Pirkko 70

Pirkko syntyi 1950. Kekkonen täytti samana vuonna 50 vuotta. Mitä ihmettä, siitähän tulee 70 vuotta. Uskotteko te että tämä kiharainen kaunotar on jo siinä iässä. Hän luistelee Tuusulanjärven jäällä ja kiitää kuin teinityttö Pirkko Kallioniemen lavalla.

Joskus liian kiharat hiukset ärsyttivät. Sade sai ne kihartumaan entisestään. Poikalyseota käyvä veli Jorma näki jotain kummallista: Pirkko pelasi lentopalloa sateenvarjo kädessä tyttölyseon pihalla. Onneksi pingistä pelataan sisätiloissa, niin tukka ei kastu.

Nuoruus veljien kanssa ei ollut aina sopuisaa. Se oli pahimmillaan tulenarkaa: Pirkko ja Jorma heittelivät palavia tulitikkuja toistensa päälle. Kerran palava tikku taisi harhautua Lavosen metsään.

Mutta eihän siinä vielä mitään. Suurin kiistanaihe oli ollut, kumpi joutui paimentamaan Karia. Miksiköhän?

Jormalla oli kelanauhuri, jolle äänitys tapahtui mikrofonilla matkaradiosta, niin ympäristön äänet tarttuivat nauhalle. Yhden biisin alussa kuului Pirkon riipaiseva ääni: Älä äänitä sitä. Ehkä biisi toi kipeitä muistoja menneestä. Jorman tuntien kappale oli Creedenceä. Vaikkapa Have you ever seen the rain, joka on suomeksi sateessa tukka kastuu ja kihartuu.

Pirkko, Pertti, Juha ja Maiju muodostivat työteliään ja palloilevan perheen, jolla on riittänyt vauhtia ja vaarallisia tilanteita niin sisä- kuin ulkokentillä tai sisä- ja ulkovuoroissa. Aina ei voi voittaa. Kerran he kolaroivat kuplavolkkarilla kirjoituskoneen kanssa.

Juha ja Maiju jatkavat näitä perinteitä, mutta jättävät kirjoituskoneet rauhaan.

Pirkko lukee maailman kirjallisuutta eikä kaihda arvostella Sofi Oksasta tai Laila Hietamiestä. Tai kirjoittamista harrastavaa Kari-veljeä, jota myös kannustaa. Tämä kirjapiirin kantava voima, jonka kirjahyllyt notkuvat Tammen keltaisen kirjaston kirjoja ja muita laatukirjoja, lukee paljon. Ja osaa lukea myös rivien välistä.

Toivotamme Pirkolle hyviä lukuhetkiä ja jännittäviä pingis-pelejä Suomessa ja maailmalla. Hyvää jatkoa koko perheelle ja jälkipolville.

Tippa

Suomalaisten mielestä suomen kielen kaunein sana on äiti. Mutta mikä on Pamelan mielestä kauhein sana? Se ei ala v:llä eikä p:llä vaan se alkaa t:llä.

Pamelan mielestä suomen kielen kauhein sana on tippa. Jos jotain ruokaa on jäljellä vain tippa, se ei ole naurun paikka. Se on kauhun paikka.

Irwin laulaa Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku. Mutta Pamelan perheessä tippakin voi tappaa: nimittäin ämpäriin hukutetaan hän joka on jättänyt tipan kuleksimaan. Varsinkin jos se tippa on jätetty jääkaappiin kuleksimaan. “Tuollainen tippa, se on syötävä pois.”

Astian koko kasvaa hetkessä, kun jäljellä on vain tippa. Tippa-astiat täyttävät jääkaapin ja ruokakaapit. Astiat kaasuuntuvat ja lopulta ne räjäyttävät kaapit.

