Hattukouramies muutti

Vaahtola-Veikkola -tiellä ajoi iso pakettiauto, jonka kyljessä luki Muuttohaukka.

– Olisiko sinulla jotain muuta musiikkia kuin tätä panhuilun ujellusta? kysyi Hattukouramies.

– Tämä on rauhoittavaa musiikkia. Asiakkaat ovat tykänneet tästä, perusteli Muuttohaukan Esko.

– Laita vaihteeksi kantrimusiikkia. Se jauhaa kuin juna eteenpäin.

– En laita enää mitään jauhamista. Kohta ollaan perillä.

Esko käänsi autonsa Kiljukaulan pihaan.

– Onko Kiljukaula paikalla.

– Ei ole. Hän on matkoilla uuden miesystävänsä kanssa.

– Vastahan te erositte. Ottaako päähän vai hattuun? Tai eihän se minulle mitään kuulu.

– Ei kuulukaan. Tavaroita ei tule paljoa, koska muutan Vaahtolassa yksiöön. Hiiva lupasi tulla auttamaan ainakin Vaahtolaan. Olisi hyvä löytää kenkälaatikko, joka sisältää tärkeitä papereita.

– Eikö täällä ole vielä pakattu tavaroita, tässähän menee minun aikaani hukkaan odotellessa.

– Otetaan rauhallisesti. Tyhjiä laatikoita löytyy.

– Rauha maksaa.

– Totta kai. Äidin nimi oli muuten Rauha.

– Uskon sen, kun olen seurannut liikkeitäsi. Ja isä oli tietysti Toivo[1]?

– Mistä arvasit? Kannetaan ensin isommat tavarat eli vierashuoneen sänky ja pieni sohva.

– Autoa ei sitten kolhita.

– Ei tietenkään.

Jos sänky kolahti auton peltiin, Esko päästi kummallisen sihinän suustaan.

Kun isommat tavarat oli kannettu, alkoi Hattukouramies pakata muita tavaroita. Esko laittoi panhuilu musiikkia soimaan ja jätti ovet auki, että ohjaamo tuulettuisi. Pihakeinussa hän antautui musiikin vietäväksi.

– Yksinäinen paimen on suosikkini, Esko alkoi huojua. Keinu heilui uhkaavasti ja kaatui lopulta taaksepäin ja Esko sen mukana.

– Apua! En pääse ylös täältä! Tule auttamaan! Käsi osui kiveen.

– Ota rauhallisesti, ojenna ehjä käsi.

– Kyynärpäähän sattuu niin saatanasti. Saat ajaa kuorman Vaahtolaan. Käteen sattuu. En pysty ohjaamaan.

– Voi harmi, voin kyllä ajaa sinut Hoitomaailmaan[2]. Mutta yhdellä ehdolla: ei panhuilua.

– Laita kantria tai vaikka humppaa, kunhan pakkaat nopeasti ja ajat auton Vaahtolaan.

Esko seurasi sivusta, kun Hattukouramies kantoi pahvilaatikoissa pienempiä tavaroita.

– Mitäs rojua tässä on?

– Ei mitään rojua vaan Ford Anglian koristekapseleita ja käyttöohjekirjoja vuosilta 1963–1966.

Vaahtola-Veikkola -tie oli hiljainen, mutta yhtäkkiä taakse ilmestyi punainen urheiluauto, joka singahti hetkessä ohi.

– Olikohan se Urho? Hattukouramies ihmetteli.

– Hänellä on aina kiire – hautaan, Esko sanoi.

Vähän matkaa ajettuaan he näkivät tien sivussa punaisen auton ja Urhon heiluttamassa salkkua. Hattukouramies pysäytti pakettiauton.

– Hyppää kyytiin, Esko huusi.

– Minulla on kiire ajankäytön seminaariin Henkimaailmaan[3]. Moottori sammui kesken kaiken, Urho punasteli.

– Ja minulla kiire Hoitomaailmaan. Kyynärpää sammui tai on sijoiltaan, tuskaili Esko.

– Minulla ei ole kiire nyt eikä milloinkaan, sanoi Hattukouramies ja käänsi rattia.

[1] Vanha vitsi: Rauha ja Toivo erosivat. Rauha tuli Toivottamaksi ja Toivo Rauhattomaksi.

[2] Sosiaali- ja terveyshuolto

[3] Kirkko ja uskonto, jossa uskotaan Yläkertaan

Kostea matka

Keväällä Antero lensi Dubliniin. Dublinissa hän pyöräili nähtävyyksien ja pubien väliä. Paluumatkalla koneessa hän joi kahvia. Hätä yllätti hänet. Se iski voimakkaammin ja nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Vessajono oli pitkä ja eteni hyvin hitaasti. Hän pystyi kuitenkin pidättelemään, ja viimein hän oli jonossa jo toisena. Mutta sitten kone alkoi kulkea epätasaisesti, ja kuulutus kertoi, että kaikkien olisi mentävä paikoilleen istumaan ilmakuoppien takia.

Anterokin joutui menemään omalle käytäväpaikalleen.

Oikealla puolella istunut vanhempi nainen vilkaisi Anteroa.

– Pelkäättekö te?

– En.

– Miksi te sitten puristatte käsinojia rystyset valkoisina?

Ilmakuopat voimistivat kusetusta, ja lopulta Anteron pidätyskyky petti. Hän muisti että Milanon muotinäytöksessä miehellä oli olleet eripariset housunlahkeet. Niinpä hän antoi pissan mennä vasempaan lahkeeseen. Samassa lentoemäntä kumartui hänen kohdallaan.

– Olkaa hyvä, kiinnittäkää – siis kiinnittäkää turvavyö.

Lentoaseman käytävillä Antero käveli vauhdilla ehtiäkseen bussiin. Hänen lähettyvillä pyöri urheilujoukkue. Joukkueen kulku oli hidasta, koska ihmiset jäivät onnittelemaan urheilijoita. Hän kiirehti joukkueen edelle tuloaulaan.

Aulassa oli paljon lehdistön ja television edustajia. Antero joutui kameroiden ristituleen. Eräs toimittaja nappasi Anteroa hihasta.

– Hei muotitietoinen mies. Olitteko paikalla seuraamassa uimareiden menestystä?

– En uinut mutta olin muuten nesteessä, Antero sai sanotuksi ja tunsi samalla rakon täyttyvän.

Antero ryntäsi aulasta ulos kohti bussilaitureita. Vaahtolan kyydin bussi odotti häntä laiturilla 23.

– Miten matka meni? tuttu kuljettaja uteli.

– Kaikki kävi hyvin äkkiä. Toimiiko WC?

– Toimii, mutta näyttäisi olevan varattu.

Antero seisoi WC:n oven edessä. Sisältä ei kuulunut mitään ääniä. Hän ei pystynyt enää pidättelemään. Hän arpoi lahkeiden välillä ja antoi mennä oikeaan lahkeeseen.

Bussissa Antero mietti terveyttään. Hiukset olivat alkaneet siirtyä päälaelta korviin ja nenään. Hän muisti vanhempien miesten antamia neuvoja talvipyöräilyyn. Huolestunut Hattukouramies opasti: ”Suojaa alapäätä kylmältä, muuten voi tulla ongelmia myöhemmin.” Hiiva taas muistutti: ”Älä pilaa suvunjatkamiskykyä, laita vaikka karhuntaljaa housuihin.”

Antero ei ottanut silloin neuvoja tosissaan. Kerrospukeutuminen turhautti. Satulan lämpöistuinsuoja unohtui usein ja hävisi lopullisesti pyöräretkellä.

Antero jäi bussista jo Veikkolassa. Siellä hän meni pyöräliikkeeseen ja osti lämpöistuinsuojan. Rautakaupassa häntä kiinnosti karhuntalja.

– Onko isokin kohde? Montako neliötä karhuntaljaa laitetaan, kysyi rautakaupan myyjä nenää nyrpistellen.

– Ei ole iso kohde. Pienenee vuosi vuodelta.

Kai moni vaimoni

Minulla on ollut (kai) aina kuulossa vikaa tai se on ollut valikoiva. Frederik lauloi 1970-luvulla Kari Kuuvan kappaleessa Jos jotain yrittää “Kai moni miettii onko nyt mieltä missään…”. Kuulin poikasena, että Frederik lauloi “Vaimoni miettii onko nyt mieltä missään…”. Muutamaa vuotta vanhempi veli valisti, ettei iskelmissä esiinny vaimoja. Niissä lauletaan rakkaudesta tai seikkailuista.

Sosiaalinen

Lähdin kaupunkiin hakemaan sosiaalisia kontakteja, mutta päädyin S-Marketin itsepalvelukassalle. Nousin bussiin torilla. “Kari, Kari” kuului jostakin. Naapurin pariskunta istui siinä neljän penkin rykelmässä. Istuuduin heitä vastapäätä.
– Mihin olette auton jättäneet, kysyin.
– Huollossa, mies vastasi.
– Huollossa on minunkin – siis minun pyörä, selitin.
On(ko) turha lähteä kaupunkiin sosiaalisia kontakteja hakemaan, koska naapurissakin on ihmisiä. Vai tuleeko naapurin ovella robotti-imuri vastaan?

Hiljainen mies ja pesukone

Hiljaisen miehen vaimo kiljaisee kodinhoitohuoneesta: LAITOIN VÄÄRÄN OHJELMAN, MITEN SAAN SEN KESKEYTETTYÄ!?
Hiljainen mies etsii kaapista pesukoneen ohjekirjaa. Vaimo räplää pesukonetta.
Hiljainen mies löytää ohjekirjan ja alkaa etsiä sisällysluetteloa. Vaimo räplää pesukonetta.
Hiljainen mies löytää sisällysluettelosta Ohjelman keskeytys -kohdan. Vaimo räplää pesukonetta.
Hiljainen mies löytää oikean sivun. Vaimo käynnistää uuden ohjelman pesukoneessa.
Keitä varten ohjekirjat ovat olemassa? Kyllä, ne ovat hiljaisia ihmisiä varten.

Hiljainen mies

Hiljainen mies käytti raivaussahaa saadakseen äänensä kuuluviin. Sitten hän katui ja pisti päänsä pensaaseen. Marja pensaasta lauloi: Wellamo-opistossa alkaa Löydä äänesi -kurssi. Hiljainen mies kävi kurssin ja täydensi opintoja small talk -kurssilla. Täysin oppineena hän meni terassille. Hälinän keskellä hän otti käyttöön kurssien opit: ON OLLUT KUUMA KESÄ. Vastapäätä istui tuttu: MITÄ?

Ruokailua

Eräässä muinaisessa (kasari-ysäri) työpaikassani työkaveri otti ruokailuun kantaa: jos ruoan valmistamiseen ja syömiseen menee yli 10 min, jotain on pielessä.
Kaverin tuntien nielin tämän purematta, mutta pureskelin itse lounaita pitkän kaavan mukaan.

Autolla tai ilman

– Sinullahan ei ole autoa. Miten tulet toimeen ilman sitä?
– Mainiosti. Kuljen pyörällä, jalkaisin tai julkisilla.
– Entä jos sinun tarvitsee kuljettaa jotain isompaa?
– Vuokraan auton.
– Kyllä oma on aina oma. Auto on minulle silmäterä. Vahaan sen usein.
– Eikö tuo ole epäjumalan palvontaa? Minulle silmäterä olisi kuluerä.
– Älä sinä minulle ala puhua uskonnosta, pakana! Sitä paitsi on kansantaloudellisesti järkevää pitää auto kunnossa niin että sillä on paljon kilometrejä ja vuosia edessäpäin.
– Missä peset autosi?
– Omalla pihalla kaikessa rauhassa.
– Oletko tarkistanut kunnasta, saatko pestä autoa ja mitä aineita voit käyttää?
– En ole tarkistanut. Tarkistan sitten, kun kiireet helpottavat.
– Kyllä minäkin huollan polkupyörää silloin tällöin. Pesen sen ja puhdistan rattaat ja ketjut.
– Naurettavaa huoltaa jotain fillaria! Minä ostan uuden, kun se ei toimi enää.
– Kansantaloudellista!
– Ei yrittäjällä ole aikaa pyllistellä polkurattaan kimpussa. Eikä yrittäjällä ole aikaa odotella bussia, jonka tulosta ei ole varmuutta.
– Minulle matkanteko on yleensä tärkeämpää kuin perille pääseminen.
– Sinulla on aikaa huuhailla ja puuhailla mitä lystäät. Jos bussi ei tule, voit pohtia maailman menoa.
– Ei se nyt ihan noinkaan ole. On minullakin kiireeni ja aikatauluni.
– Mihin sinulla muka on kiire?
– Minulla on kiire pelastaa luontoa. Osallistun mm. Öljyntorjuntajoukkoihin.
– Polkupyörälläkö menet kohteisiin?
– Niin ja julkisilla kulkuvälineillä.
– Millä ne kulkevat? Tuskin auringon ja tuulen voimalla!
– Ei vielä, mutta päästöjen takia joukkoliikennettä, pyöräilyä ja kävelyä kannattaa suosia yksityisautoilun sijaan.
– Mitähän asiakkaat tuumaisivat, jos sanoisin että tulin bussilla tai peräti fillarilla?
– Luultavasti useimpien mielestä hyvä juttu.
– En uskalla ottaa riskiä. Turvallisinta mennä autolla, jonka kyljessä asiakas näkee oman peilikuvansa. Kulkupelin pitää olla edustava – ei liian kallis eikä liian halpa.
– Minä ajan puhtaalla polkupyörällä öljyvahingon luokse.

Raimo poistuu autoonsa sanattomana. Jukka jää ajattelemaan.

Renkaat lotkauttavat korvaa

– Olet ottanut reiät korviin!
– Kyllä joo. Käymme Riitan kanssa tänään valitsemassa korvarenkaat.
– Renkaat, siis molempiin korviin. Meillä kotona vain naiset pitävät korvakoruja.
– Ajat ovat muuttuneet.
– Ihminen on sama, mutta moraali on rapistunut. Kohta varmaan alat meikata ja laitat minihameen.
– No en nyt sentään mikään transistori ole. Ja olen naisen kanssa kihloissa.
– Mutta liikut sellaisissa porukoissa. Se voi tarttua!
– Mikä voi tarttua?
– No se että sukupuolirajat hämärtyvät. Mustavalkotelevision aikaan kaikki oli selvää. Miehet olivat miehiä ja naiset naisia. Sateenkaaria ei näkynyt tv:ssä.
– Kaukaa haettua. Eikös ekasta värilähetyksestä ole jo yli 40 vuotta?
– Väritelevisiosta alkoi rappio. Mikään ei ollut enää selvää. Väriheikki (Kahila) ei ollut uskottava.
– Korvakorut miehellä vaativat selkärankaa.
– Mitä ihmeen selkärankaa? Ovatko ne niin painavat?
– Heh, heh. Mutta eikö pojallasikin ollut reiät korvissa ja välillä jotain kiiltävää?
– No se nyt oli sellaista nuoren miehen ajattelemattomuutta. Kun hän meni armeijaan, reiät kasvoivat umpeen.
– Mutta Janihan kävi siviilipalveluksen vai muistanko väärin?
– Olisi varmaan mennytkin sivariksi, mutta puhuin järkeä päähän. Sanoin ettet pääse mihinkään töihin, jollet käy normaalisti armeijaa.
– En usko, että vaikutti työn saantiin.
– Muuten, jos laitat korvarenkaat, en tunne sinua enää. En tule samaan pöytään istumaan enkä kuuntele maailman tuhoutumisen ennustuksiasi.
– Sepä ikävää, heh heh. Jos otan ne pois, aina kun törmätään.
– Yhteiset tuttavamme, mikä pahinta myös asiakkaat, ovat kuitenkin ehtineet ne huomata, joten peli on selvä. Minua voidaan luulla vaikka miksi.
– Eikö tuo ole teini-ikäisen puhetta: Jos olet tuon näköinen, en ole sinun seurassa. Samalla logiikalla minua luullaan yrittäjäksi, kun olen sinun porukoissa.
– Salli minun nauraa. Sinusta ei olisi minkään yrittäjäksi.
– Kyllä minä ainakin yritän ymmärtää yrittäjiä.

Raimo poistuu sanattomana. Jukka jää ajattelemaan.

Kulutusjuhlaa

– Teillähän on kesämökki puhtaan veden rannalla?
– Niin on, mitäs siitä?
– Tuleeko käytyä?
– Kyllä kun töiltä ehdin. Nyt on paineita tilauksissa. Kun saan ne alta pois, otan muutaman päivän irtioton mökkimaisemiin.
– Onko jätehuolto hoidossa?
– Älä sinä viherpeippo minulle ala! Kaikki systeemit ja luvat ovat kunnossa.
– Sähkötkin tietysti. Onko se enää mökki, jos sinne tulee sähköt?
– Tuulivoimallako pitäisi pyörittää lämmitystä, pyykkikonetta, astianpesukonetta, televisiota, karaokelaitteita, hierovia tuoleja ja sähkölämmitteistä paljua.
– Siis tuohan kuulostaa enemmänkin konepajalta kuin kesämökiltä?
– Se on tätä päivää. Ei mitään tuohivirsuissa tepastelemista.
– Kamalaa sähkön haaskausta! Kohta palataan niihin tuohivirsuihin ja pärevaloihin. Energiantuotanto aiheuttaa päästöjä, jotka johtavat ilmaston lämpenemiseen.
– Se mihinkään lämpene. Viime talvikin oli niin perkel tai siis tosi kylmä.
– Kannattaisi ainakin miettiä, keneltä sähkön hankkii.
– Minun on pelattava tässäkin asiakkaiden pussiin. Tonttulan Energian tj. on hyvä asiakkaamme.
– Sekin vielä. Tonttulan tontut ja vuotavat öljysäiliöt.
– Tekeville sattuu. Sinähän et mitään tee, niin ei synny päästöjäkään.
– Liikun pyörällä ja julkisilla. Tekin voisitte mennä mökille bussilla.
– Salli minun nauraa.
– Sallin naurun mutta pelkään pallon kuolevan saasteisiin ja ylikulutukseen.
– Sinussa on mennyt hyvä energiasaarnamies hukkaan. Päästelisit pöntöstä uhkakuvia ja pelottelisit puheillasi heikkohermoisia. Sähköistäisit ilmapiiriä ainakin yhden kirkon verran. Puhuisit paskaa ja sähköistäisit tunnelmaa.
– Minä olen tosissani.
– Uskotaan. Hyvä sinun on lämpimässä kerrostalossa sormella osoitella ihmisiä ja maalailla julisteita. Sähkö ja vesi tulevat seinästä. Mutta mikä on niiden alkuperä. Oletko selvillä vesillä?
– Olen pyytänyt taloyhtiöltä selvitystä energian kulutuksesta ja vaatinut huonekohtaista veden kulutuksen seurantaa.
– Totisesti vettä kuluu tuon pehkosi pesemiseen. Vai pesetkö sitä ollenkaan?
– Jos pysyttäisiin yleisemmällä tasolla eikä mentäisi henkilökohtaisuuksiin.
– Juurihan sinä arvostelit meidän mökkiä! Eikö se ollut henkilökohtaista?
– Tavallaan se oli ja tavallaan ei ollut. Kaltaisianne pröystäilijöitä on paljon.
– Kaltaisianne kaltoin kohdeltuja työttömiä, jotka pelkäävät joutuvansa töihin, on paljon.
– Minä olisin mielelläni töissä kirjastossa, jos heillä olisi antaa töitä.
– Mitä työtä se sellainen on. Hiippaillaan sukkasillaan hyllyjen väliä. Ja kun silmä välttää, plarataan jotain maailman lopun ennustuksia.
– Niinhän sitä luullaan. Tulisit joskus käymään kirjastossa. Näkisit paremmin, mitä siellä tehdään.
– Kuin myöskin. Käypä meidän pajalla niin näet miten oikeita töitä tehdään. Mutta älä tule tällä viikolla eikä oikeastaan ensi viikollakaan. Ja seuraavalla viikolla yritän rentoutua mökillä. Mutta sen jälkeen – ellei eräs iso tilaus iske siihen väliin – sen jälkeen on aikaa.
– Sen hiilijalanjäljen jälkeen.

Raimo poistuu sanattomana. Jukka jää ajattelemaan.

Anteeksiotto-automaatti

Raimo ja Jukka tapaavat huoltoaseman baarissa.

– Menit sitten kirjoittamaan paikallislehteen yrittäjästä! Menetin asiakkaita. Kyllä nyt päätä särkee ja Buranaa menee.
– Pyydän anteeksi. Se kirjoitus oli fiktiota – ei henkilökohtaista.
– Kirjoitit otsikkoon: Yrittäjän migreeni on Nissan Micra.
– Pyydän anteeksi Torni Migreenin puolesta.
– Kirjoitit että yrittäjän pipoa kiristää kun auto on korjattavana ja antoivat tilalle Nissan Micran.
– Pyydän anteeksi Pipo Nissanin puolesta.
– Kirjoitit että yrittäjä saa starttirahaa, kun hän perustaa yrityksen.
– Pyydän anteeksi alamäkistartin puolesta.
– Kirjoitit että yrittäjä tuomitsee evoluution.
– Pyydän anteeksi alku- ja loppueläinten puolesta.
– Kirjoitit että yrittäjä piehtaroi irtosuhteissa.
– Pyydän anteeksi irtonamujen puolesta.
– Kirjoitit että yrittäjä uskoo Jumalaan, jos siitä on taloudellista etua.
– Pyydän anteeksi etuasiakkaiden puolesta.
– Kirjoitit että yrittäjä käy joulukirkossa, koska siellä käyvät myös asiakkaat.
– Pyydän anteeksi viis veisattujen asiakkaiden puolesta.
– Kirjoitit että yrittäjä käy julkisella terveysasemalla vaikka hän kylpee rahoissaan kumppanin kanssa.
– Pyydän anteeksi kielikylpyjen puolesta.
– Kirjoitit että yrittäjä saa stoppirahaa, kun hän lopettaa yrityksen.
– Pyydän anteeksi nonstopin puolesta.
– Kirjoitit että yrittäjä matkustaa kauas purjeveneellä ja jättää asiakkaat nuolemaan näppejään.
– Pyydän anteeksi puhtaiden näppien puolesta.

Heidän viereensä on ilmestynyt yrittäjän asiakas.

