Pasin tehot

HÄN

Lavatanssia harrastavalla Pasilla oli uudet moniteholasit. Tanssiin hakeminen oli helpompaa. Hän vilkaisi ensin kaukotehoilla saliin ja teki valinnan.

Sitten Pasi lähti päättäväisesti hakemaan naista, ja lähempänä hän nosti päätään pikkuhiljaa lähitehoille. Totuus paljastui, mutta valinta oli tehty. Kaksien yksitehojen kanssa tämä homma oli ollut kuitenkin työläämpää, ja lasien vaihdon aikana naisen saattoi viedä toinen.


HÄN

Isä halusi Pasista insinööriä, mutta Pasi piti päänsä ja tuli kaapista ulos puuseppänä. Tästä hän sai idean. Hän alkoi valmistaa Tule kaapista ulos -kaappeja. Kaappien kysyntä ylitti tarjonnan. Niitä meni erinäisistä syistä itseään piilotteleville ihmisille.


HÄN

Lavatautia sairastavalle Pasille lavatanssit olivat huumetta, jota piti saada aina vaan lisää. Samasta taudista kärsi myös Sinikka. Lapin tango loi outoa taikaa, ja huulet löysivät huulet. Seurusteluaika oli lyhyt. Tukholman risteily, Joutsan Joutopäivät. Elokuvissakin käytiin: Pidä huivista kiinni Tatjana. Seksi testattiin. Rasitustodistukset vaihdettiin. Ja niin puuseppä meni sormiliitokseen Sinikan kanssa.


HÄN

Pasi ja Sinikka pistivät hynttyyt ja vanttuut yhteen. Vuokrakämppä oli pieni, mutta saisi riittää toistaiseksi. Samalla he kuitenkin ihailivat puutaloja.

Pasilla oli mielessä suuria ajatuksia. Sahalaudan tuoksu huumasi. Sormet syyhysivät päästä iskemään naulaa tuoreeseen puuhun. Kakkosnelonen. Nelosnelonen. Oma talo, oma piha. Rakentaako uutta vai korjata vanhaa?

Pasin kotitalo Vaahtolassa oli tyhjillään. Äiti oli muuttanut yksiöön Kuohuvaan, eikä talo kiinnostanut Pasin sisaruksia. Siitä saisi vielä. Tontti oli upeasti rinteessä. Rintamamiestalo. Isoisä oli ollut rintamamies. Sinikkaa puistatti ajatus homeisesta puutalosta.


SINIKKA

Pasi halusi välttämättä lähteä Anglialla, museoautolla, Vaahtolaan. Siellä olisi kuulemma muitakin ankkoja. Pääsimme kuitenkin Kuohuvaan asti.

Selvisin anopin kynsistä kuin ihmeen kaupalla. Hän seisoi kerrostalon pihalla odottamassa. Oli lähdössä Kuohuvan Marttojen kokoukseen ja tuikkasi talon avaimen Pasin kouraan.

– Tarkistakaa loukut. Muistakaa lukita ulko-ovi lähtiessänne, anoppi toitotti ja käveli pyöräkellariin.

Loukkuja. Niinpä tietysti! Sitähän minä pelkäsin. Hiiriä ellei rottia, hometta, hämähäkinseittejä! Istuuduin kuitenkin punaiselle ja muovisen liukkaalle etupenkille. Anglia rohahti käyntiin laakista ja Pasi ohjasi sen Vaahtolan tielle.

– Loukkuja! Talossa on siis hiiriä, huusin Anglian moottorin kanssa kilpaa.

– Ei siellä mitään ole. Ne loukut on vaan siltä varalta että…

– Varalta mitä?

– Jos nyt joku soma rapisija saattaisi eksyä sinne.

– Ne somat rapisijat levittävät papanoita ja tauteja.

– Käydäänkö syömässä ennen talolle menoa? Pasi ehdotti.

– Meni ruokahalu.

Olimme puhumatta loppumatkan. Varttitunnin ajettuamme Pasi hiljensi mäennyppylälle.

– Tuossa se on, Pasi viittasi kädellään ja laittoi vilkun vasemmalle.

Rinnetontin päällä näkyi keltainen puutalo, jossa oli vihreä katto. Anglia kiipesi oikealle kaartuvaa pihatietä ja pysähtyi juuri ennen luiskaa.

– Autotalli, Pasi osoitti pariovia


SINIKKA

Pasi karkasi talon sisälle ja jätti minut Angliaan jäähtymään vihreiden autotallin ovien eteen. Nousin autosta ja aloin venytellä Angliassa vääntynyttä yläkroppaa. Huomasin samalla miten korkealle rakennuksen pääty kohosi. Ikkunoista päätellen autotallin yläpuolella oli kaksi kerrosta. Jyrkän harjakaton harjan päällä haravoi antenni.

Maantien puoleisen seinän vieressä oli noin metrin korkuinen penger. Kävelin penkereen reunassa kulkevaa polkua pitkin. Seinällä oli kaksi ikkunaa, joissa molemmissa oli iso ruutu ja sen molemmin puolin kapeat ruudut – tuuletusikkunat ehkä. Näin Pasin liikkuvan toisessa ikkunassa.

Talon toisessa päässä polku haarautui oikealle maantielle ja vasemmalle portaisiin, jotka veivät penkereen päälle. Nousin portaat ylös laatoille. Laatoitus jatkui toisille portaille, joissa oli teräskaiteet. Tunnustelin teräskaidetta, johon pienen Pasin kieli oli aikanaan jäätynyt kiinni. Ulko-ovi tuntui heppoiselta. Se avautui valoisaan verantaan, jonka seiniä kiersivät yksinkertaiset ikkunat. Anoppi oli varmaan pitänyt kukkia ikkunalaudoilla. Keskellä verantaa seisoi mäntyinen pöytä ja penkit molemmin puolin. Melkein kuulin Marttojen puheensorinan ja kahvikuppien kilinän.


SINIKKA

Verannalta aukesi ovi sisäeteisen pieneen hämärään käytävään tai ainakin valoisan verannan jälkeen se tuntui hämärältä. Vasemmalla keittiö, jossa Pasi kuului puuhastelevan ja kilistelevän jotain astioita. Seuraavana WC, koska ovessa näkyi lukitus. Oikeassa olin. WC-pöntöstä lähti putki katonrajassa olevaan metalliseen säiliöön, jossa luki TEHO. Tehosta roikkui metallinen ketju ja sen päässä kahva. Pissahätä haihtui kun näin tuon voimalaitoksen. Pelkäsin, että jos olisin vetäissyt kahvasta, olisin saanut koko aparaatin päälleni tai ainakin vettä niskaan. Käytävän oikealla puolella portaat nousivat yläkertaan puisen ristikon takana.

