Veitsi vilahti

– Missä on Anglian avain? Hiiva kysyi itseltään ärtyneenä. Muutaman minuutin etsiskelyn jälkeen hän luovutti ja otti astiakaapista voiveitsen.

Anglia kiilteli kadulla ja peilasi Hiivan kuvan oveen. Ovi oli lukitsematta, ettei autovaras hajottaisi sitä. Hän työnsi voiveitsen virtalukkoon ja käänsi sitä vartin verran oikealle. Anglia lähti käyntiin kuin enkeli. Sen startti herätti puoli korttelia. Toinen puoli käänsi kylkeä.

Puolisuunnikkaan muotoinen mittaristo kertoi että bensa oli vähissä mutta riittäisi ryöstöön. Synkronoimaton ykkönen rusahti tupaan ja auto liikahti liikenteeseen, jota oli niukasti Vaahtolan ja Veikkolan välillä.

Veikkolan Osuusteurastamo ja Osuuspankki seisoivat rinnakkain. Hämäyksen vuoksi Hiiva jätti Anglian teurastamon pihaan. Hän otti kassin takapenkiltä ja kaivoi katkaistun rautakangen tavaratilasta. Hän hiippaili pankin eteen kanki oikeassa ja kassi vasemmassa kädessä. Hän vilkuili ympärilleen ja löi ikkunan rikki kohdasta, jossa kuvitteli että hälyttimet eivät toimisi.

Sisällä pankissa oli iskeä ahneus, kun Hiiva valaisi litteällä Airam-taskulampullaan salia. Kaikkea teki mieli ottaa. Seinillä oli arvotauluja kuten salaperäinen ja eroottinen Vaahtolan Viola, joka sotki Hiivan ajatukset. Yhtäkkiä käkikello rääkäisi neljä kertaa: ”ota autolainaa” ja herätti Hiivan haaveista.

Hiiva paiskasi kassalippaan kassiin ja rynnisti ulos. Samassa poliisin pillit alkoivat soida. Hän teki nopean päätöksen: äkkiä pois täältä. Kanki sai jäädä. Kassi kädessä hän juoksi teurastamon pihalle.

Hiiva liukui Anglian muoviselle istuimelle ja käynnisti moottorin voiveitsellä. Hän leipoi vaihdekeppiä. Synkronoimaton ykkönen jäi haaveeksi. Kuului vain rutinaa. Sininen vilkku häikäisi. Poliisi avasi oven.

– Huomenta Hiiva. Etkö saa ykköstä sisään? Ei se mitään, me tarjoamme ilmaisen kyydin. Saat putkassa ykköset päälle.

Uudelle uralle

Hattukouramies meni Vaahtolan apteekkiin ostaakseen hammaslankaa. Mutta apteekissa olikin poikkeustilanne: Einari Kammari seisoi ritsa kädessä vuoronumerolaitteen luona.

– Mitä mies tekee ritsa kädessä apteekissa? Hattukouramies kysyi.

Einari säpsähti hiukan ja sanoi:

– Apteekki pitäisi ryöstää.

– Olet vaihtanut alaa.

– Kyllä, puusepän hommat loppuivat. Ihmiset ostivat kaappeja Ikeasta. Niinpä kävin siistin varkaan kurssin, jonka tavoitteena oli kouluttaa varkaita, jotka eivät sotke eivätkä tee henkilövahinkoja.

– Hienoa! totesin kannustavasti. Einarin kasvot tulivat iloisiksi.

– Kello tuleekin kohta neljä. Olen päivätöissä. Taidan jättää tämän ryöstön tähän. Lähdetään Vaahtolan pubiin jatkamaan tarinointia.

Einari sanoi painokkaasti apteekin henkilökunnalle ja asiakkaille:

– Tilanne ohi. Sanokaa poliiseille, että olen pubissa.

Einari osti kaksi pitkää ja kantoi ne nurkkapöytään. He ehtivät istua ja hörppiä olutta varttitunnin, kunnes Veikkolan poliisi ilmestyi pubiin. Einari oli varma, että häntä tultaisiin hakemaan kamarille. Mutta poliisi antoikin Hattukouramiehen hatun, joka oli pudonnut apteekin lattialle. Ei hän Einariakaan unohtanut:

– Voisit Einari keskittyä kesämökkeihin. Niitähän sinä osaat putsata siististi. Apteekki on sinulle liian vaativa kohde.

