Virpi huomasi illalla, että wc:n valo ei toimi. Hän haparoi pimeässä peilikaapille. Hammasharja ja tahna löytyivät helposti, mutta hän pesi hampaat keittiön valossa.
Hattukouramies istui Vaahtolan pubissa Hiivan kanssa, kun puhelin soi.
– Virpi soittaa, Hattukouramies sanoi vaivautuneesti.
– Hei anteeksi, että vaivaan sinua illalla. Minun wc:ni on pimeä. Valaisin ei toimi, voisitko auttaa?
– Totta kai, olen kohta siellä.
– Täytyy takoa kun rauta ei ole vielä ruostunut, Hiiva virnuili. Mitäpä siellä valolla tekee, peitto vaan heilumaan! Liikenneturvakin kannusti: Hei peitto heilumaan vai oliko se heijastin. Täti Monikalla heilui peitto ja…
– Voisitko pitää vähän pienempää suuta. Taidat olla suubalttian maista kotoisin, Hattukouramies sanoi ja lähti pubista ulos.
– Taidat jäädä Koukkuun, kuten Kaikke. Mutta Kaikkeen tottuu, sanoi Koukku. Hiivan sanat eivät tavoittaneet enää Hattukouramiestä.
Virpin asunnossa Hattukouramies meni taskulampun kanssa wc:hen. Hän avasi valaisimen suojakuoren ja irrotti loisteputken. Hän näytti sitä Virpille.
Sitten Hattukouramies sammutti taskulampun ja alkoi hinkata loisteputkea.
– Mitä nyt tapahtuu? ihmetteli Virpi.
Loisteputki alkoi hohtaa himmeästi. Virpikin innostui.
– Saanko minäkin kokeilla?
Hattukouramies piti putkea toisesta päästä kiinni ja ojensi toisen pään Virpille, joka alkoi hinkata sitä pitkin vedoin.
– Sen tilalle pitäisi hankkia uusi. Niitä saa Vaahtolan valinnastakin.
Virpi oli epävarman oloinen.
– Voisitko sinä hankkia sen, Virpi aneli.
Virpin läheisyys tuntui hyvältä, ajatteli Hattukouramies ja halasi Virpiä.
– Voisin hankkia uuden loisteputken. Asennan sen myös paikalleen.
– Loistavaa, sanoi Virpi ja painautui tiiviimmin Hattukouramieheen kiinni.