Käytävän päässä ovi aukesi huoneeseen, johon kaksi ikkunaa (edessä ja oikealla) antoivat valoa. Se vaikutti olohuoneelta. Oikean puoleisesta ikkunasta näkyi kaunis mäntyrinne. Orava hyppeli siellä oksalta toiselle. Metsän takaa pilkotti peltoa ja kauempana järvi. Aloin innostua paikasta. Toisesta ikkunasta näin Anglian seisovan alhaalla paikallaan ja naapurin rouvan nousevan pyörän selästä. Hän otti kauppakassin ja vilkaisi Angliaa tai ikkunoita. Se oli välittämistä eikä kyttäämistä – toivoin niin.


SINIKKA

Olohuone kaikui kalustamattomana. Mitähän anoppi oli huonekaluille tehnyt? Katsoin vielä ikkunasta rinnettä. Takapihalle jäi pieni tasainen kohta. Tikkataulun alusta nökötti tolpan päässä. Kävelin olohuoneessa vastakkaisen seinän luo ja avasin oven huoneeseen, jonka täytyi olla makuuhuone. Sekin oli kalustamaton. Huoneen ainoasta (edessä) ikkunasta näkyi etupiha ja maantie. Etupihan keskellä oli ovaalin muotoinen kukkapenkki. Oikealla omenapuiden ja kasvimaan muodostama alue, joka rajautui pihatiehen. Maantien takana omakotitalossa puuhasteltiin pihatöissä.

Naapurin pyöräilevä rouva käveli meidän tai siis Pasin tontilla. Asteli polkua pitkin ja katseli sisälle. Vaivaannuin. Pian keittiön oveen koputettiin, ja Pasi meni avaamaan.

– Hei. Voisitko heittää minut kauppaan. Minun jalat ovat niin kipeät, rouva puhui valittavalla äänellä.

– Totta kai, Pasi sanoi.

Pasi oli niin hyväsydäminen että hirvitti. Oli aina auttamassa.

– Hei Sinikka, käyn pikaisesti kaupassa. Odota sen aikaa. Juodaan sitten kahvit, Pasi huusi keittiöstä.

En pystynyt siis salaamaan liikkeitäni. Katsoin, näkyikö missään kameroita. Avasin oven keittiöön. Pöydällä oli katettuna kahvia ja täytettyjä croissanteja. Ilmankos Pasilla oli reppu. Pasi huolehti meistä.

Keittiö oli vähän pienempi kuin olohuone. Leivinuuni, hella, sähköliesi. Astianpesukonetta ja mikroaaltouunia ei näkynyt. Ajattelin että ne olivat piilotettuna. Tiskipöydän yläpuolella oli kapeat astiakaapit. Upotettuja komeroita oli neljä. Niissä oli valkoiset kahvat painonapilla. Keskeltä kattoa riippui pallovalaisin.

Pasi palasi varttitunnin päästä. Hän otti minut syleilyyn. Suutelimme.

– Tämähän on aivan ihana talo, sain sanotuksi.

– Tiedän. Mutta, niin joo, juodaan nyt kahvit. Käy pöytään.

Käsitin mutta-sanan. Se haihtui kuitenkin kahvin tuoksuun.

– Mistä sinä nämä loihdit?

– Hihasta. Muuten naapurin rouvalla ei ole kaikki kohdallaan. Kaupan pihassa hän pyysi kahtakymppiä, että voisi ostaa ruokaa. Sanoin ettei minulla ole. Hän kävi kuitenkin kaupassa ja tultuaan piti reppua kuin vauvaa sylissään. Kuulin silti kilahduksen.

– Millainen hän oli aikaisemmin?

– En tiedä. Hän on vasta muuttanut naapuritaloon.

Keittiön oveen koputettiin.


HÄN

– Sisään, Pasi korotti ääntään. Keittiön ovesta ilmestyi siilitukkainen ja arpinaamainen mies. Avonainen farkkutakki paljasti virttyneen teepaidan.

– Pasianssi pakana. Olet tullut kotinurkkia nuuskimaan, mies aloitti.

– Hiiva itse. Vaahtolan Robin Hood. Tässä on Sinikka, Pasi esitteli.

Sinikka ojensi kätensä. Hiiva ojensi kätensä, mutta veti sen äkkiä pois.

– En sekaannu vieraisiin naisiin, Hiiva sanoi totisena ja nauroi päälle.

– Otatko kahvia? Pasi kysyi.

Samassa Hiiva istuutui pöytään Pasia ja Sinikkaa vastapäätä, tarttui viimeiseen croissantiin ja ahmaisi siitä ison siivun. Pasi otti repusta kertakäyttömukin ja kaatoi siihen loput kahvit termarista. Hän olisi mielellään itse syönyt croissantin, jota Hiiva ahmi sisuksiinsa.

– On minulla asiaakin, vaikka harvemmin minulla on mitään asiallista asiaa.

– No kerro, Pasi kehotti ja kuvitteli joutuvansa käymään lompakolla.

– Nykyajan pyörän kumit ovat haperoita. Jos ehkäisyvälineet olisivat yhtä höttöjä, ei hallituksen tarvitsisi olla huolissaan alhaisesta lapsiluvusta. Hiiva iski Sinikalle silmää.

– Kerro jo asiasi, Pasi näpäytti.

– Asiaan tai Aasiaan. Oletteko käyneet? Hiiva lisäsi kierroksia.

– Kerro! Pasi tiuskaisi.

Sinikka pani kätensä Pasin käden päälle.

– Pyörän kumi puhkesi. Jouduin taluttamaan pitkän pätkän, Hiiva levitti käsiään.

– Niin. Mitä sitten? Pasi kysyi vaikka tiesi seuraavan siirron.

– Teidän autotallissa on kaikenlaista? Hiiva muisteli.

– Kai siellä vielä jotakin on. Taloa on tyhjennetty rankalla kädellä. Mennään katsomaan, kun on kahvit juotu, Pasi sanoi ja katsoi tyhjää pahvimukia.


HÄN

– Olipas hyvä croissant, Hiiva nuoli huuliaan.

– Oli, nimenomaan oli! Nälkäinen Pasi sanoi. – Mennään nyt sinne autotalliin.

– Odottakaa minua, käyn pikaisesti vessassa, Sinikka sai sanotuksi.

Pasi ja Hiiva odottivat sisäeteisessä. Hiiva kävi yläkertaan vieville portaille istumaan.

– Älä hermoile, Hiiva sanoi Pasille, joka ei tiennyt, miten päin olisi ja mihin kädet pistäisi: puuskaan, taskuun, puuskaan.

