Tippa

Suomalaisten mielestä suomen kielen kaunein sana on äiti. Mutta mikä on Pamelan mielestä kauhein sana? Se ei ala v:llä eikä p:llä vaan se alkaa t:llä.

Pamelan mielestä suomen kielen kauhein sana on tippa. Jos jotain ruokaa on jäljellä vain tippa, se ei ole naurun paikka. Se on kauhun paikka.

Irwin laulaa Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku. Mutta Pamelan perheessä tippakin voi tappaa: nimittäin ämpäriin hukutetaan hän joka on jättänyt tipan kuleksimaan. Varsinkin jos se tippa on jätetty jääkaappiin kuleksimaan. “Tuollainen tippa, se on syötävä pois.”

Astian koko kasvaa hetkessä, kun jäljellä on vain tippa. Tippa-astiat täyttävät jääkaapin ja ruokakaapit. Astiat kaasuuntuvat ja lopulta ne räjäyttävät kaapit.

Pamelan painajaisuni:

Hän avaa jääkaapin, joka on täynnä astioita. Siellä on suuria astioita, joissa on vain tippa ruokaa. Perunakattilassa on yksi peruna, vuokaa koristaa muutama riisinjyvä, leikkelepaketissa on yksi siivu kinkkua. Jääkaappi on samalla kertaa täysi ja tyhjä.

Missä kulkee se raja joka erottaa tipan normaalista, säilytettävästä määrästä?

Jos kurkkua 5 cm jäljellä: “syö pois kuleksimasta.”
Jeggu-pullo, jäljellä neljäsosa: “älä sylje pulloon, juo pois.”
Perunoita 3 kpl: “jaetaan.”

Vain kirjainten tippa erottaa sanat kaunein ja kauhein toisistaan.

Tämä kaikki kertoo, että tippakin Pamelan tekemää ruokaa on arvossaan. Hän on erittäin taitava ruoan laittaja. Hän loihtii ruokaa reseptien ulkopuolelta tai reseptien rivien välistä ja mittaa sydämellään ainekset. Milloinkohan minä laitoin uunin päälle? -kysymys kertoo, että ruoka on valmista.

Toivotaan Pamelalle tipatonta loppuelämää.

Marja, Arja ja Merja

Istun Selkäsaaren edustalla kiven päällä, hörpin kahvia ja muistelen Marjaa, Arjaa ja Merjaa. Seurustelin nuorena miehenä pari vuotta kunkin kanssa. Muistot 40 vuoden takaa ovat pistemäisiä välähdyksiä.

Marjan tapasin tanssilavalla. Hän oli nähnyt edellisenä yönä unta seitsemästä matosta. Kun Marja opiskeli eri paikkakunnalla, näimme vain viikonloppuisin ja viikolla kirjoittelimme kirjeitä. Silloin jo edesmenneet isämme olivat agrologeja. Hänen isänsä asiakkaita olivat olleet mm. Veikko Lavin kanat.

Marjan äiti rakensi stereotasoa. Levyt olivat valmiina, kunhan ne vaan saisi kokoon. Hankin superliimaa, joka ei sitten käytännössä pitänytkään, mutta dominoefekti toimi.

Arjan tapasin tanssiravintolassa. Jäin hänen mieleensä niin voimakkaasti, että hän laittoi henkilökohtaista palstalle ilmoituksen:

Kari Alias Peitsamo, Väinämöinen. Arja kaipaa Wakaata, jolla on näköä parantavat rillit ja Leinoa mielellään kuuntelevat korvat.

Opiskelukaverit huomasivat ilmoituksen, joka ei jättänyt arvailuille sijaa. Arjalla oli monta sisarusta ja villakoira. Ja perheellä oli kesämökki puhtaan veden rannalla. Arjankin kanssa harrastettiin kirjeenvaihtoa opiskelujen takia. Minulla oli siihen aikaan Anglia farmari DeLuxe, jonka jätin heidän tonttinsa ulkopuolelle öljyvuotojen pelossa. Arjan isällä oli tiepiirin suurin tiehöylä. Minä höyläsin ruohonleikkurilla puun taimen, mikä veti appikokelaan totiseksi.

Merjan tapasin tanssiravintolassa useammankin kerran ennen kuin seurustelu käynnistyi. Hänen sukunimensä oli Hanski [nimi muutettu], mikä aiheutti joskus hämmennystä. Heillä kyläili usein mopomies, joka puhui hävyttömyyksiä. Joka toinen sana oli perkele, mutta toista en muista.