– Terve Rampe. Saanko nimikirjoituksen tähän lehtijuttuun? Kuka lienee kirjoittanut? Mutta sinut siitä tunnistin. Jatka samaan mälliin!

Raimo poistuu huoltoasemalta sanattomana. Jukka jää ajattelemaan.

Tavallaan

Terveysaseman odotushuoneessa istuu keski-ikäinen mies yksin ja selailee autoalan lehteä rivakasti. Selailun keskeyttää entinen naapuri.

– Ai hei Rampe, ihana nähdä sinua. Hammasta kolottaa vai? Pakko halata.
– Jos ei kuitenkaan halattaisi, joku voi luulla minua homppeliksi. Saattaisin menettää asiakkaita. Kyllä hammasta särkee. Tulee porausta ja paikkausta, mutta en ota puudutusta. Ei ole aikaa puudutusten laskeutumiseen.
– Minulta poistetaan hammaskiveä. Sattuukohan se?
– Minua sattuu kun auto on korjattavana ja antoivat tilalle Nissan Micran. Kyllä hävetti ajaa Micralla korjaamon pihasta kylille.
– Minä ajelen polkupyörällä tai bussilla. Vaeltelen metsissä ja halailen puita. Ajattelen asioita.
– Siellä sitä on hyvä ajatella evoluutiota. Minä en siihen usko. Luomiskertomus on ainoa oikea teoria. Sinähän Jukkis liikut kaikenlaisissa porukoissa, jotka hyväksyvät mitä kummallisempia asioita. Kaikki on normaalia. Myös homot.
– Se on suvaitsevaisuutta.
– Niinpä. Ensin piehtaroidaan heterosuhteissa, sitten homostellaan. Ja kun siihen kyllästytään, vaihdetaan sukupuolta nappia painamalla. Ja vapaata seksiä ahmitaan tuutin täydeltä. Tämänkin tilan seinillä suorastaan yllytetään seksiin, hyvä ettei hieromasauvoja värise ja keiku pöydillä. On se jumalatonta menoa. Ja sinä et tietenkään usko Jumalaan?
– Pitäisi ensin määritellä Jumala.
– Siis uskotko vai etkö usko? Suoraan kysymykseen suora vastaus.
– Asia ei ole ihan niin yksinkertainen.
– Niinpä tietysti. Minusta se on hyvin yksinkertainen. On vain yksi Jumala. Mutta uskossakin pitää olla tolkun ihminen – uskoa Jumalaan, käydä joulukirkossa, antaa joskus rahaa lähetystyöhön, muttei sen enempää. Ei mitään hihhulointia.
– Mikset muuten mennyt yksityiselle terveysasemalle vaikka olet yrittäjä?
– Kyllä yrittäneitä moititaan, että he vaan kylpevät rahoissaan. Ei yrittäjän raha ole roskaa, jota voi heitellä minne sattuu. Mutta sitten kun saan oman yrityksen hyvään malliin ja jatkajan sille, matkustan kauas tai ostan purjeveneen.
– Onhan sinulla yrittäjän vapaus. Ja jos huonosti menee, teet konkurssin ja perustat taas uuden.
– Tuo on taas sitä paskaa, mitä saa kuulla.
– Minä haaveilen Kuuban matkasta. Kunhan saisin säästetyksi matkakassaa.
– Oletko sinä muka töissä?
– En oikeastaan ole töissä. Olin pätkätöissä kirjastossa ja nyt saan työttömyyskorvausta.
– Siis olet työtön?
– Tavallaan olen työtön, tavallaan en.
– Siis oletko työtön vai etkö ole työtön?
– Sehän riippuu siitä miten työttömyys määritellään. On nimittäin paljon 3. sektorin töitä eli vapaaehtoistöitä.
– No voi helv. Eikö se ole aika yksinkertaista määritellä? Jos on töitä, on työllinen, jos ei ole töitä, on työtön? Alkaa vähitellen ärsyttää tuollainen asenne: tavallaan kyllä ja tavallaan ei. Mikään ei ole selvää. Kohta sanot että ykkönen ei ole ykkönen eikä nolla ole nolla.
– Niin näinhän se oikeastaan on tai ei ole. Ne nyt vaan on sovittu noin. Yhtä hyvin ne voisivat olla vaikka toisinkin päin.

Odotushuoneen ovelle on ilmestynyt miespuolinen suuhygienisti.
– Huomenta Rampeliini. Paikataanko vai eikö paikata?

Raimo poistuu odotushuoneesta sanattomana. Jukka jää ajattelemaan.

 

Marja, Arja ja Merja

Istun Selkäsaaren edustalla kiven päällä, hörpin kahvia ja muistelen Marjaa, Arjaa ja Merjaa. Seurustelin nuorena miehenä pari vuotta kunkin kanssa. Muistot 40 vuoden takaa ovat pistemäisiä välähdyksiä.

Marjan tapasin tanssilavalla. Hän oli nähnyt edellisenä yönä unta seitsemästä matosta. Kun Marja opiskeli eri paikkakunnalla, näimme vain viikonloppuisin ja viikolla kirjoittelimme kirjeitä. Silloin jo edesmenneet isämme olivat agrologeja. Hänen isänsä asiakkaita olivat olleet mm. Veikko Lavin kanat.

Marjan äiti rakensi stereotasoa. Levyt olivat valmiina, kunhan ne vaan saisi kokoon. Hankin superliimaa, joka ei sitten käytännössä pitänytkään, mutta dominoefekti toimi.

Arjan tapasin tanssiravintolassa. Jäin hänen mieleensä niin voimakkaasti, että hän laittoi henkilökohtaista palstalle ilmoituksen:

Kari Alias Peitsamo, Väinämöinen. Arja kaipaa Wakaata, jolla on näköä parantavat rillit ja Leinoa mielellään kuuntelevat korvat.

Opiskelukaverit huomasivat ilmoituksen, joka ei jättänyt arvailuille sijaa. Arjalla oli monta sisarusta ja villakoira. Ja perheellä oli kesämökki puhtaan veden rannalla. Arjankin kanssa harrastettiin kirjeenvaihtoa opiskelujen takia. Minulla oli siihen aikaan Anglia farmari DeLuxe, jonka jätin heidän tonttinsa ulkopuolelle öljyvuotojen pelossa. Arjan isällä oli tiepiirin suurin tiehöylä. Minä höyläsin ruohonleikkurilla puun taimen, mikä veti appikokelaan totiseksi.

Merjan tapasin tanssiravintolassa useammankin kerran ennen kuin seurustelu käynnistyi. Hänen sukunimensä oli Hanski [nimi muutettu], mikä aiheutti joskus hämmennystä. Heillä kyläili usein mopomies, joka puhui hävyttömyyksiä. Joka toinen sana oli perkele, mutta toista en muista.

Kerran istuimme kahvipöydässä Merjan vanhempien kanssa. Pöydällä oli tarjolla kääretorttua. Otin tortun ja huomasin siinä hometta. Söin sen ja vatsaa kipristeli. Miten olisi pitänyt toimia? Olisiko pitänyt valittaa pahoinvointia ja poistua paikalta? Vai olisiko home pitänyt siirtää huomaamattomasti tassin alle? Tätä olen pohtinut ja kysellyt jälkikäteen.

Ei nimi seurustelukumppania pahenna. Marjaa, Arjaa ja Merjaa yhdisti nimi, hoitoala ja silmälasit.

Selkäsaaren ohi hiihtää nainen, jonka selässä lukee Erja. Se on myöhäistä nyt. Pamela odottaa.

Seitsonen saa tuopista

Kari Seitsonen juttelee Vaahtolan pubissa Hattukouramiehen kanssa. Hän on huolissaan päähenkilöstään. He puhuvat ja nauttivat samalla oluesta ja Vaanleivästä. Lopulta tuoppi nousee päähän.

– Mikä mies sinä Hattukouramies oikein olet ja mihin sinä pyrit?
Hattukouramies miettii hetken.
– Sinähän tunnet Urhon, ajankäytön konsultin. Hän edustaa kaikkea mistä haluan pysyä erossa. Olemme toistemme vastakohtia. Minulla ei ole koskaan kiire mihinkään. Silti olen ajoissa joka paikassa. Hitaasti jotain tulee jos on tullakseen. Moni asia on tullut tehdyksi ennemmin tai myöhemmin.
– Mitä haluaisit elämältäsi, Hattukouramies? Mitä luulet, miksi täällä ollaan?
– Lisääntykää ja täyttäkää maa. Olen lisääntynyt kahdella, eiköhän se riitä.
– Pärjäätkö muiden ihmisten kanssa? Osaatko pitää puoliasi?
Viereisestä pöydästä nousee kaveri, jonka selässä lukee Jussi. Hän tilaa olutta, mutta Mikko ei myy. Palatessaan pöytään hän tönäisee Hattukouramiestä. Hattukouramiehen tuoppi on kaatua.

– Sinun pitää kasvattaa ympärillesi rengas, jonka sisäpuolelle ei tulla.
– Täällä pubissa pitäisi olla nastarengas! sanoo Hattukouramies ja vilkaisee Jussia.
– Sinun pitää kasvattaa itsekunnioitusta. Sinä olet hyvä ihminen. Sinä olet Aurinko, jota Vaahtolan ”planeetat” kiertävät.
– Kyllähän tässä on yritetty olla mies paikallaan XYZ. Mutta mikä on sinun asemasi? Osaatko pitää puoliasi?
– Sinä olet Aurinko, minä olen Linnunrata.

Jussi lähtee uuteen yritykseen, muttei saa olutta tälläkään kertaa. Palatessaan pöytään hän kaataa Seitsosen tuopin, joka on onneksi melkein tyhjä.

– Voisit vähän katsoa eteesi Jussipaita.
– Turpa kiinni Linnunradan linssi.
– Kyllä, kaksiteholinssit ja vahvat.
– Täällä pubissa pitäisi olla panssarilinssit, toteaa Seitsonen Hattukouramiehelle.
– Panssarilinssit ja nastarengas.
– Siis meidän kummankin on kasvatettava teflonpintaa, jottei silmillemme eikä pöydillemme hypitä. Mutta nyt minun on mentävä seuraavaan tapaamiseen Vaahtolan insseille. Johtaja Pomppa odottaa.

Seitsonen nousee tuolista, mutta joutuu väistämään Jussia, joka menee jälleen tilaamaan olutta – turhaan. Jussi heittää tuopin ulko-ovea kohti, ja tuoppi osuu Seitsosta päähän. Seitsosen matka katkeaa ja hän kaatuu lattialle. Hattukouramies tulee Seitsosen luokse ja alkaa tutkia tämän vammoja. Ei vuotoja, iso tuoppi ei mennyt rikki, mutta Seitsonen vaikuttaa tajuttomalta. Parasta soittaa kuljetus. Mikko ottaa Jussin kiinni. Hän ei tee vastarintaa vaan on lievässä sokissa siitä mitä tuli tehtyä.

Seitsonen ja Jussi kuljetetaan samalla kyydillä Hoitomaailmaan ja Vaahtolan putkaan. Järjestely on osa Soppa[1]-uudistusta, jossa palveluita tehostetaan. Näin eri asiakasryhmät pääsevät kommunikoimaan keskenään. Esim. humalainen mutsikapinallinen ja vaivainen vanhus saatetaan kuljettaa samalla kaasujalalla hoivaa saamaan.

Seitsonen makaa autossa paareilla ja Jussi istuu vieressä.

– Oletpa hiljainen kaveri. Sori äskeinen. Heitän tai siis tarjoan tuopin kun vapaudun putkasta. Samassa sopassa ollaan, lohduttaa Jussi.

[1] Sosiaalipalvelujen parantaminen

Unohtaminen

Kari Seitsonen on tulossa kahdelta. Hyvä että ehdin vielä soittamaan tytölle, pyyhkimään hierontapöydän ja laittamaan siihen uudet paperiset lakanat. Tänään aikataulu on aika tiukka. Lapsiakin on kuskattava harrastuksiin. Yksi cheerleadingiin, toinen toverille, kolmas kaverille ja neljäs en muista minne. Toivottavasti Seitsonen on ajoissa. Yleensä on ollut. Kerran se unohti, mutta maksoi melkein koko summan unohdetusta kerrasta.

(Puoli tuntia myöhemmin)

Missähän se Seitsonen oikein viipyy? Kello on jo 15 yli, eikä miestä näy. Onkohan se taas niin ajatuksissaan, että unohtaa oman terveytensä. Sillä on se Vaahtola pohdinnassa. Ja venytykset ovat tietysti tekemättä. Minun täytyy lähettää sille tekstiviesti.

Näpyttelen: Sinulla oli aika kello 14. Unohditko? Pirjo.

Piip Vieläkö ehtii? Piip 5 minuuttia?

No et kyllä ehdi. Kolmelta on jo seuraava aika. Turha toivo

Näpyttelen: Kolmelta tulee seuraava. Ei ehdi. Katsotaan toinen päivä.

Nyt se soittaa. Eikö se huomannut tekstiviestiä?

– Pirjo, vastaan. (Toisesta päästä kuuluu taustamelua: puheen sorinaa ja astioiden kilinää.) Baarissa istuu, tietysti!

– Kari täällä terve.

– Terve. Ei ehdi ennen kolmea!

– Nyt en kyllä kuule puhettasi. Soitan toisen kerran. Hei.

– Hei, lopetan puhelun.

Seitsonen istuu baarissa eikä vaivaudu hakemaan hiljaisempaa paikkaa puhua puhelimeen. Siellä se istuu selkänsä rikki. Pää painuksissa pohtii elämän menoa. Kehui, että oli rakennuksilla töissä. Mitähän sekin siellä teki? Ehkä haki mittanauhan mestarille.

(Viikkoa myöhemmin, Pirjo valmistelee hierontapöytää)

Joku soittaa taas. Eihän tässä ehdi töitä tekemään. Puhelin soi ja joku on ovella.

– Pirjo, vastaan. Sisään.

(Ovesta astuu keski-ikäinen mies, joka pitää hattua käsissään.)

– Minä olen Hattukouramies. Emme ole tavanneet, mutta luulen että tunnette minut. Minulla on tärkeää kerrottavaa. Seitsonen makaa koomassa. Joku löi häntä tuopilla päähän. En tiedä, miten toimia. Olen mies vailla päämäärää. Hän sanoi minulle usein, että tulisin hierottavaksenne ja kuuntelemaan neuvojanne elävästä elämästä.

(Pirjon jalat pettävät ja hän kaatuu hierontapöydälle)

– Mitä minä nyt teen. Nainen on pyörtynyt. Seitsonen on raskaasti kurssitettu mies, mutta hän ei tiedä, mitä päähenkilöllään tehdä, valittaa Hattukouramies.

(Hattukouramies saa Pirjon virkoamaan vesilasillisella. Kun Pirjo on palannut järkiinsä, hän vastaa Hattukouramiehen kysymykseen, mitä Seitsonen on kertonut päähenkilöstään)

– Seitsonen puhui usein Vaahtolasta ja sen päähenkilöstä. Seitsosen mukaan Hattukouramies on useimmiten sivustakatsoja, mutta puuttuu tilanteeseen tarvittaessa. Kun muut koheltavat ympärillä Hattukouramies on rauhallinen ja tyyni. Vähän ihmisarka. Hän käy hitaalla. Hän ajattelee silti itsenäisesti. Hän vastaa kysymyksiin myöhemmin – seuraavalla kahvitunnilla, seuraavana päivänä tai seuraavalla kerralla. Hän ajattelee tai selvittää asiaa ennen kuin vastaa.

– Kiitos näistä tiedoista. Oletko kunnossa?

– En! Nyt ei hieronta onnistu teille kummallekaan. Laitan lapun luukulle ja viestin vastaajaan: Olen kotona vaahtokylvyssä.

Kiinalainen

Hattukouramies oli saanut viestin: Vaahtolan puistossa on aarre. Kun Hän käveli puiston halki, hän näki kauempana maassa hahmon – ihmisen. Kiinalainen makasi maassa kädessään keppi, jonka päässä oli kamera. Hattukouramies oli hämmentynyt eikä tiennyt miten olla ja mitä tehdä.

– Päivää, oletteko loukkaantunut?

Ei vastausta. Hattukouramies läpsäytti miehen poskea – ei reaktiota. Ei verenvuotoja. Hattukouramies palautti mieleensä ensiaputaidot työpaikan kurssilta: soita hätäkeskukseen, käännä kylkiasentoon, varmista hengitys. Hän näppäili hätäkeskuksen numeron.

Kiitos, että soititte hätäkeskukseen. Kartoitamme aluksi hädän tarvetta.
Jos hätä on suuri: painakaa yksi, jos hätä on pieni: painakaa 0.
Jos haluatte osallistua arvontaan, painakaa ruutu, muussa tapauksessa painakaa tähti.
Jos haluatte apua potilaalle, sulkekaa puhelin ja auttakaa häntä. Muussa tapauksessa laitamme taustamusiikin soimaan.

”Voihan Vaahtola, mitä helvettiä se nyt puhelee! Onkohan tällä miehellä jokin sairaus?”

Miehen vieressä oli pieni reppu. Hattukouramies avasi sen, jolloin Olennainen ponnahti esiin ja alkoi puhua:
Olet olennaisten kysymysten äärellä, Hattukouramies.
– Mitä mitä?
Potilaallasi on Anglian oireyhtymä. Sinun on lueteltava Anglian lisävarusteita, jotta potilas elpyisi.

Hattukouramies mietti hetken ja alkoi sitten luetella mitä ensimmäisenä tuli mieleen.
– Valkosivurenkaan puhdistusaine, koristekapselit, istuinpäälliset.
Potilas ei tuntunut heräävän vieläkään.

”En pysty auttamaan tätä potilasta, mutta ehkä seuraavaa potilasta”, Hattukouramies ajatteli.

Olet piilokamerassa, Olennainen paljasti. Samassa taustalta alkoi kuulua naurua. Hattukouramies huomasi kiinalaisen kaulassa sanan ”koneihminen”. – Jaaha, että sellainen potilas.

Hattukouramies päätti lähteä Vaahtolan pubiin kylmälle oluelle.

Pubi oli lähes tyhjä eikä Mikkoakaan näkynyt tiskin takana. Mutta takahuoneesta kuului tutun oloista naurua. Kirsti tuli salin puolelle. Hän oli tukehtua nauruun. Hiiva ja Mikko seurasivat perässä mutta nauroivat hillitymmin. Kirsti kiemurteli ja osoitti Hattukouramiestä. – Päivää oletteko loukkaantunut?

Hattukouramies aikoi lähteä pubista pois, mutta Kirstin nauru lakkasi äkkiä. Kirsti muuttui punaiseksi ja osoitti suutaan. Hänen leukansa oli juuttunut auki. Hän ei pystynyt puhumaan.

Hattukouramiehellä olisi ollut paikka sanoa suorat sanat. Mutta hän tyytyi kohteliaisuuteen:
– Päivää, oletteko loukkaantunut?

Mikä on taidetta?

Vaahtolan pubissa vietettiin uuden wc:n virallisia avajaisia. Jonglööri viskoi Olennaisia ilmaan, saksofoni soi ja rummut pärisivät. Wc:n erikoisuutena oli Marcel Duchampin pisuaari[1], joka jakoi ihmisten mielipiteitä taiteesta. Pisuaarista oli tullut turistinähtävyys jo ennen avajaisia. Se tuotti myös uutta taidetta. Avajaisohjelman tauolla Hattukouramies, Hiiva ja Kirsti väittelivät taiteesta.

– Kusetusta, totesi Hiiva. – Taide kusettaa meitä sananmukaisesti! Ärsyttävää käyttää tilapäistä rännikoppia, koska kulttuuritädit ja Martat ovat vallanneet miesten pisuaarin.

– Mutta kulttuuritädit ja -sedätkin tuovat rahaa Vaahtolaan ja pubiin. Sitä paitsi tämähän on tilapäinen järjestely, puolusti Hattukouramies.

– Pisuaari ei ole mitään taidetta, laukoi Kirsti. – Mutta maisemataulut ovat ihania.

– Mitä järkeä on maalata maisemakopio. Valokuva on parempi vaihtoehto, Hattukouramies valisti.

– Mitä sinäkin siinä taiteesta ymmärrät?

– Älä alistu Hattukouramies! Sano sille vastaan!

– En keksi tämän tuopin kohdalla, mutta isken suorat sanat seuraavalla tuopilla.

– Taide on kummallista. Minäkin voisin panna omat kenkäni vitriiniin nähtäville, esitti Hiiva.

– Älä unohda hajunsyöjiä, muistutti Hattukouramies.

– Ei missään nimessä hajunsyöjiä! Haju on juuri se juttu – siis rahan haju. Mikä tahansa on taidetta, kunhan se on esillä maksua vastaan.

– Ja Hattukouramies laittaisi lapaset vitriiniin. Teoksen nimi ”Sivustakatsoja” kuvaisi hyvin tekijää, Kirsti nauroi.

– Sinun taideteoksesi olisi papukaija, joka puhuisi taukoamatta ”minä minä minä”, vastasi Hattukouramies.

– Hyvä Hattukouramies. Sinä alat oppia. Jatka samaan malliin, Hiiva kannusti.

Wc:stä kuului kolahdus ja kiljuntaa.

– Taas joku omakuvan ottaja on kaatunut! totesi Hiiva.

Mikko kipaisi wc:hen. Kiinalaisnainen makasi lattialla kädessään keppi, jonka päässä oli kamera. Naisen päästä vuoti verta. Verta oli lattialla ja lavuaarin reunassa. Toinen nainen istui uhrin vierellä ja painoi kädellään vuotokohtaa. Hän katsoi Mikkoa kuin Lemminkäisen äiti. Omakuvan otto epäonnistui tai onnistui täydellisesti.

Mikko soitti Hoitomaailmaan.

– Vaahtolan Pubista päivää. Täällä olisi taiteenharrastaja tulossa paikattavaksi.

[1] Marcel Duchamp, Suihkulähde, 1917

Takalaiton

Joku sabotoi kuntosalilla miesten pukuhuoneen wc:tä. Aika monta kertaa olen joutunut huomauttamaan ruskeista roiskeista. Minusta onkin tullut paskantärkeä mies.
Kun viimeksi huomautin asiasta, henkilökuntaan kuulunut mies tuli katsomaan pyttyä. Hän kiroili ensin ja pesi sitten pytyn. Lähtiessään hän tokaisi:
– Pesäpallotermein sanottuna se joku oli tehnyt takalaittoman.

