Veitsi vilahti

– Missä on Anglian avain? Hiiva kysyi itseltään ärtyneenä. Muutaman minuutin etsiskelyn jälkeen hän luovutti ja otti astiakaapista voiveitsen.

Anglia kiilteli kadulla ja peilasi Hiivan kuvan oveen. Ovi oli lukitsematta, ettei autovaras hajottaisi sitä. Hän työnsi voiveitsen virtalukkoon ja käänsi sitä vartin verran oikealle. Anglia lähti käyntiin kuin enkeli. Sen startti herätti puoli korttelia. Toinen puoli käänsi kylkeä.

Puolisuunnikkaan muotoinen mittaristo kertoi että bensa oli vähissä mutta riittäisi ryöstöön. Synkronoimaton ykkönen rusahti tupaan ja auto liikahti liikenteeseen, jota oli niukasti Vaahtolan ja Veikkolan välillä.

Veikkolan Osuusteurastamo ja Osuuspankki seisoivat rinnakkain. Hämäyksen vuoksi Hiiva jätti Anglian teurastamon pihaan. Hän otti kassin takapenkiltä ja kaivoi katkaistun rautakangen tavaratilasta. Hän hiippaili pankin eteen kanki oikeassa ja kassi vasemmassa kädessä. Hän vilkuili ympärilleen ja löi ikkunan rikki kohdasta, jossa kuvitteli että hälyttimet eivät toimisi.

Sisällä pankissa oli iskeä ahneus, kun Hiiva valaisi litteällä Airam-taskulampullaan salia. Kaikkea teki mieli ottaa. Seinillä oli arvotauluja kuten salaperäinen ja eroottinen Vaahtolan Viola, joka sotki Hiivan ajatukset. Yhtäkkiä käkikello rääkäisi neljä kertaa: ”ota autolainaa” ja herätti Hiivan haaveista.

Hiiva paiskasi kassalippaan kassiin ja rynnisti ulos. Samassa poliisin pillit alkoivat soida. Hän teki nopean päätöksen: äkkiä pois täältä. Kanki sai jäädä. Kassi kädessä hän juoksi teurastamon pihalle.

Hiiva liukui Anglian muoviselle istuimelle ja käynnisti moottorin voiveitsellä. Hän leipoi vaihdekeppiä. Synkronoimaton ykkönen jäi haaveeksi. Kuului vain rutinaa. Sininen vilkku häikäisi. Poliisi avasi oven.

– Huomenta Hiiva. Etkö saa ykköstä sisään? Ei se mitään, me tarjoamme ilmaisen kyydin. Saat putkassa ykköset päälle.

Kirjat eivät ole veljeksiä

Volvo-Markkasen tarina, Taavi Kassila ja Matti Markkanen
Kadonutta aikaa etsimässä 1 – Combray, Marcel Proust

Kirjat eivät ole veljeksiä, jos verrataan tekstin määrää suhteessa tapahtumiin. Markkanen matkustaa yhdellä aukeamalla Pariisin ja Lontoon väliä useampaan kertaan tai ryöstää pankin yhdellä sivulla.
Kirjassa Kadonnutta aikaa etsimässä minäkertoja maistaa teen kanssa Madeleine-leivosta. Tapahtuma herättää lapsuuden muistoja, joiden mieleen palautumiseen kuluu neljä sivua.

Nyt kirjallisuusihmiset kavahtavat, mitä pystymetsän mies näitä pohtii tai näistä ymmärtää.

Tippa

Suomalaisten mielestä suomen kielen kaunein sana on äiti. Mutta mikä on Pamelan mielestä kauhein sana? Se ei ala v:llä eikä p:llä vaan se alkaa t:llä.

Pamelan mielestä suomen kielen kauhein sana on tippa. Jos jotain ruokaa on jäljellä vain tippa, se ei ole naurun paikka. Se on kauhun paikka.

Irwin laulaa Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku. Mutta Pamelan perheessä tippakin voi tappaa: nimittäin ämpäriin hukutetaan hän joka on jättänyt tipan kuleksimaan. Varsinkin jos se tippa on jätetty jääkaappiin kuleksimaan. “Tuollainen tippa, se on syötävä pois.”

Astian koko kasvaa hetkessä, kun jäljellä on vain tippa. Tippa-astiat täyttävät jääkaapin ja ruokakaapit. Astiat kaasuuntuvat ja lopulta ne räjäyttävät kaapit.

Pamelan painajaisuni:

Hän avaa jääkaapin, joka on täynnä astioita. Siellä on suuria astioita, joissa on vain tippa ruokaa. Perunakattilassa on yksi peruna, vuokaa koristaa muutama riisinjyvä, leikkelepaketissa on yksi siivu kinkkua. Jääkaappi on samalla kertaa täysi ja tyhjä.

Missä kulkee se raja joka erottaa tipan normaalista, säilytettävästä määrästä?

Jos kurkkua 5 cm jäljellä: “syö pois kuleksimasta.”
Jeggu-pullo, jäljellä neljäsosa: “älä sylje pulloon, juo pois.”
Perunoita 3 kpl: “jaetaan.”

Vain kirjainten tippa erottaa sanat kaunein ja kauhein toisistaan.

Tämä kaikki kertoo, että tippakin Pamelan tekemää ruokaa on arvossaan. Hän on erittäin taitava ruoan laittaja. Hän loihtii ruokaa reseptien ulkopuolelta tai reseptien rivien välistä ja mittaa sydämellään ainekset. Milloinkohan minä laitoin uunin päälle? -kysymys kertoo, että ruoka on valmista.

Toivotaan Pamelalle tipatonta loppuelämää.