Kerran istuimme kahvipöydässä Merjan vanhempien kanssa. Pöydällä oli tarjolla kääretorttua. Otin tortun ja huomasin siinä hometta. Söin sen ja vatsaa kipristeli. Miten olisi pitänyt toimia? Olisiko pitänyt valittaa pahoinvointia ja poistua paikalta? Vai olisiko home pitänyt siirtää huomaamattomasti tassin alle? Tätä olen pohtinut ja kysellyt jälkikäteen.

Ei nimi seurustelukumppania pahenna. Marjaa, Arjaa ja Merjaa yhdisti nimi, hoitoala ja silmälasit.

Selkäsaaren ohi hiihtää nainen, jonka selässä lukee Erja. Se on myöhäistä nyt. Pamela odottaa.

Humppaa ja rautalankaa

Olin nuorena miehenä kesätöissä harventamassa juurikasta. Keväällä kylvetyt siemenet olivat moni-ituisia ja kesällä rikkaruohojen ympäröimiä. Ylimääräiset taimet ja rikkaruohot harvennettiin lyhyellä kuokalla kontaten. Palkka oli penni metriltä. Yhtenä kesänä harvensin 22 km (?) eli tienasin 220 mk. Ruoka ja majoitus olivat ilmaisia, joten ansio tuli puhtaana käteen. Ruoka oli hyvää ja uni maistui. Kaiken lisäksi illat olivat vapaat ja serkun mopo käytössä.

Serkku huomasi, että minulla oli sijoitusvaikeuksia rahalle. Hän tarjosi kasettinauhuria mainoslauseella hyvin soittaa humppaa ja rautalankaa. Minähän innostuin nauhurista, kun hintakin (40 mk) tuntui pieneltä isoon palkkaan verrattuna. Mutta veli tuli väliin ja sanoi ettei kannata. Hän voi lainata kelanauhuriaan.

Pettymys oli valtava, mutta lyhytaikainen. Kelanauhuri toimi varmaan paremmin. Hyvin soitti rautalankaa ja iskelmää – vanhaakin. Äänitys tapahtui mikrofonin avulla matkaradiosta, jolloin muitakin ääniä saattoi päästä teipille kuten siskon riipaiseva ääni: älä äänitä sitä. Myöhemmin kehityksen kehityttyä hankittiin välijohto nauhurin ja matkaradion väliin, mikä mullisti äänityksen. Kuvittelin olevani studiossa puolitoistakerroksisen puutalon toisessa kerroksessa. Tosin nauhoituksen käynnistymisen yhteydessä nauhalle tarttunut paukaus latisti tunnelmaa.

Rakennuksilla

Annas kun kerron rakennushommista. Kirjoittajatoverini Timo rakentaa hulppeaa päärakennusta Orimattilassa.

Joulukuussa hän kutsui minut rakennukselle. Olin vähän epävarma, olivatko tiedossa talkoot vai harjakaiset. Ajoin jäisiä teitä navigaattorin ohjaamana. Navigaattori valitsi kaikkein liukkaimman reitin. Tönnössä huokaisin. Olin ajoissa kohteessa.

Perillä odottivat perustukset ja muutama runkotolppa. Ei siis harjakaisia eikä kaljakoria. Itse mestari heilui naulapyssyn kanssa pienellä nostolavalla. Tervehtimisten jälkeen alkoi työ.

– Voisitko hakea mittanauhan rakennuksen toiselta puolelta.
– Voin hakea. Jotain hyötyä minustakin, ajattelin.

Seuraavaksi ohjelmassa oli kahvitauko, joka venyi kaksituntiseksi. Puhuimme ihmisen perustamisesta, rakentamisesta ja huoltamisesta. Totesimme olevamme peruskorjauksen tarpeessa. Toisaalta se tulisi kalliiksi. Riittäisikö sittenkin pintaremontti? Voitaisiinko rakennusvirheet peittää maalilla ja uretaanilla? Siitä keskustelemme seuraavien talkoiden yhteydessä.

Vielä tulee sekin aika, kun anturat eivät kanna vaan painuvat syvälle. Sitten meidät pakkohuutokaupataan jollekin taholle. Ja ihan lopuksi ikkunat naulataan umpeen.

Jossain vaiheessa Timo alkoi käydä kärsimättömäksi. Runko pitäisi saada valmiiksi ennen kattotuolien asennusta. Aikataulu paukkui enemmän kuin pakkanen. Ymmärsin yskän. Näkemisiin.

Paluureitin valitsin omasta päästäni, joka toimii hitaasti, mutta varmasti.

Seitsonen

Seitsosen repussa luki kansakoulussa Karry Setshow.
Seitsosen pyörässä oli pahvinen kallistusmittari.
Seitsonen kertoi keskikoulussa vitsejä.
Seitsonen oli keskikoulussa Getso.
Seitsonen ei kertonut lukiossa vitsejä.
Seitsonen oli Wakaa opiskelija.
Seitsonen luki iltaisin Kalevalaa.
Seitsonen asui toimistossa.
Seitsonen asui balettikoulun naapurissa yksiössä.
Seitsonen oli Makarios.
Seitsonen opiskeli kreikan kieltä.
Seitsonen vihittiin Tervasavun pirtissä.
Seitsonen ei ollut mikään marjannoukkija.
Seitsonen sai mehumaijan lahjaksi.
Seitsonen teki kaksi tenavaa.
Seitsonen ei rakentanut taloa Kalliolaan Kukkilaan vaan osti sen valmiina.
Seitsonen on hidas.
Seitsonen vastaa seuraavalla kahvitunnilla.
Seitsonen asuu osa-aikaisesti Vaahtolassa.
Seitsonen on horoskoopissa kaksonen – joskus seitsonen.
Seitsonen kirjoitti tämän – ja paljon muutakin.

Kekkos-fanin poika irrottelee

Veikko Vennamo oli tulossa kirkonkylän nuorisoseurantalolle puhumaan. Elettiin 1960-luvun loppua. Muuan kansakoululainen poika oli kiinnostunut politiikasta, vaikka hänen repussaan luki Karry Setshow.

Vennamo ja Kekkonen olivat riitaantuneet 1950-luvulla. Veikko Vennamo erosi Maalaisliitosta (entinen Kepu) ja perusti uuden puolueen SPP:n. Puolue muuttui myöhemmin Suomen Maaseudun Puolueeksi. Lyhenne SMP vääntyi myös Vennamon perhettä kuvaavaan muotoon: Sirkka, minä ja Pekka. Vaikka Karryn isä oli Kekkos-fani, hän ei tuominnut Karryn kiinnostusta Veikko Vennamon vierailua kohtaan. Ehkä Kekkosen ansiosta kodissa ei myöskään kuultu ryssävihaa, vaikka isältä meni viisi vuotta sodassa Neuvostoliittoa vastaan.

Niinpä Karry starttasi Ainolla, joka oli hänen sukulaistädiltään peritty naistenpyörä. Pyörässä oli jousitus, sillä sen toinen runkoputki oli poikki polkimien kohdalta. Myöhemmin kun se toinenkin putki oli katkennut, naistenpyörän etuosasta tuli jarruttoman mäkiauton keula.

Kanttorinmäessä sai hyvät vauhdit. Joskus liiankin hyvät: ketjut irtosivat ja juuttuivat vauhdissa pinnoihin. Siitä syntyi hallitsematon tilanne: takapyörä lukossa pyörä ajautui ojaan ja Karryn poski meni ruvelle.

Kanttorinmäen kohdalla asui kanttori Urkunen, joka piti kirjakauppaa päätyönsä ohella. Joskus Karrykin asioi kaupassa, jonka hyllyillä oli kirjoja ja konttoritarvikkeita. Mutta kanttori jäi etäiseksi. Sen sijaan Ulla Orvokki Urkunen seurusteli naapureidensa kanssa. Hän kävi kylässä, ja hänen luonaan juotiin kahvia koristeellisista kupeista. Kanttorila oli herraskainen ja suuri rakennus. Sen sisällä hiippailtiin kunnioittaen hiljaisuutta, jota kanttori vaati työskennellessään. En tiedä pelkäsikö Urkunen Jumalaa, mutta kerran hän oli säikähtänyt partaa ajaessaan, kun hirvi katseli ikkunasta sisään.

Mäen jälkeen tuli suora, jonka varressa oli Volasen maitolaituri. Suoran päässä häämötti vaalea kioski, jossa hän ajatteli ottaa vauhtia iltaa varten. Hän kurvasi Ainolla pihaan. Kioskilla ei ollut asiakkaita. Kioskissa oli myyjänä naapuritalon tytär. Hänen perheellään oli kanala, mutta tämä neiti ei ollut kanamainen vaan asiallinen nainen. Karry tilasi King Colaa ja meni kioskin ainoaan pöytään istumaan. King Cola oli hänen suosikkijuomansa. Usein hauskassa seurassa nauratti ja se vaahtosi melkein korvista ulos. Hän nautiskeli juomasta ja vilkuili samalla terassin harvan lattialaudoituksen raoista, näkyisikö siellä kolikoita, joita asiakkailta saattoi pudota.

Nuorisoseurantalon pihalla seisoskeli Vennamoa odottavia ihmisiä, pääasiassa miehiä, jotka halusivat nähdä, kun sankari saapuu paikalle. Veikko Vennamo tuli yllättäen vaatimattomalla Hillman Minx -merkkisellä autolla. Hänellä oli autonkuljettaja. Ehkä hän jätti isomman auton Kouvolaan ja teki näin paremman vaikutuksen köyhään kansaan, jonka puolustaja hän väitti olevansa.

Nuorisoseurantalo oli aivan täynnä, myös parvi, jossa Karry istui. Häneltä meni suurin osa Vennamon puheesta ohi, vaikka puheen äänenvoimakkuus oli riittävä. Mutta jotain yksittäisiä sanontoja jäi silti mieleen: talonpojan tappolinja, rötösherrat kuriin ja kyllä kansa tietää.

Kun Karry palasi nuorisoseurantalolta, hän ajatteli Volasen maitolaiturin kohdalla, ovatkohan Volasetkin talonpojan tappolinjalla. Hän poikkesi pihaan, mutta ei nähnyt mitään väkivallan merkkejä talossa tai puutarhassa. Ja ulkoeteiseen asti sisältä kuului matala kuorsaus.

Sodan käyneestä isästä kevyesti

Isäni kuunteli mielellään musiikkia, myös klassista. Hänellä oli omien sanojensa mukaan absoluuttinen korva, joten hän huomasi virheet. Ihmettelin usein, miten hän saattoi kommentoida ennen kuulematonta, uutta musiikkia. Rockia hän ei suuremmin rakastanut. Hän epäili Rock-laulajien huutavan nälkäänsä. Mutta Vieno Kekkonen oli hyvä laulaja jo sukunimen perusteella.

Isäni lähti silloin tällöin Anglialla ostoksille. Viinakaupan hän kiersi kaukaa, mutta palasi kotiin lippa heiluen.

Isäni oli agrologi, joka kehotti käsittelemään perunaa, niin ettei sen pinta vahingoitu. Omena putosi puusta kauas, mutta olen silti agrologin poika, lähes viljelijä siis itsekin.

Siskoni oli hakenut Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan. Lähdimme isän kanssa siskoa kuskaamaan pääsykokeisiin. Anglia oli kuuma auto istua: muoviset penkit ja helle olivat huono yhdistelmä. Sillä aikaa kun sisko hikoili pääsykokeissa, me tutustuimme nähtävyyksiin ja tietysti mäkihyppy paikkaan. Isäni muisteli reissua usein jälkikäteen ja tarttui minua leikkimielisesti niskasta kiinni painiotteella.

Isäni rentoutui lomalla. Hän ei katsonut Kahilan[1] uutisia, mutta kuunteli Höyryä[2] sitäkin enemmän.

Isäni oli innokas penkkiurheilija. Jos Suomi tai suomalainen urheilija hävisi, olohuoneesta kuului “läskiks män”. Jos taas sähköt menivät poikki kesken matsin, “turkasta” pyydettiin apuun.

Isäni kuoli liikenneonnettomuudessa 1970-luvulla. Siihen aikaan TV:ssä pyöri Ahti-silli mainos, jossa ihmeteltiin aikaa ennen Ahti-silliä: “mitä, ei ollut Ahtia!”


Kertauskurssi: haluatko Seitsoseksi, aiheena Ahti Seitsonen

Miten Ahti suhtautui kovaääniseen rock-yhtyeeseen?

  1. a) Volyymit kaakkoon.
  2. b) Lisää meteliä.
  3. c) Painukaa pellolle.
  4. d) Antakaa leipää.