Sinikka tuli vessasta.

– Et vetänyt vessaa? Pasi ihmetteli.

– Tuli mitä tuli, älä vetämättä jätä, Hiiva veisteli.

– Pelkään, että TEHO tulee niskaan, Sinikka osoitti katon rajassa nököttävää säiliötä.

– Ei tule, Pasi sanoi ja vetäisi ketjusta. Täysin valjastettu koski kohisi voimalla ja WC-pöntön kurkku päästi lopuksi röhähdyksen, kun se nieli loput vedet sisäänsä.

Sisäeteisessä aivan olohuoneen oven vieressä oli nurkkaus, josta lähtivät portaat alakertaan, yläkertaan vievien portaiden alla. Portaikko oli lähes pimeä.

– Tulkaa perässä, Pasi sanoi ja laittoi valot päälle.

Alapäässä portaat kääntyivät oikealle. Siitä käytävä haarautui suoraan eteenpäin ja oikealle, jonne Pasi johdatti joukkoa.

– Mitä tuonne jäi? Sinikka heilautti vasenta kättä.

– Sauna, Pasi sanoi ja avasi metallisen oven karuun tilaan. – Tämä on halkoliiteri. Tästä tilasta on erotettu kattilahuone ja kylmäkellari.

– Öljylläkö talo lämpiää? Hiiva kysyi.

– Öljyllä, Pasi sanoi vaivautuneena. – Öljypoltin huolletaan säännöllisesti ja päästöt mitataan.

– Öljylämmitys, mikä puuseppä sinä oikein olet? Sinikka ihmetteli.

– Puuseppää aina tarvitaan, Hiiva alkoi laulaa.

– Mutta suuseppää ei tarvita, Pasi jatkoi matkaa metalliovelle, jonka vieressä oli höyläpenkki. Höyläpenkillä ja seinällä oli työkaluja. – Tuosta Hiiva voit etsiä paikkausvälineitä.

Pasi avasi metallisen oven autotalliin. Heti oikealla oli autotallin pariovet, jotka sai sisäpuolelta ilman avainta auki. Anglia ja Hiivan pyörä seisoivat rinnakkain pihalla.

– Jää sinä Hiiva paikkaamaan pyörän kumia. Me katsomme muita tiloja.

– Sauna pitää nähdä, Sinikka vaati.

He palasivat halkoliiterin kautta portaiden alapäähän. Saunan pukuhuone oli pari metriä pitkä, kapea tila. Saunassa oli tilavat lauteet, pata ja pönttöuuni. Lattia hohki kylmyyttä.

– Eikö täällä ole suihkua? Sinikan otsa rypistyi.

– Ei ole, mutta täällä on pesuvateja. Hanasta tulee vettä, ja sitä voi kuumentaa padassa. Yläkerran vessassa on bideesuihku. Keittiöön ja vessaan tulee lämmintä vettä.


PASI

”Ihana talo” alkoi paljastua Sinikalle remonttikohteeksi.

– Siis ei suihkua! Mikä tämä sitten on? Sinikka osoitti poresuutinta padan viereisellä seinällä.

– Suihkuhan se on. Halusin vain koetella sinua, sanoin ja laitoin käteni Sinikan vyötärölle ja yritin suudella häntä, mutta hän vetäytyi.

– Lattia koettelee minua ihan tarpeeksi. Se tuntuu jo nyt kesällä kylmältä. Miten kylmä se onkaan, jos ulkona on 20 astetta pakkasta, Sinikka sanoi.

– Oikeassa olet. Jos olemme tosissamme talon suhteen, sauna ja pukuhuone pitää rakentaa uusiksi. Pönttöuuni ja pata saavat mennä. Väliseinät on purettava ja lattia piikattava auki, tiesin.

Poikkesimme vielä Sinikan kanssa autotallissa. Ovet olivat selällään, ja Hiiva oli lähdössä liikkeelle naapurin nainen tarakalla.

– Kiitos työkalujen lainasta. Paikkasin kumin tähystyspakkauksena. Me menemme nyt Vaahtolan pubiin, Hiiva huiskutti. Naapuri kikatti ja hänen hameenhelmansa nousi reisiin.

– Mikä ihmeen tähystyspaikkaus? Sinikka kysyi.

– Vannetta ei irroteta pyörästä vaan sisärengas vedetään ulos ulkorenkaasta, sisärenkaaseen pumpataan ilmaa ja etsitään vuotokohta. Sisärengas paikataan ja työnnetään takaisin paikoilleen. Tähystyspaikkaus ei aina onnistu, sanoin ja suljin autotallin ovet.

– Hauska veikko tuo Hiiva, Sinikka sanoi.

– Hiivaa on mukava tavata silloin tällöin, mutta pian sen jutut alkavat kyllästyttää. Hänen kaverinsa, Hattukouramies, puhuu vähän, mutta asiaa. Hattu käy kerran viikossa tarkistamassa lämmityksen ja katsomassa paikkoja. Maksan hänelle pienen korvauksen, sanoin.

Palasimme Sinikan kanssa rappuja pitkin sisäeteisen syvennykseen, jossa oli pieni ikkuna takapihalle. Sinikka ihasteli kauempana erottuvaa järvimaisemaa. Kiedoin käteni hänen rinnoilleen ja suutelin hänen niskaansa.

– Ei täällä. Kotona sitten, Sinikka sanoi. – Yläkerta on vielä näkemättä.

– Voisiko tämä olla koti? Kysyin.

Sinikka ei vastannut, hymyili vain. Nousimme yläkerran pieneen eteiseen. Vasemmalla ovi parvekkeelle. Avasin oven, parvekkeelta näkyi Vaahtolan kirkon torni.


PASI

Yläkerran eteisestä pääsi kahteen huoneeseen. Menimme suurempaan.

– Hui, miten korkealla olemme, Sinikka katsoi ikkunasta. – Anglia näyttää pieneltä.

– Katsotaan vinttikomeroa, sanoin ja avasin oven vinokattoiseen tilaan. – Aurinko on porottanut peltikaton tulikuumaksi.

– Täällähän on kuumaa ja hämärää. Alan itsekin lämmetä. Sahanpuru tuoksuu hyvältä, Sinikka sanoi, vetäisi mekon päältään ja asettui puruille vasojen väliin selälleen. – Tule jo.

Olin heti valmis. Laskeuduin paratiisiin. Purut vaan pölisivät, kun me rakastelimme. Rakastelun jälkeen olimme lusikassa muutaman minuutin.

– Minun selkäni kutisee, Sinikka sanoi.

– Purut kutittaa, rauhoitin.

