jos joku alkoi empiä, hän ei jäänyt ruinaamaan vaan jatkoi seuraavaan kohteeseen. Kerran hänelle kävi niin että empivä nainen olikin lähtenyt hänen peräänsä, ja niin hänellä oli kaksi naista parketin reunalla.
Näistä muisteloista virkistyneenä Hattukouramies otti puhelimen kouraansa ja alkoi etsiä Kiljukaulan numeroa. Se löytyi nopeasti – ehkä liiankin nopeasti. Hän huomasi, että puhelin vilkutti viestiä. Kirjastosta oli tullut ilmoitus: Ford Anglian hoito ja käyttö -käsikirja on noudettavissa kirjastosta. Pitäisiköhän hänen käydäkin kirjastossa? Ehtisihän hän soittaa myöhemminkin. Toisaalta Kiljukaulan ripityksen jälkeen Ford Anglian kuvat olisivat kuin paluu äidin kohtuun. Ja niin epävarma sormi hakeutui Kiljukaulan kohdalle ja kosketti sitä. Puhelimesta kuului ensin piippaus ja sitten miesääni sanoi:
– Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä.
Pahvilaatikon sisältö painoi Hattukouramiehen mieltä. Seuraavana päivänä hän lähti käymään Veikkolassa.
Matot olivat pihalla tuulettumassa, ulko-ovi oli auki, Hattukouramies ei soittanut ovikelloa. Hän hiippaili sisälle eteiseen. Olohuoneen ovi oli raollaan. Hän kuuli tuttua naisen naurua, ja miehen naurua. Kiljukaulan uusi mies – ehkä?
He lukivat jotain ja hihittivät kuin teinit.
– Kuulepa tätä: ”Rakas Rauha, rakennamme Veikkolaan yhteisen tulevaisuuden – sinä ja minä.”
Hattukouramies tunnisti lauseen isänsä äidille lähettämästä kirjeestä. Hän palasi ulko-ovelle ja soitti ovikelloa. Olohuoneessa alkoi sutina ja säpinä.
– Kirjeet äkkiä laatikkoon, Kiljukaula komensi.
Samassa Hattukouramies astui olohuoneeseen.
– Hattukouramies! Mistä sinä siihen tupsahdit? Sinä rikot kotirauhaa. Soitan poliisit, Kiljukaula uhkasi.
– Soita vaan. Te rikotte kirjesalaisuuden!
– Kenkälaatikko tuli siivotessa vastaan. Ihailtiin vain kauniita kirjekuoria.
– Laittakaa kirjeet takaisin laatikkoon.
Kiljukaula ja mies kasasivat kirjeet.
– Tässä on Hemmo, Kiljukaula sanoi sovittelevasti.
Hemmo ojensi kättä – turhaan.
– Aha, sanoi Hattukouramies, otti laatikon kainaloonsa ja lähti talosta.
Vaahtolan kyydin bussi oli juuri lähdössä.
– Ostit kengät, bussikuski totesi.
– Niin ostin. Näillä mennään kauas – peruuttamalla.
Asunnollaan Hattukouramies kaatoi kirjekuoret laatikosta sohvalle. Hän irrotti välipohjan. Sen alta paljastui ruskea kirjekuori, jossa vastaanottajan paikalla: ”Rakas poikamme Hattukoura” ja lähettäjän paikalla: ”Toivo ja Rauha”. Hän avasi kuoren. Sen sisältämässä paperissa luki ainoastaan: ”KESKITY OLENNAISEEN”.
[1] Pauli Heikkilä, Hibernaatti, 2004
Hattukouramies ja Kiljukaula vaahtosivat
Hattukouramies ja Kiljukaula kävelivät pitkin Veikkolan raittia rinnakkain, mutta parin metrin etäisyydellä toisistaan.
– Kävele reunassa, väistä pyöräilijää! Kiljukaula tuhahti. – Kävele nopeammin, ikävää myöhästyä tapaamisesta ajankäytön konsultin kanssa.
– Urho myöhästyy aina, ei meillä ole kiire mihinkään, tiesi Hattukouramies.
– Tyhmää tässä on hidastella. Olisi edes kunnon juttuseuraa, että voisi rupatella niitä näitä. Mutta ei, on vain verkkainen tuumailija, joka ajattelee kummallisia asioita.
Veikkolan Hovi oli puolillaan ruokailijoita. Hovimestari ohjasi heidät neljän hengen pöytään.
– Minä haluan nähdä, ketä saliin tulee. Istu sinä toiselle puolelle tutkimaan seinää.
He istuivat sanattomina. Välillä Hattukouramies käänsi päätään nähdäkseen salin puolelle.
