Mobiilimaksaja – kassan tukko

Minusta tuli mobiilimaksun käyttäjä syyskuussa 2017. Mobiilimaksulla tarkoitan tässä ostosten lähimaksamista kassalla matkapuhelimella. Tein pankkiin hakemuksen Debit Mobiili -kortista. Se oli sähköinen (ei fyysinen) kortti. Saatuani kortin ja asennettuani maksusovelluksen lähdin innolla tutun kahvilan kassalle. Kirjauduin sovellukseen ja asetin puhelimen lähelle maksupäätettä. Maksupääte antoi virheilmoituksen, mutta puhelimessa ei tapahtunut mitään. Onneksi mukana oli muitakin maksuvälineitä. Useampana päivänä viestittelin sovelluksen tuen kanssa ja yritin neuvojen mukaan maksaa kassalla. Viimein ehdottivat tarkistamaan oletusmaksusovelluksen. Vika olikin puhelimen asetuksissa. Sitten se toimi.

Sovellukseen kirjautuminen kassajonossa kyllästytti, joten uskaltauduin kokeilemaan maksamista kotinäkymästä. Sen edellytys oli että näyttölukko oli päällä. Sovellukseen ei tarvinnut kirjautua, vaan avata näyttölukko.

Jossain vaiheessa vuonna 2018 maksaminen kotinäkymästä -ominaisuus alkoi temppuilla. Pyysi kirjautumaan sovellukseen. Se ei kuitenkaan auttanut vaan maksu epäonnistui. Poistin ominaisuuden käytöstä. Aloin kirjautua sovellukseen salasanalla. Pystyin taas maksamaan.

Vuoden 2018 lopussa pankki kertoi luopuvansa Debit Mobiili -kortista. Sen tilalle piti hankkia fyysinen Debit-kortti. Minulla oli ennestään Credit/Debit kortti eli yhdistelmäkortti, mutta sitä sovellus ei hyväksynyt toistaiseksi. Pankki postittaa vuoden 2019 aikana uudet Credit/Debit -kortit, joilla mobiili lähimaksaminen pitäisi toimia. Aika moni on jättänyt ylimääräisen Debit-kortin tilaamatta. Minä kuitenkin tilasin sellaisen, ja se tuli muutamassa päivässä. Lähimaksu toimi jälleen kotinäkymästä.

Olin jo varma homman toimivuudesta, kunnes tunnetussa kahvilassa sovellus pyysi tarkistamaan jotain maksupäätteestä. Tämä toistui muissakin paikoissa satunnaisesti.

Kaikesta em. viisastuneena kannan kassalle fyysisen pankkikortin ja käteistä. Jos jonoa ei ole, saatan kokeilla puhelimella maksamista. En ole kuitenkaan yksin näiden ongelmien kanssa. Google Play -sovelluskaupassa on pyryttänyt ärräpäitä, kun sovellus muuttui vuoden 2019 alussa radikaalisti ja korttisekoilu yllätti monet puhelin kourassa.


Etelän mies: älä räplää – kaiva kuvetta.
Mobiilimaksaja, mobiilimaksaja on harvojen kaveri – kassan tukko.


Entisten työkavereiden porukka

Minulla on onni kuulua porukkaan, jota yhdistää työpaikka X ja jalkapallon MM-kisat Italiassa vuonna 1990. On meillä nimikin: X-Open. Meitä pidetään suljettuna salaseurana, mikä pitää osittain paikkansa. Porukkaan saattaa kuitenkin päästä, jos on ollut töissä firmassa X ja jalkapallon MM-kisoissa vuonna 1990. X-Open:ssa oli alun perin 12 miestä, mutta muutama vuosi sitten vanhin jäsenemme poistui keskuudestamme.

Kokoonnumme pari kertaa vuodessa viikonloppuisin: keväällä ja syksyllä. Tapaaminen kestää perjantaista sunnuntaihin. Lauantaina tehdään noin 10 km patikointi. Seuraava kokoontuminen päätetään sunnuntaiaamuna. Majoitumme kotimaan mökissä – parhaimmillaan järven rannalla.

Vuonna 2020 X-Open täyttää 30 vuotta. Ehkä teemme matkan Keski-Eurooppaan. Kun 20 vuotta tuli täyteen kävimme Skotlannissa Edinburghissa. Vuonna 2005 matkailimme Virossa, jossa majoituimme Muhun saarella.