Salilla

Käyn kuntosalilla erään eläkkeellä olevan toimittajan kanssa. Samalla salilla käy usein naisporukka, joka ottaa kantaa moniin asioihin.

Joulun alla naisporukan jäsen kertoi että oli nähnyt viisi ambulanssia tulevan (ehkä) kolaripaikalta. Seuraavana päivänä hän oli toiveikkaana katsonut lehdestä näkyisikö tästä onnettomuudesta mitään tietoja. Mutta lehdessä ei ollut minkäänlaista uutista kolarista. Naisen mielestä toimittajat eivät vaivaudu paikalle, vai mistä se johtuu, ettei tällaista uutisoida? Samassa lehdessä oli kuitenkin uutinen Perun entisen presidentin armahduksesta! Kuka sellaista uutista tarvitsee? nainen kysyi.

Katsoin toimittajakaveria, jonka oli vaikeaa pitää pokka. Mutta hän malttoi kuitenkin olla hiljaa. Pukuhuoneessa hän sanoi lukeneensa tietoja Perun entisen presidentin armahduksesta.

Kirjoittavatkohan toimittajat vain toisilleen uutisia? Unohdetaanko tavalliset ihmiset ja heidän uutistarpeensa? Pitäisikö kolareista kertoa tavallisille ihmisille vaikkei niitä olisi tapahtunutkaan? Tai ainakin liki liippasi -tapauksille pitäisi varata palstatilaa.

Jussilla oli paineita

Jussi hakeutui Hoitomaailmaan, koska tunsi itsensä stressaantuneeksi. Töitä oli joko liikaa tai liian vähän. Hän koki itsensä myös yksinäiseksi. Mutta oliko Hoitomaailma oikea paikka avautua yksinäisyydestä?

Kun Jussi astui Virpin vastaanotolle, hänen silmänsä lukittuivat hetkeksi Virpin vartaloa myötäilevään asuun.

– Istumaan, Virpi kehotti. – Mikä sai sinut tulemaan Hoitomaailmaan?

– Jatkuva kiire ja stressi – ja yksinäisyys. Se ero tuli yllätyksenä. Enkä ole toipunut siitä vieläkään.

– Olet nyt asiakas etkä ex-puoliso. Millaisia oireita sinulla on?

– Heräilen aamuyöllä, olen aamulla väsynyt. Juon monta kuppia kahvia, että saan päivän käyntiin.

– Mitataanpa aluksi verenpaine. Ole ihan rentona, Virpi rohkaisi.

– Miten tässä olet rentona tutun hoiturin lähellä! Kyllä tuppaa jäykistymään, Jussi iski silmää ja hymyili maireasti.

Virpi kääntyi satulatuolissaan lähemmäs Jussia, jolloin polvet melkein koskettivat Jussin tuolia.

Jussi ei pystynyt enää pidättelemään itseään vaan työnsi kätensä Virpin reisien väliin.

– Älä! Virpi kiljaisi.

Jussi tarttui Virpiin kaksin käsin ja sulki kämmenellään Virpin suun.

– Ole hiljaa, pikkuhuora! Minä näytän, miten naista käsitellään. Eihän siitä Hattukouramiehestä ole mihinkään.

Virpi sai potkaistuksi Jussia alapäähän, jolloin Jussi kaatui tuskissaan lattialle. Virpi ryntäsi odotustilaan ilmoittautumistiskin luo ja pyysi kutsumaan vahtimestarit paikalle. Sitten hän lysähti odotustilan tuolille ja alkoi itkeä.

Jussi yritti paeta, mutta sai vahtimestarit vastaansa ulko-oven luona.

Päivystävä lääkäri tuli hetken päästä odotustilaan, istahti Virpin viereen ja paijasi tämän olkapäätä. – Mitä tapahtui?

– Se kävi käsiksi ja nimitteli, Virpi sai sanotuksi. – Minä potkaisin sitä munille. Sattuikohan sitä pahasti?

– Jussi on jo hoidossa tai siis otettu kiinni. Ota loppupäivä vapaata.

– En uskalla mennä kotiin. Minä pelkään.

– Soitetaan Hattukouramies saattamaan sinut kotiin.

– Ei sotketa Hattukouramiestä tähän. Minä lepäilen täällä vähän aikaa.

Jussi rimpuili vahtimestarien otteessa.

– Minulla on kiire työmaalle.

– Sinulla ei ole kiire enää mihinkään. Kävit hoitajaan käsiksi.

– Mitä nyt vähän taputtelin. Naiset ovat niin herkkiä nykyisin. Ei minkäänlaista huumorintajua.

– Soitamme Veikkolan poliisin paikalle.

– Ei, älkää. Eiköhän sovita tämä tässä näin, Jussi alkoi kaivaa lompakkoa esille.

– Kyllä sinä joudut tästä vastuuseen. Käräjille. Et selviä tästä rahalla.

– Aivan turhaa. Kuka uskoo hoituria? Kyllä minun kertomukseni on painavampi. Minä olen sentään arvostettu ammattimies.

Kuin salamavalona taivaalta, Vaahtolan Lyytin toimittaja Torni Migren syöksyi paikalle mikrofoni kourassa.

– Tämäkin vielä, tuskaili Jussi.

– Miten kommentoit tapahtumaa?

– Suksi vittuun!

Roskapostien lajittelu

Yhdyskuntajätteen lajittelu on Suomessa hyvin hoidossa. Samaa ei voi sanoa roskapostien lajittelusta. Roskapostit menevät tällä hetkellä yhteen kansioon. Näin ei voi jatkua loputtomiin. Se mikä on toiselle jätettä voi toiselle olla jäätelöä.

Operaattorien pitäisi lajitella roskapostit. Haitattomat roskapostit lajiteltaisiin erilaisiin kansioihin, joihin kansalaisilla olisi vapaa pääsy. Roskapostien uusiokäyttö säästäisi energiaa ja voimia tärkeämpiin tehtäviin, kuten Facebookin selailuun ja tilapäivityksiin.

Tässä alustavaa jaottelua:

  • Ruokamainokset biojäte-kansioon.
  • Puisevat tai puistattavat tekstit puujäte-kansioon.
  • Ruskeakielisten ruskeat puheet paperijäte-kansioon.
  • Sekavat puheet sekajäte-kansioon.
  • Puutarhamainokset puutarhajäte-kansioon.
  • Hevimetalli-ilmoitukset ja mainokset metallijäte-kansioon.
  • Viagra-mainokset kuuluvat ilman muuta energiajäte-kansioon. Toiset inhoavat Viagra-mainoksia ja toisille ne ovat elintärkeitä – sananmukaisesti.
  • Haitalliset sähköpostit vaaralliset jätteet -kansioon, johon kansalaisilla ei ole pääsyä.

Operaattorit, ottakaa kesälomallakin onkeenne!

Seuraavan sukupolven laite

– Päivää. Kuinka voisin palvella?
– Polkupyörä kiinnostaisi.
– No mutta sehän sattui sopivasti. Tässä on teille uusinta uutta pyöräilyn sarkapelloilta. Sähköpyörä lähtee tänään sähköiseen hintaan. Meillä puhutaan suorastaan sähköshokista. Katteet on laitettu kylkiäisiksi tähän malliin.
– Paljonko tämä malli maksaa?
– Hinta ei ole ongelma. Me annamme maksuaikaa reilusti. Asiakas ajaa meidän omien etujemme ohi tällä pyörällä. Me lakaisemme tietä ja juoksemme pois alta, kun te pyöräilette äänettömästi ohitsemme. Talvella ajomukavuutta lisäävät lämpöistuin ja lämpökahvat, joissa on portaaton lämpötilan säätö. Älykäs mittaristo pitää teidät ajan tasalla mm. nopeudesta, kulutuksesta ja tietöistä. Varoitusvalot kertovat tekniikan saloista. Jos esim. virta käy vähiin, keltainen töpseli alkaa vilkkua. Mutta harvemmin virta loppuu, koska energiaa otetaan talteen koko ajan. Jarrutusenergia ja kuljettajan lämpö käytetään hyödyksi. Rengaspaineen säätö tapahtuu tuosta noin. Radiokanavien valinta onnistuu ohjaustangosta selaamalla. Tuosta napista saatte kaksoisvedon päälle. Onko teillä kesämökkiä?
– Ei ole.
– Kohta on, sillä tällä pyörällä mökkimatka sujuu perille asti. Kerran polkaisette ja olette mökin pihalla. Kaksoisveto päällä pääsette jopa umpimetsässä eteenpäin ja vaikka saunan lauteille asti.
– Mitä hyötyä näistä ominaisuuksista on minulle, joka en osaa käyttää perustoimintojakaan?
– Kyllä te opitte. Olette oikein viisaan näköinen nainen. Teistä huokuu sivistys.
– Maisteri vain. Minua pyörryttää pyörän hankinta.
– Tällä pyörällä teistä tulee tekniikan tohtori. Tämä pyörä on aikaansa edellä. Tämä on seuraavan sukupolven laite!
– Eli se ei ole minua eikä minun sukupolveani varten. Eikä minun polviani varten. Ne pettävät kohta.
– Enhän minä sitä tarkoittanut. Onko veren sokeri alhaalla? Ottaisitteko pyöräilijän suklaanappeja?
– Mitä nappia painamalla pääsen täältä ulos? Tarvitsen kohta sähköshokkia!

Humppaa ja rautalankaa

Olin nuorena miehenä kesätöissä harventamassa juurikasta. Keväällä kylvetyt siemenet olivat moni-ituisia ja kesällä rikkaruohojen ympäröimiä. Ylimääräiset taimet ja rikkaruohot harvennettiin lyhyellä kuokalla kontaten. Palkka oli penni metriltä. Yhtenä kesänä harvensin 22 km (?) eli tienasin 220 mk. Ruoka ja majoitus olivat ilmaisia, joten ansio tuli puhtaana käteen. Ruoka oli hyvää ja uni maistui. Kaiken lisäksi illat olivat vapaat ja serkun mopo käytössä.

Serkku huomasi, että minulla oli sijoitusvaikeuksia rahalle. Hän tarjosi kasettinauhuria mainoslauseella hyvin soittaa humppaa ja rautalankaa. Minähän innostuin nauhurista, kun hintakin (40 mk) tuntui pieneltä isoon palkkaan verrattuna. Mutta veli tuli väliin ja sanoi ettei kannata. Hän voi lainata kelanauhuriaan.

Pettymys oli valtava, mutta lyhytaikainen. Kelanauhuri toimi varmaan paremmin. Hyvin soitti rautalankaa ja iskelmää – vanhaakin. Äänitys tapahtui mikrofonin avulla matkaradiosta, jolloin muitakin ääniä saattoi päästä teipille kuten siskon riipaiseva ääni: älä äänitä sitä. Myöhemmin kehityksen kehityttyä hankittiin välijohto nauhurin ja matkaradion väliin, mikä mullisti äänityksen. Kuvittelin olevani studiossa puolitoistakerroksisen puutalon toisessa kerroksessa. Tosin nauhoituksen käynnistymisen yhteydessä nauhalle tarttunut paukaus latisti tunnelmaa.

Tähystyspaikkaus

Kevät puhkeaa kukkaan, ja pyörän rengas puhkeaa johonkin terävään, kun hiekoitussepelit vielä rehottavat lasinsiruineen, nauloineen ja neuloineen päivineen.

Jos rengas puhkeaa, olisi parasta irrottaa koko vanne ja puhdistaa samalla vanne ja vannenauha. Jos tämä ei ole mahdollista eikä käytössä ole renkaanpaikkausainetta tms., apuun tulee tähystyspaikkaus.

Aluksi pyörä käännetään ylösalaisin. Rengas irrotetaan vain toiselta puolelta käyttäen muovisia rengasrautoja, ja sisäkumi vedetään näkyville mahdollisimman laajasti. Ellei omista rengasrautoja, ruuvimeisselillä niitä ei kannata korvata. Meisseli voi tehdä uusia reikiä sisäkumiin.

Kun sisäkumi on saatu päivänvaloon, pumpataan siihen ilmaa ja kuulostellaan, pihiseekö sisäkumi pidättäen samalla omaa hengitystä. Vuotokohdan löydyttyä suoritetaan paikkaus paikkarasian ohjeiden mukaisesti. Jos vuoto on lähellä venttiiliä, ei tähystyksellä selvitä, vaan vanne on irrotettava.

Lopuksi sujutetaan löysä (ei tyhjä) sisäkumi renkaan suojaan, ja rengas asennetaan rengasraudoilla ilman ruuvimeisseliä paikalleen.

Kun rengas on saatu paikalleen, pyörä käännetään oikeinpäin, pumpataan renkaaseen ilmaa ja rukoillaan, että ilmoja pitelee edelleen hän.

Rakennuksilla

Annas kun kerron rakennushommista. Kirjoittajatoverini Timo rakentaa hulppeaa päärakennusta Orimattilassa.

Joulukuussa hän kutsui minut rakennukselle. Olin vähän epävarma, olivatko tiedossa talkoot vai harjakaiset. Ajoin jäisiä teitä navigaattorin ohjaamana. Navigaattori valitsi kaikkein liukkaimman reitin. Tönnössä huokaisin. Olin ajoissa kohteessa.

Perillä odottivat perustukset ja muutama runkotolppa. Ei siis harjakaisia eikä kaljakoria. Itse mestari heilui naulapyssyn kanssa pienellä nostolavalla. Tervehtimisten jälkeen alkoi työ.

– Voisitko hakea mittanauhan rakennuksen toiselta puolelta.
– Voin hakea. Jotain hyötyä minustakin, ajattelin.

Seuraavaksi ohjelmassa oli kahvitauko, joka venyi kaksituntiseksi. Puhuimme ihmisen perustamisesta, rakentamisesta ja huoltamisesta. Totesimme olevamme peruskorjauksen tarpeessa. Toisaalta se tulisi kalliiksi. Riittäisikö sittenkin pintaremontti? Voitaisiinko rakennusvirheet peittää maalilla ja uretaanilla? Siitä keskustelemme seuraavien talkoiden yhteydessä.

Vielä tulee sekin aika, kun anturat eivät kanna vaan painuvat syvälle. Sitten meidät pakkohuutokaupataan jollekin taholle. Ja ihan lopuksi ikkunat naulataan umpeen.

Jossain vaiheessa Timo alkoi käydä kärsimättömäksi. Runko pitäisi saada valmiiksi ennen kattotuolien asennusta. Aikataulu paukkui enemmän kuin pakkanen. Ymmärsin yskän. Näkemisiin.

Paluureitin valitsin omasta päästäni, joka toimii hitaasti, mutta varmasti.

Kuppiiset

Törmäsin Kivimaan ABC:lla tuttuun, Juha Kupiaiseen, joka oli perheensä kanssa liikkeellä. Onkohan sukua Unto Kupiaiselle? Molemmat kirjoittivat. Toinen vieläkin elävien kirjoissa kirjoittaa, kohta omassa talossaan naputtaa nauloja ja kyniä. Toivottavasti on hyvä talo ettei tule kynityksi rautakauppiaiden taholta. Joka tapauksessa moni taho käy tutuksi, kun asettuu taloksi.

Seitsonen

Seitsosen repussa luki kansakoulussa Karry Setshow.
Seitsosen pyörässä oli pahvinen kallistusmittari.
Seitsonen kertoi keskikoulussa vitsejä.
Seitsonen oli keskikoulussa Getso.
Seitsonen ei kertonut lukiossa vitsejä.
Seitsonen oli Wakaa opiskelija.
Seitsonen luki iltaisin Kalevalaa.
Seitsonen asui toimistossa.
Seitsonen asui balettikoulun naapurissa yksiössä.
Seitsonen oli Makarios.
Seitsonen opiskeli kreikan kieltä.
Seitsonen vihittiin Tervasavun pirtissä.
Seitsonen ei ollut mikään marjannoukkija.
Seitsonen sai mehumaijan lahjaksi.
Seitsonen teki kaksi tenavaa.
Seitsonen ei rakentanut taloa Kalliolaan Kukkilaan vaan osti sen valmiina.
Seitsonen on hidas.
Seitsonen vastaa seuraavalla kahvitunnilla.
Seitsonen asuu osa-aikaisesti Vaahtolassa.
Seitsonen on horoskoopissa kaksonen – joskus seitsonen.
Seitsonen kirjoitti tämän – ja paljon muutakin.

Unikuva

Olet saavuttamaton, pelkkä unikuva. Sinussa yhdistyvät kaikki hyvät asiat. Olet sinut itsesi ja ruumiisi kanssa.

Näin kerran sinun tulevan Marttakerhosta syli täynnä runsaita sämpylöitä. Sämpylät höyrysivät ja tuoksuivat hyvältä.

Minusta tuntuu että olit luovuttanut itsestäsi jotain niihin sämpylöihin. Ne olivat niin sinun näköisiä, avoimia ja paljaita. Minun olisi tehnyt mieli maistaa niitä sämpylöitä, mutta kaverit odottivat Baari 36:ssa.

Me puhuimme Baari 36:ssa taiteista ja sotkuista – mikä on taidetta ja mikä on sotkua. Minun oli vaikeata keskittyä keskusteluun, koska sinä pyörit mielessäni.

Ehkä seuraava kohtaaminen onnistuu paremmin. Varaan vapaata Marttakerhon aikaan. Olen ajoissa. Odotan sinua vaikka aamuun. Odotan ja luen kirjoja, kuten Alastalon salissa tai Rautatie.

Napaliitto

Olen vaihtanut polkupyörää kuin entinen mies hevosta. Viimeksi vaihdoin napavaihteisen pyörän avovaihteiseen malliin. Vaikka olin sinut napavaihteisen pyörän kanssa, alkoi se painaa kuin vanha synti.

Nyt minulla on avovaihteinen polkupyörä, joka on herkkä ajaa, mutta se on myös herkkä likaantumaan. Ketjua ja rattaita joutuu puhdistamaan usein – varsinkin kostealla kelillä soratie saa voimansiirron rutisemaan. Sora ei pysy rattaissa, mutta hiekka tarttuu joka paikkaan, ja rapa roiskuu selkään. Mies pyörineen muurautuu erilaisiin kiviaineksiin – savesta soraan. Ja tietysti kiviä on jo kengissä. Menikö hankinta syteen, silttiin vai saveen, jää nähtäväksi.

Napavaihteisen vaihteisto on suojassa pahalta maantieltä. Napavaihteiston äly on ns. napanuora. Jos napanuora katkeaa napavaihteistossa, peli on menetetty, ja osat lentelevät pitkin maailman tuulisia teitä.

Voiko avovaihteistoa ja napavaihteistoa verrata avoliittoon ja avioliittoon? Voisiko avioliitto ollakin nimeltään napaliitto? Se onkin toisen jutun aihe.

Kekkos-fanin poika irrottelee

Veikko Vennamo oli tulossa kirkonkylän nuorisoseurantalolle puhumaan. Elettiin 1960-luvun loppua. Muuan kansakoululainen poika oli kiinnostunut politiikasta, vaikka hänen repussaan luki Karry Setshow.

Vennamo ja Kekkonen olivat riitaantuneet 1950-luvulla. Veikko Vennamo erosi Maalaisliitosta (entinen Kepu) ja perusti uuden puolueen SPP:n. Puolue muuttui myöhemmin Suomen Maaseudun Puolueeksi. Lyhenne SMP vääntyi myös Vennamon perhettä kuvaavaan muotoon: Sirkka, minä ja Pekka. Vaikka Karryn isä oli Kekkos-fani, hän ei tuominnut Karryn kiinnostusta Veikko Vennamon vierailua kohtaan. Ehkä Kekkosen ansiosta kodissa ei myöskään kuultu ryssävihaa, vaikka isältä meni viisi vuotta sodassa Neuvostoliittoa vastaan.

Niinpä Karry starttasi Ainolla, joka oli hänen sukulaistädiltään peritty naistenpyörä. Pyörässä oli jousitus, sillä sen toinen runkoputki oli poikki polkimien kohdalta. Myöhemmin kun se toinenkin putki oli katkennut, naistenpyörän etuosasta tuli jarruttoman mäkiauton keula.

Kanttorinmäessä sai hyvät vauhdit. Joskus liiankin hyvät: ketjut irtosivat ja juuttuivat vauhdissa pinnoihin. Siitä syntyi hallitsematon tilanne: takapyörä lukossa pyörä ajautui ojaan ja Karryn poski meni ruvelle.

Kanttorinmäen kohdalla asui kanttori Urkunen, joka piti kirjakauppaa päätyönsä ohella. Joskus Karrykin asioi kaupassa, jonka hyllyillä oli kirjoja ja konttoritarvikkeita. Mutta kanttori jäi etäiseksi. Sen sijaan Ulla Orvokki Urkunen seurusteli naapureidensa kanssa. Hän kävi kylässä, ja hänen luonaan juotiin kahvia koristeellisista kupeista. Kanttorila oli herraskainen ja suuri rakennus. Sen sisällä hiippailtiin kunnioittaen hiljaisuutta, jota kanttori vaati työskennellessään. En tiedä pelkäsikö Urkunen Jumalaa, mutta kerran hän oli säikähtänyt partaa ajaessaan, kun hirvi katseli ikkunasta sisään.

Mäen jälkeen tuli suora, jonka varressa oli Volasen maitolaituri. Suoran päässä häämötti vaalea kioski, jossa hän ajatteli ottaa vauhtia iltaa varten. Hän kurvasi Ainolla pihaan. Kioskilla ei ollut asiakkaita. Kioskissa oli myyjänä naapuritalon tytär. Hänen perheellään oli kanala, mutta tämä neiti ei ollut kanamainen vaan asiallinen nainen. Karry tilasi King Colaa ja meni kioskin ainoaan pöytään istumaan. King Cola oli hänen suosikkijuomansa. Usein hauskassa seurassa nauratti ja se vaahtosi melkein korvista ulos. Hän nautiskeli juomasta ja vilkuili samalla terassin harvan lattialaudoituksen raoista, näkyisikö siellä kolikoita, joita asiakkailta saattoi pudota.