– Minä alan rehelliseksi kuten Hiiva.

– Hyvä niin.

– Tai alan veistelemään hiirenloukkuja puusta. Minusta tulee Hiilon kilpailija. Suurennosmalli on jo tekeillä.

Kuluneiden sanontojen kirpputori

Hattukouramies meni Kuluneiden sanontojen kirpputorille. Hän halusi pärjätä sanavalmiiden naisten kanssa.

– Mitä mies seisoo ovella hattu kourassa kuin siemenpuu hakkuuaukolla? Kerjäätkö rahaa vai turpaan, kysyi Sanaseppo tiskin takana.

– Sellaista vaan, että naiset hyppivät silmille, pistävät sanat suuhuni ja elävät elämääni.

– Sehän on helppoa elämää, mitä siinä valitat!

– Ei se ole helppoa, enemmänkin noloa. Omille ajatuksille ei löydy koloa.

– Eikö mies saa sanaa suustaan? Onko luu mennyt kurkkuun, vai onko joku vienyt kielen mennessään kielikurssille? Sanaseppo ryhdistäytyi. – No asiaan tai Aasiaan. Sisu on siis mennyt kaulaan, Kontio Sisu remonttiin, karhu tullut polulla vastaan ja olet jäänyt sanattomana sikiöasentoon.

– Sikiöasennossa odottelu murensi ajatukseni. Murisin itsekin vai oliko se maha.

– Siinä haha missä Hattukouramies. Siinä vaha missä vainotaan. Sinut vahataan hiljaiseksi. Kaadut liukkaalla lattialla ja alistut.

– Niin juuri.

– Puun juuressa kulkevi Hattukouramiehen tie. Mutta kun astut ulos tästä rakennuksesta, kiipeät runkoa pitkin aina latvaan asti ja huudat: ”täältä tullaan, naiset!”.

– Minulla on korkean paikan kallo.

– Katsotaan miten voin auttaa hiljaista miestä. Apu löytyy varmasti. Kohta saatat kiljaista.

Hattukouramies lähti kirpputorilta tyhjin käsin mutta henkisin eväin.

Seitsonen saa tuopista

Kari Seitsonen juttelee Vaahtolan pubissa Hattukouramiehen kanssa. Hän on huolissaan päähenkilöstään. He puhuvat ja nauttivat samalla oluesta ja Vaanleivästä. Lopulta tuoppi nousee päähän.

– Mikä mies sinä Hattukouramies oikein olet ja mihin sinä pyrit?
Hattukouramies miettii hetken.
– Sinähän tunnet Urhon, ajankäytön konsultin. Hän edustaa kaikkea mistä haluan pysyä erossa. Olemme toistemme vastakohtia. Minulla ei ole koskaan kiire mihinkään. Silti olen ajoissa joka paikassa. Hitaasti jotain tulee jos on tullakseen. Moni asia on tullut tehdyksi ennemmin tai myöhemmin.
– Mitä haluaisit elämältäsi, Hattukouramies? Mitä luulet, miksi täällä ollaan?
– Lisääntykää ja täyttäkää maa. Olen lisääntynyt kahdella, eiköhän se riitä.
– Pärjäätkö muiden ihmisten kanssa? Osaatko pitää puoliasi?
Viereisestä pöydästä nousee kaveri, jonka selässä lukee Jussi. Hän tilaa olutta, mutta Mikko ei myy. Palatessaan pöytään hän tönäisee Hattukouramiestä. Hattukouramiehen tuoppi on kaatua.

– Sinun pitää kasvattaa ympärillesi rengas, jonka sisäpuolelle ei tulla.
– Täällä pubissa pitäisi olla nastarengas! sanoo Hattukouramies ja vilkaisee Jussia.
– Sinun pitää kasvattaa itsekunnioitusta. Sinä olet hyvä ihminen. Sinä olet Aurinko, jota Vaahtolan ”planeetat” kiertävät.
– Kyllähän tässä on yritetty olla mies paikallaan XYZ. Mutta mikä on sinun asemasi? Osaatko pitää puoliasi?
– Sinä olet Aurinko, minä olen Linnunrata.