X-Openilla on omat kotisivut ja museo, jossa on firman X markkinointi rihkamaa kuten kyniä, viivoittimia, tuulipuku, pipo ja iso messinkinen kyltti. Kyltti pelastettiin vuonna 2007 firman X raunioista.

Mitä me teemme ja mistä me puhumme kokoontumisissa? Patikoinnin lisäksi saunotaan, syödään ja juodaan. Miltei kaikki jäsenet ovat vielä työelämässä, joten työasioistakin puhutaan, mutta pääasiassa jostain muusta. ”Yleisesti ottaen kuitenkin puhuivat he…”

Olga

Olga katsoi Volgan vihreää mittaria ja alkoi voimaan pahoin. Hänen suunnittelemansa Olga-laukku lepäsi vieressä muovisella penkillä. Avonaisesta laukusta repsotti puhe, jota hän oli tankannut pikavuoropysäkillä matkan varrella.

Olga oli ehdolla kuntavaaleissa Meikäläiset-puolueen listoilla. Hänet painostettiin starttirahan saamisen ehdolla ehdokkaaksi. Puolueen puheenjohtaja on töissä TE-toimistossa. Meikäläiset-puolueen ehdokkaita ei sinutella vaan teititellään. Itseään he meitittelevät.

Volgan lokasuojat kolisivat irtokivien iskuista. Volga oli museoauto, ja siinä oli vakuutus, joka salli ajamisen 30 vuorokautena. Ajopäiviä ei riittänyt kaikkiin puhetilaisuuksiin omien ajojen jälkeen.

Hän oli myöhässä niin kuin aina. Ja myöhästymisistä puolueen nokkamies, isonenäinen Tuomo Liemi, muistutti vaaleaa naista joka vaaleissa.

Seurantalo seisoi kuin Nesteen hammas kylän ainoalla mäellä. Pihalla viittilöi Liemi. Hän ohjaili Volgaa ja Olgaa, joka väänteli rattia. Ohjaustehostin puuttui. Mutta Liemi ohjasti tehostetusti. Hän oli tehosekoitin. Ja Volga osui pihan ainoaan valaisinpylvääseen. Museoauto parka. Vaan Olgalla oli muuta ajateltavaa.

Olga ryntäsi seurantalon taakse ja antoi ylen. YLE kuvasi kaiken, mutta Liemi juoksi kamerat kumoon. Meitä ette saa kiinni mistään pahasta.

Liemi avasi tilaisuuden: ”Hyvät äänestäjät. Taas on vaalilupausten aika. Ja lupaukset on tehty täytettäviksi. Oman kylämme ehdokas Olga, olkaa hyvä. Estradi on teidän.”

Takahuoneessa Olga ruiskutti suusuihketta peittääkseen oksennuksen hajun. Sitten hän sujautti suihkeen Olga-laukkuun ja kiirehti puhetta pitämään.

Olga aloitti puheen: ”Rakkaat äänestäjät. Hienoa että olette tulleet paikalle. Kun me ajoimme tänne, saatoimme ihastella kauniita peltomaisemianne.” Alun liirum laarumin jälkeen seurasi muiden puolueiden arvostelua. Ne puolustavat eläkeläisiä, opiskelijoita, lapsiperheitä ja muita köyhiä. Kun taas Meikäläiset tai tuttavallisesti Meset ajaa rikkaiden asemaa. Keskeinen teema on pääomaveron vaiheittainen poisto.

Puheen jälkeen kuultiin kuorolaulua, sahansoittoa ja kansantanssia.

Olga oli jo poistumassa, kun hänen vierelleen astui vanhempi mies.

– Olisin ehdokkaalta näin erikseen kysynyt: Miten meidän käy? Mennäänkö Natoon?

– Me emme tällä tasolla ota Natoon kantaa, Olga vakuutti.

– On siinä Olgaa tulla tänne puhumaan paskaa, sanoi kyläläinen ja lähti nauraen pois.

Tippa

Suomalaisten mielestä suomen kielen kaunein sana on äiti. Mutta mikä on Pamelan mielestä kauhein sana? Se ei ala v:llä eikä p:llä vaan se alkaa t:llä.

Pamelan mielestä suomen kielen kauhein sana on tippa. Jos jotain ruokaa on jäljellä vain tippa, se ei ole naurun paikka. Se on kauhun paikka.