Pamelan painajaisuni:

Hän avaa jääkaapin, joka on täynnä astioita. Siellä on suuria astioita, joissa on vain tippa ruokaa. Perunakattilassa on yksi peruna, vuokaa koristaa muutama riisinjyvä, leikkelepaketissa on yksi siivu kinkkua. Jääkaappi on samalla kertaa täysi ja tyhjä.

Missä kulkee se raja joka erottaa tipan normaalista, säilytettävästä määrästä?

Jos kurkkua 5 cm jäljellä: “syö pois kuleksimasta.”
Jeggu-pullo, jäljellä neljäsosa: “älä sylje pulloon, juo pois.”
Perunoita 3 kpl: “jaetaan.”

Vain kirjainten tippa erottaa sanat kaunein ja kauhein toisistaan.

Tämä kaikki kertoo, että tippakin Pamelan tekemää ruokaa on arvossaan. Hän on erittäin taitava ruoan laittaja. Hän loihtii ruokaa reseptien ulkopuolelta tai reseptien rivien välistä ja mittaa sydämellään ainekset. Milloinkohan minä laitoin uunin päälle? -kysymys kertoo, että ruoka on valmista.

Toivotaan Pamelalle tipatonta loppuelämää.

Airoluokan vene

Soutaja nousee veneeseen viimeisenä. Hänen hiilijalanjälkensä menee lasikuituveneen etutuhdosta läpi.

– Perkele

Hiiltynyt soutaja kokoaa itsensä.

– Tuhtoa on yritetty paikata karjalaisen kierosilmän neuvoilla. Kiteen Tokmannissa tuli vastaan. Ostettiin neuvoilla ainetta. Sanoi nimensäkin mutta ei oikeaa, koska pelkäsi vastuuta ja jälkipuintia. Puimaan tai uimaan hän olikin menossa

Tulppa kastuu joka kerta nimittäin pohjatulppa. Käynnistysvaikeuksia ei ole sillä moottori on saaressa lukkojen takana. Poika sitä enimmäkseen käyttää

Vene kulkee soutamalla meripeninkulmia vaikka ollaan sisävesillä. Huopaamalla kulkee vähemmän. Soutamatta ajaudutaan kiville tai mäkeen. Sähköjä ei ole mutta tunnelmassa on plus- ja miinusnapoja.

Kovia vauhteja hillitsevät hyttyset, joita joutuu hätistelemään soudun lomassa luonnon helmassa ja lahkeessa. Nimittäin niitä on lomittain ja limittäin. Tukuittain ei niinkään vähittäin. Ei auta Off eikä On. Heiluvat helmat ja lahkeet auttavat. Niinpä veneessä pistetään tanssiksi, joka yltyy transsiksi.

Ruokailu soudun lomassa hidastaa tahtia, jota huutaa perämies takatuhdolta. Hän pelkää tippuvansa sameaan veteen.

– Onko pakko syödä jäätelöä soutaessa!?

– On koska se sulaa.

Veneessä on tietysti innokas kalamies joka yrittää uistella mutta kuva tarttuu pohjassa olevaan tukkiin. Kalamies toruu kuvaa:

– Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa tukkia omassa järvessä.

Perämiehen järvisairaat kasvot sanovat souda tänään, huopaa huomenna. Sillä huomenna kiireet loppuvat. Loma loppuu, lasket veneen vapaalle.

Soutaja päättää vaihtaa airot keskenään. Airojen muoviset laakerit irtoavat ja tippuvat veteen. Ne painuvat pohjaan eikä niitä enää löydä. Kun laakerit ovat poissa airot lonksuvat pahasti. Souda siinä sitten vauhdilla. Perämies on syyttävän näköinen:

– Ei ehditä iltauutisille!

– Eihän siellä mitään uutta: sotia, sotia ja Aira Samulin tanssii sammuvien tähtien kanssa. Tai ikihonka Danny seisoo nuoremman kollegan haudalla ja kehuu tämän olleen hyvä ihminen.