Nuorisoseurantalon pihalla seisoskeli Vennamoa odottavia ihmisiä, pääasiassa miehiä, jotka halusivat nähdä, kun sankari saapuu paikalle. Veikko Vennamo tuli yllättäen vaatimattomalla Hillman Minx -merkkisellä autolla. Hänellä oli autonkuljettaja. Ehkä hän jätti isomman auton Kouvolaan ja teki näin paremman vaikutuksen köyhään kansaan, jonka puolustaja hän väitti olevansa.

Nuorisoseurantalo oli aivan täynnä, myös parvi, jossa Karry istui. Häneltä meni suurin osa Vennamon puheesta ohi, vaikka puheen äänenvoimakkuus oli riittävä. Mutta jotain yksittäisiä sanontoja jäi silti mieleen: talonpojan tappolinja, rötösherrat kuriin ja kyllä kansa tietää.

Kun Karry palasi nuorisoseurantalolta, hän ajatteli Volasen maitolaiturin kohdalla, ovatkohan Volasetkin talonpojan tappolinjalla. Hän poikkesi pihaan, mutta ei nähnyt mitään väkivallan merkkejä talossa tai puutarhassa. Ja ulkoeteiseen asti sisältä kuului matala kuorsaus.

Hattukouramies ja Virpi Urholla kylässä

Ajankäytön konsultilla Urholla on kello kädessä, kun hän vastaanottaa vieraita eteisessä. Hän laskee mielessään, että vieraat voisivat oleilla kaksi tuntia, josta viisi minuuttia pitää varata päällysvaatteiden riisumiseen ja pukemiseen. Urholla riittää vielä illaksi tekemistä: Hän on menossa aamulla Marttalaan puhumaan ajankäytön merkityksestä. Sitä varten hänen täytyy valmistella puhe. Virpi ja Hattukouramies ovat vähän ihmeissään, miksi heidät kutsuttiin kylään, jos Urholla on niin kiire.

Hattukouramies auttaa Virpiltä takin päältä ja laittaa sen naulakkoon. Urho ohjaa heidät peremmälle:

– Käykää sisälmyksiin. Juotteko kahvia?

– Kyllä kiitos, Virpi vastaa ja Hattukouramies nyökkää.

Hattukouramies ja Virpi katselevat ympärilleen. Olohuoneessa heidän huomionsa kiinnittyy vinoon kirjahyllyyn, jonka toisessa päässä kirjat melkein koskettavat lattiaa ja toisessa päässä ne tavoittelevat kattoa. Alapäässä kärvistelee Veikko Huovisen Kasinomies Tom ja yläpäässä leveilee ajankäytön perusteos Aika on rahaakin.

Urho on ladannut keittimen valmiiksi, jotta kahvin keittämiseen ei menisi vierailuaikaa, mikä taas pidentäisi kokonaisaikaa. Ajankäyttö on ammattimiehen työtä.

– Kauanko teiltä meni aikaa pihasta pihaan? Urho kysyy.

– Ehkä 15 minuuttia tai 20 minuuttia, Hattukouramies sanoi.

– Minä ajan Vaahtolan keskustaan pihastani 14 minuutissa, jos tie on auki – ei hidastelijoita eikä ihmettelijöitä. Hitaat kuljettajat ovat raivostuttavia. He jarruttavat muutenkin yhteiskunnan kehittymistä, Urho sanoi.

– Jonossa ajaminen, jonottaminen yleensäkin on pahinta mitä tiedän. Kassajonossa pyrin ohittamaan muut puhumalla ajankäytön merkityksestä. Eihän tavallisilla ihmisillä yleensä ole sellaisia paineita kuin minulla. Minun täytyy jo työni puolesta näyttää esimerkkiä tehokkaasta toiminnasta, Urho jatkoi.

Urho kääntää fläppitaulun vieraita kohti. Hän on piirtänyt sinne kuvaajan, joka kertoo, miten ajankäyttöä tehostamalla saataisiin yhteiskunnassa parempia tuloksia aikaiseksi. Hattukouramies tuntee huonoa omaatuntoa hitaasta elämäntyylistään. Häntä kaduttaa tämä vierailu. Emmehän me ajatelleet tulla mihinkään koulutukseen. Pitäisiköhän poistua kahvin jälkeen? Virpi aistii, että Hattukouramies on vaivaantunut. Virpi tarttuu hänen käteensä.

Kahvipöytä on katettu Vaahtolan valinnan tuotteilla: pullia ja keksejä. Raakapakasteita, jotka on paistettu uunissa. Piinallista istumista, ajattelee Hattukouramies ja ahtaa pullaa suuhunsa.

– 15 minuuttia ja valmiit pullat. Aika on pullaa tai rahaa, Urho koittaa keksiä juttua pullista, kun näkee niiden kelpaavan.

– Minulla ei ole aikaa leipomiseen. Valmiiksi leivotut pullat ja paistaminen uunissa ovat minun juttuni. Nopeasti tuoreita pullia, jotka ovat kuin itse tehtyjä. Aikaa säästyy yhteiskunnalle.

Urho ilmoittaa väliaikoja, paljonko vierailuaikaa on kulunut ja paljonko sitä on jäljellä. Lopulta hän ojentaa puukantisen vieraskirjan. Vieraskirjassa esiintyvistä vierailijoista löytyy tarkat vierailuajat. Tekstiä on aika niukasti, nimet ja lyhyet kiitokset.

Kaksi ääntä

Leskeksi jäänyt äitini oli Keskustapuolueen ehdokkaana 80-luvulla kuntavaaleissa. Hän sai kaksi ääntä. Siihen aikaan äänestystulos julkaistiin äänestyspaikoittain. Tilastot näyttivät, että toinen ääni oli postiääni, ja toinen ääni oli annettu kirkonkylältä. Postiäänen annoin minä, mutta äänestikö hän itse itseään tai Kepua ollenkaan, vai kääntyikö hän kannoillaan kopissa vasemmalle tai oikealle? Jos hän ei äänestänyt itseään, äänestikö hänen siskonsa häntä? Entä Osuuskauppaväki, äänestikö Osuuskauppaihminen toista Osuuskauppaihmistä? Entä Martat, äänestikö Martta Marttaa?

Tätä olen pohtinut aina silloin tällöin. En tullut kysyneeksi asiaa äidiltä. Asia jäi vaalisalaisuudeksi.

Lusikka

Mistä voisin kirjoittaa? Joku sanoi, että kirjoita vaikka lusikasta. Eihän lusikasta voi mitään kirjoittaa. Ei lusikasta voida vaatia kirjoittamaan, jos on lusikalla annettu.

Lusikassa ei ole liikkuvia osia, joten se tarvitsee vähän huoltoa. Mutta taivuttaa ja väännellä sitä voi – ainakin työkaluilla. Lusikka ei väänny silittämällä. Uri Geller osoittautui huijariksi, kun totuus iski lusikkansa taikurin soppaan.

Lusikoita on erikokoisia teelusikasta isoon kastikelusikkaan. Lusikalla voi syödä puuroa ja velliä (jos haluaa vatsaansa helliä), keittoa, soppaa, muhennosta, muroja ja oikeastaan mitä vain, mikä pysyy lusikassa. Ruoanlaittajalle lusikka on myös mitta. Armeijan lusikkahaarukka on kätevä käyttää: kun lusikoi keittoa, haarukalla voi välillä sipaista pulisonkeja. Kekseliäs Spede kiinnitti lusikan saranalla lautasen reunaan.

Metallimiehet syövät tauollaan teräslusikoilla. Kertakäyttäjän lusikka on muovia. Kinkereillä lusikoidaan kahvia hopealla. Sahansoittajat luottavat puulusikkaan. Kenkälusikkaa tarvitaan varsinkin, jos kenkä puristaa tai selkä ei taivu.

Kuinkahan moni on ottanut kummilusikan arkikäyttöön? Entä palkintolusikat, lojuvatko ne käyttämättöminä vitriinissä, vai laitetaanko ne kahvipöytään, kun Kekkonen tulee? Monikohan on polttanut talonsa laitettuaan puulusikan tiskikoneeseen?

Lusikka muistuttaa kirjoittajaa, ettei hän elä pelkästä leivästä. Soppaakin on syötävä. Nälkäisenä syntyy vihaista tekstiä. Kylläisenä lusikka-asennossa kypsyy lempeää tekstiä. Mutta jos ei saa nukutuksi, univelka kostautuu, ja lusikat voivat mennä riitaisasti jakoon, jolloin lusikoita halkaistaan hiuksilla.

Taidan olla jo leipiintynyt kirjoittamaan lusikasta, joten siirryn lusikkaleivän ja hyvän kirjan pariin. Siis ei lusikasta voida vaatia kirjoittamaan, jos on kauhalla kovisteltu.

Haarukka

Mistä voisin kirjoittaa? Joku sanoi, että kirjoita vaikka haarukasta. Eihän haarukasta voi mitään kirjoittaa. Ei haarukasta voida vaatia kirjoittamaan, jos on lusikalla annettu.

Nälkä tulee haarukasta kirjoittaessa. Haarukassa ei ole liikkuvia osia, mutta jos sitä liikuttaa, se liikkuu. Mutta ketä se liikuttaa, mitä se piikeissään liikuttaa – kieltä, poskea tai vaikka maksaa.

Ajan pyörällä, jota ohjaan etuhaarukalla kohti kahvila Atrainta. Ehdin kuin ehdinkin syömään sopivassa aikahaarukassa. Lukitsen pyörän takahaarukasta telineeseen. Telineessä nököttää yksinäinen pieni etupyörä paksulla vaijerilla lukittuna. Joku on vienyt polkupyörän sen ympäriltä ja kasailee siitä uutta kulkupeliä. Lapsirukka on onneton.

Atraimessa on täysi tohina päällä. Pöydät ovat täynnä väkeä. Tiskillä, josta ruoka tilataan, on hieman jonoa. Pari keltapaitaa juttelee kaivon paikasta.
– Kyllä ne suunnittelijat ovat tyhmiä.
– No miksi?
– Vesi ei virtaa ylöspäin!

Tilaan maksalaatikkoa, joka on tarjouksessa, koska erä oli tippunut trukin haarukasta pihalle. Atraimessa ei kauaa mietitty, ostetaanko erä sisään. Kyllä se asiakkaiden sisällä pysyy. Hirviporukka tulossa. He ovat varanneet ison pöydän ikkunan vierestä. He eivät nirsoile.

Talkooporukka jättää neljän hengen pöydän. Otan siitä paikan. Haarukoin maksalaatikkoa ja katselen välillä miehen niskaa, joka ei ole limassa. Hänellä taitaa olla siisti sisätyö. Maksalaatikko häneenkin uppoaa – toimistorottaan. Sinisen takin selässä lukee Rukka. Mies käveli vaivalloisesti pöytään. Olisikohan kierukkavamma polvessa.

Mies kääntyy yllättäen minuun päin.
– Juoksetko?
– Kyllä tai siis hölkkään.
– Olet pitkäkoipinen, tuulta nopeampi vinttimies!
– No ei voi sanoa. Olen hidasliikkeinen ja harkitsen jokaista askelta tässä elämässä.

Olen valmis ennätysajassa. Maksalaatikko maksoi vaivan. Mies katsoo, mitä ihmettelen haarukka ja veitsi kädessä.
– Älä haaveile, asettele HaaVeiLu. Haarukka-veitsi-lusikka – raitsikka odottaa.
– Pyörä odottaa, korjaan.

Kun pääsen kotiin, laitan elokuvan, Haarautuvan rakkauden talo, pyörimään. Siis ei haarukasta voida vaatia kirjoittamaan, jos on haravalla kammattu.

Sodan käyneestä isästä kevyesti

Isäni kuunteli mielellään musiikkia, myös klassista. Hänellä oli omien sanojensa mukaan absoluuttinen korva, joten hän huomasi virheet. Ihmettelin usein, miten hän saattoi kommentoida ennen kuulematonta, uutta musiikkia. Rockia hän ei suuremmin rakastanut. Hän epäili Rock-laulajien huutavan nälkäänsä. Mutta Vieno Kekkonen oli hyvä laulaja jo sukunimen perusteella.

Isäni lähti silloin tällöin Anglialla ostoksille. Viinakaupan hän kiersi kaukaa, mutta palasi kotiin lippa heiluen.

Isäni oli agrologi, joka kehotti käsittelemään perunaa, niin ettei sen pinta vahingoitu. Omena putosi puusta kauas, mutta olen silti agrologin poika, lähes viljelijä siis itsekin.

Siskoni oli hakenut Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan. Lähdimme isän kanssa siskoa kuskaamaan pääsykokeisiin. Anglia oli kuuma auto istua: muoviset penkit ja helle olivat huono yhdistelmä. Sillä aikaa kun sisko hikoili pääsykokeissa, me tutustuimme nähtävyyksiin ja tietysti mäkihyppy paikkaan. Isäni muisteli reissua usein jälkikäteen ja tarttui minua leikkimielisesti niskasta kiinni painiotteella.

Isäni rentoutui lomalla. Hän ei katsonut Kahilan[1] uutisia, mutta kuunteli Höyryä[2] sitäkin enemmän.

Isäni oli innokas penkkiurheilija. Jos Suomi tai suomalainen urheilija hävisi, olohuoneesta kuului “läskiks män”. Jos taas sähköt menivät poikki kesken matsin, “turkasta” pyydettiin apuun.

Isäni kuoli liikenneonnettomuudessa 1970-luvulla. Siihen aikaan TV:ssä pyöri Ahti-silli mainos, jossa ihmeteltiin aikaa ennen Ahti-silliä: “mitä, ei ollut Ahtia!”

Kertauskurssi: haluatko Seitsoseksi, aiheena Ahti Seitsonen

Miten Ahti suhtautui kovaääniseen rock-yhtyeeseen?

  1. a) Volyymit kaakkoon.
  2. b) Lisää meteliä.
  3. c) Painukaa pellolle.
  4. d) Antakaa leipää.

Millä sanoilla (agrologi) Ahti neuvoi käsittelemään perunaa?

  1. a) Peruna on kananmuna.
  2. b) Peruna on kivi.
  3. c) Peruna on timantti.
  4. d) Peruna on omena.

Kun Ahti lähti Kouvolaan ostoksille, mikä oli tyypillinen ostos?

  1. a) Henkselit.
  2. b) Pölykapselit.
  3. c) Kori olutta.
  4. d) Lippalakki.

Miten Ahti muisteli Jyväskylässä ja varsinkin Laajavuorella käyntiä mukana olleelle Karille?

  1. a) Hyvä reissu, vai mitä? Millos myö lähetää uuvestaa?
  2. b) Anglia keitti koko matkan.
  3. c) Jyväskylä on hieno kylä.
  4. d) Minkä nimellissii miehii? Onks näkynt Laajavuore rinteil? Otetaaks niskaote? Häh?

Miten Ahti rentoutui kesälomalla?

  1. a) Tanssi balettia.
  2. b) Joi olutta.
  3. c) Pelasi pasianssia.
  4. d) Ei katsonut TV-uutisia joka ilta.

Mitä Ahti sanoi, jos Suomi hävisi urheilussa?

  1. a) Ketuiks meni.
  2. b) Otti ohraleivän.
  3. c) Otti ja hävisi.
  4. d) Läskiks män.

Mikä oli Ahtin kirosana?

  1. a) Kärpänen.
  2. b) Härkänen.
  3. c) Herhiläinen.
  4. d) Turkanen.

[1] Heikki Kahila, uutisankkuri
[2] Raimo “Höyry” Häyrinen, urheiluselostaja

Baaripaarmat, Baari Vesku 36

– Pahinta ovat sotkijat.
– Yhteiskunta on kehittynyt: nykyisin sotkijat pistetään siivoamaan jälkensä.
– Onko graffiti sotkua vai taidetta?
Aikuinen nainen mä oon
– Mihin taide loppuu, siitä sotku alkaa. Mihin sotku loppuu, siitä taide alkaa.
– Älä sotke sotkua taiteeseen. Pidä ne erillään.
– Aamulla pitäsh lähtee pilkille.
Tahtoisin jatkaa, hyvin alkanutta matkaa
– Mutta eikö kaikki liity kaikkeen? Vaikka me, jotka olemme tässä pöydässä. Me liitymme baariin, baari liittyy kaupunkiin, kaupunki liittyy Suomeen ja Suomi meni liittymään EU:hun.
– Mutta lausutaanko Kajaani kahdella vai kolmella j:llä?
– Älä sie sotke Kajjaania taiteisiin!
– No onhan siellä se runoviikko ja Reimaluoto.
– Aamulla pitäsh lähtee pilkille. Henttonen lähtee ja.
– Runo ei sano miulle mittää, mutta Joensuu on kaunis, vaikka kallis kaupunki.
– Älä sotke Joensuuta taiteisiin. Siellä asuu kunnon ihmisiä, kuten isä.
– Älä sie sotke issääs tähä.
Sua tarvitsen sydänystäväksi aikuisen naisen
– Onko alikulkukäytävän graffiti taidetta?
– Alikulkukäytävä ilmankin graffitia on taidetta, kunhan se nostetaan jalustalle galleriaan. Marcel Duchamp kantoi pisuaarin galleriaan ja antoi sille nimeksi Suihkulähde.
– Aamulla pitäsh lähtee pilkille. Henttonen hakee.
Aikuinen nainen tuntee arvon rakkauden
– Onko muuten Koivuniemi taidetta vai viihdettä?
– Älä sie sotke Koivuniemeä taiteisiin. Paula on tolkun ihmine.
– Tässä baarissa kaikki ovat hyvin aikuisia, tolkun ihmisiä. Vai mitä ajattelet, Kekkosen näköinen, hiljainen mies?
– Ei ole keski-ikäistä miestä nenä- ja korvakarvoihin katsominen.

Kekkosen näköinen mies poistuu baarista ja törmää betoniporsaaseen, mikä on näyttämötaidetta. Jos betoniporsas viedään galleriaan, siitä tulee readymade. Jos taas betoniporsas vahingoittui, hän syyllistyi eläinrääkkäykseen.

Odotus palkitaan

Vaahtolan pubissa on odottava tunnelma. Pubi on lähes täysi. Kaikki merkittävät henkilöt ovat paikalla, ja Mikolla on täysi työ palvella asiakkaita. Olutta ja Vaanleipää menee kuin siimaa Vaahtolanjokeen.

Antero, Hattukouramies, Hiiva ja Einari Kammari muistelevat vuoden takaisia tapahtumia: Jossain vaiheessa Mikko poistui kellariin. Oliko se vartin yli kahdeksan? Ei kyllä se oli jo kahdeksalta.

Virpi hallitsee Hoitomaailman pöytää naislääkärin kanssa. Verenpainemittari on täydessä valmiudessa. Joku käy mittauttamassa paineensa huolestuneena, mutta poistuu huojentuneena tiskille ja tilaa toisen tuopin.

Pentti, joka edustaa Vaahtolan liike-elämän keskusta, hieroo ihmisten niskoja, mutta seisoo usein Vaahtolan valinnan kassan vieressä ja saa tämän nauramaan äänekkäästi.

Henkimaailman pöydässä rukoillaan Yläkertaa, jotta tänäkin vuonna voitaisiin todistaa ihmettä. Henkimaailman edustaja ottaa Vaanleivät Mikolta, kiittää Yläkertaa ja jakaa leivät pöytiin asettuneille.

Vaahtolan Martat istuvat ikkunapöydässä. He esittelevät valokuvia Pyhän istuimen päällystämistyöstä. Martan huomio kiinnittyy seinäpaneeleihin.

– Tälle sisustukselle pitäisi tehdä jotakin, Martta sanoo päättäväisesti.

– On yritetty. On tarjottu apuakin, mutta kantaporukat vastustavat kaikkea uudistusta eikä Mikko halua riskeerata varmoja asiakkaita, sanoo Martta.

– Jos tekisimme kuitenkin sisustussuunnitelman ja esittelisimme sen porukalla Mikolle. Voisimme leipoa jotain. Mikko on heikkona voipulliin, sanoo Martta.

Kirstin pöydässä istuu muutama LoJon työntekijä ja Kiljukaula, joka on tullut vaihteeksi Vaahtolaan käymään. Kirsti ja Kiljukaula vaihtavat kuulumisia ja katsovat välillä Virpin tai Hattukouramiehen suuntaan, virnuilevat ja nauravat äänekkäästi. Virpi ja Hattukouramies tuntevat itsensä vaivautuneeksi, mutta yrittävät olla välittämättä näistä ilkeistä ihmisistä.

Vaahtolan Lyytin toimittaja Torni Migren ottaa kuvia pitkällä putkella ja korjailee välillä paneeliseinällä roikkuvia mainoksia, joissa lukee: Tilaa Lyyti, niin johan alkaa Lyyti kirjoittamaan!

Kello on jo melkein kahdeksan, kun Mikko poistuu tiskiltä. Kaikki seuraavat häntä katseellaan, meneekö hän kellariin. Hän menee kellariin! Jännitys tiivistyy. Sekunnit tuntuvat pitkiltä, mutta pian odotus palkitaan. Mikko tulee kantaen joulukuusta, jota koristavat oksilla roikkuvat pahviset tuopit. Ihmiset nousevat seisomaan ja taputtavat käsiään. Jotkut tömistelevät jalkojaan. Suosion huumassa Mikko kiertelee kuusi kädessä pöytien ympärillä, mikä villitsee ihmisiä vislaamaan ja huutamaan kannustushuutoja.

Ulko-ovi avautuu. Tuleekohan joulupukki? Ei, se on Urho, ajankäyttöön erikoistunut konsultti, joka saapuu lähes ajoissa paikalle.

Orkesteri Oivan puntti aloittaa soiton kappaleella ”Vaahtolan yössä kerran jos toisenkin”.

Vaahtolaan on tullut joulu.

Koulukeskustelu

​Työelämässä on lasten vanhempia, jotka eivät osaa käyttäytyä. He rääkyvät, jos eivät saa haluamaansa. Halveksuvat toisia työntekijöitä ja haukkuvat heitä selän takana pönkittääkseen omaa asemaansa. He eivät kunnioita toisten työrauhaa. He irvistelevät muiden (jotka eivät kuulu heidän hoviinsa) puhuessa.

Marttojen marraskuu

– Mitä helvettiä! Hiiva katsoi ikkunaan.

Marttojen Kleinbussi, jonka kyljessä hohtivat kirjaimet ”MM”, kaarsi Vaahtolan pubin pihaan. Pubin ovi aukesi, ja Vaahtolan Martat pursuivat sisään kuin kermavaahto pursottimesta ja levittäytyivät pubiin kuka minnekin.

Martat alkoivat tekemään havaintoja. Yhdellä Martalla oli lehtiö kädessään. Kanta-asiakkaat olivat ihmeissään, mitä pubissa oikein tapahtui.

Myös Mikko oli hämmentynyt. Toisaalta hyvä että oli asiakkaita.

– Mitä ihmettä te Martat tutkitte ja kenen luvalla? Mikko kysyi.

Martat olivat niin keskittyneitä tarkkailemaan paikkoja, etteivät he noteeranneet lainkaan Mikkoa.

– Valoa tänne on saatava, sanoi Martta. – Täällä loistaa vain oluthana. Ikkunoista näkee tuskin läpi. Ne on pestävä. Verhot on uusittava. Kirjaa ylös kaikki parannusehdotukset, Martta.

– Tuuletin surisee ja ovet narisevat, ne on uusittava, ehdotti Martta.

– Tummuneet mäntypaneelit on poistettava ja seinät tapetoitava, sanoi Martta, joka silitti paneelia.

– Epätasainen lattia on hiottava tai vaihdettava parkettiin, sanoi Martta, joka konttasi lattialla.

– WC:n ovessa kahvan ympärillä on musta puoliympyrä, ovi on maalattava tai uusittava, huikkasi Martta pubin perältä.

– Tumman ruskeat tuolit ja pöydät on uusittava vaaleampiin, sanoi Martta, joka istui pöydän ääressä lähellä ikkunaa.

– Irtonaulakko on korvattava kiinteällä, sanoi Martta joka piteli naulakkoa kuin tankotanssija.

– WC:n sisältä löytyi Olennaisia, huusi Martta WC:n oven raosta.

– Se on avainlöytö, huusivat Martat yhteen ääneen.

– Wc:ssä on kuuluisa pisuaari. Marcel Duchampin pisuaari vuodelta 1917. Miten se on tänne ilmestynyt Mikko?

– Vaahtolan putki kävi sen asentamassa.

Hiiva ei malttanut enää pitää suutaan kiinni.

– Pysykää Marttalassa. Sisustakaa sitä mielin määrin, mutta älkää tulko tänne neuvomaan ja sormella osoittelemaan, miten täällä pitäisi olla ja elää. Antakaa vanhojen paneelien olla, ette saa repiä niitä irti.

– Kyllä tämä tila vaatii uudistamista. Tämähän on Vaahtolan käyntikortti, Martta korotti ääntään. – Kaiken lisäksi miehet leikkivät täällä Olennaisten kanssa eivätkä hoida aviollisia velvollisuuksiaan. Toisaalta Olennainen esineellistää naista. Te näette naisessa vain yhden astian.

– Mutta millä oikeudella te tulette tänne kunniallisten ihmisten joukkoon häiriköimään ilmoittamatta ja kysymättä lupaa? kysyi Hiiva.

– Sinun kunniastasi ei ole tietoakaan, etkä sinäkään aina ole lupaa kysynyt touhuisisi. Mutta nyt on Marttojen marraskuu ja meillä on asiaa, vastasi Martta.

Tilanne uhkasi riistäytyä käsistä. Mikko arveli, ettei hän kykene sovittelemaan asiaa, vaan soitti Veikkolan poliisin paikalle.

Poliisi sattui olemaan lähettyvillä, ja pian sameissa ikkunoissa näkyi sinistä välkettä.

Poliisin saavuttua Martat seisoivat puoliympyrässä tiskin luona. Poliisi jututti ensin Mikkoa, joka seisoi tiskin takana.

– Mikä on sinun näkemyksesi tapahtumista? kysyi poliisi.

– Martat vain ilmestyivät pubiin ja alkoivat tutkia paikkoja. Yksi Martta kirjasi ylös muiden huomioita, Mikko selitti.

– Onko teillä jokin sopimus tai lupa tulla tänne tutkimaan? poliisi kysyi Martoilta.

– Nyt on Marttojen marraskuu, sanoivat Martat yhteen ääneen.

– Jaaha. Teemme tästä raportin. Nouskaahan kaikki poliisiautoon.

Martat menivät ulos pubista poliisin saattelemana ja istuutuivat poliisiauton takaosaan kalteri-ikkunoiden suojaan. Tila oli karu, penkit molemmilla seinustoilla.

– Tämä tila pitää uudistaa, sanoi Martta. – Kirjaapa jepari ylös sinne raporttiin: seinät on maalattava, keinonahkaiset penkit korvattava kangaspäällysteisillä.

Poliisi uhkaili Marttoja Vaahtolan käräjäoikeudella.

– Pubirauhan rikkominen, esivallan nimitteleminen ja vastustaminen voivat tuoda teille kolme kuukautta ehdollista. Muuten mitä kirjaimet ”MM” tarkoittavat autonne kyljessä? Pilkataanko siinäkin poliisia?

– Ne tarkoittavat useita asioita: ”Martta myös”, ”Martta på Martta” tai ”Marttojen marraskuu”. Mutta poliisia emme pilkkaa, vakuutti Martta.

Poliisiauton ikkunaan koputettiin. Hattukouramies, jonka Mikko oli lähettänyt edusmiehekseen, avasi takaoven ja alkoi tekemään sovintoa.

– Kertokaa etukäteen tempauksistanne. Tämäkin Marttojen marraskuu -tempaus tuli täytenä yllätyksenä. Sovitaan tämä tällä kertaa meidän kesken. Ei viedä asiaa pidemmälle.

Kirsti oli sauvakävelemässä pubin luona. Hän otti nopeasti tilanteen hallintaan, tempaisi Hattukouramiehen syrjään ja alkoi sohia kävelysauvoillaan.

– Poliisi on ihan rappiolla. Ei saa yhtä akkalaumaa kuriin. Älkää tehkö mitään sovintoa. Viekää kamarille vaan koko sakki!

Kirstin edessä poliisikin oli voimaton. Mutta Martat nauttivat tästä kyydityksestä.

– On hyvä päästä seuraamaan poliisin toimintaa aitiopaikalta ja sisustamaan karuja sellejä ja muita tiloja, kehui Martta.

Veikkolan poliisiasemalla oltiin täydessä valmiudessa, kun poliisiauto kaarsi pihaan. Martat ohjattiin odotustilaan.

– Tämä odotustila vaatii uudistamista. Rikollinenkin on ihminen, joka katuu paremmin kauniissa ympäristössä, esitti Martta.

Uudistaminen keskeytyi käytävässä kaikuvaan ilmoitukseen:

”Huomio huomio kaikki autot, Marttala palaa!”

– Kamalaa, me haluamme mukaan, Martat huusivat järkyttyneinä.

– Te pysytte täällä – putkassa. Teidät kuulustellaan ja kyyditään takaisin Vaahtolaan.

– Apua! Marttala on meidän talo! Me puolustamme sitä kaikin keinoin!

– Veikkolan palolaitos on jo matkalla sinne.

– Aina pahempaa! He tärvelevät paikat sammutusvesillään.

<<<>>> 

Hissi

Mikko tarkistaa opiston pihalla, että repussa on kaikki tavarat. Samalla Jaana ohittaa hänet laulellen ja minimekko liehuen.
Heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat, lähdetään lennolle.

Jaana ja Mikko menevät samaan hissiin
– Neljäs kerros sinullakin, Jaana avautuu.
– Oletko sinäkin menossa esiintymistaidon kurssille, Jaana utelee Mikolta.
– Näytät jännittyneeltä, Jaana jatkaa.
– Kyllä olen tai siis en ole. Ehkä vähän jännitän, onkohan minulla kaikki tavarat mukana? Mikko avaa repun jo kolmannen kerran.
– Ota rauhallisesti, ihmiset ovat etupäässä mukavia. Minä en pelkää ihmisiä. Päinvastoin minä tykkään olla esillä. Jo kouluaikoina suorastaan tyrkyttäydyin lavalle.

Valot sammuvat ja hissi juuttuu paikalleen.
– Apua, mitä täällä tapahtuu. Minä pelkään pimeää! Jaana melkein kirkuu.
– Ota rauhallisesti, sähköt menivät poikki, mutta asia korjaantuu varmaan muutamassa minuutissa. Minä en pelkää pimeää, Mikko sanoo.
– Aah, ota minusta kiinni, Jaana rukoilee.
– Yritän löytää sinut, ai tässä on joku nappi, Mikko tarraa Jaanan rintaan.
– Aah, paina kovempaa sitä nappia, aah.
– Ahaa siinähän sinä oletkin.
– Halaa minua, ota minut syliin.
– Jospa minä vähän halaan. Laulanko jotain?
– Älä laula, ollaan vaan.
– Sinähän täriset, koita hengittää syvään.
– Sinä olet turvallinen mies. Ja olet varmaan turvallisesti naimisissa.
– Eronnut.
– Sepä hyvä tai siis ikävää. Kamalaa, kun kaikki eroavat. Sinkkuna ei voi erota itsestään. Paitsi kuoltua sielu ottaa loparit.
– Sielu painaa 21 g.
– Oletpa sinä viisas, tiedät kaikkea. Jos me täältä selvitään, niin. Jaanan puhe keskeytyy.
Valot syttyvät ja hissi jatkaa matkaa.

Urho on aina ajoissa myöhässä

Urho ajoi kovaa vauhtia kohti Vaahtolan keskustaa. Hän kuvitteli ehtivänsä hyvissä ajoin paikalle järjestelemään tekniikkaa kuntoon ajankäytön seminaaria varten. Hän olikin keskustassa nopeasti, mutta juuttui matalalla autollaan Marttalan liittymään.

Urho yritti hivuttaa ja huudattaa autoa eteen- ja taaksepäin. Aikaa kului monta minuuttia eikä auto hievahtanut paikaltaan. Hiiva sattui kävelemään paikalle ja näki, kuinka urheiluauton ratissa oli punakka mies. Urho avasi sivuikkunan.

– Hei voitko auttaa miestä mäessä?

– On nopea auto, mutta matala, sanoi Hiiva mittaillen samalla silmillään tapahtunutta. – Paljonko kulkee ja miten kiihtyy? Varmaan syö kuin hevonen?

Urho oli räjähtämäisillään, mutta hillitsi itsensä. Hän nousi autosta ulos ja hengitteli muutaman kerran syvään, kuten huippuseminaareissa oli opetettu.

– Minulla alkaa seminaari Marttalassa tai alkoi jo. Pitäisi saada auto pihaan.

– Voin yrittää tuupata, jos heijaat samalla autoa. Siis yrität liikuttaa molempiin suuntiin.

Auto irtosi liittymästä Hiivan avulla. Äänistä päätellen johonkin peltiin auton alla tuli pahoja naarmuja, joiden korjaamiseen saisi pitää monta seminaaria ajankäytöstä.

– Kiitos paljon avusta, Urho kiitteli helpottuneena. – Tarjoan joskus kaljat Vaahtolan pubissa, ajan kanssa. Menisitkö edeltä rauhoittelemaan Marttoja? Minä kasailen tavaroita esitystä varten ja tulen perässä.

Urho pyllisteli ja yritti kurkkia auton alle, mutta ei nähnyt mitään poikkeavaa.

Martat odottivat innolla ajankäytön seminaarin alkamista. He istuivat Marttalan salissa lehtiöt ja kynät kädessään. Eteisestä kuului lupaavia askeleita, ovi aukesi ja Hiiva astui sisään.

– Hyvää iltapäivää, Urho ei päässyt tulemaan, joten minä pidän teille seminaarin.

Martat katsoivat toisiaan ällistyneinä, alkoivat hermostua ja supattivat keskenään, mitä tämä oikein on.

– Aloitan esitykseni ajoneuvoista. Jos hankitte auton, varmistakaa että siinä on riittävä maavara. Tai tyytykää polkupyörään. Polkupyöriä on monenlaisia: miesten ja naisten pyöriä, kilpapyöriä, maastopyöriä. Polkupyörän tärkeimmät osat ovat: runko, ohjaustanko, pyörät, satula, tarakka. Mutta emme saa unohtaa valoja ja heijastimia.

Martta nousi seisomaan.

– Emme halua kuunnella mitään soopaa. Keitämme kyllä lounaaksi soppaa, jota ei sinulle riitä.

– Ymmärrän yskän mutta en nuhaa. Nenä vuotaa koko ajan. Urho taitaa jo kolistella eteisessä, sanoi Hiiva rauhoittaakseen Marttoja.

Hiiva ja Urho kohtasivat ovella.

– Älä puhu sitten mitään soopaa, neuvoi Hiiva ja poistui pihalle.

Urho aloitti esityksensä ja pyysi anteeksi myöhästymistään. Hän käytti 15 minuuttia aikaa selvittelyyn miksi myöhästyi Marttojen seminaarista. Hän vieritti myöhästymisen syyn osittain Marttojen niskaan.

– Teidän olisi hyvä tasoittaa Marttalan liittymä, jotta nopeatkin autot pääsevät pihaan. Nopeiden autojen kuljettajilla on usein kiire. He rientävät uupumatta rakentamaan tätä maata paremmaksi elää.

Täkänä takaisin vaikka lanka kerrallaan

Hattukouramies ja Virpi nauttivat aamiaista. Virpi oli viettänyt yön Hattukouramiehen kanssa. Ennen kuin he nousivat sängystä, he suukottelivat ja halailivat toisiaan pitkään. Mutta Jussille jäänyt täkänä varjosti Virpin onnea.

– Mitä mietit? Näytät poissaolevalta. Kadutko viime yötä?

– En kadu mitään, mutta minun on uskallettava mennä hakemaan se täkänä, jonka olen perinyt äidiltäni. Onkohan Jussi paikalla, Virpi pohti ääneen.

– Minä tulen mukaan, Hattukouramies lupasi.

– On parempi, että menen yksin. Jussi saattaisi pillastua entisestään, jos näkisi meidät yhdessä.

Virpi parkkeerasi polkupyöränsä Jussin talon kulmalle. Se jäi lukitsematta. Polkupyörä kaatui, kun hän oli soittamassa ovikelloa, mutta sitä Virpi ei tajunnut. Virpi oli ilmoittanut Jussille tulostaan.

– Tule sisään. Otin pullia pakkasesta, voidaan juoda kahvit. Eihän sinulla ole kiire mihinkään.

– Niin no, ei nyt kauhean. Virpiä ihmetytti Jussin maireus.

– Ota takki pois ja rentoudu. Jussi napsautti keittimen päälle ja laittoi pullat sulamaan.

– Minä tulin vain noutamaan sitä täkänää.

– Se roikkuu edelleen makuuhuoneen seinällä. Irrotellaan ja rullaillaan se kahvin jälkeen, Jussi ehdotti.

– Miltä se uusi asunto tuntuu. Jouduitko teettämään remonttia?

– Ihan hyvä se on. Mutta sain sen vain määräajaksi enkä voi tehdä siellä mitään muutoksia.

Kun Virpi otti pullaa tarjottimelta, Jussi asetti kätensä Virpin käden päälle. Virpi kiusaantui ja veti kätensä pois. Pulla puristui kasaan ja sen sokeri tahmaantui kämmeneen.

– Vai niin, ettei vanha suola enää janota, Jussi sanoi pettyneenä.

– Hattukouramieskö se on? Jussi kysyi uhmakkaasti.

– Onhan se vähän autellut minua muutossa ja muutenkin.

– Eli antanut taustatukea. Oletko sinä maannut sen kanssa?

Virpi katseli pullalautasta.

– Siis olet! Jussi tempaisi pullalautasen ja heitti pullat roskikseen.

– Ota se täkänä ja häivy, Jussi huusi.

Virpi nouti peloissaan täkänän ja rullasi sen takin kanssa myttyyn. Hän kiinnitti mytyn tavaratelineelle ja lähti polkemaan Vaahtolan keskustaa kohti.

Loisteputki

Virpi huomasi illalla, että wc:n valo ei toimi. Hän haparoi pimeässä peilikaapille. Hammasharja ja tahna löytyivät helposti, mutta hän pesi hampaat keittiön valossa.

Hattukouramies istui Vaahtolan pubissa Hiivan kanssa, kun puhelin soi.

– Virpi soittaa, Hattukouramies sanoi vaivautuneesti.

– Hei anteeksi, että vaivaan sinua illalla. Minun wc:ni on pimeä. Valaisin ei toimi, voisitko auttaa?

– Totta kai, olen kohta siellä.

– Täytyy takoa kun rauta ei ole vielä ruostunut, Hiiva virnuili. Mitäpä siellä valolla tekee, peitto vaan heilumaan! Liikenneturvakin kannusti: Hei peitto heilumaan vai oliko se heijastin. Täti Monikalla heilui peitto ja…

– Voisitko pitää vähän pienempää suuta. Taidat olla suubalttian maista kotoisin, Hattukouramies sanoi ja lähti pubista ulos.

– Taidat jäädä Koukkuun, kuten Kaikke. Mutta Kaikkeen tottuu, sanoi Koukku. Hiivan sanat eivät tavoittaneet enää Hattukouramiestä.

Virpin asunnossa Hattukouramies meni taskulampun kanssa wc:hen. Hän avasi valaisimen suojakuoren ja irrotti loisteputken. Hän näytti sitä Virpille.

Sitten Hattukouramies sammutti taskulampun ja alkoi hinkata loisteputkea.

– Mitä nyt tapahtuu? ihmetteli Virpi.

Loisteputki alkoi hohtaa himmeästi. Virpikin innostui.

– Saanko minäkin kokeilla?

Hattukouramies piti putkea toisesta päästä kiinni ja ojensi toisen pään Virpille, joka alkoi hinkata sitä pitkin vedoin.

– Sen tilalle pitäisi hankkia uusi. Niitä saa Vaahtolan valinnastakin.

Virpi oli epävarman oloinen.

– Voisitko sinä hankkia sen, Virpi aneli.

Virpin läheisyys tuntui hyvältä, ajatteli Hattukouramies ja halasi Virpiä.

– Voisin hankkia uuden loisteputken. Asennan sen myös paikalleen.

– Loistavaa, sanoi Virpi ja painautui tiiviimmin Hattukouramieheen kiinni.

Kadonnut avain avaa haan

Erottuaan Jussista Virpi oli muuttanut Vaahtolan keskustaan pieneen asuntoon. Eräänä iltana hän käveli Vaahtolan valinnasta asunnolleen. Rappukäytävässä hän tajusi jättäneensä avaimet avainlaatikkoon. ”Mitä minä nyt teen? Huoltomies maksaa mansikoita tähän aikaan eikä vara-avainta ole”, ajatteli Virpi. Sitten hän muisti, että Hattukouramies, joka oli muuttoapuna, asuu tässä talossa.

Virpi soitti Hattukouramiehen ovikelloa hieman hermostuneena. Kului muutama sekunti, kunnes ovi avautui hiljalleen. Hattukouramies yllättyi positiivisesti.

– Anteeksi, että vaivaan sinua. Minulta unohtui avain asuntooni enkä haluaisi pyytää kallista huoltomiestä illalla. Voisinko tulla vähäksi aikaa luoksesi selvittämään asioita, sanoi Virpi ääni murtuen.

– Totta kai, tule sisään vaan, sanoi Hattukouramies ja ohjasi Virpin käden huitaisulla eteiseen. Hän huomasi samalla, että Virpillä ei ole kaikki kohdallaan. Ehkä häntä vaivasi jokin muukin kuin unohtunut avain.

– Käy istumaan, kehotti Hattukouramies ja tyhjensi sohvalta lehtiä ja mainoksia.

Virpi istuutui sohvalle ja asetteli jalkojaan joita peittivät punaiset sukkahousut. Hän miltei upposi sohvaan ja murtui kyyneliin.

– Minulta unohtui muutossa äitini tekemä täkänä Jussin taloon, eikä Jussi suostu vastaamaan puhelimeen. Sen vuoksi olin niin ajatuksissani ja väsynyt, kun läksin kauppaan, etten muistanut avaimia.

Hattukouramies istuutui Virpin viereen ja taputti häntä olkapäälle.

– Kaikki järjestyy, älä hätäile.

Virpi kallistui melkein Hattukouramiehen syliin ja pyyhki kyyneleitä. – Lähelläsi on hyvä olla.

– Niin sinunkin lähelläsi, sanoi Hattukouramies ja kiersi kätensä Virpin ympärille. Ja Virpin pää oli hänen kainalossaan. Hattukouramies silitti Virpin tukkaa ja poskea. Etusormi osui Virpin huulille, johon Virpi vastasi raottamalla huuliaan. Hattukouramies tunsi kuinka Virpin huulet alkoivat ahnehtia hänen sormeaan. Virpi alkoi nousta, ja käänsi päänsä ja huulensa Hattukouramiehen poskelle. Hattukouramies käänsi myös päätään jolloin huulet kohtasivat. He alkoivat suudella toisiaan ahnaasti. Virpi hyväili käsillään Hattukouramiehen kaulaa ja Hattukouramies piti käsiään Virpin selässä. Hattukouramies vei vasemman kätensä Virpin rinnan päälle ja hyväili sitä hellästi. Kovettunut nänni tuntui kämmenessä.

Virpi nousi seisomaan Hattukouramiehen eteen ja Hattukouramies vei kädet Virpin lantion ympäri ja puristi hänen pakaroitaan. Leninki tuntui liukuvan sukkahousujen päällä. Hän nosti leningin helmaa ja työnsi päänsä sisään ja käänsi posken häpykummulle. Molempien hengitys oli käynyt raskaaksi.

He seisoivat vastakkain ja alkoivat riisua toisiaan. Virpi ei hävennyt omaa kehoaan ja antautui Hattukouramiehen vietäväksi. He rakastelivat hieman hapuillen, mutta onnellisina.

Rakastelun jälkeen he makasivat pitkään toisiinsa liimautuneina ja sanattomina. Sanoja ei tarvittu.

