Hampaan kolossa

Kun Hattukouramies ja Virpi halasivat toisiaan Hattukouramiehen asunnossa eräänä iltana, patisti Virpi Hattukouramiehen hampaiden pesuun. Virpin mielestä hän pesee hampaat huolimattomasti. Virpi tarjoutui auttamaan häntä, mutta Hattukouramies pelkäsi paljastavansa liikaa itsestään.

– Hengityksesi haisee pahalta, sanoi Virpi ja irrotti otteensa Hattukouramiehestä.

– Käyn pesemässä hampaat. Ei kestä kuin hetken.

Wc:stä kuului harjauksen ääniä. Ja kului tuskin minuuttiakaan, kun Hattukouramies jo palasi Virpin luokse.

– Hengityksesi haisee yhä, ja hammasväleissä näkyy olevan ruokaa. Käytätkö hammaslankaa tai hammasväliharjaa? Virpi uteli.

– Mitä ne ovat? Kyllä minä hyvän makuista hammastahnaa käytän.

– Jos hampaita ei hoida, ne tippuvat tielle tai lähtevät suusta kuin maitohampaat Chewitsiin. Tahna on oikeastaan vain suun deodorantti. Minä tulen neuvomaan, vaati Virpi.

– Onkohan se tarpeellista, epäröi Hattukouramies, jolla oli jotain hampaan kolossa ja wc:n allaskaapissa. – Jos yritän vielä itse.

– Kyllä minä tulen ja neuvon, miten hampaat puhdistetaan oikein.

Hattukouramies kiirehti wc:hen ja yritti sulkea allaskaapin oven nopeasti, mutta Virpi ehti nähdä kaappiin, jossa pilkotti Olennainen.

– Mitä ihmettä? Vieläkö sinulla on Olennainen? Mihin sinä sitä tarvitset? Enkö minä riitä sinulle?

– Minulla on eturauhasvaivoja. Lääkäri neuvoi, että päivittäinen siemensyöksy Olennaisen avulla auttaa.

– Siis meidän Hoitomaailman lääkäri? Ei varmaan ole neuvonut mitään seksileluja käyttämään!

– No oikeastaan Vaahtolan pubissa sain seikkaperäisen opastuksen, Hattukouramies myönsi.

– Niin arvelinkin. Arvaan nimetkin. – No olkoon, jos se ei ole minulta pois. Jos minutkin huomioidaan. Jatketaan nyt hampaiden pesua. Pese ensin takahampaat. Aloita vaikka vasemmalta.

– Ei sieltä, se sattuu ja sitten tulee verta.

– Nyt kyllä tilaan sinulle ajan Hoitomaailmaan suuhoitajalle. Hän ohjaa sinut sitten eteenpäin lääkärille.

– Ei kai. Jos on pakko, käyn ensin Henkimaailmassa rukoilemassa Yläkertaa.

– En suutele sinua suulle ennen kuin olet hoidattanut hampaasi. Mutta kaikkea muuta voimme tehdä, lupasi Virpi.

Kiristystä, ajatteli Hattukouramies

Makuuhuoneessa Virpi vetäisi sänkypeiton pois parisängyn pelkääjän paikalta. Tyynyn päältä paljastui naisten tumman punaiset pikkuhousut.

– Tähänkin lienee jokin selitys. Kenen pikkuhousut? Kuka näitä suositteli?

– En pysty vastaamaan tällä kertaa, Hattukouramies raapi päätään.

– Kenen ne ovat? Virpi kysyi epätoivoisena.

– Vaahtolan Martat kävivät sisustamassa asuntoani. Talossa testattiin lämmitysjärjestelmää, jolloin lämpötila nousi välillä 30 asteeseen. Martta, joka laittoi verhoja, oli niin kuumaverinen että riisui kaikki vaatteet eikä sitten muistanut enää pukea pikkuhousuja.

