Hattukouramies ja Kiljukaula rajalla

– Tämä lauta-aita on ihan surkea. Se luikertelee kuin käärme tontin rajalla, Kiljukaula sanoi ja heilutti käsiään.

– Puretaanko pois? Hattukouramies ehdotti.

– Puretaan vaan ja rakennetaan betonista korkea muuri. Ja liittymään portti.

– En halua asua vankilassa. Enkä availla porttia joka kerta kun kuljen siitä.

– Muuri jäsentäisi tonttia.

– Meinaatko että varkaat ja asiattomat pysyvät poissa.

– Ei kun se erottaisi meidät katualueesta.

– Haluatko erottua muista naapureista? Minä en tykkää mistään raja-aidoista. Luonnontilainen tontti on mukava ja helppohoitoinen.

– Koska sinä et jaksaisi tehdä täällä mitään.

– Ei sinuakaan pihalla ole montaa kertaa näkynyt.

– On ollut paljon muita menoja.

– Eihän täällä muillakaan ole mitään aitoja.

– He elävätkin kuin pellossa. Minä en halua olla mikään maalainen.

– Et halua olla minkään maalainen.

– He he. Huono vitsi.

– Puretaanko aita?

– Mutta jotain on saatava tilalle, vaikka pensasaita.

– Puskajussin meinasit minusta tehdä.

Hiiva poikkesi pihaan.

– Mitä te rakennatte vai suunnitteletko te?

– Hyvä kun tulit, ajateltiin juuri alkaa purkamaan aitaa.

– Älkää ihmeessä purkako. Oikaiskaa ja maalatkaa.

– Se on perustettu huonosti. Se olisi pian kallellaan.

– Purkakaa sitten. Minä voin auttaa.

– Tilalle on saatava jotain, kiljukaula painotti.

– Tämähän on kaunis luonnontilainen tontti, ei kai tänne mitään aitoja tarvita, Hiiva perusteli.

– Sitähän minä sanoin.

– Te olette tietysti sopineet tämän jo etukäteen. Hyvä on, minäkin kutsun tänne aidan puolustajia. Olen edelleen sitä mieltä, että aita tai muuri jäsentäisi tätä tonttia.

– Tästähän taitaa tulla jäsentenvälinen painikisa, Hiiva sanoi ja siirtyi askeleen kauemmas.

Urho kurvasi pihaan.

– Mitäs täällä suunnitellaan. Ei joutaisi juttelemaan. Olen menossa ajankäytön seminaaria pitämään. Teillä on aikaa ihmetellä.

– Aitaa tässä ihmetellään.

– Aitaa aikaa, kohta raikaa, Hiiva nauroi.

– Minulla on korkea betoninen aita ja valvontakamerat joka nurkalla. Olen paljon pois kotoa, niin täytyy pitää huolta omaisuudesta. Ajattelin hommata rottweilerin vartioimaan pihaa.

– Minäkin haluaisin koiran, mutta tuo ei suostu.

– Sinähän voisit käydä ruokkimassa ja ulkoiluttamassa rotikkaa, Urho ehdotti.

– Kuka ruokkisi ja ketä? Hiiva murisi.

– Kouluttaisin sen hyvin, Urho sanoi ja katsoi kelloa. – Nyt tuli kiire. Palaillaan.

Urheiluauto ampaisi pihalta maantielle ja pöllytti hiekkaa ja kiviä horjuvaan aitaan.

Hattukouramies ja Hiiva alkoivat purkaa aitaa. Kiljukaula kantoi naulaisia aidan lautoja kasalle.

– Mitä meinaatte tehdä laudoilla?

– Mietitään sitä rauhassa. Ei tiedä, mitä vielä keksitään. Vaikka leikkimökki.

– Ei mietitä, lainaat peräkärrin ja viet ne kaatopaikalle puujätteisiin.

– Tämähän sujuu kuin tanssi Vaahtolan lavalla.

– Alkaa olla aution näköistä. Kyllä tähän on jotain saatava tilalle. Urholla on selkärankaa ja betonia pihassa. Ryhdistäydy sinäkin Hattukouramies.

Hiiva teki asennon ja veti kättä lippaan.

– Katsotaan asiaa ensi kesänä.

– Ensi ja ensi. Tätä menoa ei tule ensi kesää. Ei tule yhteistä kesää.

– Nyt ollaan taas siinä hilkulla.

– Taidankin poistua, Hiiva sanoi ja lähti kävelemään pyörän luokse.

– Kiitos Hiiva avusta ja tuesta. Joisitko kahvia?

– Täytyy mennä. Moottoritie on kuuma.

– Vai kahvia sille rentulle. Urholle olisi voinut tarjota pullakahvit tai vaikka torttua.

– Unelmatorttua. Taidat olla ihastunut menestyviin miehiin.

Hattukouramies ja Kiljukaula istuivat keittiössä, söivät korppuja kahvin kera ja vilkuilivat lautakasaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *