Hattukouramies ja Kiljukaula astuivat Kuohuvan Autolan halliin museoautojen puolelle. Kauluspaitaan ja kulmahousuihin pukeutunut automyyjä harppoi autojen lomasta heidän luokseen.

– Miten voin palvella? Museoautoa katselette, vai kuinka?

– Fordin Anglia kiinnostaisi, Hattukouramies esitti.

– Tässä meillä on juuri vahauksesta tullut vaaleanvihreä kaunotar, De Luxe, automyyjä sanoi. Hänen tukkansa kiilsi kilpaa Anglian kanssa.

– Kaunotar? Kiljukaula katsoi auton takaosaa, joka muistutti juustohöylää.

– Koristelistat ja -kapselit viimeisen päälle. Huoltokirjan sivuja löytyy. Ja kattoteline vaikka suksille, kun ajatte pohjoiseen hangille.

– Emme hiihdä, Kiljukaula korjasi ja ajatteli että suksi suolle. – Haluaisin kokeilla takapenkkiä.

– Rouva on hyvä, myyjä sanoi, avasi oven ja käänsi etupenkin etunojaan.

Kiljukaula vääntäytyi takapenkille, jolloin hameen helma nousi puolireiteen.

Automyyjä istahti etupenkille ja kääntyi katsomaan taakse.

– Hyvät paikat vai mitä? Tilaa on kuin Suur-Kuohuvassa.

– Ai mitkä paikat? Kiljukaula kysyi ja tarttui myyjää kravatista.

– Anteeksi, niin takapenkkiä tarkoitin.

– Lokasuojat ahdistavat. Aika muovisen oloiset penkit.

– Saatte istuinsuojat kaupan päälle.

Kiljukaula päästi irti kravatista.

Hattukouramies huomasi myyjän jumittuneen autoon.

– Mikä moottori tässä on?

– Jaa niin, myyjä heräsi. – Tuhatkuutioinen tässä hyrrää. Odota kun avaan konepellin.

– Reilusti tilaa tehdä huoltohommia, Hattukouramies kehui.

– Huoltohommia? Hetikö tätä pitää korjata? Kiljukaula ihmetteli.

– Ihan normaaleja juttuja vaan. Pissapojan nestettä ja öljymäärää kannattaa katsoa silloin tällöin. Kaikki helposti näkyvillä ja ulottuvilla.

– Kyllä, hyvin näkyy öljyläikkä auton alla, Kiljukaula huomasi.

– Ahaa. Se on Pösöstä, joka oli tässä ruudussa eilen. Meillä autojen vaihtuvuus on nopeaa. Kauppa käy kuin Fordin moottori.

– Laitatko sen käyntiin? Hattukouramies pyysi.

– Odottakaa, haen avaimen.

– Eiköhän häivytä täältä. Ei hyvältä vaikuta. Myyjä on seksihullu.

– Käydään koeajolla. Ei osteta Angliaa säkissä.

– Älä unta näe! Ei meillä ole varaa ylläpitää kahta autoa.

– En näekään unta vaan De Luxen kiitävän Kuohuva-Vaahtola -tiellä.

– Löytyihän se avain. Tosin tässä ei lue Ford vaan Hackman Sorsakoski.

– Sehän on veitsi – kas kun ei haarukka, Kiljukaula siunaili.

Myyjä laittoi veitsen virtalukkoon ja käänsi veistä. Kuului vain naps.

– Akku on päässyt tyhjenemään. Sellaista sattuu, kun auto seisoo käyttämättömänä. Tai siis käymättömänä. Ei se mitään, otetaan tuosta Saabista virtaa.

Myyjä kytki käynnistyskaapelit paikalleen ja käänsi virta-avainta. Startti rääkäisi kuin varis, jonka haavassa käännetään veistä. Mutta Anglia lähti käyntiin.