– Tunnen Martat. En voi uskoa. Sinä valehtelet. Mikset kerro totuutta?

– Kyllä Martat sisustivat täällä. Voit kysyä Martalta.

– En kehtaa kysyä. Ja miksi ne on jätetty esille, tyynyn päälle?

– Siihen en osaa vastata. Martta tietää ja kertoo senkin. Jos pikkarit ovat amuletti, joka tuo onnea kotiin.

– Minulle ne tuovat epäonnea. Mitähän muuta outoa asunnostasi löytyy? Virpi ihmetteli ja kurkisti sängyn alle. – Apua. Onko täällä hiiriä?

– Ei ole.

– Miksi sinulla on hiirenloukku sängyn alla?

– Testaamme LoJossa loukun herkkyyttä tärinään.

– Työasiat ovat kantautuneet uniinkin. Onko tämä nyt sitä etätyötä?

– Kyllä, saan pienen korvauksen ja laukeamisesta bonusta.

– Eli jos me rakastelemme voimakkaasti, se saattaa laueta.

– Toivottavasti laukeamme kaikki kolme ja yhtä aikaa!

Kädet rasvassa

Hattukouramies oli kävelyllä Vaahtolan raitilla kun hän huomasi Virpin kyykistyneen polkupyöränsä viereen. Virpi yritti saada irronnutta ketjua paikoilleen. Virpin kädet olivat rasvasta mustat.

Hattukouramies asteli Virpin luokse.

– Hei, voinko auttaa?

Virpin naama punoitti hiukan.

– Ketju lähti paikoiltaan enkä saa sitä takaisin.

Hattukouramies korjasi pyörän tottuneesti. Hän oli aikaisemminkin kunnostanut pyöriä melkein työkseen. Ketju oli nopeasti paikoillaan.

– Tule minun luokseni pesemään kädet. Minä asun tässä lähellä.

Hattukouramies ei ollut aivan pyyteetön tässä asiassa. Hän oli jo kauan salaa ihaillut Virpiä.

Asunnolla Hattukouramies ohjasi Virpin WC:n ovelle. Virpi pesi kädet ja huomasi lavuaarin alla avonaisessa hyllyssä jotakin. Sehän on Olennainen. Hän ajatteli että Hattukouramies taitaa olla yksinäinen. Samalla hän tarkkaili muutenkin WC:tä. Siellä oli siistiä, mutta karua. Ei pahoja hajuja eikä roiskeita. Pyyheliina roikkui myös vieraille. Jos tutustuu mieheen, on hyvä käydä ensin hänen vessassaan, Virpi ajatteli ja naurahti.

Virpi halasi ja kiitti Hattukouramiestä avusta. Halaaminen teki hyvää kummallekin. Hattukouramies tunsi Virpin rinnat rinnassaan ja kapean vyötärön käsissään.

– Voi kiitos avusta. En olisi itse saanut ketjua paikoilleen. Ehkä pyörä tarvitsee muutakin huoltoa?

Virpi irrottautui Hattukouramiehestä hymyillen.

– Sinulla on hyvä halaus, Virpi sanoi hellästi, mutta muisti jotakin.

– Nyt minun on mentävä, heippa, Virpi sanoi ja kiirehti ulos ovesta.

Hattukouramiehen olisi tehnyt mieli kysyä, miten Virpillä ja Jussilla menee. Mutta ajatus katkesi, kun hän huomasi mustat käden jäljet Virpin selässä.

Hattukouramies katsoi ikkunasta, kun Virpi lähti polkemaan Veikkolan suuntaan. On se, ajatteli Hattukouramies. Ehkä pyörä tarvitsee muutakin huoltoa. Samalla hän näki, että pihalla käveli pitkään hameeseen pukeutunut nainen. Ei kai vaan Vintin todistaja[1]!

Vähän ajan päästä ovikello soi. Hän katsoi ovisilmästä ja näki saman naisen seisovan salkku kädessä portaikossa. Hän avasi oven.