– Se liikkuu! Katso mikä se on! Sinikka vaati.

– Katsotaan. Jaa se on pieni kovakuoriainen vaan. Tällainen. Ei se tee pahaa. Mutta litistän sen, lupasin.

– Mitä helv. Vieläkin kutisee, Sinikka pomppasi ylös.

Sinikka juoksi kirkuen rappuset alas sisäeteiseen. Siellä seisoi mies hattua kourissaan pidellen.

– Päivää. Sellaista vaan, että öljyä pitäisi. Jos se Pasi ehtisi, mies sanoi.

Sinikka juoksi takaisin yläkertaan minun syleilyyn.

– Siellä on joku pervo, joka haluaisi öljytä minut! Tai että sinä öljyäisit minut, Sinikka nyyhkytti.

– Rauhoitu rakas. Ei mitään hätää, lohdutin.

Pukeuduin nopeasti ja menin alas sisäeteiseen.

– Hattukouramies terve. Hyvä kun tulit. Voin esitellä puolisoni. Vaikka taisi hän itsekin jo esittäytyä, sanoin.


HATTUKOURAMIES

Menin Pasin talolle, kun huomasin tutun Anglian pihalla. Koputtelin sisäeteisessä ovia, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Mistään ei kuulunut mitään. Mutta sitten alkoi kuulua naisen kirkumista ja juoksuaskelia. Alaston nainen, ehkä Pasin ikäinen, loikki portaita pitkin eteeni. Sahanpurua lenteli ilmassa. Tervehdin ja sain sanotuksi asiani, että lämmitysöljyä pitäisi tilata. Nainen juoksi takaisin portaisiin. Hän tuntui itkevän. Miksi lämmitysöljy sai naisen itkemään. Olikohan heillä ollut riitaa energiasta? Öljylämmitys oli pannassa ja ihmiset miettivät kuumeisesti vaihtoehtoja.

Muutaman minuutin päästä Pasi ilmestyi portaisiin. Hän oli tyytyväinen nähdessään minut. Hän halusi esitellä puolisonsa, mutta Sinikka olikin jo paljastunut minulle.

– Lämmitysöljy on vähissä. Ehkä 400 litraa jäljellä, sanoin.

– Selvä. Tilaan 2000 litraa talvilaatua. Sillä mennään ensi talvi, Pasi sanoi.

– Onkohan säiliötä tarkistettu? Kysyin.

– On säännöllisesti. Mutta siltikin öljylämmitys maanalaisine säiliöineen aiheuttaa minulle päänsärkyä ja unettomia öitä, Pasi sanoi otsa rypyssä.

– Minä käyn viikoittain katsomassa taloa, vakuutin.

– Olet suureksi avuksi. Luotan sinuun, Pasi sanoi.

Sinikka ilmestyi Pasin rinnalle ja suuteli tätä.

– Me harkitsemme muuttoa tänne, Pasi katsoi Sinikkaa.

– Sehän olisi hieno homma. Äitisikin ilahtuisi, sanoin.

Sinikka irtautui Pasista. Sanoinkohan jotain pahasti?

– Talo vaatii isot remontit. Talon asuinkerrokset on säilytetty alkuperäisenä, purueristeisenä. Se hengittää, mutta kuluttaa myös lämmitysenergiaa paljon. Toisaalta hyvä, ettei taloa ole pilattu virheellisillä eristysratkaisuilla. Puruja on lisätty jälkikäteen, mutta seinien ja yläpohjan lisäeristys on tehtävä. Saunatilat on rakennettava uusiksi. Öljylämmitys korvattava. Samalla putkiremontti. Ja yllätyksiä voi tulla, kun paikkoja puretaan. Pasi luhistui luettelosta. – Minulla on hirveä nälkä. Tilataanko pizzaa vai mennäänkö ABC:lle noutopöytään?


SINIKKA

Istuimme keittiön pöydän ääressä ja odotimme pizzoja. Pasin vatsa oli äänekäs.

– Mihin tiskikone on piilotettu? Kysyin.

– Se on vielä liikkeessä, Pasi sanoi. – Äiti tiskasi käsin.

– Minä en tiskaa käsin etkä sinäkään Pasi, sanoin. – Muutenkin tämä keittiö vaikuttaa alkeelliselta.

– Se on totta. Keittiökin on rakennettava uusiksi. Ensin on purettava seiniä myöten kaikki pois, Pasi sanoi.

– Eikö upotetut ruokakomerot voisi jäädä, Hattukouramies avasi suunsa, mutta katui sitä saman tien.

– Ei voi, sanoin. – En uskalla edes avata niiden ovia, tiedä mikä sieltä hyökkää esiin.

– Joku pervo varmaan, Pasi sanoi ja iski Hattukouramiehelle silmää.

Sisäeteisestä alkoi kuulua koputuksia. Katsoin Pasia. Pasi nousi penkiltä ja avasi keittiön oven.

– Päivä, kolme kerta quattro, tummatukkainen mies ojensi laatikot. – Kaksikymmentä.

Pasi kaivoi taskustaan setelin ja antoi miehelle.

– Kiitos, hyvä päivä teille.

Pasi alkoi ahneuksissaan veistää pizzaa osiin mukana tulleilla muovisilla välineillä, jotka räjähtivät atomeiksi.

– Voi perkele, Pasi noitui ja etsi keittiön laatikoista ruokailuvälineitä turhaan.

– Minä voin hakea puukon, Hattukouramies nousi pöydästä ja lähti kellariin.

– Kyllä näilläkin onnistuu kun malttaa, sanoin.

Hattu palasi kohta pyyhkien trasselilla puukkoa. Hygieenistä, ajattelin. Kovia rasvoja autotallista.

– Kiitos, nyt onnistuu, Pasi sai ensimmäisen kolmion käteensä ja ahtoi sitä suuhunsa.


PASI

Kun pizzat oli syöty, olisi ollut mukava ottaa pienet päiväunet, mutta nyt ei ollut aikaa uniin eikä unelmointiin. Puusepänverstas odotti tekijäänsä. Sinikalla oli omat kiireensä.

– Keitetään vielä pannukahvit ettei nukahdeta, ehdotin. Kaivoin repustani Juhla-Moska -paketin ja kaapista ainoan astian, kahvipannun. Kaadoin vettä pannuun ja laitoin sen sähköliedelle.

– Sinähän tunnet rintamamiestalot, katsoin Hattukouramiestä. – Mitä tekisit meidän sijassamme? Kannattaako tätä remontoida?

