Veikko on ammatiltaan välittäjä. Hän ei välitä esineitä eikä eläimiä.
Mutta hän välittää elollisista ja elottomista olioista. Hän ei siis välitä jotakin vaan välittää jostakin. Itse asiassa hän välittää kaikesta. Aamulla kun hän herää hän aloittaa välittämisen. Hän välittää kaatopaikoista, kääntöpaikoista, käännöstoimistoista, elokuvakerhoista, haudan vakavista Väinöistä, hullun hauskoista Helenoista, naurettavista kivistä, kivitaskuista, tyhjätaskuista, laakereista, laakerinlehdistä.
Veikolla on kortisto, jonka avulla hän tulee välittäneeksi kaikesta tasapuolisesti. Hänellä on tehtävä. Hän tuntee itsensä tärkeäksi – jopa korvaamattomaksi. Mutta hän on yksinäinen. Hän menee tanssiravintolaan. Hän tapaa Viljan.
– Välitätkö minusta? Vilja kysyy.
– Tietysti välitän. Sehän on minun työni.
– Entä vapaa-aikana?
– Olen aina töissä.
– Minä olen mustasukkainen kaikelle, josta sinä välität. Minä haluaisin sinut kokonaan.
– Ei sen väliä. Kokonaan tai paloina. Minä välitän ihmisistä, jotka haluavat minut paloina tai kokonaisena. Ja välitän niistäkin, jotka eivät halua minua nähdäkään.