– Päivää. Saanko häiritä hetkisen? Tässä olisi lukemista.

– Päivää. Aha Vesitorni-lehti. Kiitos.

– Anteeksi, voisinko käydä vessassa, nainen kysyi vaivautuneena.

– Kyllä joo mutta, Hattukouramies ehti sanoa, kun nainen tarttui jo oven kahvaan.

Nainen tuli WC:stä helpottuneena.

– Kiitos paljon. Siisti vessa. Kaikki olennainen on paikoillaan.

Hattukouramies selaili lehteä. Siinä kerrottiin tuulta nopeammasta Vinttimiehestä, joka ehtii joka paikkaan ja näkee kaiken.

– Näkeekö tämä Vinttimies tosiaan kaiken?

– Kyllä. Ja me sanansaattajatkin näemme yhtä ja toista, sellaistakin jota emme haluaisi nähdä.

– Mitä esimerkiksi ette haluaisi nähdä?

– Näin äsken naisen pihalla lähtemässä pyörällä liikkeelle. Ei siinä mitään, mutta hänen selässään oli mustat, ilmeisesti miehen rasvaiset käden jäljet. Tuli likainen ja syntinen olo.

Hattukouramies yritti peitellä käsiään ja pyöritteli lehteä rullalle.

– Lehtihän on aivan musta. Te olette se mies. En olisi uskonut. Hyvästi!

Nainen lähti taakseen katsomatta.

Hattukouramies katsoi ikkunasta, kun nainen käveli kovaa vauhtia pihalla ja törmäsi Hiivaan. Naisen salkku tippui ja lehdet levisivät pitkin pihaa. Hiiva yritti auttaa, mutta nainen työnsi hänet sivuun, poimi lehdet salkkuunsa ja lähti.

Hattukouramies pesi nopeasti kätensä ennen Hiivan tuloa.

– Törmäsin pihalla vihaiseen naiseen, joka oli ilmeisesti Vintin todistaja, Hiiva huohotti.

– Sama nainen kävi täällä.

– Miksi päästit naisen sisään?

– En tiedä mikä minuun oikein meni. Hän antoi Vesitorni-lehden. Tosin se lehti on nyt rasvasta musta.

– Mitä sinä oikein pelehdit sen naisen kanssa?

– Ei kun minä korjasin Virpin pyörää. Siitä tämä rasva.

– Sinä et sitten osaa pysyä erossa naisista. Seurustelin minäkin pitkään Kuivahiivan kanssa. Mutta ei siitä mitään tullut. Meni vapaus. Missä se lehti on?

– Tuossa pinkassa.

Hiiva selaili lehteä ja sai kätensä rasvaiseksi.

– Uskotko Yläkertaan vai Vinttiin?

– Yläkertaan, Hattukouramies vastasi epäröimättä.

– Minä en usko kumpaankaan. Minä uskon ihmisen pahuuteen. Älä varasta. Mitä se on? Se on varasta, varasta, varasta.

– Ethän sinä ole varastellut pitkään aikaan.

– En puhu itsestäni vaan yleisesti. Tilaisuus tekee tilaisuuden. Kuokkimalla tienaat omaisuuden. Menet synttäreihin tai hautajaisiin. Ensin syöt ja juot kunnolla ja puhut päähenkilöstä kauniisti. Sitten nappaat yhtä ja toista taskuista ja käsilaukuista. Mutta poistut ajoissa.  

– Kuulostaa röyhkeältä!

– Ei se ole, kunhan valitset juhlan, jossa on väljä budjetti ja epämääräinen kutsu. Se on tulonsiirtoa rikkailta. Taustatyötä se vaatii. Mutta enhän minä enää sellaiseen sotkeudu. Pesen kädet tästäkin rasvasta. 