Olga

Olga katsoi Volgan vihreää mittaria ja alkoi voimaan pahoin. Hänen suunnittelemansa Olga-laukku lepäsi vieressä muovisella penkillä. Avonaisesta laukusta repsotti puhe, jota hän oli tankannut pikavuoropysäkillä matkan varrella.

Olga oli ehdolla kuntavaaleissa Meikäläiset-puolueen listoilla. Hänet painostettiin starttirahan saamisen ehdolla ehdokkaaksi. Puolueen puheenjohtaja on töissä TE-toimistossa. Meikäläiset-puolueen ehdokkaita ei sinutella vaan teititellään. Itseään he meitittelevät.

Volgan lokasuojat kolisivat irtokivien iskuista. Volga oli museoauto, ja siinä oli vakuutus, joka salli ajamisen 30 vuorokautena. Ajopäiviä ei riittänyt kaikkiin puhetilaisuuksiin omien ajojen jälkeen.

Hän oli myöhässä niin kuin aina. Ja myöhästymisistä puolueen nokkamies, isonenäinen Tuomo Liemi, muistutti vaaleaa naista joka vaaleissa.

Seurantalo seisoi kuin Nesteen hammas kylän ainoalla mäellä. Pihalla viittilöi Liemi. Hän ohjaili Volgaa ja Olgaa, joka väänteli rattia. Ohjaustehostin puuttui. Mutta Liemi ohjasti tehostetusti. Hän oli tehosekoitin. Ja Volga osui pihan ainoaan valaisinpylvääseen. Museoauto parka. Vaan Olgalla oli muuta ajateltavaa.

Olga ryntäsi seurantalon taakse ja antoi ylen. YLE kuvasi kaiken, mutta Liemi juoksi kamerat kumoon. Meitä ette saa kiinni mistään pahasta.

Liemi avasi tilaisuuden: ”Hyvät äänestäjät. Taas on vaalilupausten aika. Ja lupaukset on tehty täytettäviksi. Oman kylämme ehdokas Olga, olkaa hyvä. Estradi on teidän.”

Takahuoneessa Olga ruiskutti suusuihketta peittääkseen oksennuksen hajun. Sitten hän sujautti suihkeen Olga-laukkuun ja kiirehti puhetta pitämään.

Olga aloitti puheen: ”Rakkaat äänestäjät. Hienoa että olette tulleet paikalle. Kun me ajoimme tänne, saatoimme ihastella kauniita peltomaisemianne. ”Alun liirum laarumin jälkeen seurasi muiden puolueiden arvostelua. Ne puolustavat eläkeläisiä, opiskelijoita, lapsiperheitä ja muita köyhiä. Kun taas Meikäläiset tai tuttavallisesti Meset ajaa rikkaiden asemaa. Keskeinen teema on pääomaveron vaiheittainen poisto.

Puheen jälkeen kuultiin kuorolaulua, sahansoittoa ja kansantanssia.

Olga oli jo poistumassa, kun hänen vierelleen astui vanhempi mies.

– Olisin ehdokkaalta näin erikseen kysynyt: Miten meidän käy? Mennäänkö Natoon?

– Me emme tällä tasolla ota Natoon kantaa, Olga vakuutti.

– On siinä Olgaa tulla tänne puhumaan paskaa, sanoi kyläläinen ja lähti nauraen pois.

Marja, Arja ja Merja

Istun Selkäsaaren edustalla kiven päällä, hörpin kahvia ja muistelen Marjaa, Arjaa ja Merjaa. Seurustelin nuorena miehenä pari vuotta kunkin kanssa. Muistot 40 vuoden takaa ovat pistemäisiä välähdyksiä.

Marjan tapasin tanssilavalla. Hän oli nähnyt edellisenä yönä unta seitsemästä matosta. Kun Marja opiskeli eri paikkakunnalla, näimme vain viikonloppuisin ja viikolla kirjoittelimme kirjeitä. Silloin jo edesmenneet isämme olivat agrologeja. Hänen isänsä asiakkaita olivat olleet mm. Veikko Lavin kanat.