– Mitä siinä pyörit. Nolon näköistä.
– Noloa on kääntää selkä saliin päin.
– Ei mitään noloa. Eihän sinulla ole mitään sanottavaa kenellekään. Katsele sinä vaan tapettia ja anna mielikuvituksen laukata!
Urhoa ei näkynyt. Niinpä he tilasivat ruoat.
Tarjoilija ilmestyi ruokien kanssa vartin kuluttua.
– Paistettu hauki ranskalaisilla?
– Se on tuolle, eihän se muuta osaa tilata.
– Ja tässä pitsaa teille. Rauhallista ruokailua.
– Kyllä on rauhallista seuraa.
He totesivat että Urho on unohtanut heidät. He alkoivat syödä.
– Aina sinä tilaat sitä haukea.
– Ja sinä pitsaa.
– No se on eri asia. Syön välillä salaattia.
– Yäk mikä käry noissa ranskalaisissa! Kiljukaula irvisteli.
– Leipää saa kotonakin, Hattukouramies osoitti Kiljukaulan pitsaa.
Kiljukaula jähmettyi haarukka ja veitsi kädessä. Sitten hän iski haarukan ja veitsen tarjottimelle niin äänekkäästi, että se huomattiin myös muissa pöydissä.
– Tämä oli tässä. Maksa lasku!
Kiljukaula poistui ravintolasta ja törmäsi ovella Urhoon.
– Anteeksi, että olen myöhässä. Auto hajosi.
Kiljukaula ei sanonut mitään vaan jatkoi matkaa. Urho pyöritti päätään ja vilkaisi portsaria, joka virnuili nurkassaan.
Urho löysi Hattukouramiehen tuijottamasta tapettia.
– Mihin Kiljukaulalla oli kiire?
– Aina sillä on kiire. Mutta nyt tuli riitaa ranskalaisista. En pystynyt puolustautumaan.
– Sinun pitää kehittää sanavalmiutta ja toimia nopeasti eikä jäädä miettimään ja hautomaan asioita.
– Miten voisin oppia sellaista?
– Veikkolassa on Kuluneiden sanontojen Kirpputori. Käy siellä, kerro asiasi ja terveiset Urholta.
Hattukouramies palasi kotiin. Kiljukaula istui olohuoneen sohvalla ja oli lukevinaan Veikkolan Viikkolehteä.
– Minä en voi hyväksyä, että minun ruokaani arvostellaan, Hattukouramies opasti sohvan vieressä.
– Kaikkihan niin tekevät. Sinä olet kasvanut jossain umpiossa.
– Voi olla. Mutta en usko, että olen ainoa, joka näin ajattelee.
– Ajattelee ja ajattelee. Ajatella sinä kyllä osaat. Mutta et osaa toimia.
– Mitä on jäänyt tekemättä? Hattukouramies kysyi ja istuutui sohvalle.
– Vaikka mitä. Koskettelet minua vain silloin kun haluat seksiä. Et ole vienyt minua pitkään aikaan mihinkään elokuviin tai ravintolaan. Taloon olisi pitänyt tehdä remonttia.
– Juurihan me olimme ravintolassa. Eikä remonteistakaan ole kahtakymmentä vuotta.
– Kyllä Urhon kutsusta olimme ravintolassa. Ei meidän suhteessa ole enää mitään jäljellä. Minun puolestani voitaisiin erota.
– Tämä tuli vähän äkkiä. Onhan meillä ollut myös hyviä aikoja.
– Olet sinäkin eroa ehdottanut.
– Niin, heikkoina hetkinä kyllä.
– Onko sinulla muka vahvoja hetkiä? Sinussa ei ole muuta vahvaa kuin otsaluu.
– Ja sinulla vahva ääni, joka purkautuu suusta ennen ajatusta. Äänienergiasi kannattaisi muuntaa sähköksi valtakunnan verkkoon.
Kiljukaulan silmät alkoivat kostua.
– Mennäänkö viikonloppuna käymään Vaahtolassa? Hattukouramies ehdotti. – Tutustuttaisiin paikkoihin ja käytäisiin pubissa oluella, Hattukouramies kosketti Kiljukaulaa ja huomasi samalla hameen alta pilkottavat pitsireunaiset stay up -sukat.
– Ei tätä suhdetta vaahdolla korjata, Kiljukaula alkoi itkeä. – Onneksi lapset ovat jo aikuisia. He ovat nähneet mitä tämä on.