[1] Vintin todistajat uskovat Vinttiin ja Vinttimieheen

Täkänä takaisin vaikka lanka kerrallaan

Hattukouramies ja Virpi nauttivat aamiaista. Virpi oli viettänyt yön Hattukouramiehen kanssa. Ennen kuin he nousivat sängystä, he suukottelivat ja halailivat toisiaan pitkään. Mutta Jussille jäänyt täkänä varjosti Virpin onnea.

– Mitä mietit? Näytät poissaolevalta. Kadutko viime yötä?

– En kadu mitään, mutta minun on uskallettava mennä hakemaan se täkänä, jonka olen perinyt äidiltäni. Onkohan Jussi paikalla, Virpi pohti ääneen.

– Minä tulen mukaan, Hattukouramies lupasi.

– On parempi, että menen yksin. Jussi saattaisi pillastua entisestään, jos näkisi meidät yhdessä.

Virpi parkkeerasi polkupyöränsä Jussin talon kulmalle. Se jäi lukitsematta. Polkupyörä kaatui, kun hän oli soittamassa ovikelloa, mutta sitä Virpi ei tajunnut. Virpi oli ilmoittanut Jussille tulostaan.

– Tule sisään. Otin pullia pakkasesta, voidaan juoda kahvit. Eihän sinulla ole kiire mihinkään.

– Niin no, ei nyt kauhean. Virpiä ihmetytti Jussin maireus.

– Ota takki pois ja rentoudu. Jussi napsautti keittimen päälle ja laittoi pullat sulamaan.

– Minä tulin vain noutamaan sitä täkänää.

– Se roikkuu edelleen makuuhuoneen seinällä. Irrotellaan ja rullaillaan se kahvin jälkeen, Jussi ehdotti.

– Miltä se uusi asunto tuntuu. Jouduitko teettämään remonttia?

– Ihan hyvä se on. Mutta sain sen vain määräajaksi enkä voi tehdä siellä mitään muutoksia.

Kun Virpi otti pullaa tarjottimelta, Jussi asetti kätensä Virpin käden päälle. Virpi kiusaantui ja veti kätensä pois. Pulla puristui kasaan ja sen sokeri tahmaantui kämmeneen.

– Vai niin, ettei vanha suola enää janota, Jussi sanoi pettyneenä.

– Hattukouramieskö se on? Jussi kysyi uhmakkaasti.

– Onhan se vähän autellut minua muutossa ja muutenkin.

– Eli antanut taustatukea. Oletko sinä maannut sen kanssa?

Virpi katseli pullalautasta.

– Siis olet! Jussi tempaisi pullalautasen ja heitti pullat roskikseen.

– Ota se täkänä ja häivy, Jussi huusi.

Virpi nouti peloissaan täkänän ja rullasi sen takin kanssa myttyyn. Hän kiinnitti mytyn tavaratelineelle ja lähti polkemaan Vaahtolan keskustaa kohti.

Loisteputki

Virpi huomasi illalla, että wc:n valo ei toimi. Hän haparoi pimeässä peilikaapille. Hammasharja ja tahna löytyivät helposti, mutta hän pesi hampaat keittiön valossa.

Hattukouramies istui Vaahtolan pubissa Hiivan kanssa, kun puhelin soi.

– Virpi soittaa, Hattukouramies sanoi vaivautuneesti.

– Hei anteeksi, että vaivaan sinua illalla. Minun wc:ni on pimeä. Valaisin ei toimi, voisitko auttaa?

– Totta kai, olen kohta siellä.

– Täytyy takoa kun rauta ei ole vielä ruostunut, Hiiva virnuili. Mitäpä siellä valolla tekee, peitto vaan heilumaan! Liikenneturvakin kannusti: Hei peitto heilumaan vai oliko se heijastin. Täti Monikalla heilui peitto ja…

– Voisitko pitää vähän pienempää suuta. Taidat olla suubalttian maista kotoisin, Hattukouramies sanoi ja lähti pubista ulos.