Kansanäänestys

Demokraattisesti valitut kansanedustajamme eivät tunnetusti tiedä eivätkä ymmärrä mistään mitään. Mutta kansa tietää ja muistaa kaiken. Sen vuoksi tarvitaan kansanäänestys.
Ennen kansanäänestystä on kuitenkin järjestettävä neuvoa-antava kysely kansanäänestyksen menettelytavoista esim. seuraavaan tyyliin:

Voidaanko äänestyspaikalla tarjota neuvoa-antavat?
Jos äänestys on sähköinen, tulisiko ’kyllä’- ja ’ei’ – vaihtoehtojen lisäksi olla ’eiku’ – nappi ja ’mikä oli kysymys’ -nappi?
Jos äänestys on manuaalinen, käytetäänkö lyijy-, muste- vai kosmoskynää?
Pitäisikö myös naapurimaiden voida vaikuttaa. Eli kansanäänestys olisikin kansainäänestys?
Vapaamuotoisessa kentässä kysytään, mistä kaikista asioista olisi hyvä järjestää kansanäänestys.

Jussi ja Virpi – lusikat jakoon

Jussin ja Virpin yhteiselämä oli aivan jumissa. Jussi oli saanut selville, että Virpin takin selkämyksessä oli mustat, Hattukouramiehen käden jäljet. Jussi oli koko ajan ärtynyt ja huomautteli joka asiasta: korjaisit edes tiskit, maidot ovat väärässä järjestyksessä jääkaapissa, matot kurtussa. Virpi oli lähes puhumaton. Hän sanoi vain pakolliset asiat: huomenta, moi, hyvää yötä. Jussia raivostutti tällainen puhumattomuus.

Eräänä päivänä Jussi sai raivarin.

– Pistetään perkele lusikat jakoon, ei kai tästä enää mitään tule. Tämä on minun kotini, muuta mihin lystäät, huusi Jussi. Virpi nyyhkytti. Vaikka Virpi tunsi sisimmässään että ero oli ainoa oikea ratkaisu, häntä pelotti lähteä yksin elämään. Jussi oli aina tehnyt isommat päätökset ja Virpi oli myötäillyt.

– Mihinkä minä tästä. Tavaraakin on kertynyt kaikenlaista.

– No niin on, kun et raaski heittää mitään pois. Aivan turhaa roinaa, kuittasi Jussi.

– Kyllä minä haluan säilyttää vanhempieni kirjeenvaihdon ja joitakin heiltä perittyjä astioita, Virpi puolusteli.

– Niin sinulla on liikaa tunnetta kiinni tavaroissa. Muistelet miten joit kotona kahvia tästäkin kupista, Jussi piruili vapisevalla äänellä. – Äitisi on ollut ylitse huolehtivainen, sinä olet kasvanut pumpulissa.

– Sinä olet kasvanut sakkapesässä! Virpi säikähti mitä tuli sanottua ja luuli että Jussi räjähtää. Mutta Jussi ei ainakaan näyttänyt noteeraavan asiaa. Ehkä se nousee esille toisessa yhteydessä. Kuitti tulee tai ehkä tuplakuitti.

– Kyllä minulla on hyviä käyttöastioita – eikä pelkästään kahvikuppeja, Virpi palasi astioihin.

– Aivan sama minulle, kunhan viet ne mennessäsi. Ja hävitä se polkupyörän rakkine.

– Ei se ole mikään rakkine. Hyvässä maalissa. Hattukouramies voisi kunnostaa sen, Virpi takelteli.

– Hattu ja Hattu. Siinähän teitä on kaksi lapasta. Hattukouramies on oikea lapatossu, ei saa mitään aikaiseksi, Jussi puuskahti.

Virpi alkoi epävarmassa mielessään ajatella asunnon etsimistä ja käytännön asioita. Olisikohan Vaahtolan Valinnan ilmoitustaululla asuntoja? Mitä hän kertoisi tutuille ja sukulaisille. Vai onko sillä mitään merkitystä? Kaikki eivät tätä suhdetta hyväksyneet. Äiti oli ollut huolissaan olisiko tytär onnellinen Jussin kanssa ja osaisiko hän pitää puoliaan niin voimakastahtoisen ihmisen kanssa.

Vaahtolan liike-elämän keskus

Hattukouramiehelle oli suositeltu kuntosalia lihaskunnon ylläpitoon. Hänelle kuntosalille meno oli ollut iso kynnys, vai pitäisikö sanoa kynnös. Selkä oli alkanut temppuilla eikä hän muutenkaan mikään trapetsitaiteilija ollut koskaan ollutkaan.

Työ hiirenloukun jousia valmistavassa tehtaassa on yksitoikkoista ja rasitus yksipuolista. Antero oli neuvonut hänelle satulatuolin käyttöä ja kuntosalia.

Eräänä päivänä Hattukouramies ylitti kuntosalin korkean kynnyksen. Pentti oli Hattukouramiestä vastassa. Pentin oli tarkoitus antaa opastus laitteisiin, jotka ovat Hattukouramiehelle lähes yhtä epäilyttäviä ja pelottavia kuin ex-vaimo.

– Käy ensin pukuhuoneessa vaihtamassa salivaatteet, Pentti kehotti.

Pukuhuoneessa on samaan aikaan Hattukouramiehen ikäinen, vähän pulskempi mies, jonka paita on aivan hiessä ja liimautuneena kroppaan kiinni.

– Tervetuloa punttisalille, sanoo hikipatteri, joka irrottautui pakkopaidasta ja lähti suihkuun. Hattukouramies nyökkäsi, mutta ei saanut sanaa suustaan.

Sali oli puolillaan ihmisiä, osa laitteissa ja osa ottamassa alkulämmittelyä. Joku viipotti pienillä painoilla nopeasti, toinen ähelsi ja pinnisteli suurilla painoilla. Nuori nainen juoksi juoksumatolla, ponnari heilui puolelta toiselle. Hattukouramies tarkkaili näkyikö Kirstiä salissa. Ei näkynyt onneksi. Pilkkakirves olisi pilannut tunnelman. Ei olisi mukavaa olla kuntosalilla ensimmäistä ja viimeistä kertaa.

Ulko-ovelta alkoi kuulua puheensorinaa. Vaahtolan Martat olivat tulleet salille. Heidän kulkuaan oli helppo seurata äänten perusteella. Puhe kuului pukuhuoneenkin läpi. Pentti huomasi että Martoilla ei ollut salikenkiä.

– Ette mene paljain jaloin saliin, opasti Pentti. – Tanssikaa vaikka salsaa mutta älkää tuoko silsaa salille. Voitte olla sukkasillaan tämän kerran.

Hattukouramies oli tunnollisena ihmisenä hankkinut uudet salikengät Veikkolasta. Vanhat verkkarit ja Vaahtolan pubia mainostava t-paita kruunasivat lopputuloksen. Hän koki alemmuutta Penttiä kohtaan, sillä Pentti on urheilullinen ja tehokas ihminen. Tämä oli turhaa sillä Pentti tiesi, että kaikkia asiakkaita on kohdeltava yhdenvertaisesti ja asiallisesti. Yhtään asiakasta ei ole vara menettää. Ei edes sukkasillaan hiihtäviä Marttoja.

Hattukouramies keskittyi olennaiseen

Antero ja Hiiva opastivat Hattukouramiestä hankkimaan keinonaisen. Hattukouramies oli kärsinyt naisen puutteesta, mikä oli pahentanut myös eturauhasvaivoja. Hiivaa ehkä hieman huvitti.

– Keinot ovat monet, sanoi ukko, kun tynnyriin reiän teki.

Antero otti asian hiukan vakavammin.

– Veikkolassa on Sex Shop, jossa osataan auttaa miestä mäessä.

Hattukouramies nousi Vaahtolan Kyydin bussiin.

– Mihin Hattu on menossa?

– Apteekkiin Veikkolaan, vastasi Hattukouramies vaivaantuneena.

– Onhan täälläkin apteekki. Tai no mitäs se minulle kuuluu. Se olisi viisi rahaa.

Matkalla Hattukouramies pohti, miten esittäisi asiansa kaupassa, jonka maailma oli hänelle tuntematon. Ehkä hänen on kerrottava hieman taustoja.

Hattukouramies astui varovaisesti Sex Shop Veikkolaan. Hän tarkasteli ympäristöä, jota hallitsi punainen väri. Kaupassa oli vain yksi asiakas. Mies lymyili naisten sukkien luona pää painuksissa. Tiskin takana seisoi nuori nainen, jolla oli tatuointeja.

– Mitä miehellä mielessä? Vai haluatko vain katsella?

Hattukouramies mietti, mistä aloittaisi.

– Semmoista vaan että olen ollut aika yksin viime aikoina. En ole pitkään aikaan ollut naisen kanssa. Tuli se erokin. Pojat sanoivat Vaahtolassa, että täällä tiedettäisiin asiasta jotakin.

– Kyllä, olette oikeassa paikassa. Meillä on laaja valikoima erilaisia nukkeja.

Hattukouramies raapi päätään. Myyjä jatkoi.

– Nukkeja on pääasiassa kolmenlaisia: kokonaisia, puolinaisia ja olennaisia.

Myyjä saattoi Hattukouramiehen sivuhuoneeseen, jossa oli esillä erilaisia nukkeja.

– Nämä eivät väsy eivätkä nalkuta, mutta eivät tee kotitöitä. Näille ei tarvitse teeskennellä eikä puhua kauniisti. Mutta puhdistusta nämä vaativat. Käytön jälkeen nämä on pestävä vedellä ja saippualla.

Hattukouramiestä houkutteli kokonainen, mutta miten hän sen kuljettaisi ja säilyttäisi.

– Minun on parempi keskittyä olennaiseen. Mahtuu reppuun ja kaappiin.

Hattukouramies palasi bussipysäkille reppu selässä. Hän oli hyvin tyytyväinen saamaansa palveluun Veikkolan Sex Shopissa. Aivan kuin olisi käynyt Hoitomaailmassa Virpin hoidossa. Ja kauppa teki muutenkin häneen positiivisen vaikutuksen. Ehkä siellä voisi käydä toistekin. Paluumatkalla bussikuski kysyi, löytyivätkö lääkkeet.

– Kyllä lääkkeet löytyivät ensiapuun. Pysyvä ratkaisu voisi löytyä Vaahtolan lavalta. Kunto on päässyt rapistumaan.

Kadonnut Martta

Kun Martat palasivat Vatikaanista Vaahtolaan, he huomasivat yhden Martan kadonneen. Martta oli tullut Vaahtolaan, mutta kadonnut saman tien.

– Oletteko muuten nähneet Marttaa, kysyi Martta Martoilta.

Kukaan ei osannut vastata. He vain pyörittelivät päitään, niin että huivit viuhuivat. Sitten Martta otti ohjat käsiinsä ja esitti toimintasuunnitelman:

– Hajaannutaan etsimään Marttaa. Yksi menee Vaahtolan pubiin, toinen Vaahtolan valintaan, kolmas Henkimaailmaan, neljäs Hoitomaailmaan.

Kaikki Martat olivat samaa mieltä. Tämä on hyvä suunnitelma.

Vaahtolan pubi meni melkein sekaisin, kun Martta astui ovesta sisään. Kaikki kääntyivät katsomaan ihmettä. Martta käveli hieman epäröiden kohti tiskiä, jossa Mikko kuivasi tuoppeja valkoisella liinalla.

– Päivää, oletko muuten nähnyt Marttaa?

– En ole. Hän käy harvemmin täällä. Mutta kysypä noilta kolmelta kaverilta, tuolla nurkassa, hän osoitti sormellaan.

Hattukouramies, Antero ja Hiiva istuivat pöydässä, mutta heräsivät Martan kysymykseen:

– Päivää, oletteko muuten nähneet Marttaa?

Anteron pää painui hieman alaspäin, Hattukouramies hieroi päätään, mutta Hiiva rykäisi ja sanoi:

– En ole nähnyt. Vatikaanin matkalla minä näin hänet viimeksi. Onko hän varastanut jotakin?

– Martat eivät sorru rikoksiin, sanoi Martta tuohtuneena. Martta luopui toivosta ja käveli pubista ulos.

Samaan aikaan Martta oli mennyt Vaahtolan valintaan.

Nainen kassalla havahtui, kun Martta hiippaili tiskille.

– Päivää, oletko muuten nähnyt Marttaa?

– Kyllähän täällä Marttoja useinkin piipahtaa. Mutta en ole nähnyt Marttaa vähään aikaan, hän sanoi.

Martta joutui palaamaan tyhjin käsin kaupasta, joka tarjosi eioota.

Samaan aikaan Martta oli mennyt Henkimaailmaan.

Hän kurkisteli joka paikkaan: pylväiden taakse, kaappeihin, joissa pidetään virsikirjoja ja penkkien alle muttei uskaltanut huhuilla. Sitten Martta istuutui penkkiin ja alkoi rukoilla.

– Yläkerta, etkö sinä välitä mitään siitä, että Martta on jättänyt minut yksinäni häntä etsimään. Sano siis hänelle, että hän auttaisi minua.

Yläkerta vastasi ja sanoi hänelle:

– Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa.[1] Martta on valinnut hyvän piilopaikan, jossa jotain pientä ja piilossa olevaa otetaan häneltä pois.

Samaan aikaan Martta oli mennyt Hoitomaailmaan. Heti sisäänkäynnin luona luki ”ILMOITTAUTUMINEN”. Vastaanottoapulainen alkoi palvella Marttaa:

– Päivää. Onko teillä aika varattuna?

– Ei ole, etsin Marttaa, onkohan Martta täällä hoidossa?

– Kyllä, Martta on hammaslääkärissä. Häneltä paikataan yksi hammas.

– Voi kiitos, sanoi Martta helpottuneena. Hänen silmänsä peittyvät kyynelistä. Samassa Martta ilmestyi suu puuduksissa hänen luokseen.

Molemmat Martat poistuivat Hoitomaailmasta ja kävelivät muiden Marttojen joukkoon.

Vaahtolan Martat oli jälleen eheytynyt.

[1] Henkimaailma-kappaleessa on sovellettu Evankeliumia Luukkaan mukaan luku 10, jakeet 40–42

Vaahtolasta Vatikaaniin

Kirsti kiusasi Hattukouramiestä työpaikalla. Hattukouramies ja hänen pomonsa eivät uskoneet Vaahtolan käräjäoikeuteenkaan tässä asiassa vaan halusivat viedä asian Paaville.

Hattukouramies uskoi Yläkertaan, mutta hänen mielestään oli parempi kääntyä Pyhän istuimen puoleen pikaisen avun saamiseksi. Yläkertaakaan ei voi joka hiirenloukun jousella vinguttaa. Pomo oli kiireinen, joten hän laittoi Hiivan asialle. Asianomistajat ja Hiiva matkustivat Roomaan, jonne Hiiva oli aina halunnut. Hiivan mielestä kaikki rikokset vievät Roomaan.

Lentokoneessa oli käytävän molemmin puolin kolme penkkiriviä vierekkäin. Hattukouramies istui käytäväpaikalla, Kirsti ikkunapaikalla ja Hiiva heidän välissään. Miss Vaahtola hymyili käytävän toisella puolella yksinään. Hän oli menossa Colosseumille kuvauksiin. Hattu vilkuili silloin tällöin hänen sääriään. Vaahtolan Martat oli vallannut kymmenen paikkaa heidän edestään. Martoilla oli tarkoitus konsultoida Pyhän istuimen päällystämisessä ja saada näin ääntään kuuluville maailmalla.

Hattukouramiehelle tuli mieleen, kun hän pikkupoikana oli saanut kokea Marttojen muotinäytöksen. Kodin eteisessä, joka oli pukuhuoneena, roikkui leninkejä ja alusasuja. Kun hän puikkelehti naulakkojen alla, eräs puolipukeinen Martta kiusaantui siitä ja yritti hätistellä poikaa sivummalle. Mutta poikaa kiehtoivat liivit ja sukkanauhat.

Vatikaanissa jonotettiin Paavin puheille pääsyä. Jonossa Kirsti pyöri kuin väkkärä, juorusi vieressä olevalle tuntemattomalle ja osoitteli sormellaan Hattukouramiestä:

– Tuon lapasen takia piti lähteä tänne asti matkustamaan.

Hän sanoi sen kyllin kovalla äänellä, jotta Hattukouramies kuuli. Toisaalta Kirsti myös hölisi äänekkäästi ja nauroi vahingoniloisesti, mikä aiheutti Martoissa liikettä. Hattukouramiestä oli ärsyttänyt kauan Kirstin elämöinti. Ei olisi jaksanut kuunnella enää. Puhui paljon itsestään ja läheisistään, mutta ei sanonut mitään. Ja osasi olla ilkeä.

Aikansa Kirstiä kuultuaan Martat muodostivat ringin Kirstin ympärille ja tuijottivat tätä uhkaavan näköisinä. Kirsti punastui, puristeli nyrkkejään ja kiroili. Mutta hiljeni lopulta. Tämä kohtaus sai suurta huomiota osakseen. Hattukouramiestä jo melkein säälitti Kirstin kohtalo palaa kaikkien nähden kiirastulessa. Mutta Kirstin piina jatkui.

Paavin mikrofonit ovat kuulleet kaiken, ja niin kaiuttimista alkoi kuulua papillista puhetta:

– Sinä työpaikkakiusaaja, joka sikisit sakkapesästä, jätä Hattukouramies rauhaan. Ellei näin tapahdu sinut siirretään Veikkolan tehtaalle erityistarkkailuun. Menkää ja tehkää sovinto työpaikallanne.

Paluumatkalla lentokoneessa Martat ottivat Kirstin hoiviinsa. Hiiva ja Hattukouramies tilasivat huurteiset. Hattukouramies vilkuili ympärilleen, näkyykö Miss Vaahtolaa. Ei näkynyt. Mutta edessäpäin näkyi aivan Virpin oloinen nainen. Hattukouramies nousi käytävälle ja käveli tämän luokse. Tuntematon nainen hämmästyi, kun Hattukouramies kääntyi katsomaan häntä. Hattukouramies palasi naama punaisena takaisin penkkiinsä. Kirsti oli purskahtamaisillaan nauruun, mutta Martat estivät sen tuijotuksellaan.

Hiiva kiteytti matkan:

– Turhaan tultiin tänne asti. Vaahtolan Martat olisi hoitanut homman halvemmalla.

Sukupuolimulti-ihminen Marsista

Sukupuolimulti-ihminen (S) Marsista kuuli, että Maassa puhutaan paljon rakkaudesta ja seksistä. Siis siellä tiedetään asiasta jotakin. Sinne täytyy matkustaa ensiaputilassa.

S:llä meni huonosti. Vappuheila oli toisen luona ja puoliso lähti litoon Plutoon. S oli monesti pettynyt parisuhteissaan. Tämä puute piti paikata kirurgisin toimenpitein. Nimittäin Venuksella hänelle tehtiin sukupuolten laajennusleikkaus. Hänellä on nyt kolme penistä ja kolme vaginaa. Hän pystyy tyydyttämään itse itsensä. Mutta silti hänen elämästään puuttui jotakin.

S laskeutui Vesivehmaan lentokentälle illalla, sillä ilta on rakkauden aikaa. Hän otti taksin, jonka kuljettaja sattui olemaan Ossi Kossila, seksin tutkija. Tutkijan työ on niin huonosti palkattua hommaa, että hän ajaa taksia iltaisin. Kossila innostui kun sai tietää, mikä S on miehiään. Hän on juuri tekemässä vertailevaa tutkimusta Maan ja Marsin seksistä. Kossila otti lehtiön käteensä ja haastatteli S:tä ajaessaan mutkaista tietä.

– Kun olitte vielä puolisonne kanssa, montako kertaa rakastelitte viikossa, mikä musiikki soi taustalla? Puhuitteko politiikkaa aktin aikana? Puhuitteko rumia, esim. voihan marsipaani?
Taksi tiesi HotLipsin olevan valoisa kauppa verrattuna Rautatienkadun hämäriin kauppoihin. HotLipsin edessä taksikuski kysyi:
– Käytkö Bryggassa ottamassa rohkaisua? Tutkimuksissani on selvinnyt että varsin moni seksikauppaan menevä ottaa pienet ennen suurta askelta punaisenaan pornahtavaan liikkeeseen.

Hotlipsissä S penkoi alennuskoreja ahnaasti. Mukaan tarttui hajusteita, liukkareita, alkkareita, vibroja ja keinovaginoita. Yksi nukke tuli kaupan päälle. Hän poistui kadulle nukke olalla ja painava kassi kädessään, mutta kuitenkin tyhjin käsin. Täältäkään ei löytynyt sitä mitä hän oli hakemassa. Kadulla harhaili eksyneen näköinen mummo, joka huomasi S:n ja ymmärsi että siinä on riski ihminen, kun jaksaa kaveria olalla kantaa.
– Ulko-ovi on niin painava, etten saa sitä auki.

S tarjoutui auttamaan, vaikkei hän hyötyisi mummosta mitään. Hän laski nuken ja kassin maahan ja auttoi mummon rappukäytävään, jossa mummo herkesi uteliaaksi.
– Mistäs työ ootta kotosii? Ootteko Karjalast?
– Eikun Marsista, vanhemmat ovat kyllä syntyneet Antreassa.
– Siis Karjala poikii.
– No joo, Marsin Karjalaisia.
– Kiitoksii. Mänkää hyväst sinne Marsii, viekää terveisii.

Tässä kohtaamisessa oli jotain, mikä kosketti S:tä. Tuntui että mummo oli hyvin köyhä ja vaivalloinen, mutta silti hänellä oli kaikki. S nousi Vesivehmaalta ja heitti hanskat ilmakehään. Marsissa hän perusti Karjala-seuran.

Puusuksivitsejä hiihtolomalaisille

Jos sukuvika on se kun suksi ei luista, vaihda hiihtoloma paahtolomaan.

Jos ei ole voitelurahaa, sukset eivät luista eivätkä pidä. Käännä silloin sukset toisinpäin. Muunna näin lipsuminen luistoksi ja päinvastoin.

Ei yksi mono rakkoja tee. Hanki siis stereo.

Jos pelkäät siteytymistä, löysää vähän kravattia.

Jos matkalla tulee nälkä, mene viipymättä vatsaanottokeskukseen.

Muista hengitys: ei matka tapa vaan voihke. Löysää vähän ylänappia, niin voi käydä viuhka.

Purut

Ajankäytön konsultti Urho ajoi urheiluautollaan seminaariin Veikkolan Palolaitokselle. Kaasujalka oli painavampi kuin laitokseen vietävä viesti. Palopäällikkö oli pyytänyt konsulttiapua Urholta, joka oli kasvattanut, niittänyt ja korjannut mainetta sujuvana esiintyjänä. Laitoksen palomiehet olivat letkutornin ja työuupumuksen partaalla.