Hattukouramies kätköilee

Hattukouramies löysi harrastuksen, joka on pitänyt hänet liikkeessä Vaahtolan ja vähän Veikkolankin metsissä: hän alkoi etsiä kätköjä. Se on eräänlaista aarteenetsintää Vaahtolaan sovitettuna. Harrastuksen toi Vaahtolaan Urho, joka oli konsultointimatkallaan törmännyt kätköilyä harrastavaan kaveriin. Urho ei ole itse ehtinyt kätköilyä harrastaa työkiireiden takia. Mutta Vaahtolan Lyytin toimittaja Torni Migren innostui harrastuksesta.

Vaahtolan Lyytissä on palsta, jossa kätkijät ilmoittavat uusista kätköistä. Kätköstä kerrotaan vähintään tunnus ja sijainti. Lisätietoina saatetaan mainita koko, korkeus maasta, vihje yms. Kätkö sisältää ainakin kuvauksen harrastuksesta ja lokikirjan. Mutta se voi sisältää myös tavaroita, joita piilottaja tai löytäjät ovat sinne panneet. Kätkön löytäjä laittaa lokikirjaan oman nimimerkin ja päivämäärän. Samalla hän merkitsee omaan kirjanpitoonsa kätkön tunnuksen ja päivämäärän.

Kun Lyyti ilmestyy Vaahtolan pubiin, kätköilyn harrastajat tappelevat lehdestä. Ja kohta nopein rynnistää ovesta ulos Vaahtolan metsiin tai puistoon. Vajaa tuoppi jää pöytään.

Hattukouramies esitteli harrastuksen Anterolle, joka omaksui sen nopeasti. Antero on löytänyt jo sata kätköä vuodessa. Hänellä on myös muutama oma kätkö, joiden kunnosta hän huolehtii.

Hattukouramieskin pohti oman kätkön perustamista. Hän perustaisi riittävän suuren kätkön, johon mahtuisi Ford Anglian käsikirja vuodelta 1963.

Hattukouramies meni eräänä aamuna aikaisin Vaahtolan puistoon. Hän etsi kätkölle sopivan kivenkolon, johon kätkö juuri ja juuri mahtui, mutta se oli hyvin piilossa. Kätköön oli laitettu lokikirja, selostus kätköharrastuksesta ja Anglian käsikirja. Hän määritteli kätkön sijainnin tarkasti ja piirsi siitä pienen kartan. Vahtolan Lyytin toimituksessa hän esitteli kätkön toimittaja Torni Migrenille, joka lupasi laittaa sen lehteen.

Hattukouramies kuuli, että Kiljukaulalla on sama harrastus. Kasaantuuko synkkiä pilviä hyvän harrastuksen niskaan? Sabotoiko Kiljukaula Hattukouramiehen kätköä? Lavastaako Kiljukaula Hattukouramiehen huumeiden jakelijaksi? Vai kirjoittaako hän lokikirjan täyteen exätystä?

Valinnanvaikeuskokeilu

Olin päässyt valinnanvaikeuskokeilun piiriin. Minua alkoi ahdistaa ajatus, että voisin mennä melkein mihin tahansa julkiseen tai yksityiseen palveluun. Ahdistuksen vain lisääntyessä menin lähimpään terveyskeskukseen. Aulassa oli vuoronumerolaite. Laitteessa oli 10 nappia ja vieressä ohje: paina mitä hyvänsä nappia.

Lähdin pois ja kävelin lähimpään Alkoon. Valitsin suurimman pullon Jekkua. Valitsin oikein. Minua ei ahdistanut enää.

Aurinkopaneeli

Perheen mökki on ollut vuosikymmeniä vailla sähköä. Talven paneelikeskustelu johti tositoimiin: poika suunnitteli ja rakensi aurinkopaneelijärjestelmän mökille.

Paneeli katsoi etelään saunan seinässä. Tekniikka, kuten akku, jännitteenmuunnin, lataussäädin tuli saunan pukuhuoneeseen. Akun navat näkyivät naapuriin, naapurin akut nauroivat.

Maakaapeli teki pihalla volttia ja päätyi mökkiin. Maakaapelin kaivuutyö oli hidasta, sillä maaperässä oli pääasiassa puiden juuria ja kiviä sekä ripaus multaa ja hiekkaa. Alueella oli lisäksi kantarelli varoitus.

Sähkömies asensi mökkiin johtoja, katkaisijoita ja rasioita. Se teippasi maajohtoa keltavihreällä teipillä. Sille tarjottiin pullia rasiasta ja päälle sumppia. Ei juonut toista kuppia vaan kuunteli hauen polskintaa. Se tuli eri pitäjästä.

Nuuka perhe tulee käyttämään aurinkosähköä säästeliäästi!

Etsivä löytää

Etsin neulaa heinäsuovasta.

– Ota silmä käteen, sanoi ohikulkija.

Kaivoin lasisilmän päästäni ja näytin sitä heinäsuovalle.

– Oletko liki- vai kaukonäköinen. Säädä etäisyys sopivaksi, neuvoi hyvänsuopa ohikulkija.

Löysin neulan ja menin siitä hyvästä kirkkoon. Kirkossa laulettiin Mä silmät luon ylös taivaaseen.

Toisin

Jäin bussista Toisenmäentien pysäkillä. Bussikuski alkoi uteliaaksi.

– Missähän on se ensimmäisen mäen tie?

– Mäen toisella puolella.

– Kenen kanssa asut nykyään?

– Boysen Marjan.

– Miksi toisen Marjan?

– BOYSEN MARJAN.

– Ahaa. Toisen mäen Boysen Marja.

Kävelin kotiin. Boysen Marja antoi pusun toiselle poskelle.

– Miksi tulet kotiin vasta toisena päivänä?

– Bussi ei kulkenut eilen.