Hattukouramies halasi Kiljukaulaa ja alkoi hyväillä tämän rintoja. Edellisestä seksikerrasta oli vierähtänyt viikkoja, joten Kiljukaulakin alkoi lämmetä. He siirtyivät makuuhuoneeseen. He rakastelivat rutiinilla ja laukesivat miltei yhtä aikaa. Mutta rakastelun jälkeen he käänsivät kylkeä eivätkä hyväilleet enää toisiaan.
– Ei tätä suhdetta sovintoseksillä eikä vaahdolla korjata, Kiljukaula sanoi.
– Jospa minä vaihtaisin työpaikkaa. Työnjohtajan homma emoyhtiössä on aika stressaavaa. Pääsisin tytäryritykseen Vaahtolaan suorittavaan työhön.
– Eli menisit liukuhihnalle, ja palkka tippuisi puoleen?
– Myydään talo ja muutetaan Vaahtolaan.
– Minä en mihinkään sivukylään lähde! Sinä voit muuttaa sinne. Siellä on varmaan kaltaisiasi hiippailijoita.
– Niin taidan tehdä. Pääsen sinun kontrollistasi eroon. Sinä vahdit joka liikettäni. Ja arvostelet tekemisiäni. Vaahtolassa on hyviä kavereita kuten Hiiva, joka on tytäryrityksessämme töissä koeajalla.
– Ikuisella koeajalla se rötöstelijä taitaa olla.
– Hiiva osaa kaikenlaista ja on auttanut minua remonteissa ynnä muissa töissä.
– Eihän sinussa tapahdu mitään ellei joku ole tuuppimassa ja kannustamassa sinua eteenpäin. Sitä paitsi olen tuntenut itseni aika yksinäiseksi vaikka olemme naimisissa. Se on tehnyt minut kärttyisäksi. Mutta nyt on myöhäistä korjata mitään. Muuta sinä vain sinne kaljavaahtoon. Kittaa itsesi turvoksiin joka ilta.
– Muuten ketä varten laitoit stay up -sukat? Tuskin halusit minua miellyttää. Urhoa varten sonnustauduit tuntikaupalla!
– Itseäni minä hemmottelin. Oletpa sinä mustasukkainen.
– Ja sinä olet stay up -sukkainen kukkainen.
– Haista home!
– Niin haistan. Se salaojaremontti olisi pitänyt tehdä.
– Olisi ja olisi. Isi isi. Huuda nyt kuollutta isääsi apuun. Isäsi oli kunnon mies. Teki tähän taloon kaikenlaista. Omena tippui kauas puusta.
– Älä kärjistä. Olen minä yhtä ja toista tehnyt. Sinä et vain muista.
– Mutta nyt voisit alkaa pakkaamaan yhtä ja toista – tai miettimään kuten sinulla on tapana, mitä otat mukaasi.
– Minun tulee ikävä sinua.
– Kyllä. Tulet kaipaamaan laajaa takapuoltani ja stay up -sukkien peittämiä reisiäni.
Slippin’ and slidin’
Slippin’ and slidin’ lauloi Little Richard 1950-luvulla ja ihmiset tanssivat swingiä. Ehkä kappale kertoi lipsahduksesta tai hairahduksesta parisuhteessa. Tuskin hän ajatteli talviliukkaita tai liukkaita katuja ja niillä liukastelevia ihmisiä.
Talvet ovat alkaneet olla Suomessa leutoja. Lämpötila sahaa nollan molemmin puolin. Ja se sahanterä on mallia justeeri eikä rautasaha. Tässä sahauksessa hiekoitussepelikin jäätyy liukkaaksi eikä katujen kunnossapidosta tai tienpidosta vastaava ehdi levittämään uutta sepeliä. Kunnossapidosta vastaava saa vihaisia soittoja. Vastuunkantajia etsitään.
Kun ihminen miljoonia vuosia sitten nousi kahdelle jalalle, hän ei ymmärtänyt liukastuvan takaisin neljälle jalalle. Joulu juhlista jaloin, pikkujoulusta kontaten. Parketilla liukkaus ja luisto ovat eduksi. Mutta talvella nappaskengät jalassa onnekkaasta saattajasta voi tulla onneton saatettava. Pahimmillaan viihdemiehen (tai naisen) korjaa viikatemies. Tilastokeskuksen mukaan noin tuhat ihmistä kuolee vuosittain kaatumisen vuoksi. Kymmeniä tuhansia joutuu sairaalahoitoon. Kuolemat ja tapaturmat aiheuttavat inhimillistä kärsimystä ja kustannuksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan kaatumisista kertyy kustannuksia noin miljardi euroa vuodessa.