Matkalla Urho poikkesi kuluneiden sanontojen kirpputorille ja näki ihmisten köyhyyden: uutta ei ole varaa sanoa. Hän nappasi jotain kättä pitempää seminaaria varten: ”Ei vara venettä kaada, mutta vara-akku voi aiheuttaa kallistumista veneessä ja veneen hankinnassa.” Kassalla kävi ostoskäry.

– Mitä tekin kouluja käynyt mies täältä haette?

– Vanha vitsi on parempi kuin pullollinen ouzoa. Kun juo teetä tai veetä, palaa kieli – lapsuuteen ja jäätyy kiinni huurteiseen kaiteeseen. Puhu siinä sitten niille järkeä seminaareissa, kun kieli on kilon pultti.

Urhon auto sammui risteykseen, ja hän myöhästyi tilaisuudesta, jonka ohjelma sekosi kuin lankakerä krapulaisen käsissä. Muutama hälytys ehti tyhjentää palolaitosta, mutta hitaammat palomiehet pysyivät paikallaan kuin terrakotta-armeija siirapissa. Urho ehti kuin ehtikin lounaalle. Ohjelmassa oli heti lounaan jälkeen: ”Hihat palavat – mitä teen?”

Lounas sai Urhon vatsanpurut mouruamaan kokoushuoneessa kuuluvasti, eikä palopäällikön puhe kytevistä puruista helpottanut asiaa. Onneksi seuraavaksi katsottiin äänekäs elokuva, jossa palomies paloi loppuun. Pääosan esittäjä Reima Luoto oli luotu osaan.

Elokuvan jälkeen Urho aloitti esityksensä. Ensimmäiset 15 minuuttia hän selitti, miksi myöhästyi ajankäytön seminaarista. Sitten valkokankaalle syttyi Betlehemin tähti eli pylväsdiagrammi, jonka avulla Urho johdatti palomiehet tieteen maailmaan. Diagrammi kertoi eri palolaitosten hälytysten määriä suhteessa lämpötilaan. Hän selitti kuvaa sanoin ja laajoin käsiliikkein. Viimeiset 15 minuuttia hän kertoi urheiluautostaan.

Illalla Urho vaihtoi vapaalle ja astui satamassa vilkkuvaan laivaan. Toisen valssin loputtua hän saattoi naisen alakannelle ja puhui tälle intiimisti. Kolmannen varvin ja nokkaunien jälkeen hän nousi yläkannelle ja kohtasi tulevan kumppaninsa, joka istutti hänet oikealle puolelleen. Vasemmalla sopersi laitapuolen kulkija kurjissa vaatteissaan.

– Siinä meni taas hyvä mies.

Roolit

Mikko on tilapäisesti Vaahtolan insseillä töissä. Kiireellinen tiesuunnitelma on esikopiovaiheessa. Mikolle annettiin vapaat kädet suunnitella Vaahtola-Veikkola maantielle liittymä Kulhonkadulle. Johtaja Pomppa on ollut kiireinen eikä ole seurannut tarkemmin kaverinsa pojan työskentelyä.

Tänään on tärkeä palaveri neukkarissa[1]. Johtaja Pompan ja Mikon on tarkoitus esitellä suunnitelmaa HELY-keskuksen edustajalle Viivi Vakka-Kannelle.

Viivi on aina ajoissa. Viivin mukana mouruaa hänen miehensä Kari Kansi, joka on ollut pitkällä purjehduksella. Pitkä ero näkyy heistä. Vakka ja Kansi ovat yhtä lihaa.

Pomppa, Vakka ja Kansi istuvat neukkarissa ja hörppivät kahvia, samalla kun Mikko yrittää saada kuvaa tulostettua piirturihuoneessa. Antero neuvoo aloittelijaa hiukan hajamielisenä. Matkaradio soittaa nurkassa kappaletta Vaahtolan yössä kerran. Antero naputtaa jalkaa ja vislaa kieli kitalaessa sihisten, mikä hermostuttaa Mikkoa entisestään. Antero on kovasti ihastunut Viiviin, vaikka tietää ihastuksen olevan yksipuolista.

Kansi hieroo Vakan reittä pöydän alla. Viivin on vaikea keskittyä Pompan ympäripyöreisiin juttuihin säästä ja sään seurauksista. Eikä firman liikevaihto ja työntekijöiden määrien vaihtelut vuosien varrella kiinnosta senkään vertaa.

Viimein Mikko tuo rullan neukkariin. Hän levittää sen epävarmoin ottein pöydälle. Piirustuksen vasemmassa reunassa kulkee Vaahtola-Veikkola tie, keskellä on tyhjää ja oikealla nököttää kiertoliittymä keskellä peltoa.

Pomppa ja Viivi ovat ällikällä lyötyjä. Vakka on nousemassa ylös tuolista, mutta Kansi tarraa takapuolesta kiinni. Pompan väri muuttuu punaiseksi ja hänen otsansa kihelmöi hikipisaroista. Mikko kehuu, että liikenneturvallisuustarkastuksessa ei ilmennyt mitään korjattavaa. Kiertoliittymä, jolle ei kukaan pääse on todella turvallinen.

Mikko herää Vaahtolan pubin tiskin takana, kun jostain kuuluu ”pieni keskiolut”.

– Okei, minä tulostan, siis täytän tuopin. Vakka Kantensa valitsee.

– Mitä sinä oikein höpiset? Antero ihmettelee.

[1] Neuvotteluhuone

Veistelyä

Hän kävi koulua, jossa oli veistoa.
Myöhemmin hän veisteli vitsejä ja väisteli kysymyksiä.

Alastonmallina hän oli vilustunut – ammattitauti.
Veistivät liian hitaasti.

Hänen oli vaikea päättää onko kylmä.
Hänen oli vaikea päättää onko hän työkykyinen.

Toiset meistä ovat kyvykkäitä töihin ja
heidän lompakkonsa lihovat.
Joillekin sitä lihaa kertyy kahvoiksi asti.

Idea Olli-Pekka Tennilän kirjasta Yksinkeltainen on kaksinkeltaista, s. 62

Sanotaan että hän on veistoksellinen. Että hänestä saa kyllä
veistoksen, sen kun tekee. On hyvä veistää kun saa hänet malliksi.
Mutta mikään ei tavoita hänen päättämättömyyttään.

Puhutaan toisesta, miten hän on kirveellä veistetty.
Kohtalonsa tarkka, jäljittelemätön muoto.

Heräämisiä

Antero nukkui levottomasti. Hän näki painajaista, jossa työkaverit ajoivat häntä takaa hevosilla ratsastaen, kypäriin ja haarniskoihin sonnustautuneena. Heillä oli toisessa kädessään seiväs, jossa oli terävä metallinen kärki. Metalliset kärjet loistivat kuun valossa. Mutta se loiste ei lumonnut häntä. Päinvastoin.

Antero juoksi ja juoksi ja yritti väistellä ympärillään pyöriviä hevosia. Voimat alkoivat ehtyä. Oksat olivat raapineet hänen naamansa tunnistamattomaksi. Tässä on minun loppuni, hän ajatteli. Hän yritti vielä paeta hevosten muodostamasta karusellista, muttei pystynyt juuri liikkumaan. Hän käveli siirapissa. Lähin taistelija, johtaja Pompan näköinen mies, iski seipäänsä häneen, jolloin hän kaatui ison kuusen juurelle. Hänestä vuoti verta ja häntä pyörrytti.

Antero heräsi lattialta pää märkänä. Hän pyyhki naamaansa kädellään. Käsi ei ollutkaan verinen. Pikkuhiljaa hän alkoi herätä päivän todellisuuteen. Hän nousi vaivalloisesti ylös ja katseli ikkunasta Vaahtolan keskustaa. Vaahtolan valinnan seinässä kello näytti 7:45. Tuli kiire lähteä töihin. Kuppi kahvia ja hampaiden pesu saivat riittää.

Vaahtolan inssien toimistossa atk-tukihenkilön tehtävät alkoivat tuttuun tapaan. Antero ei ehtinyt riisua takkia. Äkäiset työkaverit, samat jotka yleensä taputtavat häntä kannustavasti selkään Vaahtolan pubissa, huusivat vihaisesti:

– Tämä ei toimi? Miksi tämä ei toimi?

– Minulla on kiire.

– Mikä minun salasana on? Miksi ne ovat niin pitkiä ja vaikeita?

– Millään koneella ei pääse verkkoon! Tee jotain Antero!

– Kuvat on saatava yhdeksään mennessä lähtemään, huusi johtaja Pomppa. – Katsokin että saat toimimaan tai muuten lävistän sinut paperiveitsellä.

Anteroa huippasi. Aamupalakin oli jäänyt syömättä. Hän pyörtyi kopiokoneen juurelle ja tönäisi samalla verkon laitetta. Silmissä sumeni ja mielessään hän näki punaisia lentokoneita ja punaisia junia lentämässä.

– Hei nyt verkko toimii, ihmiset huusivat ja jatkoivat työntekoa.

– Missä Antero on? Yksi ja toinen kysyi. Ihmiset huomasivat lopulta hänet syleilemässä kopiokonetta.

Antero heräsi hoitomaailmassa. Työkaverit olivat hänen ympärillään kukkapuskan ja suklaarasian kanssa. He pursuivat empatiaa, ja Antero oli kuulevinaan kannustavia sanoja.

Muutaman minuutin kuluttua johtaja Pomppa vilkaisi kelloaan ja alkoi mielessään kertolaskea vieressään seisovien alaisten määrää ja yleiskustannuksia. Hän puristi nopeasti mutta määrätietoisesti Anteron kättä.

– Pitää mennä. Palaveri yhdeltä. Pikaista paranemista.

Mäntypaneeli

Vaahtolan pubin seinät ovat tummaa mäntypaneelia.

Jussi kävelee tiskille.

– Yksi keskiolut.

– En myy velaksi, sanoo baarimikko.

Jussin otsa rypistyy, ja käsi puristaa tyhjää lasia.

Jussi heittää lasin täysillä seinään.

Vaahtolan pubin seinät ovat tummaa mäntypaneelia.

Seitsemän virkkeen novelli

1. Maisemakuvaus
2. Joku tekee jotakin
3. Joku sanoo jotakin
4. Joku sanoo jotakin
5. Yllättävä käänne
6. Joku tekee jotakin
7. Maisemakuvaus

Äänimerkki

Aurinko paistaa oppilaitoksen luokkaan.
Ratkon pääsykoetehtäviä.
Joku puhuu etäällä käytävässä, enkä saa puheesta selvää.
Puhe kuuluu nyt selvemmin, ja miesääni sanoo: ”äänimerkki soi autossa RBJ-205”.
Meidän Lada jäi auringonpaisteeseen, niin sille tuli paha olo ja sen äänimerkki alkoi soida.
Saan luvan poistua luokasta ja ajaa Ladan varjoon, jolloin ääni lakkaa.
Havupuiden varjossa Ladalla on hyvä olla.

Pahan hautaus

– Hautaustoimisto Lähtö, Veikko Viikate elimessä, kuinka voin auttaa?

– Hautajaiset pitäisi järjestää.

– Jaaha, ja vainajan nimi on?

– Paha.

– Vainiin. Tässä ammatissa näkee ja kuulee kaikenlaista. Viime viikolla haudattiin Välikäsi. Entä etunimi?

– Pekka.

– Oletteko miettineet siunaustilaisuutta, kirkko?

– Kyllä, Tärvään kirkko. Sehän on tuhopoltettu ainakin kerran.

– Se on nykyisin Vaahtolan kirkko. Musiikkitoivomuksia?

– CMX, Minne paha haudattiin.

– Pappi?

– A.W. Yrjänä.

Viikate nauraa…

– Yrjänä Tärvää… No joo, tämä on vakava asia. Pannaanko pakettiin, arkkuun vai tuhkataanko?

– Arkkuun, ei anneta kaverin mennä tuhkatuuleen.

– Sukuhauta, minut haudataan samaan hautaan. Alennusta?

– Kyllä hinnoista sovitaan. Yhdestä jos toisestakin vainajasta saadaan sopuhinta. Ja kiveen reilusti tilaa. Kirjaimet tämän kuun 50 % alennuksella, edellyttäen ettei skandeja tarvitse raapustaa. Kiven suoristus on vatupassissa niin kuin talous Valintatalon kassissa.

– Selvä.

– Lasku tulee huomenna, ei paha.

– Ok, Tärväällä tavataan.

– Kiitos tilauksesta ja Visan vilauksesta. Loppu.

Magneettikuvaan vai valokuvaan

Minua väsyttää. Olen taas valvonut aamuyöllä ja murehtinut turhaan asioita, joilla ei ole merkitystä tai joille ei mahda mitään.

En halua nyt valokuvaan enkä salamavalojen säihkeeseen, mutta magneettikuvaan haluan. Onnistun aina magneettikuvissa. Osaan olla paikallaan – minut on kasvatettu siihen, pienestä pitäen istumaan kylässä sohvalla paikallaan. Paradoksi: olen esiintynyt harrastajateatterissa. Magneettikuvat ovat teräviä. Samaa ei voi sanoa loogisesta ajattelusta, vai onko se sumeaa logiikkaa.

Olen siis introvertti vaikken tykkää ihmisten lokeroinnista. Minulla on aikamoinen ristiriita ulkoisen ja sisäisen maailman välillä. En tykkää että minua kuvataan matkoilla. Mutta poseeraisin magneettikuvassa, kun istun vaikkapa jossain Kroatian rannikon kahvilassa. Magneettikuva kertoo enemmän kuin tuhat valokuvaa, ja yksi valokuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Siis miljoona sanaa.

Neurologi näkee fyysiset muutokset aivoissa. Hän ei kuvittele vaan keskittyy tosiasioihin. Minua ei enää pelota, mitä neurologi sanoo. Pään sisäinen maailma on ollut rikas, mutta raskas kantaa. Ajattelen liikaa – turhia asioita. Minä.

Anja

Anja kävelee suureen pankkisaliin. Hän ei oikein ymmärrä, mihin hänen pitäisi mennä. Mies, jonka kädessä on numerolappu, nousee ylös ja saattaa Anjan automaatin eteen. Mies painaa nappia, jolloin laite sylkäisee uuden numerolapun. Mies repäisee lapun ja ojentaa sen Anjalle. Sitten mies saattaa Anjan odotustilaan. He istuutuvat vierekkäin.
Miehellä on numero 22 ja Anjalla 30. Mies ehdottaa että he vaihtaisivat laput. Anja epäröi eikä halua luopua lapustaan vaan puristaa sitä tiukemmin kädessään.
Tulee miehen vuoro. Hän heilauttaa kättä Anjalle ja menee tiskille. Anja jää tuolille istumaan puristaen lappua toisessa kädessä ja laukun kahvaa toisessa.
Mies palaa odotustilaan ja jää istumaan Anjan viereen. Mies käsittää hyvin Anjan tilanteen vaikkeivat he ole puhuneet juuri mitään.
Kun tulee Anjan vuoro, mies saattaa Anjan tiskille ja palaa odotustilaan. Anja kaivaa laukustaan tiliotteet ja ojentaa ne pankkivirkailijalle, joka voisi olla ikänsä puolesta hänen lapsenlapsensa.
”Minulla on maksamattomia laskuja”, Anja sanoo huolestuneen näköisenä.
Virkailija katsoo kummissaan tiliotteita ja ojentaa ne Anjalle.
”Eivät nämä ole laskuja vaan tiliotteita,
kaikki on kunnossa.”
Virkailija saattaa Anjan odotustilaan miehen viereen.
Anja sanoo miehelle: ”Kaikki on kunnossa.”
Mies nousee ylös ja toivottaa Anjalle hyvää jatkoa. Samalla hän nappaa lompakon Anjan taskusta. Mies poistuu, ja Anja jää odotustilaan seisomaan ja toistamaan:
”Kaikki on kunnossa”.

Runoniekkojen

Runoniekkojen kielellä
haastellen,
se on synteesi vihan ja
rakkauden.

Runoniekkojen sielulla
vaellellen,
se on synteesi elon ja
kuoleman.

Runoniekkojen tahdissa
tanssien,
se on synteesi ilon ja
aistien.

Runoniekkojen kielellä
maistellen,
se on synteesi sopan ja
soittajan.

1. säkeistö runosta Eräs analyysi, Uuno Kailas

Kynsisakset

Ja taas sinä tuli rinnoilleni. Tämä läheisyys on jotain sellaista, mitä en ole koskaan kokenut. Pääsi tuoksu huumaa minut.

Huuma on kuitenkin ohimenevää, sillä sinä raavit minua kuin Ässä-arpaa. Kynnet ovat taas jääneet leikkaamatta, perintösakset käyttämättä.

Niillä saksilla on leikattu kynsiä minultakin. Kai minäkin osasin vaatia ja raapia. Nälkä ja se läheisyys – en muista, etkä sinäkään muista, kun syötät omaa lastasi.

Serkkupäivät 2015 Lahdessa

Serkkupäivien 14.6.2015 etukäteen jaettu ohjelma:

  • 9:45 Kokoontuminen Lahden matkustajasatamassa, Satamakatu 7, 15140 Lahti
  • 10:00 – 10:30 Laivalla Enonsaareen. Vain käteismaksu, menopaluu 15€.
  • Kahvia ja syötävää huvilaravintolassa, keskustelua ja kävelyä
  • 13:10 – 13:45 paluu Enonsaaresta.
  • 14:00 Ruokailu, Ravintola Lokki, jossa meitä odottaa ikkunapöytä (näköala Vesijärvelle).

Seisoin sovitusti Lahden matkustajasatamassa Makasiinirakennuksen päädyssä hyvissä ajoin ennen klo 10:tä (vihreät verkkarit jalassa ja Hankkijan lippalakki päässä). Näin tutun mersun lipuvan parkkipaikalle. Jarmohan sieltä tuli pyyhkien turvetta housujensa lahkeista.

Jarmon kanssa ihmeteltiin, missä serkut ovat, onko jokin pielessä? Soitto Jormalle selvitti, että toiset ovat 50 m:n päässä rakennuksen toisessa päässä pitämässä sadetta. Rakennuksessa oli siis kaksi päätä, mikä yllätti insinöörinkin.

Menimme venelaiturille ajoissa. Joulupukin näköinen, keski-ikäinen laivan kapteeni ja nuori nainen toivottivat meidät tervetulleeksi. Astuimme punaiseen alukseen (M/S Suvitähti II) luottavaisin mielin. Tosin kepulaiset jättivät välikysymyksen punaisen värin johdosta. Rahastajana toimivalta naiselta ostettiin Meno-paluut ja istuuduttiin kajuuttaan.

Matka sujui rattoisasti.  Naiset päivittivät tärkeimpiä kuulumisia, miehet keskittyivät tekniikan maailmoihin ja tuijottivat sateiseen horisonttiin.

Enonsaaressa matkanjohtaja menetti heti otteen porukkaan. Luontopolku-kyltin luona Soile ja Pirkko karkasivat metsään. He lähtivät kuin gasellin kaksoset sateenvarjo kompassina. Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää seurata heitä. Pirkko aurasi tietä sateenvarjollaan märässä kasvillisuudessa ja sai kaiken veden päällensä. Jossain vaiheessa kadotimme näköyhteyden Pirkkoon ja Soileen emmekä enää saavuttaneet heitä. Lopulta huvila alkoi häämöttää. Kilometrin mittainen luontopolku pienessä sateessa virkisti.

Emäntä odottelikin meitä huvilassa pannu kuumana, pullat ja piirakat tarjottimella. Meille löytyi iso pyöreä pöytä.  Riisuimme märkiä päällysvaatteita kuivumaan eri puolille huvilaa.

Lähdin etsimään Soilea ja Pirkkoa luontopolun päästä. Eikä minun pitkälle tarvinnut mennäkään, kun jo törmäsin rouviin.

Pirkko oli läpimärkä. Varavaatteet olivat kassissa – kastuneet nekin. Jälkiviisaina voidaan sanoa että olisi kannattanut jättää huvilalle turvaan. Olisi ollut mukava pukea kuivat vaatteet ylle ja nauttia kahvista (ei täristen).

Känttykahvit maistuivat. Emäntä oli ollut huolissaan, pitikö meitä varten tehdä jotain erikoistilauksesta. Sanoin älkää huolestuko, serkkumme ovat tyytyväisiä vähään. Eihä meitä varte ois mittää tarvint laittaa.

Klo 13:10 laiva lähti takaisin Lahteen. Puolessa matkassa moottori sammui. Kapteeni löi nyrkin pöytään ja huusi:
– perkele, polttoaine loppui.
Kapteeni syytti rahastajaa, että hän ei ollut tarkastanut riittävän tarkasti polttoaineen määrää. Seurasi väittelyä. Sitten kapteeni soitti jonkun tuomaan löpöä. Puolisen tuntia ajelehdittiin. Tankkaus paljasti, että polttoainetta oli valunut konehuoneen lattialle. Joku ruuvi oli auki. Siitä väärinkäsitys polttoaineen määrässä. Laivassa oli kireä tunnelma, mutta ruuvi löysällä. Välillä tuntui että olimme tulossa Kinansaaresta emmekä Enonsaaresta. Jarmo voi tarkentaa teknisiä yksityiskohtia.

Lahden satamassa kapteeni pahoitteli tapahtunutta. Hän oli silminnähden rauhoittunut ja jäähtynyt uituaan pilssivedessä.

Lokissa oli hyvät ruuat ja pöytä Vesijärvi-maisemilla. Tulin ruoista niin täyteen että illaksi suunniteltu jooga jäi väliin.

Hyvästien jälkeen menin haikein mielin Kahvila Karirantaan odottelemaan seuraavaa serkkupäivää.

Niiko

Mie olen niiko toimistossa niiko tiensuunnittelijana. Miun vanhemmat on Antreasta tai siis niiko Karjalasta. Mie teen niiko vasemmalla kädellä niiko sunnitelmia tai siis niiko tiesuunnitelmia ja niiko yhteiskunnalle. Siin niiko vedellään viivoja tai niiko murtoviivoja. Mut ei se silleen niiko pelkästään suoraa ole, joskus niiko väärääkii mennään tai siis niiko vierestä viedään. Jotkut on vihaisia, niiko heidän mailleen niiko teitä vedellään. Mut kyllä ne silleen niiko leppyy ajan kanssa tietenkin, niiko kaljat tarjotaan. Niiko niitä viivoja näytetään niiko sellaisessa tilaisuudessa, jossa niiko kahviakin tarjotaan niiko pahvimukeista. Kyllä tästä niiko palkkaakin maksetaan. Niiko mitä niinko. No, euroja niiko.