Jussi lähtee uuteen yritykseen, muttei saa olutta tälläkään kertaa. Palatessaan pöytään hän kaataa Seitsosen tuopin, joka on onneksi melkein tyhjä.

– Voisit vähän katsoa eteesi Jussipaita.
– Turpa kiinni Linnunradan linssi.
– Kyllä, kaksiteholinssit ja vahvat.
– Täällä pubissa pitäisi olla panssarilinssit, toteaa Seitsonen Hattukouramiehelle.
– Panssarilinssit ja nastarengas.
– Siis meidän kummankin on kasvatettava teflonpintaa, jottei silmillemme eikä pöydillemme hypitä. Mutta nyt minun on mentävä seuraavaan tapaamiseen Vaahtolan insseille. Johtaja Pomppa odottaa.

Seitsonen nousee tuolista, mutta joutuu väistämään Jussia, joka menee jälleen tilaamaan olutta – turhaan. Jussi heittää tuopin ulko-ovea kohti, ja tuoppi osuu Seitsosta päähän. Seitsosen matka katkeaa ja hän kaatuu lattialle. Hattukouramies tulee Seitsosen luokse ja alkaa tutkia tämän vammoja. Ei vuotoja, iso tuoppi ei mennyt rikki, mutta Seitsonen vaikuttaa tajuttomalta. Parasta soittaa kuljetus. Mikko ottaa Jussin kiinni. Hän ei tee vastarintaa vaan on lievässä sokissa siitä mitä tuli tehtyä.

Seitsonen ja Jussi kuljetetaan samalla kyydillä Hoitomaailmaan ja Vaahtolan putkaan. Järjestely on osa Soppa[1]-uudistusta, jossa palveluita tehostetaan. Näin eri asiakasryhmät pääsevät kommunikoimaan keskenään. Esim. humalainen mutsikapinallinen ja vaivainen vanhus saatetaan kuljettaa samalla kaasujalalla hoivaa saamaan.

Seitsonen makaa autossa paareilla ja Jussi istuu vieressä.

– Oletpa hiljainen kaveri. Sori äskeinen. Heitän tai siis tarjoan tuopin kun vapaudun putkasta. Samassa sopassa ollaan, lohduttaa Jussi.


[1] Sosiaalipalvelujen parantaminen

Unohtaminen

Kari Seitsonen on tulossa kahdelta. Hyvä että ehdin vielä soittamaan tytölle, pyyhkimään hierontapöydän ja laittamaan siihen uudet paperiset lakanat. Tänään aikataulu on aika tiukka. Lapsiakin on kuskattava harrastuksiin. Yksi cheerleadingiin, toinen toverille, kolmas kaverille ja neljäs en muista minne. Toivottavasti Seitsonen on ajoissa. Yleensä on ollut. Kerran se unohti, mutta maksoi melkein koko summan unohdetusta kerrasta.

(Puoli tuntia myöhemmin)

Missähän se Seitsonen oikein viipyy? Kello on jo 15 yli, eikä miestä näy. Onkohan se taas niin ajatuksissaan, että unohtaa oman terveytensä. Sillä on se Vaahtola pohdinnassa. Ja venytykset ovat tietysti tekemättä. Minun täytyy lähettää sille tekstiviesti.

Näpyttelen: Sinulla oli aika kello 14. Unohditko? Pirjo.

Piip Vieläkö ehtii? Piip 5 minuuttia?

No et kyllä ehdi. Kolmelta on jo seuraava aika. Turha toivo

Näpyttelen: Kolmelta tulee seuraava. Ei ehdi. Katsotaan toinen päivä.

Nyt se soittaa. Eikö se huomannut tekstiviestiä?

– Pirjo, vastaan. (Toisesta päästä kuuluu taustamelua: puheen sorinaa ja astioiden kilinää.) Baarissa istuu, tietysti!

– Kari täällä terve.

– Terve. Ei ehdi ennen kolmea!

– Nyt en kyllä kuule puhettasi. Soitan toisen kerran. Hei.

– Hei, lopetan puhelun.

Seitsonen istuu baarissa eikä vaivaudu hakemaan hiljaisempaa paikkaa puhua puhelimeen. Siellä se istuu selkänsä rikki. Pää painuksissa pohtii elämän menoa. Kehui, että oli rakennuksilla töissä. Mitähän sekin siellä teki? Ehkä haki mittanauhan mestarille.