Liukastumisia voi ehkäistä noudattamalla varovaisuutta, valitsemalla oikeanlaiset jalkineet ulkoiluun ja kehittämällä tasapainotaitoa vaikkapa tanssimalla Little Richardin musiikin tahdissa swingiä. Talvijalkineissa kulutuspintaa pitää olla kuten autoissa. Voikohan tulevaisuudessa vakuutusyhtiö evätä korvauksen asiakkaalta, joka kaatuu tapaturmaisesti sakkokengät jalassa? Tai antaako vakuutusyhtiö alennusta vakuutusmaksuista asiakkaalle, jolla on turvalliset talvikengät nastoilla tai ilman? Kokemukset nasta- ja kitkakengistä ovat olleet varsin positiivisia. Yhteiskunnan kannattaisi tukea nasta- ja kitkakenkien hankintaa. Raha tulisi monin kerroin takaisin. Jotkut kunnat ovatkin jakaneet kenkiin kiinnitettäviä liukuesteitä iäkkäille.
Allekirjoittanut hankki kitkakengät. Ne aiheuttavat vähemmän kenkämelua kuin nastakengät ja kuluttavat tuskin asfalttia. Kitkakengät jalassa voi mennä markettiin aiheuttamatta ropinaa, naarmuja lattiaan tai närkästyneitä katseita. Mutta swingin tahdissa niillä ei pysytä.
Kari Seitsonen
Piikkilankaa
Pienenä poikana juutuin piikkilanka-aitaan. Minut pelasti Puoltoistsormee, joka ei puhunut mitään. Hän oli joskus käyttänyt sirkkeliä huolimattomasti. Olin tyytyväinen että hän vähillä sormillaan auttoi minut irti piikkilangasta.
Kädet rasvassa
Hattukouramies oli kävelyllä Vaahtolan raitilla kun hän huomasi Virpin kyykistyneen polkupyöränsä viereen. Virpi yritti saada irronnutta ketjua paikoilleen. Virpin kädet olivat rasvasta mustat.
Hattukouramies asteli Virpin luokse.
– Hei, voinko auttaa?
Virpin naama punoitti hiukan.
– Ketju lähti paikoiltaan enkä saa sitä takaisin.
Hattukouramies korjasi pyörän tottuneesti. Hän oli aikaisemminkin kunnostanut pyöriä melkein työkseen. Ketju oli nopeasti paikoillaan.
– Tule minun luokseni pesemään kädet. Minä asun tässä lähellä.
Hattukouramies ei ollut aivan pyyteetön tässä asiassa. Hän oli jo kauan salaa ihaillut Virpiä.
Asunnolla Hattukouramies ohjasi Virpin WC:n ovelle. Virpi pesi kädet ja huomasi lavuaarin alla avonaisessa hyllyssä jotakin. Sehän on Olennainen. Hän ajatteli että Hattukouramies taitaa olla yksinäinen. Samalla hän tarkkaili muutenkin WC:tä. Siellä oli siistiä, mutta karua. Ei pahoja hajuja eikä roiskeita. Pyyheliina roikkui myös vieraille. Jos tutustuu mieheen, on hyvä käydä ensin hänen vessassaan, Virpi ajatteli ja naurahti.
Virpi halasi ja kiitti Hattukouramiestä avusta. Halaaminen teki hyvää kummallekin. Hattukouramies tunsi Virpin rinnat rinnassaan ja kapean vyötärön käsissään.
– Voi kiitos avusta. En olisi itse saanut ketjua paikoilleen. Ehkä pyörä tarvitsee muutakin huoltoa?
Virpi irrottautui Hattukouramiehestä hymyillen.
– Sinulla on hyvä halaus, Virpi sanoi hellästi, mutta muisti jotakin.
– Nyt minun on mentävä, heippa, Virpi sanoi ja kiirehti ulos ovesta.
Hattukouramiehen olisi tehnyt mieli kysyä, miten Virpillä ja Jussilla menee. Mutta ajatus katkesi, kun hän huomasi mustat käden jäljet Virpin selässä.
Hattukouramies katsoi ikkunasta, kun Virpi lähti polkemaan Veikkolan suuntaan. On se, ajatteli Hattukouramies. Ehkä pyörä tarvitsee muutakin huoltoa. Samalla hän näki, että pihalla käveli pitkään hameeseen pukeutunut nainen. Ei kai vaan Vintin todistaja[1]!
Vähän ajan päästä ovikello soi. Hän katsoi ovisilmästä ja näki saman naisen seisovan salkku kädessä portaikossa. Hän avasi oven.
– Päivää. Saanko häiritä hetkisen? Tässä olisi lukemista.
– Päivää. Aha Vesitorni-lehti. Kiitos.