– Jaa-a, tuota tuota. On tosiaan hyvä ettei taloa ole pilattu muovikelmulla, uretaanilla eikä mineraalivillalla. Kellarin pitäisin ennallaan – ei asumiskäytössä. Rakentaisin erillisen ulkorakennuksen, johon tulisi sauna ynnä muuta.

– Joutuisin juoksemaan talvipakkasella pihan poikki saunaan, Sinikka päivitteli.

– Käythän sinä avannossakin, sanoin.

– No se on eri asia, Sinikka sanoi. – Miksei kellariin voisi rakentaa uutta saunaa?

– Maasta nousee kosteutta, mikä pilaisi uudet rakenteet, Hattukouramies perusteli.

Vesi kiehui. Otin pannun pois levyltä. Mittasin porot pannuun ja kiehautin seosta vielä.

– Viiden minuutin päästä saadaan kahvia, totesin ja nostin pannun pöydälle. – Nuohooja on muuten soitellut. Sovin nuohouksen parin viikon päähän. Tulen itsekin tänne silloin. Pyysin katsomaan samalla hormin kuntoa tarkemmin.

– Se on hyvä juttu paloturvallisuuden kannalta ja muutenkin, Hattukouramies tiesi.

– Et vastannut kysymykseen remontista, sanoin ja kaivoin talon kellastuneet piirustukset repusta.

– Kyllähän tässä hieno tontti on. Jaa sinulla on siinä piirustukset. Pienet on kuvat. Melkein suurennuslasia vaatisi, Hattukouramies kiemurteli.

– Paperistakin oli pulaa 50-luvulla. Kuvat mahtuivat yhdelle A4:lle, koska mittakaava oli 1:100. Pitää mitata talo ja tehdä uudet kuvat CAD-ohjelmalla. Sitten voi paremmin suunnitella ja laskeskella remonttia, sanoin ja aloin kaataa kahvia pahvimukeihin.


PASI

Minua ärsyttää Hattukouramiehen vaitonaisuus kotitaloni remontin kannattavuudesta. Ehkä hän ei kohteliaisuuttaan halua tyrmätä isoa remonttia eikä halua ottaa asiaan kantaa.

Vai tietääkö hän jotain sellaista, jota minunkin pitäisi tietää? Onko talossa haittaeläinten valtakunta, hiiriä, rottia, oravia, näätiä?

Tai ovatko kattotuolit lahot? Entä purut, ovatkohan eläimet mellastaneet niissä? Emme ole käyneet ylimmällä vintillä, johon on pääsy vain kattoluukun kautta. Kattoluukulle pääsee nousemalla ensin rakennuksen päädyssä olevia tikkaita pitkin harjalle, jonka päältä laskeudutaan lapetta pitkin luukulle. Hän varoittaa jyrkästä (1:1.5) kattokaltevuudesta, aina kun luukusta tulee puhetta.

Vai onko hänellä itsellään talolle käyttöä? Tapaileeko hän talossa vieraita naisia? Onko naapurin nainen hänen salainen rakastajansa? Eikö Virpi riitä hänelle enää?

Piilottaisinko verannalle ja autotalliin langattomat kamerat, jotta voisin seurata taloon menijöitä. Olen aina luottanut Hattukouramieheen ja hän tietää sen. Jos kamerat paljastuisivat hänelle ilman että kerron niistä, pettäisin luottamussuhteemme lopullisesti.

Sinikka taas alkaisi pitää minua tirkistelijänä, mitä ehkä vähän olenkin.


SINIKKA

Pasi jäi miettimään kotitalonsa remonttia: lisäeristystä, puukuitua, eristelevyä, puhallusvillaa ja eristi näin meidät toisistamme. Minä en jaksanut enää kuunnella vaan otin tuuletusrakoa suhteeseen ja äkkilähdön Kreikkaan.

En katunut minuuttiakaan. Tutustuin kahvilassa Nikokseen. Nikos oli hieno mies, hän käyttäytyi sulavasti, ja minä sulin hänen sanoihinsa. Hänellä oli nopea auto ja hän vei minut ajelulle saaren ympäri. Eihän se pettämistä ollut, jos Nikos kyyditsi ja antoi hyvät vauhdit autollaan. Matkaoppaana hänestä oli suuri hyöty. Sain kaiken irti matkasta. Ja ostinhan minä Pasille ouzo-pullon tuliaisena. Outoa, Pasi sanoi sen mausta.

Olin kuullut, että kreikkalaiset miehet halusivat seksiä kolmen minuutin päästä ensitapaamisesta. Nikos oli erilainen kreikkalainen mies. Hän halusi seksiä vasta kolmantena päivänä. Ja vielä silloinkin sanoi rakastavansa minua. Mikä ihmeellistä, me kävimme luostarin kirkossa, jossa hän sytytti kynttilän edesmenneelle isälleen. Syvällistä.

Mutta kun Nikos alkoi ehdotella seksiä, tulin järkiini. Kyllä minä Pasia kuitenkin rakastin enemmän. Ja se Pasin puruseksi, kotitalonsa vintillä lattiavasojen välissä, oli ollut taivaallista.

Pasi oli minua kentällä vastassa. Halasimme pitkään. Vatsassa kihelmöi.

– Olet erilainen, Pasi sanoi ja katsoi minua silmiin.

– Niin olen, kävin ortodoksisessa kirkossa. Siellä oli erilaista, myönsin.

– Et yleensä käy kirkossa, lomallakaan, Pasi ihmetteli.

– Toin sinulle tuliaisia, sanoin.

– Ei kai seksitautia? Pasi nauroi.


PASI

Avasin piirustuskäärön asunnossamme.

– Mitä nuo ovat? Sinikka kysyi.

– Kotitalon piirustuksia. Sillä aikaa kun sinä hummailit Kreikassa, minä mittasin taloa Hattukouramiehen kanssa ja piirsin CADillä seiniä, kattoa, ovia ja ikkunoita. Tulostin sitten paperikopiot 1:50 tutun insinööritoimistossa.

– Ok. Menen suihkuun, Sinikka sanoi.

Vesi alkoi virrata kylppärissä. Sinikan puhelin soi. Tartuin siihen vaistomaisesti vaikka Sinikka oli kieltänyt. Näytöllä luki Nikos soittaa.

Vieläkö Niko tavoittelee Sinikkaa? Sehän piti olla ohi jo vuosi sitten. Mutta tässähän lukeekin Nikos. Ehkä se on lempinimi, ajattelin.

– Haloo, vastasin. Puhelu katkesi.

Yhden suhde viiteenkymmeneen, tuijotin piirustuksen nimiötä. Mittakaava oli matematiikkaa. Minun suhde Sinikkaan oli henkilökemiaa ja biologiaa.