(Viikkoa myöhemmin, Pirjo valmistelee hierontapöytää)

Joku soittaa taas. Eihän tässä ehdi töitä tekemään. Puhelin soi ja joku on ovella.

– Pirjo, vastaan. Sisään.

(Ovesta astuu keski-ikäinen mies, joka pitää hattua käsissään.)

– Minä olen Hattukouramies. Emme ole tavanneet, mutta luulen että tunnette minut. Minulla on tärkeää kerrottavaa. Seitsonen makaa koomassa. Joku löi häntä tuopilla päähän. En tiedä, miten toimia. Olen mies vailla päämäärää. Hän sanoi minulle usein, että tulisin hierottavaksenne ja kuuntelemaan neuvojanne elävästä elämästä.

(Pirjon jalat pettävät ja hän kaatuu hierontapöydälle)

– Mitä minä nyt teen. Nainen on pyörtynyt. Seitsonen on raskaasti kurssitettu mies, mutta hän ei tiedä, mitä päähenkilöllään tehdä, valittaa Hattukouramies.

(Hattukouramies saa Pirjon virkoamaan vesilasillisella. Kun Pirjo on palannut järkiinsä, hän vastaa Hattukouramiehen kysymykseen, mitä Seitsonen on kertonut päähenkilöstään)

– Seitsonen puhui usein Vaahtolasta ja sen päähenkilöstä. Seitsosen mukaan Hattukouramies on useimmiten sivustakatsoja, mutta puuttuu tilanteeseen tarvittaessa. Kun muut koheltavat ympärillä Hattukouramies on rauhallinen ja tyyni. Vähän ihmisarka. Hän käy hitaalla. Hän ajattelee silti itsenäisesti. Hän vastaa kysymyksiin myöhemmin – seuraavalla kahvitunnilla, seuraavana päivänä tai seuraavalla kerralla. Hän ajattelee tai selvittää asiaa ennen kuin vastaa.

– Kiitos näistä tiedoista. Oletko kunnossa?

– En! Nyt ei hieronta onnistu teille kummallekaan. Laitan lapun luukulle ja viestin vastaajaan: Olen kotona vaahtokylvyssä.

Kiinalainen

Hattukouramies oli saanut viestin: Vaahtolan puistossa on aarre. Kun Hän käveli puiston halki, hän näki kauempana maassa hahmon – ihmisen. Kiinalainen makasi maassa kädessään keppi, jonka päässä oli kamera. Hattukouramies oli hämmentynyt eikä tiennyt miten olla ja mitä tehdä.

– Päivää, oletteko loukkaantunut?

Ei vastausta. Hattukouramies läpsäytti miehen poskea – ei reaktiota. Ei verenvuotoja. Hattukouramies palautti mieleensä ensiaputaidot työpaikan kurssilta: soita hätäkeskukseen, käännä kylkiasentoon, varmista hengitys. Hän näppäili hätäkeskuksen numeron.

Kiitos, että soititte hätäkeskukseen. Kartoitamme aluksi hädän tarvetta.
Jos hätä on suuri: painakaa yksi, jos hätä on pieni: painakaa 0.
Jos haluatte osallistua arvontaan, painakaa ruutu, muussa tapauksessa painakaa tähti.
Jos haluatte apua potilaalle, sulkekaa puhelin ja auttakaa häntä. Muussa tapauksessa laitamme taustamusiikin soimaan.

”Voihan Vaahtola, mitä helvettiä se nyt puhelee! Onkohan tällä miehellä jokin sairaus?”

Miehen vieressä oli pieni reppu. Hattukouramies avasi sen, jolloin Olennainen ponnahti esiin ja alkoi puhua:
Olet olennaisten kysymysten äärellä, Hattukouramies.
– Mitä mitä?
Potilaallasi on Anglian oireyhtymä. Sinun on lueteltava Anglian lisävarusteita, jotta potilas elpyisi.

Hattukouramies mietti hetken ja alkoi sitten luetella mitä ensimmäisenä tuli mieleen.
– Valkosivurenkaan puhdistusaine, koristekapselit, istuinpäälliset.
Potilas ei tuntunut heräävän vieläkään.

”En pysty auttamaan tätä potilasta, mutta ehkä seuraavaa potilasta”, Hattukouramies ajatteli.

