Keväällä Antero lensi Dubliniin. Dublinissa hän pyöräili nähtävyyksien ja pubien väliä. Paluumatkalla koneessa hän joi kahvia. Hätä yllätti hänet. Se iski voimakkaammin ja nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Vessajono oli pitkä ja eteni hyvin hitaasti. Hän pystyi kuitenkin pidättelemään, ja viimein hän oli jonossa jo toisena. Mutta sitten kone alkoi kulkea epätasaisesti, ja kuulutus kertoi, että kaikkien olisi mentävä paikoilleen istumaan ilmakuoppien takia.
Anterokin joutui menemään omalle käytäväpaikalleen.
Oikealla puolella istunut vanhempi nainen vilkaisi Anteroa.
– Pelkäättekö te?
– En.
– Miksi te sitten puristatte käsinojia rystyset valkoisina?
Ilmakuopat voimistivat kusetusta, ja lopulta Anteron pidätyskyky petti. Hän muisti että Milanon muotinäytöksessä miehellä oli olleet eripariset housunlahkeet. Niinpä hän antoi pissan mennä vasempaan lahkeeseen. Samassa lentoemäntä kumartui hänen kohdallaan.
– Olkaa hyvä, kiinnittäkää – siis kiinnittäkää turvavyö.
Lentoaseman käytävillä Antero käveli vauhdilla ehtiäkseen bussiin. Hänen lähettyvillä pyöri urheilujoukkue. Joukkueen kulku oli hidasta, koska ihmiset jäivät onnittelemaan urheilijoita. Hän kiirehti joukkueen edelle tuloaulaan.
Aulassa oli paljon lehdistön ja television edustajia. Antero joutui kameroiden ristituleen. Eräs toimittaja nappasi Anteroa hihasta.
– Hei muotitietoinen mies. Olitteko paikalla seuraamassa uimareiden menestystä?
– En uinut mutta olin muuten nesteessä, Antero sai sanotuksi ja tunsi samalla rakon täyttyvän.
Antero ryntäsi aulasta ulos kohti bussilaitureita. Vaahtolan kyydin bussi odotti häntä laiturilla 23.
– Miten matka meni? tuttu kuljettaja uteli.
– Kaikki kävi hyvin äkkiä. Toimiiko WC?
– Toimii, mutta näyttäisi olevan varattu.
Antero seisoi WC:n oven edessä. Sisältä ei kuulunut mitään ääniä. Hän ei pystynyt enää pidättelemään. Hän arpoi lahkeiden välillä ja antoi mennä oikeaan lahkeeseen.
Bussissa Antero mietti terveyttään. Hiukset olivat alkaneet siirtyä päälaelta korviin ja nenään. Hän muisti vanhempien miesten antamia neuvoja talvipyöräilyyn. Huolestunut Hattukouramies opasti: “Suojaa alapäätä kylmältä, muuten voi tulla ongelmia myöhemmin.” Hiiva taas muistutti: “Älä pilaa suvunjatkamiskykyä, laita vaikka karhuntaljaa housuihin.”
Antero ei ottanut silloin neuvoja tosissaan. Kerrospukeutuminen turhautti. Satulan lämpöistuinsuoja unohtui usein ja hävisi lopullisesti pyöräretkellä.
Antero jäi bussista jo Veikkolassa. Siellä hän meni pyöräliikkeeseen ja osti lämpöistuinsuojan. Rautakaupassa häntä kiinnosti karhuntalja.
– Onko isokin kohde? Montako neliötä karhuntaljaa laitetaan, kysyi rautakaupan myyjä nenää nyrpistellen.
– Ei ole iso kohde. Pienenee vuosi vuodelta.