Sinikka tuli suihkusta. Halasin häntä kiihkeästi. Aamutakki valahti lattialle. Mutta hän irrottautui otteestani.

– Oletko koskenut puhelimeeni? Sinikka kysyi napakasti.

– Kyllä joo. Olit suihkussa enkä halunnut häiritä sinua, niin vastasin itse siihen. Siellä oli Niko tai Nikos, joka ei sanonut mitään vaan katkaisi puhelun. Eikö se Nikon juttu pitänyt jo loppua? Sano sille ettei soittele enää tänne. Hoida se saman tien, vaadin.

– Öö tota soitan huomenna, Sinikka epäröi.

– Mikset soita tänään? Kysyin.

– Laitan sille viestiä, Sinikka lupasi.

– No laita heti! Miksi muuten Nikos? Kysyin.

– Niko opiskelee kreikan kieltä, Sinikka sepitti.

– Tuntuu uskomattomalta siitä tyypistä, josta olet kertonut juttuja aikaisemmin.

Puhelin alkoi taas soida, mutta Sinikka ei halunnut vastata.

– Mikset vastaa puhelimeen? Vanha suola janottaa?

– Haista. Sinikka äyskäisi

– Niin haistankin, mutta en niele, vastasin.


SINIKKA

Istuimme sohvalla. Laitoin käteni Pasin käden päälle.

– Ei ole enää mitään Nikoa. Nikos on kreikkalainen mies, johon tutustuin Kreikan matkalla, sanoin.

Pasi viskasi käteni pois ja nousi uhkaavasti ylös.

– Hänellä on remonttifirma, jatkoin rauhallisesti. – He kunnostavat taloja. Puhuimme paljon rakentamisesta. Kerroin kotitalostasi, mikä kiinnosti häntä kovin. Hän on työntekijänäkin tehnyt rakennushommia muissa EU-maissa, myös Suomessa.

– Sinä matkustit Kreikkaan, koska kyllästyit kuuntelemaan minun suunnitelmiani talosta. Miten sinä yhtäkkiä halusit puhua siitä? Se mies puhui sinut ympäri! Käänsikö se myös sinut ympäri? Pasi kysyi.

– Etkö luota minuun? Kysyin, nousin ylös ja katsoin häntä silmiin.

– Olen tähän asti luottanut. Mutta nyt en tiedä mihin uskoa, Pasi sanoi ja kääntyi katsomaan ikkunasta ulos. – Ja sinä lupasit tietysti sille töitä ja majoittaa sen meille! Pasi pauhasi.

– No, oli kyllä puhetta. Hänellä ja hänen vaimollaan on tuttuja ja sukulaisia Suomessa, joiden luokse he voisivat majoittua, selitin.

– Eli lupasit töitä sille. Eihän etelän mies voi ymmärtää mitään Suomen talvesta tai ainakaan rintamamiestaloista! Pasi päivitteli.

– Nikos on korjannut myös rintamamiestaloja ja tietää ne purutkin, sanoin.

– Ja puruseksin? Pasi virnisti.

– Ja puruseksin. Hänellä on suomalainen vaimo, vahvistin.


PASI

– Kun sinä lymysit Kreikassa, nuohooja tarkasti kotitaloni piipun, sanoin.

– Älä jaksa siitä Kreikasta. Mutta mitä se nuohooja sanoi? Sinikka kysyi.

– Nuohooja asetti leivinuunin ja hellan käyttökieltoon, sillä hormistossa oli havaittavissa rapautumista. Öljylämmitys voi pyöriä, koska sitä varten tehty piipun putkitus on vielä hyvässä kunnossa. Mutta muut tiilihormit on pinnoitettava laastilla, kertasin nuohoojan ohjeita muistiinpanoistani. – Piipun läpivienti yläpohjaan on eristettävä paloturvallisesti samalla kun yläpohjan purut korvataan puhallusvillalla.

– Puruja siis sielläkin, Sinikka hymyili.

– Kyllä, ilman romantiikkaa! Minä nimittäin tutkin samalla yläpohjan, kun menimme kattoluukun kautta ylimmälle vintille. Kuvottava haju tervehti meitä hengityssuojaimista huolimatta. Purujen seassa oli hiirien jätöksiä ja kuolleita hiiriä, täsmensin.

– Yök, Sinikkaa irvisti.

– Onneksi kattotuolit ovat hyvässä kunnossa, ja piipunhattua nuohooja tervehti ilolla, nauroin.

– Nostiko hän lippahattua? Sinikka kysyi.

– Ei, mutta arvioi, että ilman hattua piippu olisi nyt käyttökelvoton. Konesaumattu peltikate on tiensä päässä. Eli vesikattoremonttikin olisi edessä. Samalla asennettaisiin puuttuva aluskate.

– Tulisiko uusi talo edullisemmaksi? Korjauslista tuntuu loputtomalta, Sinikka päivitteli.

– Voi olla. Eikä ulkohommia ole vielä edes ajateltu: Patolevyjä ei ole sokkelissa, tuskin routasuojaustakaan. Löytyvätkö salaojat? Mihin sadevedet kulkeutuvat? Tämä on loputonta, puuskahdin.

– Lopun alkua? Sinikka kysyi.

– No, ei vaivuta synkkyyteen. Korjauksia voisi tehdä vähän kerrallaan. Mutta tarkkaan miettien järjestystä, ettei tarvitsisi moneen kertaan purkaa, sanoin.

– Ison päätöksen aika alkaa lähestyä. Se tietää kustannusvertailua, tukimahdollisuuksien selvittämistä, asiantuntija-apua, eikö niin? Sinulle tämä taitaa mennä myös tunteisiin, vai mitä? Sinikka silitti päätäni.

– Kyllä kotitalo ja tontti ovat rakkaita. Viisaita ovat ne, jotka sanovat ettei tavaraan pidä kiintyä, sanoin ja tarrasin Sinikkaan.

– Taidat olla tavarantarkastaja, Sinikka nauroi.


HÄN

Kello oli 2.05 ja Pasi pyöri sängyssä. Sinikka ei herännyt, mutta käänsi kylkeä. Pasi nousi ylös, latasi kahvinkeittimen ja napsautti sen päälle. Tästä oli tullut tapa.

Olohuoneen pöydän täyttivät läppäri, talon piirustukset ja laskelmat. Pasi kaatoi mukin täyteen kahvia ja vei sen pöydän kulmalle. Kun Pasi levitti pääpiirustuksen pöydälle, hän tönäisi samalla kahvimukia, joka kaatui ensin pöydälle levittäen kahvia piirustuksiin. Pöydältä muki jatkoi matkaa lattialle ja sylkäisi loput kahvit parketille.