Millä sanoilla (agrologi) Ahti neuvoi käsittelemään perunaa?

  1. a) Peruna on kananmuna.
  2. b) Peruna on kivi.
  3. c) Peruna on timantti.
  4. d) Peruna on omena.

Kun Ahti lähti Kouvolaan ostoksille, mikä oli tyypillinen ostos?

  1. a) Henkselit.
  2. b) Pölykapselit.
  3. c) Kori olutta.
  4. d) Lippalakki.

Miten Ahti muisteli Jyväskylässä ja varsinkin Laajavuorella käyntiä mukana olleelle Karille?

  1. a) Hyvä reissu, vai mitä? Millos myö lähetää uuvestaa?
  2. b) Anglia keitti koko matkan.
  3. c) Jyväskylä on hieno kylä.
  4. d) Minkä nimellissii miehii? Onks näkynt Laajavuore rinteil? Otetaaks niskaote? Häh?

Miten Ahti rentoutui kesälomalla?

  1. a) Tanssi balettia.
  2. b) Joi olutta.
  3. c) Pelasi pasianssia.
  4. d) Ei katsonut TV-uutisia joka ilta.

Mitä Ahti sanoi, jos Suomi hävisi urheilussa?

  1. a) Ketuiks meni.
  2. b) Otti ohraleivän.
  3. c) Otti ja hävisi.
  4. d) Läskiks män.

Mikä oli Ahtin kirosana?

  1. a) Kärpänen.
  2. b) Härkänen.
  3. c) Herhiläinen.
  4. d) Turkanen.

[1] Heikki Kahila, uutisankkuri
[2] Raimo “Höyry” Häyrinen, urheiluselostaja

Äänimerkki

Aurinko paistaa oppilaitoksen luokkaan.
Ratkon pääsykoetehtäviä.
Joku puhuu etäällä käytävässä, enkä saa puheesta selvää.
Puhe kuuluu nyt selvemmin, ja miesääni sanoo: ”äänimerkki soi autossa RBJ-205”.
Meidän Lada jäi auringonpaisteeseen, niin sille tuli paha olo ja sen äänimerkki alkoi soida.
Saan luvan poistua luokasta ja ajaa Ladan varjoon, jolloin ääni lakkaa.
Havupuiden varjossa Ladalla on hyvä olla.

Magneettikuvaan vai valokuvaan

Minua väsyttää. Olen taas valvonut aamuyöllä ja murehtinut turhaan asioita, joilla ei ole merkitystä tai joille ei mahda mitään.

En halua nyt valokuvaan enkä salamavalojen säihkeeseen, mutta magneettikuvaan haluan. Onnistun aina magneettikuvissa. Osaan olla paikallaan – minut on kasvatettu siihen, pienestä pitäen istumaan kylässä sohvalla paikallaan. Paradoksi: olen esiintynyt harrastajateatterissa. Magneettikuvat ovat teräviä. Samaa ei voi sanoa loogisesta ajattelusta, vai onko se sumeaa logiikkaa.

Olen siis introvertti vaikken tykkää ihmisten lokeroinnista. Minulla on aikamoinen ristiriita ulkoisen ja sisäisen maailman välillä. En tykkää että minua kuvataan matkoilla. Mutta poseeraisin magneettikuvassa, kun istun vaikkapa jossain Kroatian rannikon kahvilassa. Magneettikuva kertoo enemmän kuin tuhat valokuvaa, ja yksi valokuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Siis miljoona sanaa.

Neurologi näkee fyysiset muutokset aivoissa. Hän ei kuvittele vaan keskittyy tosiasioihin. Minua ei enää pelota, mitä neurologi sanoo. Pään sisäinen maailma on ollut rikas, mutta raskas kantaa. Ajattelen liikaa – turhia asioita. Minä.

Serkkupäivät 2015 Lahdessa

Serkkupäivien 14.6.2015 etukäteen jaettu ohjelma:

  • 9:45 Kokoontuminen Lahden matkustajasatamassa, Satamakatu 7, 15140 Lahti
  • 10:00 – 10:30 Laivalla Enonsaareen. Vain käteismaksu, menopaluu 15€.
  • Kahvia ja syötävää huvilaravintolassa, keskustelua ja kävelyä
  • 13:10 – 13:45 paluu Enonsaaresta.
  • 14:00 Ruokailu, Ravintola Lokki, jossa meitä odottaa ikkunapöytä (näköala Vesijärvelle).