Olet piilokamerassa, Olennainen paljasti. Samassa taustalta alkoi kuulua naurua. Hattukouramies huomasi kiinalaisen kaulassa sanan ”koneihminen”. – Jaaha, että sellainen potilas.

Hattukouramies päätti lähteä Vaahtolan pubiin kylmälle oluelle.

Pubi oli lähes tyhjä eikä Mikkoakaan näkynyt tiskin takana. Mutta takahuoneesta kuului tutun oloista naurua. Kirsti tuli salin puolelle. Hän oli tukehtua nauruun. Hiiva ja Mikko seurasivat perässä mutta nauroivat hillitymmin. Kirsti kiemurteli ja osoitti Hattukouramiestä. – Päivää oletteko loukkaantunut?

Hattukouramies aikoi lähteä pubista pois, mutta Kirstin nauru lakkasi äkkiä. Kirsti muuttui punaiseksi ja osoitti suutaan. Hänen leukansa oli juuttunut auki. Hän ei pystynyt puhumaan.

Hattukouramiehellä olisi ollut paikka sanoa suorat sanat. Mutta hän tyytyi kohteliaisuuteen:
– Päivää, oletteko loukkaantunut?

Mikä on taidetta?

Vaahtolan pubissa vietettiin uuden wc:n virallisia avajaisia. Jonglööri viskoi Olennaisia ilmaan, saksofoni soi ja rummut pärisivät. Wc:n erikoisuutena oli Marcel Duchampin pisuaari[1], joka jakoi ihmisten mielipiteitä taiteesta. Pisuaarista oli tullut turistinähtävyys jo ennen avajaisia. Se tuotti myös uutta taidetta. Avajaisohjelman tauolla Hattukouramies, Hiiva ja Kirsti väittelivät taiteesta.

– Kusetusta, totesi Hiiva. – Taide kusettaa meitä sananmukaisesti! Ärsyttävää käyttää tilapäistä rännikoppia, koska kulttuuritädit ja Martat ovat vallanneet miesten pisuaarin.

– Mutta kulttuuritädit ja -sedätkin tuovat rahaa Vaahtolaan ja pubiin. Sitä paitsi tämähän on tilapäinen järjestely, puolusti Hattukouramies.

– Pisuaari ei ole mitään taidetta, laukoi Kirsti. – Mutta maisemataulut ovat ihania.

– Mitä järkeä on maalata maisemakopio. Valokuva on parempi vaihtoehto, Hattukouramies valisti.

– Mitä sinäkin siinä taiteesta ymmärrät?

– Älä alistu Hattukouramies! Sano sille vastaan!

– En keksi tämän tuopin kohdalla, mutta isken suorat sanat seuraavalla tuopilla.

– Taide on kummallista. Minäkin voisin panna omat kenkäni vitriiniin nähtäville, esitti Hiiva.

– Älä unohda hajunsyöjiä, muistutti Hattukouramies.

– Ei missään nimessä hajunsyöjiä! Haju on juuri se juttu – siis rahan haju. Mikä tahansa on taidetta, kunhan se on esillä maksua vastaan.

– Ja Hattukouramies laittaisi lapaset vitriiniin. Teoksen nimi ”Sivustakatsoja” kuvaisi hyvin tekijää, Kirsti nauroi.

– Sinun taideteoksesi olisi papukaija, joka puhuisi taukoamatta ”minä minä minä”, vastasi Hattukouramies.

– Hyvä Hattukouramies. Sinä alat oppia. Jatka samaan malliin, Hiiva kannusti.

Wc:stä kuului kolahdus ja kiljuntaa.

– Taas joku omakuvan ottaja on kaatunut! totesi Hiiva.

Mikko kipaisi wc:hen. Kiinalaisnainen makasi lattialla kädessään keppi, jonka päässä oli kamera. Naisen päästä vuoti verta. Verta oli lattialla ja lavuaarin reunassa. Toinen nainen istui uhrin vierellä ja painoi kädellään vuotokohtaa. Hän katsoi Mikkoa kuin Lemminkäisen äiti. Omakuvan otto epäonnistui tai onnistui täydellisesti.

Mikko soitti Hoitomaailmaan.

– Vaahtolan Pubista päivää. Täällä olisi taiteenharrastaja tulossa paikattavaksi.