– Voi perkeleen perkele, minkä teki, Pasi noitui.

– Niin sinä teit! Sinikka seisoi kädet puuskassa pöydän nurkalla. – Mitä sinä oikein sähläät täällä. Siivoa tämä sotku ja vähän äkkiä ennen kuin lattia ja pöytä menevät pilalle!

– Hyvähän se on sinun sanoa, kun et ole tikkua ristiin pannut talon eteen. Rellestit Kreikassa vieraiden miesten kanssa, kun minä pakersin päivät verstaalla ja mittailin illat taloa, Pasi vastasi.

– Haluatko tietää miksi minä menin Kreikkaan? Sinikka kysyi.

– Sen lipevän Nikoksen takia! Pasi veisteli.

– Haista paska! Minä menin Kreikkaan, koska sinä unohdit minut. Talo on sinulle tärkeämpi kuin minä. Tai oikeastaan järjestys on tämä: Talo, äitisi ja minä, Sinikka perusteli.

– Älä sotke äitiä tähän! Pasi sanoi.

– Kyllä sotken. Äitisi puuttuu joka asiaan. Hän määrää lopulta talon värinkin. Hän tarkkailee vatsaani. Ahdistun, Sinikka sanoi.

– Eikös meillä ole toimiva seksielämä? Pasi ihmetteli.

– On, mutta minä haluan että minut huomioidaan muutenkin. Koskettelet minua vain seksin vuoksi. Miksi emme käy enää elokuvissa? Miksi emme tee enää pitkiä kävelylenkkejä? Raitis ilma tekisi sinullekin hyvää. Nukkuisit paremmin, Sinikka ehdotti.

– Ehkä ressaan taloa ihan turhaan, Pasi myönsi.

– Minä voisin kysellä ELY-keskuksesta avustuksista. Minulla on siellä tuttuja miehiä, Sinikka lupasi.

– Miehiä? Pasi virnisti.

– Lopeta. Siivotaan tämä sotku ja mennään sänkyyn – nukkumaan. Hyvän yön suukon jälkeen nukkumaan.


PASI

Äiskä soitti. En olisi halunnut vastata. Työ keskeytyi.

– Pasi.

– Miten teillä menee?

– Ihan ok. Kuinka niin?

– Miksi sitten Sinikka matkusti Kreikkaan?

– Hän on kiinnostunut kreikan kielestä, vastasin jotain sanoakseni.

– Ettei vain olisi kiinnostunut kielareista? Tiedäthän sinä kreikkalaiset miehet.

– Lopeta äiti.

– Oletko onnellinen hänen kanssaan?

– Totta kai. Mutta sinä et ollut onnellinen isän kanssa!

– No se on eri juttu. Ei puhuta siitä. Miten taloon muutto onnistuu?

– Kunhan ensin päätetään, kannattaako sitä korjata.

– Korjata? Mitä korjaamista siinä muka on? Niin no. Olohuonetta voisi tapiseerata valoisammaksi.

– On siinä vähän muutakin.

– Kun olette muuttaneet siihen, voisin poiketa vaikka päivittäin.

– Ei tarvitse.

– Kun saatte lapsia, hoitoapu on lähellä. Kello tikittää, ette ole enää niin nuoria.

– Kello tikittää myös tässä verstaassa.

– Saatko nukutuksi?

– Minulla on vähän kiire. Asiakas odottaa pöytäänsä.

– Osaatko pitää puoliasi?

– Täytyy lopettaa. Heippa.

– Syötkö tarpeeksi?

Painoin punaista luuria. Ehkä Sinikka oli oikeassa. Äiti oli välissämme.


PASI

Poimin eteisestä lämpöyhtiön laskun. Tästäkö alkaa omakotitalon omistajan arki? Laskuja laskun perään.

– Öljylasku pitää maksaa tällä viikolla. Jos hyvin käy, se on viimeinen öljylasku, sanoin.

– Olet optimisti, Sinikka sanoi.

– Ei kun puuseppä, jota aina tarvitaan. Kävitkö ELY-keskuksessa? Kysyin.

– Joo, kävin, Sinikka hymyili.

Kenen juttusilla hän mahtoi käydä, kun suu on noin virneessä?

– Mitä hän sanoi? Kysyin.

– Öljylämmityksen vaihtajille tarjotaan tukea ja ilma-vesilämpöpumppu on hyvä vaihtoehto. Mutta talo pitää olla ympärivuotisessa asuinkäytössä, Sinikka selitti.

– Miten se tarkistetaan? Kysyin.

– Väestötietojärjestelmästä. Sen mukaan vähintään yhden henkilön on asuttava vakituisesti talossa, Sinikka tiesi.

– Kysytään Hiivalta, haluaako hän muuttaa osoitteensa taloon. Hän pyörii joka tapauksessa naapurin Marja-Tertun luona, ehdotin.

– Hänen osoitteensa pitäisi olla vuoden talossa, muuten se katsotaan tilapäiseksi oleskeluksi, Sinikka täsmensi.

– Hiiva on varsinainen suupaltti, ja hänellä on rikostaustaa. Ei mitään vakavaa eikä henkirikoksia. Aluksi kilikalikeikkoja, kävi sitten Siistin varkaan kurssin ja keskittyi sen jälkeen kesämökkeihin. Kurssilla korostettiin, että varkaallekin siisti työympäristö on turvallisempi kuin lasinsiruinen törkypesä, selostin ja raavin päätäni. – Mutta en kuitenkaan halua Hiivaa sotkemaan talon asioita, vaikka hän on ollut kuivilla viime vuodet. Hattukouramies sitä vastoin on niin umpirehellinen ettei hän hyväksyisi paperimuuttoa. Jos taas me muuttaisimme remontin keskelle, taloon pitäisi asentaa ilmapiirilämpöpumppu!


PASI

Etsin salaojakaivoja kotitalon nurkalla lapiolla, kun huomasin tutun naisen kävelevän maantieltä taloon. Hänellä oli kirjoitusalusta kädessään.

– Mitä Pasi kaivelee? Kirsti uteli.

– Salaojakaivoja, vastasin.

– Ei tässä mitään salaojia ole eikä tule. Soraharju läpäisee vettä. Mutta kattovedet pitää johtaa pois tontilta kunnan hulevesiverkostoon, Kirsti tiesi.

– Vai niin, sanoin. Mistähän hän voi tietää?

– Olit LoJossa (*) kesätöissä, Kirsti muisteli.

– Niin olin, myönsin. Ilkeä ämmä joitakin kohtaan. 