Irwin laulaa Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku. Mutta Pamelan perheessä tippakin voi tappaa: nimittäin ämpäriin hukutetaan hän joka on jättänyt tipan kuleksimaan. Varsinkin jos se tippa on jätetty jääkaappiin kuleksimaan. “Tuollainen tippa, se on syötävä pois.”

Astian koko kasvaa hetkessä, kun jäljellä on vain tippa. Tippa-astiat täyttävät jääkaapin ja ruokakaapit. Astiat kaasuuntuvat ja lopulta ne räjäyttävät kaapit.

Pamelan painajaisuni:

Hän avaa jääkaapin, joka on täynnä astioita. Siellä on suuria astioita, joissa on vain tippa ruokaa. Perunakattilassa on yksi peruna, vuokaa koristaa muutama riisinjyvä, leikkelepaketissa on yksi siivu kinkkua. Jääkaappi on samalla kertaa täysi ja tyhjä.

Missä kulkee se raja joka erottaa tipan normaalista, säilytettävästä määrästä?

Jos kurkkua 5 cm jäljellä: “syö pois kuleksimasta.”
Jeggu-pullo, jäljellä neljäsosa: “älä sylje pulloon, juo pois.”
Perunoita 3 kpl: “jaetaan.”

Vain kirjainten tippa erottaa sanat kaunein ja kauhein toisistaan.

Tämä kaikki kertoo, että tippakin Pamelan tekemää ruokaa on arvossaan. Hän on erittäin taitava ruoan laittaja. Hän loihtii ruokaa reseptien ulkopuolelta tai reseptien rivien välistä ja mittaa sydämellään ainekset. Milloinkohan minä laitoin uunin päälle? -kysymys kertoo, että ruoka on valmista.

Toivotaan Pamelalle tipatonta loppuelämää.

Uudelle uralle

Hattukouramies meni Vaahtolan apteekkiin ostaakseen hammaslankaa. Mutta apteekissa olikin poikkeustilanne: Einari Kammari seisoi ritsa kädessä vuoronumerolaitteen luona.

– Mitä mies tekee ritsa kädessä apteekissa? Hattukouramies kysyi.

Einari säpsähti hiukan ja sanoi:

– Apteekki pitäisi ryöstää.

– Olet vaihtanut alaa.

– Kyllä, puusepän hommat loppuivat. Ihmiset ostivat kaappeja Ikeasta. Niinpä kävin siistin varkaan kurssin, jonka tavoitteena oli kouluttaa varkaita, jotka eivät sotke eivätkä tee henkilövahinkoja.

– Hienoa! totesin kannustavasti. Einarin kasvot tulivat iloisiksi.

– Kello tuleekin kohta neljä. Olen päivätöissä. Taidan jättää tämän ryöstön tähän. Lähdetään Vaahtolan pubiin jatkamaan tarinointia.

Einari sanoi painokkaasti apteekin henkilökunnalle ja asiakkaille:

– Tilanne ohi. Sanokaa poliiseille, että olen pubissa.

Einari osti kaksi pitkää ja kantoi ne nurkkapöytään. He ehtivät istua ja hörppiä olutta varttitunnin, kunnes Veikkolan poliisi ilmestyi pubiin. Einari oli varma, että häntä tultaisiin hakemaan kamarille. Mutta poliisi antoikin Hattukouramiehen hatun, joka oli pudonnut apteekin lattialle. Ei hän Einariakaan unohtanut:

– Voisit Einari keskittyä kesämökkeihin. Niitähän sinä osaat putsata siististi. Apteekki on sinulle liian vaativa kohde.

– Minä alan rehelliseksi kuten Hiiva.

– Hyvä niin.

– Tai alan veistelemään hiirenloukkuja puusta. Minusta tulee Hiilon kilpailija. Suurennosmalli on jo tekeillä.

Hampaan kolossa

Kun Hattukouramies ja Virpi halasivat toisiaan Hattukouramiehen asunnossa eräänä iltana, patisti Virpi Hattukouramiehen hampaiden pesuun. Virpin mielestä hän pesee hampaat huolimattomasti. Virpi tarjoutui auttamaan häntä, mutta Hattukouramies pelkäsi paljastavansa liikaa itsestään.

– Hengityksesi haisee pahalta, sanoi Virpi ja irrotti otteensa Hattukouramiehestä.

– Käyn pesemässä hampaat. Ei kestä kuin hetken.