[1] Marcel Duchamp, Suihkulähde, 1917

Jussilla oli paineita

Jussi hakeutui Hoitomaailmaan, koska tunsi itsensä stressaantuneeksi. Töitä oli joko liikaa tai liian vähän. Hän koki itsensä myös yksinäiseksi. Mutta oliko Hoitomaailma oikea paikka avautua yksinäisyydestä?

Kun Jussi astui Virpin vastaanotolle, hänen silmänsä lukittuivat hetkeksi Virpin vartaloa myötäilevään asuun.

– Istumaan, Virpi kehotti. – Mikä sai sinut tulemaan Hoitomaailmaan?

– Jatkuva kiire ja stressi – ja yksinäisyys. Se ero tuli yllätyksenä. Enkä ole toipunut siitä vieläkään.

– Olet nyt asiakas etkä ex-puoliso. Millaisia oireita sinulla on?

– Heräilen aamuyöllä, olen aamulla väsynyt. Juon monta kuppia kahvia, että saan päivän käyntiin.

– Mitataanpa aluksi verenpaine. Ole ihan rentona, Virpi rohkaisi.

– Miten tässä olet rentona tutun hoiturin lähellä! Kyllä tuppaa jäykistymään, Jussi iski silmää ja hymyili maireasti.

Virpi kääntyi satulatuolissaan lähemmäs Jussia, jolloin polvet melkein koskettivat Jussin tuolia.

Jussi ei pystynyt enää pidättelemään itseään vaan työnsi kätensä Virpin reisien väliin.

– Älä! Virpi kiljaisi.

Jussi tarttui Virpiin kaksin käsin ja sulki kämmenellään Virpin suun.

– Ole hiljaa, pikkuhuora! Minä näytän, miten naista käsitellään. Eihän siitä Hattukouramiehestä ole mihinkään.

Virpi sai potkaistuksi Jussia alapäähän, jolloin Jussi kaatui tuskissaan lattialle. Virpi ryntäsi odotustilaan ilmoittautumistiskin luo ja pyysi kutsumaan vahtimestarit paikalle. Sitten hän lysähti odotustilan tuolille ja alkoi itkeä.

Jussi yritti paeta, mutta sai vahtimestarit vastaansa ulko-oven luona.

Päivystävä lääkäri tuli hetken päästä odotustilaan, istahti Virpin viereen ja paijasi tämän olkapäätä. – Mitä tapahtui?

– Se kävi käsiksi ja nimitteli, Virpi sai sanotuksi. – Minä potkaisin sitä munille. Sattuikohan sitä pahasti?

– Jussi on jo hoidossa tai siis otettu kiinni. Ota loppupäivä vapaata.

– En uskalla mennä kotiin. Minä pelkään.

– Soitetaan Hattukouramies saattamaan sinut kotiin.

– Ei sotketa Hattukouramiestä tähän. Minä lepäilen täällä vähän aikaa.

Jussi rimpuili vahtimestarien otteessa.

– Minulla on kiire työmaalle.

– Sinulla ei ole kiire enää mihinkään. Kävit hoitajaan käsiksi.

– Mitä nyt vähän taputtelin. Naiset ovat niin herkkiä nykyisin. Ei minkäänlaista huumorintajua.

– Soitamme Veikkolan poliisin paikalle.

– Ei, älkää. Eiköhän sovita tämä tässä näin, Jussi alkoi kaivaa lompakkoa esille.

– Kyllä sinä joudut tästä vastuuseen. Käräjille. Et selviä tästä rahalla.

– Aivan turhaa. Kuka uskoo hoituria? Kyllä minun kertomukseni on painavampi. Minä olen sentään arvostettu ammattimies.

Kuin salamavalona taivaalta, Vaahtolan Lyytin toimittaja Torni Migren syöksyi paikalle mikrofoni kourassa.

– Tämäkin vielä, tuskaili Jussi.

– Miten kommentoit tapahtumaa?

– Suksi vittuun!

Odotus palkitaan

Vaahtolan pubissa on odottava tunnelma. Pubi on lähes täysi. Kaikki merkittävät henkilöt ovat paikalla, ja Mikolla on täysi työ palvella asiakkaita. Olutta ja Vaanleipää menee kuin siimaa Vaahtolanjokeen.