– Anteeksi, voisinko käydä vessassa, nainen kysyi vaivautuneena.
– Kyllä joo mutta, Hattukouramies ehti sanoa, kun nainen tarttui jo oven kahvaan.
Nainen tuli WC:stä helpottuneena.
– Kiitos paljon. Siisti vessa. Kaikki olennainen on paikoillaan.
Hattukouramies selaili lehteä. Siinä kerrottiin tuulta nopeammasta Vinttimiehestä, joka ehtii joka paikkaan ja näkee kaiken.
– Näkeekö tämä Vinttimies tosiaan kaiken?
– Kyllä. Ja me sanansaattajatkin näemme yhtä ja toista, sellaistakin jota emme haluaisi nähdä.
– Mitä esimerkiksi ette haluaisi nähdä?
– Näin äsken naisen pihalla lähtemässä pyörällä liikkeelle. Ei siinä mitään, mutta hänen selässään oli mustat, ilmeisesti miehen rasvaiset käden jäljet. Tuli likainen ja syntinen olo.
Hattukouramies yritti peitellä käsiään ja pyöritteli lehteä rullalle.
– Lehtihän on aivan musta. Te olette se mies. En olisi uskonut. Hyvästi!
Nainen lähti taakseen katsomatta.
Hattukouramies katsoi ikkunasta, kun nainen käveli kovaa vauhtia pihalla ja törmäsi Hiivaan. Naisen salkku tippui ja lehdet levisivät pitkin pihaa. Hiiva yritti auttaa, mutta nainen työnsi hänet sivuun, poimi lehdet salkkuunsa ja lähti.
Hattukouramies pesi nopeasti kätensä ennen Hiivan tuloa.
– Törmäsin pihalla vihaiseen naiseen, joka oli ilmeisesti Vintin todistaja, Hiiva huohotti.
– Sama nainen kävi täällä.
– Miksi päästit naisen sisään?
– En tiedä mikä minuun oikein meni. Hän antoi Vesitorni-lehden. Tosin se lehti on nyt rasvasta musta.
– Mitä sinä oikein pelehdit sen naisen kanssa?
– Ei kun minä korjasin Virpin pyörää. Siitä tämä rasva.
– Sinä et sitten osaa pysyä erossa naisista. Seurustelin minäkin pitkään Kuivahiivan kanssa. Mutta ei siitä mitään tullut. Meni vapaus. Missä se lehti on?
– Tuossa pinkassa.
Hiiva selaili lehteä ja sai kätensä rasvaiseksi.
– Uskotko Yläkertaan vai Vinttiin?
– Yläkertaan, Hattukouramies vastasi epäröimättä.
– Minä en usko kumpaankaan. Minä uskon ihmisen pahuuteen. Älä varasta. Mitä se on? Se on varasta, varasta, varasta.
– Ethän sinä ole varastellut pitkään aikaan.
– En puhu itsestäni vaan yleisesti. Tilaisuus tekee tilaisuuden. Kuokkimalla tienaat omaisuuden. Menet synttäreihin tai hautajaisiin. Ensin syöt ja juot kunnolla ja puhut päähenkilöstä kauniisti. Sitten nappaat yhtä ja toista taskuista ja käsilaukuista. Mutta poistut ajoissa.
– Kuulostaa röyhkeältä!
– Ei se ole, kunhan valitset juhlan, jossa on väljä budjetti ja epämääräinen kutsu. Se on tulonsiirtoa rikkailta.
Taustatyötä se vaatii. Mutta enhän minä enää sellaiseen sotkeudu. Pesen kädet tästäkin
rasvasta.
[1] Vintin todistajat uskovat Vinttiin ja Vinttimieheen
Laulukoe
Kansakoulussa laulu oli aina viitonen. Ei ihme, sillä lauloin biisin ”Heinillä härkien kaukalon”, joka ei ole helpoimmasta päästä. Armoa ei tunnettu kappalevalinnasta eikä huonosta tuuliraosta.
Mutta tilannetta ei parantanut Encorena laulamani Ukko Nooa, jota hyväuskoisena pidin lastenlauluna. Opettaja suuttui tuosta muttei käynyt käsiksi. Oliko syynä Ukon alastomuus? Hän oli vain laukkuun verhoutuneena saunaan tullessaan. Vai oliko syynä laulun alkuperä juomalauluna (Gubben Noak, Carl Michael Bellman)?
Hiljainen mies ja kitkat
Hiljainen mies osti kitkakengät nastakenkien sijaan. Kitkakengät aiheuttavat vähemmän kenkämelua ja kuluttavat tuskin asfalttia. Hiljainen mies ei tee kenkänumeroa itsestään.