Wc:stä kuului harjauksen ääniä. Ja kului tuskin minuuttiakaan, kun Hattukouramies jo palasi Virpin luokse.

– Hengityksesi haisee yhä, ja hammasväleissä näkyy olevan ruokaa. Käytätkö hammaslankaa tai hammasväliharjaa? Virpi uteli.

– Mitä ne ovat? Kyllä minä hyvän makuista hammastahnaa käytän.

– Jos hampaita ei hoida, ne tippuvat tielle tai lähtevät suusta kuin maitohampaat Chewitsiin. Tahna on oikeastaan vain suun deodorantti. Minä tulen neuvomaan, vaati Virpi.

– Onkohan se tarpeellista, epäröi Hattukouramies, jolla oli jotain hampaan kolossa ja wc:n allaskaapissa. – Jos yritän vielä itse.

– Kyllä minä tulen ja neuvon, miten hampaat puhdistetaan oikein.

Hattukouramies kiirehti wc:hen ja yritti sulkea allaskaapin oven nopeasti, mutta Virpi ehti nähdä kaappiin, jossa pilkotti Olennainen.

– Mitä ihmettä? Vieläkö sinulla on Olennainen? Mihin sinä sitä tarvitset? Enkö minä riitä sinulle?

– Minulla on eturauhasvaivoja. Lääkäri neuvoi, että päivittäinen siemensyöksy Olennaisen avulla auttaa.

– Siis meidän Hoitomaailman lääkäri? Ei varmaan ole neuvonut mitään seksileluja käyttämään!

– No oikeastaan Vaahtolan pubissa sain seikkaperäisen opastuksen, Hattukouramies myönsi.

– Niin arvelinkin. Arvaan nimetkin. – No olkoon, jos se ei ole minulta pois. Jos minutkin huomioidaan. Jatketaan nyt hampaiden pesua. Pese ensin takahampaat. Aloita vaikka vasemmalta.

– Ei sieltä, se sattuu ja sitten tulee verta.

– Nyt kyllä tilaan sinulle ajan Hoitomaailmaan suuhoitajalle. Hän ohjaa sinut sitten eteenpäin lääkärille.

– Ei kai. Jos on pakko, käyn ensin Henkimaailmassa rukoilemassa Yläkertaa.

– En suutele sinua suulle ennen kuin olet hoidattanut hampaasi. Mutta kaikkea muuta voimme tehdä, lupasi Virpi.

Kiristystä, ajatteli Hattukouramies

Makuuhuoneessa Virpi vetäisi sänkypeiton pois parisängyn pelkääjän paikalta. Tyynyn päältä paljastui naisten tumman punaiset pikkuhousut.

– Tähänkin lienee jokin selitys. Kenen pikkuhousut? Kuka näitä suositteli?

– En pysty vastaamaan tällä kertaa, Hattukouramies raapi päätään.

– Kenen ne ovat? Virpi kysyi epätoivoisena.

– Vaahtolan Martat kävivät sisustamassa asuntoani. Talossa testattiin lämmitysjärjestelmää, jolloin lämpötila nousi välillä 30 asteeseen. Martta, joka laittoi verhoja, oli niin kuumaverinen että riisui kaikki vaatteet eikä sitten muistanut enää pukea pikkuhousuja.

– Tunnen Martat. En voi uskoa. Sinä valehtelet. Mikset kerro totuutta?

– Kyllä Martat sisustivat täällä. Voit kysyä Martalta.

– En kehtaa kysyä. Ja miksi ne on jätetty esille, tyynyn päälle?

– Siihen en osaa vastata. Martta tietää ja kertoo senkin. Jos pikkarit ovat amuletti, joka tuo onnea kotiin.

– Minulle ne tuovat epäonnea. Mitähän muuta outoa asunnostasi löytyy? Virpi ihmetteli ja kurkisti sängyn alle. – Apua. Onko täällä hiiriä?

– Ei ole.

– Miksi sinulla on hiirenloukku sängyn alla?

– Testaamme LoJossa loukun herkkyyttä tärinään.

– Työasiat ovat kantautuneet uniinkin. Onko tämä nyt sitä etätyötä?

– Kyllä, saan pienen korvauksen ja laukeamisesta bonusta.

– Eli jos me rakastelemme voimakkaasti, se saattaa laueta.

– Toivottavasti laukeamme kaikki kolme ja yhtä aikaa!