Seisoin sovitusti Lahden matkustajasatamassa Makasiinirakennuksen päädyssä hyvissä ajoin ennen klo 10:tä (vihreät verkkarit jalassa ja Hankkijan lippalakki päässä). Näin tutun mersun lipuvan parkkipaikalle. Jarmohan sieltä tuli pyyhkien turvetta housujensa lahkeista.

Jarmon kanssa ihmeteltiin, missä serkut ovat, onko jokin pielessä? Soitto Jormalle selvitti, että toiset ovat 50 m:n päässä rakennuksen toisessa päässä pitämässä sadetta. Rakennuksessa oli siis kaksi päätä, mikä yllätti insinöörinkin.

Menimme venelaiturille ajoissa. Joulupukin näköinen, keski-ikäinen laivan kapteeni ja nuori nainen toivottivat meidät tervetulleeksi. Astuimme punaiseen alukseen (M/S Suvitähti II) luottavaisin mielin. Tosin kepulaiset jättivät välikysymyksen punaisen värin johdosta. Rahastajana toimivalta naiselta ostettiin Meno-paluut ja istuuduttiin kajuuttaan.

Matka sujui rattoisasti.  Naiset päivittivät tärkeimpiä kuulumisia, miehet keskittyivät tekniikan maailmoihin ja tuijottivat sateiseen horisonttiin.

Enonsaaressa matkanjohtaja menetti heti otteen porukkaan. Luontopolku-kyltin luona Soile ja Pirkko karkasivat metsään. He lähtivät kuin gasellin kaksoset sateenvarjo kompassina. Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää seurata heitä. Pirkko aurasi tietä sateenvarjollaan märässä kasvillisuudessa ja sai kaiken veden päällensä. Jossain vaiheessa kadotimme näköyhteyden Pirkkoon ja Soileen emmekä enää saavuttaneet heitä. Lopulta huvila alkoi häämöttää. Kilometrin mittainen luontopolku pienessä sateessa virkisti.

Emäntä odottelikin meitä huvilassa pannu kuumana, pullat ja piirakat tarjottimella. Meille löytyi iso pyöreä pöytä.  Riisuimme märkiä päällysvaatteita kuivumaan eri puolille huvilaa.

Lähdin etsimään Soilea ja Pirkkoa luontopolun päästä. Eikä minun pitkälle tarvinnut mennäkään, kun jo törmäsin rouviin.

Pirkko oli läpimärkä. Varavaatteet olivat kassissa – kastuneet nekin. Jälkiviisaina voidaan sanoa että olisi kannattanut jättää huvilalle turvaan. Olisi ollut mukava pukea kuivat vaatteet ylle ja nauttia kahvista (ei täristen).

Känttykahvit maistuivat. Emäntä oli ollut huolissaan, pitikö meitä varten tehdä jotain erikoistilauksesta. Sanoin älkää huolestuko, serkkumme ovat tyytyväisiä vähään. Eihä meitä varte ois mittää tarvint laittaa.

Klo 13:10 laiva lähti takaisin Lahteen. Puolessa matkassa moottori sammui. Kapteeni löi nyrkin pöytään ja huusi:
– perkele, polttoaine loppui.
Kapteeni syytti rahastajaa, että hän ei ollut tarkastanut riittävän tarkasti polttoaineen määrää. Seurasi väittelyä. Sitten kapteeni soitti jonkun tuomaan löpöä. Puolisen tuntia ajelehdittiin. Tankkaus paljasti, että polttoainetta oli valunut konehuoneen lattialle. Joku ruuvi oli auki. Siitä väärinkäsitys polttoaineen määrässä. Laivassa oli kireä tunnelma, mutta ruuvi löysällä. Välillä tuntui että olimme tulossa Kinansaaresta emmekä Enonsaaresta. Jarmo voi tarkentaa teknisiä yksityiskohtia.

Lahden satamassa kapteeni pahoitteli tapahtunutta. Hän oli silminnähden rauhoittunut ja jäähtynyt uituaan pilssivedessä.

Lokissa oli hyvät ruuat ja pöytä Vesijärvi-maisemilla. Tulin ruoista niin täyteen että illaksi suunniteltu jooga jäi väliin.

Hyvästien jälkeen menin haikein mielin Kahvila Karirantaan odottelemaan seuraavaa serkkupäivää.