Outi pettyy

Outi odotti poikaystävää kotitalonsa kulmalla. Harri oli yleensä ajoissa. Nyt oli kulunut jo puoli tuntia siitä kun hänen olisi pitänyt ilmestyä sinisellä Anglialla. Anglia oli luotettava auto – ainakin Harrin mielestä.

Naapurin Pekka käveli tiellä. Outi ei ollut huomaavinaan häntä. Mutta Pekka näki Outin hienossa leningissä.

– Tansseihin menossa?

– En. Odotan Harria.

– Ei taida tulla.

– Miksei?

– Näin sen eilen kylillä. Sillä oli vauhti päällä.

– Eikä. Sinä erehdyt, ei Harri juo!

– Ryysti kuin pesusieni, ja Hellevi roikkui kaulassa.

– Valehtelet. Yrität vain kiilata meidän väliin.

– Sano suoraan, oletko onnellinen Harrin kanssa? Harri on epäluotettava.

– Sinä olet luotettava ja tylsä.

– Pelkään, että joudut pettymään. Välitän sinusta.

– Mutta minä en välitä!

– Tule meille, minulla on uusin Beatles: A Hard Day’s Night.

– Kovan päivän ilta. Mutta siitä tulisi kovan päivän tylsä ilta.

– Kuuntelisimme kahdestaan.

– Istuisimme sohvalla, ja äitisi vahtisi meitä. Ei kiitos.

– Äiti on bingossa.

– Olkoon vaikka Kongossa.

Anglia tuli. Hellevi ajoi. Harri makasi takapenkillä.

– Missä me olemme, Harri heräsi pysähdykseen. – Voi hitto näitä kovia lokasuojia.

– Outin pihassa, Hellevi sanoi ja käänsi pelkääjän etuistuimen ylös. – Tännehän sinä käskit ajamaan.

Harri rimpuili takapenkiltä ulkoilmaan ja oksensi kukkapenkkiin.

– Ei tarvitse selittää, Outi huusi, nakkasi kiven kohti Angliaa ja juoksi sisälle.

Harri rojahti etupenkille.

– Mitä nyt tapahtuu? Mihin ajetaan? Hellevi kysyi.

– Katriina baariin kirkonkylälle. Keltainen Jaffa tekisi terää, Harri vaikeroi.