– Taidat jäädä Koukkuun, kuten Kaikke. Mutta Kaikkeen tottuu, sanoi Koukku. Hiivan sanat eivät tavoittaneet enää Hattukouramiestä.

Virpin asunnossa Hattukouramies meni taskulampun kanssa wc:hen. Hän avasi valaisimen suojakuoren ja irrotti loisteputken. Hän näytti sitä Virpille.

Sitten Hattukouramies sammutti taskulampun ja alkoi hinkata loisteputkea.

– Mitä nyt tapahtuu? ihmetteli Virpi.

Loisteputki alkoi hohtaa himmeästi. Virpikin innostui.

– Saanko minäkin kokeilla?

Hattukouramies piti putkea toisesta päästä kiinni ja ojensi toisen pään Virpille, joka alkoi hinkata sitä pitkin vedoin.

– Sen tilalle pitäisi hankkia uusi. Niitä saa Vaahtolan valinnastakin.

Virpi oli epävarman oloinen.

– Voisitko sinä hankkia sen, Virpi aneli.

Virpin läheisyys tuntui hyvältä, ajatteli Hattukouramies ja halasi Virpiä.

– Voisin hankkia uuden loisteputken. Asennan sen myös paikalleen.

– Loistavaa, sanoi Virpi ja painautui tiiviimmin Hattukouramieheen kiinni.

Kadonnut avain avaa haan

Erottuaan Jussista Virpi oli muuttanut Vaahtolan keskustaan pieneen asuntoon. Eräänä iltana hän käveli Vaahtolan valinnasta asunnolleen. Rappukäytävässä hän tajusi jättäneensä avaimet avainlaatikkoon. ”Mitä minä nyt teen? Huoltomies maksaa mansikoita tähän aikaan eikä vara-avainta ole”, ajatteli Virpi. Sitten hän muisti, että Hattukouramies, joka oli muuttoapuna, asuu tässä talossa.

Virpi soitti Hattukouramiehen ovikelloa hieman hermostuneena. Kului muutama sekunti, kunnes ovi avautui hiljalleen. Hattukouramies yllättyi positiivisesti.

– Anteeksi, että vaivaan sinua. Minulta unohtui avain asuntooni enkä haluaisi pyytää kallista huoltomiestä illalla. Voisinko tulla vähäksi aikaa luoksesi selvittämään asioita, sanoi Virpi ääni murtuen.

– Totta kai, tule sisään vaan, sanoi Hattukouramies ja ohjasi Virpin käden huitaisulla eteiseen. Hän huomasi samalla, että Virpillä ei ole kaikki kohdallaan. Ehkä häntä vaivasi jokin muukin kuin unohtunut avain.

– Käy istumaan, kehotti Hattukouramies ja tyhjensi sohvalta lehtiä ja mainoksia.

Virpi istuutui sohvalle ja asetteli jalkojaan joita peittivät punaiset sukkahousut. Hän miltei upposi sohvaan ja murtui kyyneliin.

– Minulta unohtui muutossa äitini tekemä täkänä Jussin taloon, eikä Jussi suostu vastaamaan puhelimeen. Sen vuoksi olin niin ajatuksissani ja väsynyt, kun läksin kauppaan, etten muistanut avaimia.

Hattukouramies istuutui Virpin viereen ja taputti häntä olkapäälle.

– Kaikki järjestyy, älä hätäile.

Virpi kallistui melkein Hattukouramiehen syliin ja pyyhki kyyneleitä. – Lähelläsi on hyvä olla.

