Slippin’ and slidin’

Slippin’ and slidin’ lauloi Little Richard 1950-luvulla ja ihmiset tanssivat swingiä. Ehkä kappale kertoi lipsahduksesta tai hairahduksesta parisuhteessa. Tuskin hän ajatteli talviliukkaita tai liukkaita katuja ja niillä liukastelevia ihmisiä.

Talvet ovat alkaneet olla Suomessa leutoja. Lämpötila sahaa nollan molemmin puolin. Ja se sahanterä on mallia justeeri eikä rautasaha. Tässä sahauksessa hiekoitussepelikin jäätyy liukkaaksi eikä katujen kunnossapidosta tai tienpidosta vastaava ehdi levittämään uutta sepeliä. Kunnossapidosta vastaava saa vihaisia soittoja. Vastuunkantajia etsitään.

Kun ihminen miljoonia vuosia sitten nousi kahdelle jalalle, hän ei ymmärtänyt liukastuvan takaisin neljälle jalalle. Joulu juhlista jaloin, pikkujoulusta kontaten. Parketilla liukkaus ja luisto ovat eduksi. Mutta talvella nappaskengät jalassa onnekkaasta saattajasta voi tulla onneton saatettava. Pahimmillaan viihdemiehen (tai naisen) korjaa viikatemies. Tilastokeskuksen mukaan noin tuhat ihmistä kuolee vuosittain kaatumisen vuoksi. Kymmeniä tuhansia joutuu sairaalahoitoon. Kuolemat ja tapaturmat aiheuttavat inhimillistä kärsimystä ja kustannuksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan kaatumisista kertyy kustannuksia noin miljardi euroa vuodessa.

Liukastumisia voi ehkäistä noudattamalla varovaisuutta, valitsemalla oikeanlaiset jalkineet ulkoiluun ja kehittämällä tasapainotaitoa vaikkapa tanssimalla Little Richardin musiikin tahdissa swingiä. Talvijalkineissa kulutuspintaa pitää olla kuten autoissa. Voikohan tulevaisuudessa vakuutusyhtiö evätä korvauksen asiakkaalta, joka kaatuu tapaturmaisesti sakkokengät jalassa? Tai antaako vakuutusyhtiö alennusta vakuutusmaksuista asiakkaalle, jolla on turvalliset talvikengät nastoilla tai ilman?  Kokemukset nasta- ja kitkakengistä ovat olleet varsin positiivisia. Yhteiskunnan kannattaisi tukea nasta- ja kitkakenkien hankintaa. Raha tulisi monin kerroin takaisin. Jotkut kunnat ovatkin jakaneet kenkiin kiinnitettäviä liukuesteitä iäkkäille.

Allekirjoittanut hankki kitkakengät. Ne aiheuttavat vähemmän kenkämelua kuin nastakengät ja kuluttavat tuskin asfalttia. Kitkakengät jalassa voi mennä markettiin aiheuttamatta ropinaa, naarmuja lattiaan tai närkästyneitä katseita. Mutta swingin tahdissa niillä ei pysytä.

Kari Seitsonen

Aikaa on

Istun bussissa matkalla Jyväskylästä Lahteen, joten minulla on hyvää aikaa kirjoittaa ajasta. Takana on kahden päivän mittainen tapahtuma, Teklan käyttäjäpäivät. Käytämme työpaikallamme Teklan tiensuunnitteluohjelmaa, minkä vuoksi minut lähetettiin käyttäjäpäiville onkimaan uutta tietoa ohjelmiston käyttömahdollisuuksista.

Käyttäjäpäivien isäntänä oli tänä vuonna Jyväskylän kaupunki ja tapahtumapaikkana Paviljonki. Siellä oli varattu eri osa-alojen toimijoille omat esityksensä. Minä keskityin pelkästään infrarakentamiseen, jota käsiteltiin Elsi-salissa.

Tapahtuman avaus pidettiin kaikille yhteisesti isossa auditoriossa. Siellä puhuivat Jyväskylän kaupungin ja Teklan edustajat. Kaupungin virkamies keskittyi puheessaan valoon. Jyväskylä on valon kaupunki. Kaupungin valaistukseen on kiinnitetty erityistä huomiota.

Osa porukasta oli majoittunut Paviljonkiin ja loput kahteen muuhun hotelliin. Myös ruokailu ja kahvitus tapahtuivat Paviljongissa, joten aikaa ei kulunut kaupungilla kulkemiseen. Siihen tuli kuitenkin mahdollisuus esitysten ja iltajuhlan välissä.

Iltajuhla alkoi alkumaljalla ja ruokailulla. Olin koko tapahtumassa yksinäinen susi, ja iltajuhlassakin menin massan mukana. Siinä massassa sattui olemaan yksi entinen työkaveri 25 vuoden takaa. Hän on nykyisin töissä Oulun kaupungilla. Pöytäseurani koostuikin sitten oululaisista suhteellisen samanikäisistä ihmisistä. Keskustelu oli varsin luontevaa, eikä työasioista puhuttu.

Kun on yksin liikkeellä, tutustuu uusiin ihmisiin eikä ole riippuvainen toisten aikataulusta tai kiinnostuksen kohteista. Ulkomailla nautin yksin kulkemisesta. Saa olla ”mr. nobody” ja keskittyä siihen, mikä omaa itseä huvittaa.

Käyttäjäpäivät päättyi ruokailuun. Söin rauhassa maittavan aterian. Haettuani tavarat narikasta kävelin kaupungille. Minulla ei ollut kiirettä Lahteen. Bussi oli juuri lähdössä, mutta seuraava menisi puolentoista tunnin kuluttua.

Polkijan tekniikkaa – ”kaikki tämä hänelle annetaan”

Kun ajan pyörällä, paikantimen ruudulla näkyy peruskartta, jossa pieni nuoli kertoo paikkani ja kulkusuuntani. Voin kertoa sille myös määräpaikan, jolloin se opastaa minut oikeaan suuntaan. Se kertoo minulle nopeuden, ajan kulumisen, jäljellä olevan matkan määränpäähän yms. Näin siis taivaalla kiitävät satelliitit ohjaavat minun kulkuani.

Kun tulee pimeä, hämäräkytkin kytkee valot päälle. Vaihteet naksahtavat takarummun sisällä olevassa vaihteistossa siististi. Myös etu- ja takajarrut ovat rummun sisällä, samoin sähköä jauhava dynamo. Kaikki toimii kelillä kuin kelillä. Päälläni oleva Windstopper-asuste suojaa tuulelta ja vedeltä.

Kun taskussani oleva matkapuhelin alkaa soittaa Kotikadun teemaa, tiedän, että kotoa soitetaan; Jos työkaveri soittaa, ”Mä joka päivä töitä teen” kertoo sen; ”Ystävän laulu” tuo luokseni ystävän; ”Sukuvika on, kun suksi ei luista” ei vaikeuta polkemista, vaikka suvusta sanotaankin paljon pahaa; Tuntematon soittaja on ”Naurava kulkuri”.

Onko tämä kaikki Jumalan johdatusta? Tekniikka on ihmisen keksintöä, ihminen Jumalan luomus. Ohjaako Jumala minua satelliittien välityksellä? Kun ihmiselle aukeaa taivasten valtakunta, kaikki tämä (tekniikka) hänelle annetaan.

14.1.2005, 23.3.2012