Hattukouramies meni Kuluneiden sanontojen kirpputorille. Hän halusi pärjätä sanavalmiiden naisten kanssa.
– Mitä mies seisoo ovella hattu kourassa kuin siemenpuu hakkuuaukolla? Kerjäätkö rahaa vai turpaan, kysyi Sanaseppo tiskin takana.
– Sellaista vaan, että naiset hyppivät silmille, pistävät sanat suuhuni ja elävät elämääni.
– Sehän on helppoa elämää, mitä siinä valitat!
– Ei se ole helppoa, enemmänkin noloa. Omille ajatuksille ei löydy koloa.
– Eikö mies saa sanaa suustaan? Onko luu mennyt kurkkuun, vai onko joku vienyt kielen mennessään kielikurssille? Sanaseppo ryhdistäytyi. – No asiaan tai Aasiaan. Sisu on siis mennyt kaulaan, Kontio Sisu remonttiin, karhu tullut polulla vastaan ja olet jäänyt sanattomana sikiöasentoon.
– Sikiöasennossa odottelu murensi ajatukseni. Murisin itsekin vai oliko se maha.
– Siinä haha missä Hattukouramies. Siinä vaha missä vainotaan. Sinut vahataan hiljaiseksi. Kaadut liukkaalla lattialla ja alistut.
– Niin juuri.
– Puun juuressa kulkevi Hattukouramiehen tie. Mutta kun astut ulos tästä rakennuksesta, kiipeät runkoa pitkin aina latvaan asti ja huudat: ”täältä tullaan, naiset!”.
– Minulla on korkean paikan kallo.
– Katsotaan miten voin auttaa hiljaista miestä. Apu löytyy varmasti. Kohta saatat kiljaista.
Hattukouramies lähti kirpputorilta tyhjin käsin mutta henkisin eväin.