Marjan äiti rakensi stereotasoa. Levyt olivat valmiina, kunhan ne vaan saisi kokoon. Hankin superliimaa, joka ei sitten käytännössä pitänytkään, mutta dominoefekti toimi.

Arjan tapasin tanssiravintolassa. Jäin hänen mieleensä niin voimakkaasti, että hän laittoi henkilökohtaista palstalle ilmoituksen:

Kari Alias Peitsamo, Väinämöinen. Arja kaipaa Wakaata, jolla on näköä parantavat rillit ja Leinoa mielellään kuuntelevat korvat.

Opiskelukaverit huomasivat ilmoituksen, joka ei jättänyt arvailuille sijaa. Arjalla oli monta sisarusta ja villakoira. Ja perheellä oli kesämökki puhtaan veden rannalla. Arjankin kanssa harrastettiin kirjeenvaihtoa opiskelujen takia. Minulla oli siihen aikaan Anglia farmari DeLuxe, jonka jätin heidän tonttinsa ulkopuolelle öljyvuotojen pelossa. Arjan isällä oli tiepiirin suurin tiehöylä. Minä höyläsin ruohonleikkurilla puun taimen, mikä veti appikokelaan totiseksi.

Merjan tapasin tanssiravintolassa useammankin kerran ennen kuin seurustelu käynnistyi. Hänen sukunimensä oli Hanski [nimi muutettu], mikä aiheutti joskus hämmennystä. Heillä kyläili usein mopomies, joka puhui hävyttömyyksiä. Joka toinen sana oli perkele, mutta toista en muista.

Kerran istuimme kahvipöydässä Merjan vanhempien kanssa. Pöydällä oli tarjolla kääretorttua. Otin tortun ja huomasin siinä hometta. Söin sen ja vatsaa kipristeli. Miten olisi pitänyt toimia? Olisiko pitänyt valittaa pahoinvointia ja poistua paikalta? Vai olisiko home pitänyt siirtää huomaamattomasti tassin alle? Tätä olen pohtinut ja kysellyt jälkikäteen.

Ei nimi seurustelukumppania pahenna. Marjaa, Arjaa ja Merjaa yhdisti nimi, hoitoala ja silmälasit.

Selkäsaaren ohi hiihtää nainen, jonka selässä lukee Erja. Se on myöhäistä nyt. Pamela odottaa.

Seuraavan sukupolven laite

– Päivää. Kuinka voisin palvella?
– Polkupyörä kiinnostaisi.
– No mutta sehän sattui sopivasti. Tässä on teille uusinta uutta pyöräilyn sarkapelloilta. Sähköpyörä lähtee tänään sähköiseen hintaan. Meillä puhutaan suorastaan sähköshokista. Katteet on laitettu kylkiäisiksi tähän malliin.
– Paljonko tämä malli maksaa?
– Hinta ei ole ongelma. Me annamme maksuaikaa reilusti. Asiakas ajaa meidän omien etujemme ohi tällä pyörällä. Me lakaisemme tietä ja juoksemme pois alta, kun te pyöräilette äänettömästi ohitsemme. Talvella ajomukavuutta lisäävät lämpöistuin ja lämpökahvat, joissa on portaaton lämpötilan säätö. Älykäs mittaristo pitää teidät ajan tasalla mm. nopeudesta, kulutuksesta ja tietöistä. Varoitusvalot kertovat tekniikan saloista. Jos esim. virta käy vähiin, keltainen töpseli alkaa vilkkua. Mutta harvemmin virta loppuu, koska energiaa otetaan talteen koko ajan. Jarrutusenergia ja kuljettajan lämpö käytetään hyödyksi. Rengaspaineen säätö tapahtuu tuosta noin. Radiokanavien valinta onnistuu ohjaustangosta selaamalla. Tuosta napista saatte kaksoisvedon päälle. Onko teillä kesämökkiä?
– Ei ole.
– Kohta on, sillä tällä pyörällä mökkimatka sujuu perille asti. Kerran polkaisette ja olette mökin pihalla. Kaksoisveto päällä pääsette jopa umpimetsässä eteenpäin ja vaikka saunan lauteille asti.
– Mitä hyötyä näistä ominaisuuksista on minulle, joka en osaa käyttää perustoimintojakaan?
– Kyllä te opitte. Olette oikein viisaan näköinen nainen. Teistä huokuu sivistys.
– Maisteri vain. Minua pyörryttää pyörän hankinta.
– Tällä pyörällä teistä tulee tekniikan tohtori. Tämä pyörä on aikaansa edellä. Tämä on seuraavan sukupolven laite!
– Eli se ei ole minua eikä minun sukupolveani varten. Eikä minun polviani varten. Ne pettävät kohta.
– Enhän minä sitä tarkoittanut. Onko veren sokeri alhaalla? Ottaisitteko pyöräilijän suklaanappeja?
– Mitä nappia painamalla pääsen täältä ulos? Tarvitsen kohta sähköshokkia!