– Niin sinunkin lähelläsi, sanoi Hattukouramies ja kiersi kätensä Virpin ympärille. Ja Virpin pää oli hänen kainalossaan. Hattukouramies silitti Virpin tukkaa ja poskea. Etusormi osui Virpin huulille, johon Virpi vastasi raottamalla huuliaan. Hattukouramies tunsi kuinka Virpin huulet alkoivat ahnehtia hänen sormeaan. Virpi alkoi nousta, ja käänsi päänsä ja huulensa Hattukouramiehen poskelle. Hattukouramies käänsi myös päätään jolloin huulet kohtasivat. He alkoivat suudella toisiaan ahnaasti. Virpi hyväili käsillään Hattukouramiehen kaulaa ja Hattukouramies piti käsiään Virpin selässä. Hattukouramies vei vasemman kätensä Virpin rinnan päälle ja hyväili sitä hellästi. Kovettunut nänni tuntui kämmenessä.

Virpi nousi seisomaan Hattukouramiehen eteen ja Hattukouramies vei kädet Virpin lantion ympäri ja puristi hänen pakaroitaan. Leninki tuntui liukuvan sukkahousujen päällä. Hän nosti leningin helmaa ja työnsi päänsä sisään ja käänsi posken häpykummulle. Molempien hengitys oli käynyt raskaaksi.

He seisoivat vastakkain ja alkoivat riisua toisiaan. Virpi ei hävennyt omaa kehoaan ja antautui Hattukouramiehen vietäväksi. He rakastelivat hieman hapuillen, mutta onnellisina.

Rakastelun jälkeen he makasivat pitkään toisiinsa liimautuneina ja sanattomina. Sanoja ei tarvittu.

Jussi ja Virpi – lusikat jakoon

Jussin ja Virpin yhteiselämä oli aivan jumissa. Jussi oli saanut selville, että Virpin takin selkämyksessä oli mustat, Hattukouramiehen käden jäljet. Jussi oli koko ajan ärtynyt ja huomautteli joka asiasta: korjaisit edes tiskit, maidot ovat väärässä järjestyksessä jääkaapissa, matot kurtussa. Virpi oli lähes puhumaton. Hän sanoi vain pakolliset asiat: huomenta, moi, hyvää yötä. Jussia raivostutti tällainen puhumattomuus.

Eräänä päivänä Jussi sai raivarin.

– Pistetään perkele lusikat jakoon, ei kai tästä enää mitään tule. Tämä on minun kotini, muuta mihin lystäät, huusi Jussi. Virpi nyyhkytti. Vaikka Virpi tunsi sisimmässään että ero oli ainoa oikea ratkaisu, häntä pelotti lähteä yksin elämään. Jussi oli aina tehnyt isommat päätökset ja Virpi oli myötäillyt.

– Mihinkä minä tästä. Tavaraakin on kertynyt kaikenlaista.

– No niin on, kun et raaski heittää mitään pois. Aivan turhaa roinaa, kuittasi Jussi.

– Kyllä minä haluan säilyttää vanhempieni kirjeenvaihdon ja joitakin heiltä perittyjä astioita, Virpi puolusteli.

– Niin sinulla on liikaa tunnetta kiinni tavaroissa. Muistelet miten joit kotona kahvia tästäkin kupista, Jussi piruili vapisevalla äänellä. – Äitisi on ollut ylitse huolehtivainen, sinä olet kasvanut pumpulissa.

– Sinä olet kasvanut sakkapesässä! Virpi säikähti mitä tuli sanottua ja luuli että Jussi räjähtää. Mutta Jussi ei ainakaan näyttänyt noteeraavan asiaa. Ehkä se nousee esille toisessa yhteydessä. Kuitti tulee tai ehkä tuplakuitti.

– Kyllä minulla on hyviä käyttöastioita – eikä pelkästään kahvikuppeja, Virpi palasi astioihin.

– Aivan sama minulle, kunhan viet ne mennessäsi. Ja hävitä se polkupyörän rakkine.

– Ei se ole mikään rakkine. Hyvässä maalissa. Hattukouramies voisi kunnostaa sen, Virpi takelteli.

– Hattu ja Hattu. Siinähän teitä on kaksi lapasta. Hattukouramies on oikea lapatossu, ei saa mitään aikaiseksi, Jussi puuskahti.

