Kuvaavaa

Tekniikan alan opettaja piirsi yksityiskohtaisia ja opettavaisia kuvia taululle. Opiskelijat kopioivat niitä minuuttikaupalla huolellisesti muistiinpanoihin. Toisinaan yksityiskohtaisen kuvan piirtäminen päättyi toteamukseen:

– Näin ei pitäisi tehdä.

Soft

Olin vuosia sitten töissä ohjelmistoyrityksessä, jonka nimessä oli soft.

Puhelimessa vanhempi mies kysyi:

– Onko teillä sohvia myytävänä.

Pokka piti ja vastasin, että valitettavasti ei.

Kateenvarjo

Miksi kaikki hyvät sateenvarjot unohtuvat tai katoavat? Jäljelle jää vain rispaantunut piikkisika, joka on piikkinä vastaantulijan lihassa. Ja vastaantulijan siisti varjo aiheuttaa kateutta.

Hyvä sateenvarjo sihahtaa nappia painamalla suureksi vaipaksi ja sulkeutuu siistiksi paketiksi. Mutta se unohtuu pöydän alle, naulakkoon, tiskille, bussin penkille, laiturille tai lainaan.

Käteen jää varjo, jota ei meinaa ensin saada auki, koska lapanen juuttuu mekanismeihin. Kun se aukeaa, yksi tai useampi varjoa kannatteleva piikki törröttää vapaana ja osa varjosta lepattaa omilla teillään. Tuuli vääntää varjon toiseen asentoon kuperasta koveraksi.

Pidä huolta varjosta
se susta huolen pitää.

Vaahtolan Vaahtoveikot (vaiheessa)

Hattukouramiehen puhelin soi.

– Hattukouramies.

– Urho täällä terve. Haluatko juoda kahvit?

– Mikäs siinä. Kyllä.

– Hyvä juttu. Tule Vaahtolan pubiin viideksi.

Hattukouramies meni viideksi pubiin, jossa hänet ohjattiin kellariin. Kellarissa oli pieni neuvottelutila, jonka etuosa oli valaistu. Kun Hattukouramies oli sisällä, ovi laitettiin takalukkoon, mikä ihmetytti häntä. Urho ohjasi hänet istumaan.

– Tervetuloa Vaahtolan Vaahtoveikot ry:n hallituksen kokoukseen, Urho aloitti.

Hattukouramies toteaa olevansa väärässä paikassa ja lähtee ovelle.

– Sinä olet juuri oikeassa paikassa – istu vain takaisin jakkaralle. Et kai sinäkin kuulu Veikkolan Huopaajiin, koska olet heti vastustamassa toimintaa!

– En kuulu mihinkään puolueeseen.

– Kokous on laillinen ja päätösvaltainen. Valitaan yhdistykselle sihteeri. Ehdotan Hattukouramiestä, Urho jatkoi.

– Kannatetaan, kuului pimeästä salin peräosasta.

– Hattukouramiestä kannatettu ja Hattukouramies valittu, Urho kopautti nuijaa.

– Mutta minulta ei kysytty mitään, ei tämä näin voi mennä.

– Kyllä tämä meni juuri oikean kaavan mukaan. Koulutamme sinusta nöyrän ja kuuliaisen sihteerin, jonka kontolle tulee paljon paperitöitä.

– Ja valvottuja öitä, matala ääni kuului salin uumenista. Matala ääni alkoi nauraa ja siihen yhtyivät muutkin.

Hattukouramies oli erottavinaan naurusta Vintin todistajista tutun naisen äänen. Ja oikeassa oli. Nainen tuli esiin Vesitorni-lehtiä kantaen.

– Vaahtolan veikot uskoo Vinttimieheen, ja sinun pitää sihteerinä vahvistaa ihmisten uskoa Vintin todistajiin. Säilytä näitä lehtiä ja jaa ihmisille, joiden usko horjuu.

– Mutta minähän uskon Yläkertaan enkä Vinttiin. Tämän sanottuaan Hattukouramies tunsi suuret kourat kainaloissaan. Hänet vietiin lavuaarin luokse ja alettiin suun pesu.

– Sinä vääräuskoinen, tästä lähtien uskot Vinttimieheen.

Veitsi vilahti

– Missä on Anglian avain? Hiiva kysyi itseltään ärtyneenä. Muutaman minuutin etsiskelyn jälkeen hän luovutti ja otti astiakaapista voiveitsen.

Anglia kiilteli kadulla ja peilasi Hiivan kuvan oveen. Ovi oli lukitsematta, ettei autovaras hajottaisi sitä. Hän työnsi voiveitsen virtalukkoon ja käänsi sitä vartin verran oikealle. Anglia lähti käyntiin kuin enkeli. Sen startti herätti puoli korttelia. Toinen puoli käänsi kylkeä.