Humppaa ja rautalankaa

Olin nuorena miehenä kesätöissä harventamassa juurikasta. Keväällä kylvetyt siemenet olivat moni-ituisia ja kesällä rikkaruohojen ympäröimiä. Ylimääräiset taimet ja rikkaruohot harvennettiin lyhyellä kuokalla kontaten. Palkka oli penni metriltä. Yhtenä kesänä harvensin 22 km (?) eli tienasin 220 mk. Ruoka ja majoitus olivat ilmaisia, joten ansio tuli puhtaana käteen. Ruoka oli hyvää ja uni maistui. Kaiken lisäksi illat olivat vapaat ja serkun mopo käytössä.

Serkku huomasi, että minulla oli sijoitusvaikeuksia rahalle. Hän tarjosi kasettinauhuria mainoslauseella hyvin soittaa humppaa ja rautalankaa. Minähän innostuin nauhurista, kun hintakin (40 mk) tuntui pieneltä isoon palkkaan verrattuna. Mutta veli tuli väliin ja sanoi ettei kannata. Hän voi lainata kelanauhuriaan.

Pettymys oli valtava, mutta lyhytaikainen. Kelanauhuri toimi varmaan paremmin. Hyvin soitti rautalankaa ja iskelmää – vanhaakin. Äänitys tapahtui mikrofonin avulla matkaradiosta, jolloin muitakin ääniä saattoi päästä teipille kuten siskon riipaiseva ääni: älä äänitä sitä. Myöhemmin kehityksen kehityttyä hankittiin välijohto nauhurin ja matkaradion väliin, mikä mullisti äänityksen. Kuvittelin olevani studiossa puolitoistakerroksisen puutalon toisessa kerroksessa. Tosin nauhoituksen käynnistymisen yhteydessä nauhalle tarttunut paukaus latisti tunnelmaa.

Tähystyspaikkaus

Kevät puhkeaa kukkaan, ja pyörän rengas puhkeaa johonkin terävään, kun hiekoitussepelit vielä rehottavat lasinsiruineen, nauloineen ja neuloineen päivineen.

Jos rengas puhkeaa, olisi parasta irrottaa koko vanne ja puhdistaa samalla vanne ja vannenauha. Jos tämä ei ole mahdollista eikä käytössä ole renkaanpaikkausainetta tms., apuun tulee tähystyspaikkaus.

Aluksi pyörä käännetään ylösalaisin. Rengas irrotetaan vain toiselta puolelta käyttäen muovisia rengasrautoja, ja sisäkumi vedetään näkyville mahdollisimman laajasti. Ellei omista rengasrautoja, ruuvimeisselillä niitä ei kannata korvata. Meisseli voi tehdä uusia reikiä sisäkumiin.