Antero, Hattukouramies, Hiiva ja Einari Kammari muistelevat vuoden takaisia tapahtumia: Jossain vaiheessa Mikko poistui kellariin. Oliko se vartin yli kahdeksan? Ei kyllä se oli jo kahdeksalta.

Virpi hallitsee Hoitomaailman pöytää naislääkärin kanssa. Verenpainemittari on täydessä valmiudessa. Joku käy mittauttamassa paineensa huolestuneena, mutta poistuu huojentuneena tiskille ja tilaa toisen tuopin.

Pentti, joka edustaa Vaahtolan liike-elämän keskusta, hieroo ihmisten niskoja, mutta seisoo usein Vaahtolan valinnan kassan vieressä ja saa tämän nauramaan äänekkäästi.

Henkimaailman pöydässä rukoillaan Yläkertaa, jotta tänäkin vuonna voitaisiin todistaa ihmettä. Henkimaailman edustaja ottaa Vaanleivät Mikolta, kiittää Yläkertaa ja jakaa leivät pöytiin asettuneille.

Vaahtolan Martat istuvat ikkunapöydässä. He esittelevät valokuvia Pyhän istuimen päällystämistyöstä. Martan huomio kiinnittyy seinäpaneeleihin.

– Tälle sisustukselle pitäisi tehdä jotakin, Martta sanoo päättäväisesti.

– On yritetty. On tarjottu apuakin, mutta kantaporukat vastustavat kaikkea uudistusta eikä Mikko halua riskeerata varmoja asiakkaita, sanoo Martta.

– Jos tekisimme kuitenkin sisustussuunnitelman ja esittelisimme sen porukalla Mikolle. Voisimme leipoa jotain. Mikko on heikkona voipulliin, sanoo Martta.

Kirstin pöydässä istuu muutama LoJon työntekijä ja Kiljukaula, joka on tullut vaihteeksi Vaahtolaan käymään. Kirsti ja Kiljukaula vaihtavat kuulumisia ja katsovat välillä Virpin tai Hattukouramiehen suuntaan, virnuilevat ja nauravat äänekkäästi. Virpi ja Hattukouramies tuntevat itsensä vaivautuneeksi, mutta yrittävät olla välittämättä näistä ilkeistä ihmisistä.

Vaahtolan Lyytin toimittaja Torni Migren ottaa kuvia pitkällä putkella ja korjailee välillä paneeliseinällä roikkuvia mainoksia, joissa lukee: Tilaa Lyyti, niin johan alkaa Lyyti kirjoittamaan!

Kello on jo melkein kahdeksan, kun Mikko poistuu tiskiltä. Kaikki seuraavat häntä katseellaan, meneekö hän kellariin. Hän menee kellariin! Jännitys tiivistyy. Sekunnit tuntuvat pitkiltä, mutta pian odotus palkitaan. Mikko tulee kantaen joulukuusta, jota koristavat oksilla roikkuvat pahviset tuopit. Ihmiset nousevat seisomaan ja taputtavat käsiään. Jotkut tömistelevät jalkojaan. Suosion huumassa Mikko kiertelee kuusi kädessä pöytien ympärillä, mikä villitsee ihmisiä vislaamaan ja huutamaan kannustushuutoja.

Ulko-ovi avautuu. Tuleekohan joulupukki? Ei, se on Urho, ajankäyttöön erikoistunut konsultti, joka saapuu lähes ajoissa paikalle.

Orkesteri Oivan puntti aloittaa soiton kappaleella ”Vaahtolan yössä kerran jos toisenkin”.

Vaahtolaan on tullut joulu.

Mäntypaneeli

Vaahtolan pubin seinät ovat tummaa mäntypaneelia.

Jussi kävelee tiskille.

– Yksi keskiolut.

– En myy velaksi, sanoo baarimikko.

Jussin otsa rypistyy, ja käsi puristaa tyhjää lasia.

Jussi heittää lasin täysillä seinään.

Vaahtolan pubin seinät ovat tummaa mäntypaneelia.

Seitsemän virkkeen novelli

1. Maisemakuvaus
2. Joku tekee jotakin
3. Joku sanoo jotakin
4. Joku sanoo jotakin
5. Yllättävä käänne
6. Joku tekee jotakin
7. Maisemakuvaus