Aikaa on

Istun bussissa matkalla Jyväskylästä Lahteen, joten minulla on hyvää aikaa kirjoittaa ajasta. Takana on kahden päivän mittainen tapahtuma, Teklan käyttäjäpäivät. Käytämme työpaikallamme Teklan tiensuunnitteluohjelmaa, minkä vuoksi minut lähetettiin käyttäjäpäiville onkimaan uutta tietoa ohjelmiston käyttömahdollisuuksista.

Käyttäjäpäivien isäntänä oli tänä vuonna Jyväskylän kaupunki ja tapahtumapaikkana Paviljonki. Siellä oli varattu eri osa-alojen toimijoille omat esityksensä. Minä keskityin pelkästään infrarakentamiseen, jota käsiteltiin Elsi-salissa.

Tapahtuman avaus pidettiin kaikille yhteisesti isossa auditoriossa. Siellä puhuivat Jyväskylän kaupungin ja Teklan edustajat. Kaupungin virkamies keskittyi puheessaan valoon. Jyväskylä on valon kaupunki. Kaupungin valaistukseen on kiinnitetty erityistä huomiota.

Osa porukasta oli majoittunut Paviljonkiin ja loput kahteen muuhun hotelliin. Myös ruokailu ja kahvitus tapahtuivat Paviljongissa, joten aikaa ei kulunut kaupungilla kulkemiseen. Siihen tuli kuitenkin mahdollisuus esitysten ja iltajuhlan välissä.

Iltajuhla alkoi alkumaljalla ja ruokailulla. Olin koko tapahtumassa yksinäinen susi, ja iltajuhlassakin menin massan mukana. Siinä massassa sattui olemaan yksi entinen työkaveri 25 vuoden takaa. Hän on nykyisin töissä Oulun kaupungilla. Pöytäseurani koostuikin sitten oululaisista suhteellisen samanikäisistä ihmisistä. Keskustelu oli varsin luontevaa, eikä työasioista puhuttu.

Kun on yksin liikkeellä, tutustuu uusiin ihmisiin eikä ole riippuvainen toisten aikataulusta tai kiinnostuksen kohteista. Ulkomailla nautin yksin kulkemisesta. Saa olla ”mr. nobody” ja keskittyä siihen, mikä omaa itseä huvittaa.

Käyttäjäpäivät päättyi ruokailuun. Söin rauhassa maittavan aterian. Haettuani tavarat narikasta kävelin kaupungille. Minulla ei ollut kiirettä Lahteen. Bussi oli juuri lähdössä, mutta seuraava menisi puolentoista tunnin kuluttua.

Hattukouramiehen päivä

Hattukouramies valmistaa isänpäivän ateriaa. Lapset ovat tulossa illalla kylään. Lihapullat onnistuvat aina, kun hän valmistaa ne korppujauhopussin ohjeen mukaisesti. Perunatkin pitää keittää ja salaatiksi viipaloida kurkkua ja tomaattia. Jälkiruuaksi ovat korvapuustikahvit.

Hattukouramiehen poika opiskelee Turussa historiaa ja tytär sosiaalipolitiikkaa Jyväskylässä. Kaiken opiskelukiireen lomassa he kuitenkin päättivät viettää isänpäivää isän kanssa.

Hattukouramies pesee perunoita, kun puhelin pärähtää yllättäen soimaan. Hän kuivaa kädet pyyheliinaan ja ottaa puhelimen käteensä. Puhelimen näytöllä lukee Kiljukaula. Hän miettii hetken ja antaa puhelimen soida. Kai se on vastattava.

– Hattukouramies.

– Onnea isälle, vaikkei sinusta sellaiseksi olekaan. Lapset tulossa, vai?

– Kyllä, laitan juuri ruokaa…

– Sinun ruokasi tiedetään: lihapullia ja perunoita. Eihän sinusta muuhunkaan ole. Annoin lapsille taskurahaa, että voivat käydä kaupungilla syömässä. Sanoin heille, etteivät ostaisi sinulle mitään. Ethän sinä mitään tarvitse. Sitä paitsi…

Hattukouramies lopettaa puhelun ja sulkee puhelimen. Hän istahtaa keittiön tuolille miettimään alakuloisena. Kiljukaulan sanat satuttivat häntä. Hän istuu muutaman minuutin ja katselee iltapäivän hämyä ikkunasta. Hän saa kuitenkin jostain voimia, nousee ylös ja alkaa pestä perunoita.

Hattukouramies laittaa perunat kiehumaan ja kääntää samalla uunin 225 asteeseen. Jos Kiljukaula onkin kylmä ihminen, niin uuni antaa lämpöä. Hän pyörittelee lihapullat pellille. Neljänsadan gramman satsi mahtuu hyvin yhdelle pellille. Uunia odotellessa hän kattaa yksiönsä keittiön pöydälle kolme lautasta, haarukat, veitset ja maitolasit. Talouspaperi saa toimia serviettinä. Hattukouramies leikkaa ruisleivästä kymmenen viipaletta ja asettaa ne tarjottimelle. Leipien päälle hän asettelee muovikelmun.

Puolen tunnin kuluttua kaikki on valmista. Kahvinkeitinkin on laitettu valmiusasemiin. Sitten ovikello soi. Hattukouramies kiirehtii aukaisemaan ovea. Ja mikä iloinen yllätys ja kohtaaminen odottavatkaan oven takana: kaksi lasta on muuttunut neljäksi. Kummallakin lapsella on seurustelukumppani matkassa.

Hattukouramies kattaa kaksi lautasta lisää. Keittiön täyttää lämpö, ystävyys ja puheensorina, johon hänkin pääsee mukaan.

Vaahtolan inssit ja Viivi Vakka-Kansi

Vaahtola-Veikkola -tien rakennussuunnitelma on valmistumassa. Vaahtolan inssien neuvotteluhuoneen oven pielessä ”kirkuu” punainen valo. Matti Hilponen ja Antero käyvät suunnitelmaa läpi HELY-keskuksen edustajan kanssa. Viivi Vakka-Kansi oli lähettänyt edellisenä päivänä korjausehdotuksia ja kysymyksiä, joita he käyvät järjestyksessä läpi. Samalla he hörppivät kahvia, ja Viivi syö laskiaispullaa taitavasti. Hilponen levittelee piirustuksia neuvotteluhuoneen pöydälle. Antero vilkuilee välillä Viiviä ihailevasti, eivätkä hänen ajatuksensa tahdo pysyä asiassa.

Viivi Vakka-Kansi on viehättävä nainen. Värianalyysit on tehty, ja ulkokuori on muutenkin moitteeton. Hänen miehensä, Kari Kansi, on tai oli kuuluisa purjehtija, joka maailmanympäripurjehduksellaan hävisi sen sileän veden.

Antero on niin häkeltynyt Viivin kauneudesta, ettei hän arvaa sotkea naamaansa laskiaispullalla. Hän ajattelee, arvaako hän pyytää Viiviä Vaahtolan pubiin työajan jälkeen. Hän havahtuu Hilposen kysymykseen kaidepituudesta ja yrittää löytää oikean vastauksen. Samassa hänen viestimensä vinkuu ja vaatii huomiota. Hattukouramies varmaankin. Antero vaimentaa viestimen hermostuneesti ja saa sanotuksi

– Kolmekymmentä kuusi metriä.

Antero ja Hilponen alkavat olla aika puuduksissa rakennussuunnitelman kanssa. Välillä tuntuu, etteivät suunnitelmat valmistu koskaan. Eikä niistä täysin valmista tulekaan. Moni asia ratkeaa vasta työmaalla. Maanomistajilta tuli uhkasoittoja tiensuunnitteluvaiheessa. Erityisen hankala vääntö oli tielinjan alle jäävästä Kirstin pensasaidasta. Varsinkin kun Kirstille selvisi, että vastakkainen naapuri oli saanut suunnittelijat siirtämään linjausta. Jos tällainen muutosesitys tulee viranomaiselta, se sulatetaan helpommin. Mikä onkaan pahempaa, kuin että naapuri saa jotain etua. Entisestään tulehtuneet välit saivat näin nokkoshivelyä.

Antero, Hilponen ja Viivi ovat saaneet asiat hoidettua sujuvasti. Suunnitelmaan tehdään vielä muutamia täydennyksiä, ja viikon päästä kansiot lähetetään kopiolaitokselle. Viivi nousee pöydästä ja alkaa pukea takkia. Antero on sanomaisillaan jotakin, mutta Viivi ehtii ensin.

– Hei sitten, pojat. Tiepäivillä nähdään, hän sanoo iloinen ilme kasvoillaan ja poistuu käytävään.

Antero ja Hilponen jättävät paperit levälleen neuvotteluhuoneeseen ja lähtevät Vaahtolan pubiin lounaalle.

Hattukouramies ja varis

Varis katseli Vaahtolan kirkon tornista, kun Hattukouramies asteli kohti Hoitomaailmaa. ”Miksen lähtenyt Keski-Eurooppaan kuten muutkin, vaan jäin tänne nuokkuvaan kyläpahaiseen pakkasta pitelemään”, ajatteli varis ja jatkoi keskustan tarkkailua.

Hattukouramies kärsi talvella eturauhasvaivoista. Hän yritti ajatella asiaa positiivisesti. Eturauhanen on edessä, siis eteenpäin ollaan menossa. Takarauhanen olisi paljon pahempaa. Odotushuoneessa oli hänen lisäkseen vain tummatukkainen nainen, hänen ikäisensä. Hän pohti, mistä aloittaisi keskustelun. Säillä ja sairauksilla ei tekisi naiseen kovinkaan suurta vaikutusta. Ja miksei voisi vain puhua ilman mitään taka-ajatuksia. Miksi pitää olla koko ajan haku päällä? Nämä pohdinnat keskeytti reipas naislääkäri, joka ohjasi hänet huoneeseensa. He kättelivät, ja lääkäri kysyi missä asioissa oltiin liikkeellä.

– Eturauhasvaivat. Saa juosta usein vessassa. Joskus taas saa odottaa virtsan tuloa, sanoi Hattukouramies hieman alistuneena.

– Housut pois ja hoitoon, kiekaisi naislääkäri ja kehotti häntä menemään vuoteelle kyljelleen sikiöasentoon. Hän tunnusteli eturauhasta takapuolesta. Eturauhanen oli pieni, eikä kipuja tuntunut, kun lääkäri paineli alavatsan päältä. Ei siis ollut syytä huoleen. Potilastiedoista näkyi, että hänellä oli lievä lääkitys masennuksen takia.

– Nämä lääkkeet aiheuttavat virtsaamisvaikeuksia. Kevättä kohti ollaan menossa, ja valo voittaa, joten lääkitystä voisi vähentää, lääkäri kannusti.

Hattukouramies lähti toiveikkaana huoneesta. Hän ei nähnyt enää tummaa naista odotushuoneessa.

Kun Hattukouramies tuli Hoitomaailmasta kadulle, hän törmäsi Anteroon, joka oli juuri päässyt työpaikaltaan vapaa-ajan viettoon. Hyvin alkanut jutustelu keskeytyi, kun varis lensi raakkuen heidän päidensä yläpuolelta. Hattukouramies aavisti vaaran lähestyvän – ja samassa heidän edessään oli Kiljukaula, joka antoi täyslaidallisen.

– Sitä ollaan Vaahtolan pubiin menossa? Siellähän sitä voi murehtia maailman menoa. Minä olen menossa poliisilta hakemaan uutta passia. Matkustan kesällä Etelä-Amerikkaan, sanoi Kiljukaula ja käänsi katseensa Hattukouramieheen.

– Voisit muuten pitää lapsiin paremmin yhteyttä!

Kiljukaula oli jo kadun toisella puolella, kun Hattukouramies yritti saada itsensä kasaan ja oli vähällä jäädä auton alle. Sanattomalla sopimuksella Hattukouramies ja Antero lähtivät astelemaan kohti Vaahtolan pubia. Antero selosti työpäivän tapahtumia, mutta Hattukouramies nautti jo masennuksen suloisista löylyistä eikä pystynyt keskittymään vaan murehti lasten kasvatusta ja varsinkin omaa osuutta siinä. Enkö vieläkään pysty puolustautumaan Kiljukaulan edessä? Milloin tulee se kuuluisa seuraava kerta, kun sanon hänelle suorat sanat?

<<<>>> 

Polkijan tekniikkaa – ”kaikki tämä hänelle annetaan”

Kun ajan pyörällä, paikantimen ruudulla näkyy peruskartta, jossa pieni nuoli kertoo paikkani ja kulkusuuntani. Voin kertoa sille myös määräpaikan, jolloin se opastaa minut oikeaan suuntaan. Se kertoo minulle nopeuden, ajan kulumisen, jäljellä olevan matkan määränpäähän yms. Näin siis taivaalla kiitävät satelliitit ohjaavat minun kulkuani.

Kun tulee pimeä, hämäräkytkin kytkee valot päälle. Vaihteet naksahtavat takarummun sisällä olevassa vaihteistossa siististi. Myös etu- ja takajarrut ovat rummun sisällä, samoin sähköä jauhava dynamo. Kaikki toimii kelillä kuin kelillä. Päälläni oleva Windstopper-asuste suojaa tuulelta ja vedeltä.

Kun taskussani oleva matkapuhelin alkaa soittaa Kotikadun teemaa, tiedän, että kotoa soitetaan; Jos työkaveri soittaa, ”Mä joka päivä töitä teen” kertoo sen; ”Ystävän laulu” tuo luokseni ystävän; ”Sukuvika on, kun suksi ei luista” ei vaikeuta polkemista, vaikka suvusta sanotaankin paljon pahaa; Tuntematon soittaja on ”Naurava kulkuri”.

Onko tämä kaikki Jumalan johdatusta? Tekniikka on ihmisen keksintöä, ihminen Jumalan luomus. Ohjaako Jumala minua satelliittien välityksellä? Kun ihmiselle aukeaa taivasten valtakunta, kaikki tämä (tekniikka) hänelle annetaan.

14.1.2005, 23.3.2012

Aggrimarket

eli murkku kirjoittajapiirissä

Vittu mä mitää kirjota.
Vittu mä ainakaa mistää aiheesta kirjota.
Vittu mä mistää Halloweenista kirjota.
Vittu mä mitää kurpitsaa päähäni pistä.
Vittu mä mitää ideoi.
Vittu mä viitti katella, kun Anneli ja Timo kinaa.
Vittu mä mitää hiivaa käytä.
Vittu mie mitää karjalanmurretta käytä.
Vittu mä viitti enää tulla piiriin.
Vittu mä ainakaa joulun jälkeen tule piiriin.
Vittu mä mihinkää piirii tule ens syksynä.
Vittu mä peitän tän ryhmän monisteisii ja kirjotan kusemalla sen kasan päälle:
”Vittu mä vihaan teitä.”

Vittu mä rakastan tätä piiriä.
Vittu mä vien tän piirin mukanani hautaan asti.
Vittu pappi saa ripotella hiivaa arkun päälle.

Virvon varvon

1980-luku

Virvon, varvon formatoiden/
sadat sektorit sekaisin./
Lerppu sulle, korppu mulle.

1990-luku

Virvon, varvon formatoiden/
sadat sektorit sekaisin./
Korppu sulle, romppu mulle.

2000-luku

Virvon, varvon formatoiden/
sadat sektorit sekaisin./
Romppu sulle, tikku mulle.

Selitys

Säkeen mitta: kalevalamitta
Lerppu: 5.25 tuuman levyke
Korppu: 3.5 tuuman levyke
Romppu: CD-levy
Tikku: USB-tikku

Ohjeita mutsikapinallisten varalle

  • Mutsikapinalliset saattavat suurina ryhminä vaikuttaa pelottavilta.
  • Eivät he tee mitään pahaa, ellei heitä uhkailla.
  • Jos kuitenkin mutsikapinallisryhmä näyttää lähestyvän teitä, olkaa aivan rauhallisia ja menkää sikiöasentoon.
  • Mutsikapinalliset nuuskivat teitä ja lähtevät virumaan poispäin.
  • Karkuun ei kannata yrittää, sillä mutsikapinalliset juoksevat kuitenkin kovempaa.

Automainos

Uusi Lada 1500 S on valmistunut

Uudessa Ladassa on paljon puhtaammat pakokaasut, siinä on erittäin katala katalysaattori. Lada antaa siis kaikkien kukkien kukkia.
Uusi Lada 1500 S on paljon hiljaisempi: vierekkäin istuvat kuulevat toistensa puheen. Ja nyt insinöörimme työskentelevät kuumeisesti, jotta myös takapenkkiläisiä voitaisiin kuunnella.

Lada on edelleen edullinen hankinta. Ne jotka nousun aikana ajoivat Ladalla, ajavat myös laman läpi Ladalla. Lada on lämmin, joten mantteleita ei tarvita. Lada lähtee käyntiin niin Siperiassa kuin Sipoossakin. Myös inhimillisyys ja jopa tekoäly ovat tallella. Jos aurinko paistaa kuumasti, Ladalle tulee paha olo: sen äänimerkki alkaa soida. Jos taas sataa vettä, pyyhkijät eivät sammu ollenkaan. Ladan rakenne on vanha tuttu: takavetoinen, 4-sylinterinen, 4-tahtinen, 4-ovinen, 4-silmäinen, 3-tuhkakuppinen.
Keskuslukitus kuuluu vakiovarusteisiin, kun perhe istuu takapenkillä. Ladalla ja talonmiehellä on yhteinen piirre: erilaisia avaimia on paljon.

Uutta Ladaa voi käydä koeajamassa valtuutetuilla Konela-piirimyyjillä. Koeajaneiden kesken arvotaan Boris Jeltsinin Brežnevin aikainen karvahattu. Edustuskäyttöön kannattaa lisävarusteeksi ottaa Konelan koristeelliset kapselit. Mökkeilijöille, retkeilijöille ja marjannoukkijoille suosittelemme tilavaa Combi-mallia. Lokakuun ajan on voimassa takavetoetu 2000 mk!

Kun olette hankkineet Uuden Ladan, emme jätä teitä pulaan. Jos bensiini loppuu, kääntykää valtuutetun ja edullisen Konela-huollon puoleen. Katalysaattoreista meillä opastaa Kata-Combi Kääriäinen.

AJOMIES ÄLÄ KIIREHDI SUOTTA – UUSIA LADOJA RIITTÄÄ KYLLÄ!

Saari

Nousin tähän pöydän ääreen,
kun on liian valoissa nukkua.
Nainen sängyssä pitää yhtä tyhjän kanssa,
hämähäkki tyhjässä seitissä kiipeää ylöspäin.
Ehdinkö kokea nuoruutta,
koska vanhuus tulee nopeasti:
mökkiä ei uskalla saneerata,
laiturin paikkaa muuttaa.
Laitan puita uuniin,
puhun puuta, heinää
saan puut syttymään.

Aamulla pyöräilemme kaupalle.
Mikä päivä tänään on?
Kaupanhoitaja ei tiedä,
hän soittaa keskusliikkeeseen.
Tuoreita leipiä tulee iltapäivällä.
Odottaessamme juomme keskiolutta ja
katselemme tientekoa.
Tiellä kulkee raskaita autoja, kuutioittain soraa.
Kauppaan tulee toinen asiakas:
No mittee se Tauno?
Piimee.

Kerrosmeteli

Miten kuulet – siten asut. Voimme arvata, minkälaisessa kerrostalossa asut. Ota kaapista DURALEX-juomalasi, mene seinän viereen ja aseta lasi korvan ja seinän väliin.

  • Ääni kuuluu epämäärääisestä suunnasta. ja monovastaanotossa (yhden Duralexin systeemi) häipyy lähes kuulumattomiin. Vastaus: 60-luvulla tai sitä ennen rakennettu talo.
  • Läsnäolovaikutelma (presence). Aivan kuin olisitte naapurissa. Poskisolistit erottuvat hyvin toisistaan. Vastaus: 70-luvun nopean rakentamisen talo.
  • Kipuraja. Varokaa ettei Duralex hajoa. Vastaus: Opiskelija-asuntola. Suosittelemme nopeaa valmistumista tai äkkirikastumista (pikapankki).

Mannerkivi-trilogia

Muna ja Mannerkivi

Arkiaamuna kahta en hevin vaihda. Toinen on keitetty kananmuna ja toinen on Mannerkiven bussi. Molemmat 10 minuuttia myöhässä.

Mannerkiven kaappaus

Aamu oli tavallisen sateinen. Mannerkiven bussi lähti asemalta mitään aavistamatta. Pullapoikien pysäkiltä autoon nousi oudon näköinen mies, jolla oli pitkä ulsteri ja vihreä pipo. Mies veti povitaskustaan aseen ja uhosi: ”Nyt ajamme minun ohjeiden mukaan!” Autossa oli kireä tunnelma ja mutterit löysällä. Kuljettaja sai viimein oikean vaihteen päälle käytyään koko kaluston läpi ja niin matka jatkui.

Ajoimme Oittiin tankkausta varten. Jatkoimme oitis eteenpäin kohti Riihimäkeä. Mies sanoi, että hän vapauttaisi Riihimäellä viisi matkustajaa. Näin tapahtuikin. Kaappauksen motiivi ja jatkotapahtumat jäivät epäselviksi.

Riihimäen asemalla nousimme idänpikajunaan ja palasimme Lahteen. Meitä oli kaksi Ristolan miestä. Vatsat kurnien painelimme toimistolle juuri ruokatunnin loppuvaiheessa. Suuri järkytys kohtasi meidät – risotto on loppunut. ”Ei hätää”, sanoi keittäjä ja vaihtoi täyden astian tiskille.

Mannerkivi here I go

Joinain aamuina, kun bussissa on tarpeeksi porukkaa, miehiä ja naisia tasaisesti, pistetään penkit syrjään ja aletaan tanssia. Pullapoikien kohdalla soi viimeinen valssi, jolloin varmistetaan saatille pääsy.