Kun sisäkumi on saatu päivänvaloon, pumpataan siihen ilmaa ja kuulostellaan, pihiseekö sisäkumi pidättäen samalla omaa hengitystä. Vuotokohdan löydyttyä suoritetaan paikkaus paikkarasian ohjeiden mukaisesti. Jos vuoto on lähellä venttiiliä, ei tähystyksellä selvitä, vaan vanne on irrotettava.

Lopuksi sujutetaan löysä (ei tyhjä) sisäkumi renkaan suojaan, ja rengas asennetaan rengasraudoilla ilman ruuvimeisseliä paikalleen.

Kun rengas on saatu paikalleen, pyörä käännetään oikeinpäin, pumpataan renkaaseen ilmaa ja rukoillaan, että ilmoja pitelee edelleen hän.

Rakennuksilla

Annas kun kerron rakennushommista. Kirjoittajatoverini Timo rakentaa hulppeaa päärakennusta Orimattilassa.

Joulukuussa hän kutsui minut rakennukselle. Olin vähän epävarma, olivatko tiedossa talkoot vai harjakaiset. Ajoin jäisiä teitä navigaattorin ohjaamana. Navigaattori valitsi kaikkein liukkaimman reitin. Tönnössä huokaisin. Olin ajoissa kohteessa.

Perillä odottivat perustukset ja muutama runkotolppa. Ei siis harjakaisia eikä kaljakoria. Itse mestari heilui naulapyssyn kanssa pienellä nostolavalla. Tervehtimisten jälkeen alkoi työ.

– Voisitko hakea mittanauhan rakennuksen toiselta puolelta.
– Voin hakea. Jotain hyötyä minustakin, ajattelin.

Seuraavaksi ohjelmassa oli kahvitauko, joka venyi kaksituntiseksi. Puhuimme ihmisen perustamisesta, rakentamisesta ja huoltamisesta. Totesimme olevamme peruskorjauksen tarpeessa. Toisaalta se tulisi kalliiksi. Riittäisikö sittenkin pintaremontti? Voitaisiinko rakennusvirheet peittää maalilla ja uretaanilla? Siitä keskustelemme seuraavien talkoiden yhteydessä.

Vielä tulee sekin aika, kun anturat eivät kanna vaan painuvat syvälle. Sitten meidät pakkohuutokaupataan jollekin taholle. Ja ihan lopuksi ikkunat naulataan umpeen.

Jossain vaiheessa Timo alkoi käydä kärsimättömäksi. Runko pitäisi saada valmiiksi ennen kattotuolien asennusta. Aikataulu paukkui enemmän kuin pakkanen. Ymmärsin yskän. Näkemisiin.

Paluureitin valitsin omasta päästäni, joka toimii hitaasti, mutta varmasti.

Seitsonen

Seitsosen repussa luki kansakoulussa Karry Setshow.
Seitsosen pyörässä oli pahvinen kallistusmittari.
Seitsonen kertoi keskikoulussa vitsejä.
Seitsonen oli keskikoulussa Getso.
Seitsonen ei kertonut lukiossa vitsejä.
Seitsonen oli Wakaa opiskelija.
Seitsonen luki iltaisin Kalevalaa.
Seitsonen asui toimistossa.
Seitsonen asui balettikoulun naapurissa yksiössä.
Seitsonen oli Makarios.
Seitsonen opiskeli kreikan kieltä.
Seitsonen vihittiin Tervasavun pirtissä.
Seitsonen ei ollut mikään marjannoukkija.
Seitsonen sai mehumaijan lahjaksi.
Seitsonen teki kaksi tenavaa.
Seitsonen ei rakentanut taloa Kalliolaan Kukkilaan vaan osti sen valmiina.
Seitsonen on hidas.
Seitsonen vastaa seuraavalla kahvitunnilla.
Seitsonen asuu osa-aikaisesti Vaahtolassa.
Seitsonen on horoskoopissa kaksonen – joskus seitsonen.
Seitsonen kirjoitti tämän – ja paljon muutakin.