– Haluatteko käydä koeajelulla. Tankki on puolillaan. Tai ainakin mittarin mukaan. Pitäkää käynnissä että akku ehtii latautua. Muistakaa välikaasu, jos vaihdatte vauhdissa ykkösvaihteelle.

Hattukouramies ajoi ja Kiljukaula istui vieressä ja piti penkistä kiinni.

– Ajetaanko Vaahtolan suuntaan? Hattukouramies kysyi.

– Kunhan ei kovin pitkälle. Mikä tuo punainen valo on?

– Se on laturin merkkivalo. Laturi ei taida ladata akkua. Ei auta sammuttaa moottoria. Bensamittari heiluu puolta tankkia. Mutta kun käännyin Vaahtolan tielle ja laitoin vilkun oikealle, mittari näytti täyttä. Vilkku vasemmalle varmaan tyhjentää tankin. Mutta Anglia kulkee hyvin.

– Ihmeen hyvin tämä kulkee vaikka ruma onkin. Ruma ankanpoikanen.

– Käydäänkö Vaahtolassa asti? Sinne on vain muutama kilometri.

– Katsokin että bensa riittää!

Ja samassa Anglia alkoi nykiä ja lopulta moottori sammui. Hattukouramies ohjasi auton tien sivuun.

– Tännehän jäätiin. Sinun syytäsi. Miksi piti lähteä autokaupoille? Eihän meillä ole edes varaa autoon.

Pitkään hameeseen sonnustautunut nainen käveli tien toisella puolella.

– Päivää, tiedättekö onko tässä huoltoasemaa lähellä? Hattukouramies kysyi.

– Lähin on Vaahtolassa, Vaahtolan Valinnan pihassa. Onko bensa lopussa?

– Kyllä on lopussa. Kaikki on lopussa, Kiljukaula noitui. – Pitikin lähteä Hattukouramiehen matkaan. Minä otan sinusta eron.

– Aha, nyt ollaan taas siinä pisteessä, Hattukouramies totesi.

– Avioliitto on miehen ja naisen välinen pyhä liitto. Minulla on tässä Vesitorni-lehti, jonka teemana on Kaiken se kestää – pitkän liiton salaisuus.

– Kiitos, tätä tarvitaan.

– Sehän on Vintin todistajien lehti. Ja sinä olet tähän asti uskonut Yläkertaan? Vai mihin sinä uskot? Anglian ylösnousemukseen? Kiljukaula ihmetteli.

– Me Vintin todistajat uskomme Vinttimieheen, joka on Angliaakin nopeampi. Hän tietää ja näkee kaiken.

– Jos hän on niin ihmeellinen, hän voisi auttaa meitä, Kiljukaula ehdotti.

– Kysyn häneltä apua, nainen meni syrjään rukoilemaan.

– Voi perkeleen perkele, minullahan on kampaaja Kuohuvassa tunnin kuluttua!

– Ihan hyvähän tuo on, minulle kelpaa.

– Minulle ei kelpaa!

Nainen palasi auton luokse.

– Avatkaa takaluukku.

– Miksi takaluukku?

– Älä ihmettele vaan avaa se luukku! Kiljukaula tönäisi Hattukuramiestä.

– No avataan, avataan. Mitä ihmettä, täällähän on bensakanisteri. Ja se on täynnä bensaa. Kiitos teille.

– Kiittäkää Vinttimiestä. Turvallista matkaa, nainen huikkasi ja lähti kävelemään Vaahtolan suuntaan.

– Kiitetään kiitetään, Hattukouramies alkoi kaataa bensaa tankkiin ja vilkaisi taivaalle. – Kiitos Vinttimies, missä oletkin, anna vielä akkuun virtaa.

Anglia käynnistyi vaivalloisesti mutta kännistyi kuitenkin.

– Nythän me voisimme jatkaa Vaahtolaan, kun polttoainettakin on riittävästi?

– EI VAAHTOLAAN. Teet U-käännöksen. Onko selvä?

– Selvähän tämä on.

– Minä menen kampaajalle. Ja sinä palautat auton!