Virpi alkoi epävarmassa mielessään ajatella asunnon etsimistä ja käytännön asioita. Olisikohan Vaahtolan Valinnan ilmoitustaululla asuntoja? Mitä hän kertoisi tutuille ja sukulaisille. Vai onko sillä mitään merkitystä? Kaikki eivät tätä suhdetta hyväksyneet. Äiti oli ollut huolissaan olisiko tytär onnellinen Jussin kanssa ja osaisiko hän pitää puoliaan niin voimakastahtoisen ihmisen kanssa.

Hattukouramies keskittyi olennaiseen

Antero ja Hiiva opastivat Hattukouramiestä hankkimaan keinonaisen. Hattukouramies oli kärsinyt naisen puutteesta, mikä oli pahentanut myös eturauhasvaivoja. Hiivaa ehkä hieman huvitti.

– Keinot ovat monet, sanoi ukko, kun tynnyriin reiän teki.

Antero otti asian hiukan vakavammin.

– Veikkolassa on Sex Shop, jossa osataan auttaa miestä mäessä.

Hattukouramies nousi Vaahtolan Kyydin bussiin.

– Mihin Hattu on menossa?

– Apteekkiin Veikkolaan, vastasi Hattukouramies vaivaantuneena.

– Onhan täälläkin apteekki. Tai no mitäs se minulle kuuluu. Se olisi viisi rahaa.

Matkalla Hattukouramies pohti, miten esittäisi asiansa kaupassa, jonka maailma oli hänelle tuntematon. Ehkä hänen on kerrottava hieman taustoja.

Hattukouramies astui varovaisesti Sex Shop Veikkolaan. Hän tarkasteli ympäristöä, jota hallitsi punainen väri. Kaupassa oli vain yksi asiakas. Mies lymyili naisten sukkien luona pää painuksissa. Tiskin takana seisoi nuori nainen, jolla oli tatuointeja.

– Mitä miehellä mielessä? Vai haluatko vain katsella?

Hattukouramies mietti, mistä aloittaisi.

– Semmoista vaan että olen ollut aika yksin viime aikoina. En ole pitkään aikaan ollut naisen kanssa. Tuli se erokin. Pojat sanoivat Vaahtolassa, että täällä tiedettäisiin asiasta jotakin.

– Kyllä, olette oikeassa paikassa. Meillä on laaja valikoima erilaisia nukkeja.

Hattukouramies raapi päätään. Myyjä jatkoi.

– Nukkeja on pääasiassa kolmenlaisia: kokonaisia, puolinaisia ja olennaisia.

Myyjä saattoi Hattukouramiehen sivuhuoneeseen, jossa oli esillä erilaisia nukkeja.

– Nämä eivät väsy eivätkä nalkuta, mutta eivät tee kotitöitä. Näille ei tarvitse teeskennellä eikä puhua kauniisti. Mutta puhdistusta nämä vaativat. Käytön jälkeen nämä on pestävä vedellä ja saippualla.

Hattukouramiestä houkutteli kokonainen, mutta miten hän sen kuljettaisi ja säilyttäisi.

– Minun on parempi keskittyä olennaiseen. Mahtuu reppuun ja kaappiin.

Hattukouramies palasi bussipysäkille reppu selässä. Hän oli hyvin tyytyväinen saamaansa palveluun Veikkolan Sex Shopissa. Aivan kuin olisi käynyt Hoitomaailmassa Virpin hoidossa. Ja kauppa teki muutenkin häneen positiivisen vaikutuksen. Ehkä siellä voisi käydä toistekin. Paluumatkalla bussikuski kysyi, löytyivätkö lääkkeet.

– Kyllä lääkkeet löytyivät ensiapuun. Pysyvä ratkaisu voisi löytyä Vaahtolan lavalta. Kunto on päässyt rapistumaan.