Puolisuunnikkaan muotoinen mittaristo kertoi että bensa oli vähissä mutta riittäisi ryöstöön. Synkronoimaton ykkönen rusahti tupaan ja auto liikahti liikenteeseen, jota oli niukasti Vaahtolan ja Veikkolan välillä.

Veikkolan Osuusteurastamo ja Osuuspankki seisoivat rinnakkain. Hämäyksen vuoksi Hiiva jätti Anglian teurastamon pihaan. Hän otti kassin takapenkiltä ja kaivoi katkaistun rautakangen tavaratilasta. Hän hiippaili pankin eteen kanki oikeassa ja kassi vasemmassa kädessä. Hän vilkuili ympärilleen ja löi ikkunan rikki kohdasta, jossa kuvitteli että hälyttimet eivät toimisi.

Sisällä pankissa oli iskeä ahneus, kun Hiiva valaisi litteällä Airam-taskulampullaan salia. Kaikkea teki mieli ottaa. Seinillä oli arvotauluja kuten salaperäinen ja eroottinen Vaahtolan Viola, joka sotki Hiivan ajatukset. Yhtäkkiä käkikello rääkäisi neljä kertaa: ”ota autolainaa” ja herätti Hiivan haaveista.

Hiiva paiskasi kassalippaan kassiin ja rynnisti ulos. Samassa poliisin pillit alkoivat soida. Hän teki nopean päätöksen: äkkiä pois täältä. Kanki sai jäädä. Kassi kädessä hän juoksi teurastamon pihalle.

Hiiva liukui Anglian muoviselle istuimelle ja käynnisti moottorin voiveitsellä. Hän leipoi vaihdekeppiä. Synkronoimaton ykkönen jäi haaveeksi. Kuului vain rutinaa. Sininen vilkku häikäisi. Poliisi avasi oven.

– Huomenta Hiiva. Etkö saa ykköstä sisään? Ei se mitään, me tarjoamme ilmaisen kyydin. Saat putkassa ykköset päälle.

Kirjat eivät ole veljeksiä

Volvo-Markkasen tarina, Taavi Kassila ja Matti Markkanen
Kadonutta aikaa etsimässä 1 – Combray, Marcel Proust

Kirjat eivät ole veljeksiä, jos verrataan tekstin määrää suhteessa tapahtumiin. Markkanen matkustaa yhdellä aukeamalla Pariisin ja Lontoon väliä useampaan kertaan tai ryöstää pankin yhdellä sivulla.
Kirjassa Kadonnutta aikaa etsimässä minäkertoja maistaa teen kanssa Madeleine-leivosta. Tapahtuma herättää lapsuuden muistoja, joiden mieleen palautumiseen kuluu neljä sivua.

Nyt kirjallisuusihmiset kavahtavat, mitä pystymetsän mies näitä pohtii tai näistä ymmärtää.

Tippa

Suomalaisten mielestä suomen kielen kaunein sana on äiti. Mutta mikä on Pamelan mielestä kauhein sana? Se ei ala v:llä eikä p:llä vaan se alkaa t:llä.

Pamelan mielestä suomen kielen kauhein sana on tippa. Jos jotain ruokaa on jäljellä vain tippa, se ei ole naurun paikka. Se on kauhun paikka.

Irwin laulaa Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku. Mutta Pamelan perheessä tippakin voi tappaa: nimittäin ämpäriin hukutetaan hän joka on jättänyt tipan kuleksimaan. Varsinkin jos se tippa on jätetty jääkaappiin kuleksimaan. “Tuollainen tippa, se on syötävä pois.”

Astian koko kasvaa hetkessä, kun jäljellä on vain tippa. Tippa-astiat täyttävät jääkaapin ja ruokakaapit. Astiat kaasuuntuvat ja lopulta ne räjäyttävät kaapit.

Pamelan painajaisuni:

Hän avaa jääkaapin, joka on täynnä astioita. Siellä on suuria astioita, joissa on vain tippa ruokaa. Perunakattilassa on yksi peruna, vuokaa koristaa muutama riisinjyvä, leikkelepaketissa on yksi siivu kinkkua. Jääkaappi on samalla kertaa täysi ja tyhjä.

Missä kulkee se raja joka erottaa tipan normaalista, säilytettävästä määrästä?

Jos kurkkua 5 cm jäljellä: “syö pois kuleksimasta.”
Jeggu-pullo, jäljellä neljäsosa: “älä sylje pulloon, juo pois.”
Perunoita 3 kpl: “jaetaan.”

Vain kirjainten tippa erottaa sanat kaunein ja kauhein toisistaan.

Tämä kaikki kertoo, että tippakin Pamelan tekemää ruokaa on arvossaan. Hän on erittäin taitava ruoan laittaja. Hän loihtii ruokaa reseptien ulkopuolelta tai reseptien rivien välistä ja mittaa sydämellään ainekset. Milloinkohan minä laitoin uunin päälle? -kysymys kertoo, että ruoka on valmista.

Toivotaan Pamelalle tipatonta loppuelämää.