– Kiusasin sinua ja sinä vain nauroit. Hattukouramies oli tosikko ja Hiiva taas huumorimies. Meillähän oli sinun kanssa oikein hauskaa, ja kerran sinä päädyit baari-illan jälkeen minulle yöksi, muistatko? Kirsti hipaisi käsivarttani ja vilkuili taloon päin.

– Hämärästi muistan. Oli hämärää, sanoin ja otin vähän etäisyyttä Kirstiin.

– On minulla asiaakin. Tänne Lukkarinmäelle kaavaillaan hoitolaitosta Parkour-potilaille. Emme halua heitä tänne!

– Keitä he ovat? Kysyin.

– Heillä on Parkourin tauti, jonka oireena on yltiöliikehäiriö. He liikkuvat seinillä, kaiteilla, puissa, muureilla, kivillä, patsailla ym. rakenteilla, Kirsti selitti.

– Hahaa. Tauti, nauroin.

– Mitä hauskaa siinä muka on? Hoitolaitoksessa heitä yritetään kasvattaa kävelemään normaaleja väyliä pitkin, pois patsailta ja seiniltä. Tämä adressi vastustaa hoitolaitoksen sijoittamista Lukkarinmäelle. Me emme halua heitä tänne kolistelemaan. Laitathan sinäkin nimesi tähän, Kirsti pyysi ja ojensi kirjoitusalustaa.

– En taida laittaa. Parkour on oikein hauskaa. Ja vielä hauskempaa hoitolaitos, joka yrittää mahdotonta tehtävää. Minä haluan nähdä sen, sanoin.

– Ei sitten! Kirsti tempaisi kirjoitusalustan adresseineen Pasilta. – Ei se yö niin kaksinen ollut.


*Hiirenloukun jousia valmistava tehdas Vaahtolassa.


Raivoisa rakkaus

Rakkaani, jos käytät raivaussahaa, laita kuulosuojaimet, että kuulet vuosien päästäkin kun kuiskaan korvaasi: muistitko teroittaa terän.

Kari

Karin nimen taustalla on kreikan Makarios, joka merkitsee autuasta ja onnellista. Opiskelin 1980-luvulla kreikan kieltä työväenopistossa Lahdessa. Minä olin tietysti Makarios, joka harjoitusten teksteissä meni Nelson-pubiin. Pao sto Nelson (kirjoitettu kuten lausutaan).

Karin nimestä tekee mielenkiintoisen keskellä pärisevä r-kirjain. Itse asiassa kaikilla se ei pärise. Nimittäin lasten suussa se on muuttunut hooksi, kooksi, älläksi jne. Tai se on tippunut kokonaan pois: serkun tytär sanoi minua Kaaksi. Kaa on jäänyt elämään näihin päiviin asti, joten minä olen serkkupäivillä Kaa-poika. Korjaan sen nykyisin muotoon Kaa-pappa.

Eli Kahi-eno, Kaki, Kali, Kaa vilistävät lasten suussa, kunnes puheopettaja vääntää Karin muotoon Kadi.

Airoluokka

Toukokuu on paradoksien aikaa. Säävaroituksissa näkyy samalla kertaa liukkaasta kelistä kertovat luikertelevat urat ja metsäpalosta varoittavat lieskat. Airoluokan vene täynnä vettä. Punainen koussikka veden ja roskien peitossa. Tulppa kateissa – eikun vasemmassa taskussa.

Kohmeisen kyykäärmeen häntä saunan kivijalassa hetken. Kallistuneen laiturin korjaaminen kallistuu. Kiteenlahdessa: ”hauki hää polskahtelloo” ja apteekissa: ”onko ollu haittoo?” Järven pinnan väreily katiskan päällä. Vesi korkealla, virtaus joessa voimakasta – suuntana Venäjä. Konkelipuun natina. Majava perkele!

Haittoo

Kävin Kitteellä apteekissa ostamassa reseptilääkettä.

Minua palveli nuori harjoittelija.

– Onko ollut haittoo?

– Päässä HEITTÄÄ, vastasin.

– VÄÄRÄ lääke, huusi vieressä istunut KIPAN (*) pelinjohtaja.

Otin siitä kopin ja vaihdoin lumelääkkeeseen – ei hyötyy, ei haittoo.

(*) Kiteen Pallo pelaa Superpesiksessä.

Tutustumisjaksoja

TET työelämään tutustuminen

EET eläkeläisen elämään tutustuminen

MET metsän elämään tutustuminen

NET nörtin elämään tutustuminen

SET sosiaaliseen elämään tutustuminen

Miehisty

Niilo neuvoi Nikoa aina tavatessa.

– Käy armeija, että miehistyt.

– Mene töihin, että miehistyt.

– Osta auto, että miehistyt.

– Mene naimisiin, että miehistyt.

– Hanki lapsi, että miehistyt.

– Osta talo, että miehistyt.

– Jää eläkkeelle, että miehistyt.

– Myy talo, että miehistyt.

– Myy auto, että miehistyt.

– Vippaa mulle viitonen, että miehistyt.

Ilmapiirilämpöpumppu

Ihmisten pysyessä kotona on henkilökemia koetuksella. Tähän ongelmaan tuo ratkaisun ilmapiirilämpöpumppu. Jo perusmalli haistelee kodin ilmapiiriä ja pitää sen aisoissa. Ylellisen DeLuxen muistiin on lisäksi tallennettu erilaisia hyviä tunnelmia. Se luo kotiin jopa lomatunnelman.

Ota yhteys lähimpään ilmapiirimyyjään löytääksesi Sinulle sopivan ratkaisun.

ParPar

Parkour on liikuntalaji, jossa pyritään liikkumaan mahdollisimman sulavasti, nopeasti ja tehokkaasti paikasta toiseen. Parkourissa pyritään hyödyntämään kaikkia ympäristön esineitä ja rakenteita nopeaan ja katkeamattoman sulavaan liikkeeseen. Parkouraaja voi liikkumisessaan käyttää ”ponnahduslautoinaan” monenlaisia ihmisen tai luonnon muovaamia asioita, kuten kaiteita, seiniä, puita, muureja, kiviä, patsaita, lyhtypylväitä ja kattoja. Wikipedia.

Parkinson on liikuntalaji, jossa pyritään liikkumaan mahdollisimman kömpelösti, hitaasti ja tehottomasti paikasta toiseen. Parkinsonissa pyritään hyödyntämään kaikkia ympäristön esineitä ja rakenteita hitaaseen ja katkonaiseen liikkeeseen. Parkinsonpotilas voi liikkumisessaan käyttää ”tukenaan” monenlaisia ihmisen tai luonnon muovaamia asioita, kuten kaiteita, seiniä, puita, muureja, kiviä, patsaita, lyhtypylväitä ja kattoja.