Polkijan tekniikkaa – ”kaikki tämä hänelle annetaan”

Kun ajan pyörällä, paikantimen ruudulla näkyy peruskartta, jossa pieni nuoli kertoo paikkani ja kulkusuuntani. Voin kertoa sille myös määräpaikan, jolloin se opastaa minut oikeaan suuntaan. Se kertoo minulle nopeuden, ajan kulumisen, jäljellä olevan matkan määränpäähän yms. Näin siis taivaalla kiitävät satelliitit ohjaavat minun kulkuani.

Kun tulee pimeä, hämäräkytkin kytkee valot päälle. Vaihteet naksahtavat takarummun sisällä olevassa vaihteistossa siististi. Myös etu- ja takajarrut ovat rummun sisällä, samoin sähköä jauhava dynamo. Kaikki toimii kelillä kuin kelillä. Päälläni oleva Windstopper-asuste suojaa tuulelta ja vedeltä.

Kun taskussani oleva matkapuhelin alkaa soittaa Kotikadun teemaa, tiedän, että kotoa soitetaan; Jos työkaveri soittaa, ”Mä joka päivä töitä teen” kertoo sen; ”Ystävän laulu” tuo luokseni ystävän; ”Sukuvika on, kun suksi ei luista” ei vaikeuta polkemista, vaikka suvusta sanotaankin paljon pahaa; Tuntematon soittaja on ”Naurava kulkuri”.

Onko tämä kaikki Jumalan johdatusta? Tekniikka on ihmisen keksintöä, ihminen Jumalan luomus. Ohjaako Jumala minua satelliittien välityksellä? Kun ihmiselle aukeaa taivasten valtakunta, kaikki tämä (tekniikka) hänelle annetaan.

14.1.2005, 23.3.2012

Aggrimarket

eli murkku kirjoittajapiirissä

Vittu mä mitää kirjota.
Vittu mä ainakaa mistää aiheesta kirjota.
Vittu mä mistää Halloweenista kirjota.
Vittu mä mitää kurpitsaa päähäni pistä.
Vittu mä mitää ideoi.
Vittu mä viitti katella, kun Anneli ja Timo kinaa.
Vittu mä mitää hiivaa käytä.
Vittu mie mitää karjalanmurretta käytä.
Vittu mä viitti enää tulla piiriin.
Vittu mä ainakaa joulun jälkeen tule piiriin.
Vittu mä mihinkää piirii tule ens syksynä.
Vittu mä peitän tän ryhmän monisteisii ja kirjotan kusemalla sen kasan päälle:
”Vittu mä vihaan teitä.”

Vittu mä rakastan tätä piiriä.
Vittu mä vien tän piirin mukanani hautaan asti.
Vittu pappi saa ripotella hiivaa arkun päälle.

Virvon varvon

1980-luku

Virvon, varvon formatoiden/
sadat sektorit sekaisin./
Lerppu sulle, korppu mulle.

1990-luku

Virvon, varvon formatoiden/
sadat sektorit sekaisin./
Korppu sulle, romppu mulle.

2000-luku

Virvon, varvon formatoiden/
sadat sektorit sekaisin./
Romppu sulle, tikku mulle.

Selitys

Säkeen mitta: kalevalamitta
Lerppu: 5.25 tuuman levyke
Korppu: 3.5 tuuman levyke
Romppu: CD-levy
Tikku: USB-tikku

Ohjeita mutsikapinallisten varalle

  • Mutsikapinalliset saattavat suurina ryhminä vaikuttaa pelottavilta.
  • Eivät he tee mitään pahaa, ellei heitä uhkailla.
  • Jos kuitenkin mutsikapinallisryhmä näyttää lähestyvän teitä, olkaa aivan rauhallisia ja menkää sikiöasentoon.
  • Mutsikapinalliset nuuskivat teitä ja lähtevät virumaan poispäin.
  • Karkuun ei kannata yrittää, sillä mutsikapinalliset juoksevat kuitenkin kovempaa.

Automainos

Uusi Lada 1500 S on valmistunut

Uudessa Ladassa on paljon puhtaammat pakokaasut, siinä on erittäin katala katalysaattori. Lada antaa siis kaikkien kukkien kukkia.
Uusi Lada 1500 S on paljon hiljaisempi: vierekkäin istuvat kuulevat toistensa puheen. Ja nyt insinöörimme työskentelevät kuumeisesti, jotta myös takapenkkiläisiä voitaisiin kuunnella.

Lada on edelleen edullinen hankinta. Ne jotka nousun aikana ajoivat Ladalla, ajavat myös laman läpi Ladalla. Lada on lämmin, joten mantteleita ei tarvita. Lada lähtee käyntiin niin Siperiassa kuin Sipoossakin. Myös inhimillisyys ja jopa tekoäly ovat tallella. Jos aurinko paistaa kuumasti, Ladalle tulee paha olo: sen äänimerkki alkaa soida. Jos taas sataa vettä, pyyhkijät eivät sammu ollenkaan. Ladan rakenne on vanha tuttu: takavetoinen, 4-sylinterinen, 4-tahtinen, 4-ovinen, 4-silmäinen, 3-tuhkakuppinen.
Keskuslukitus kuuluu vakiovarusteisiin, kun perhe istuu takapenkillä. Ladalla ja talonmiehellä on yhteinen piirre: erilaisia avaimia on paljon.

Uutta Ladaa voi käydä koeajamassa valtuutetuilla Konela-piirimyyjillä. Koeajaneiden kesken arvotaan Boris Jeltsinin Brežnevin aikainen karvahattu. Edustuskäyttöön kannattaa lisävarusteeksi ottaa Konelan koristeelliset kapselit. Mökkeilijöille, retkeilijöille ja marjannoukkijoille suosittelemme tilavaa Combi-mallia. Lokakuun ajan on voimassa takavetoetu 2000 mk!

Kun olette hankkineet Uuden Ladan, emme jätä teitä pulaan. Jos bensiini loppuu, kääntykää valtuutetun ja edullisen Konela-huollon puoleen. Katalysaattoreista meillä opastaa Kata-Combi Kääriäinen.

AJOMIES ÄLÄ KIIREHDI SUOTTA – UUSIA LADOJA RIITTÄÄ KYLLÄ!

Saari

Nousin tähän pöydän ääreen,
kun on liian valoissa nukkua.
Nainen sängyssä pitää yhtä tyhjän kanssa,
hämähäkki tyhjässä seitissä kiipeää ylöspäin.
Ehdinkö kokea nuoruutta,
koska vanhuus tulee nopeasti:
mökkiä ei uskalla saneerata,
laiturin paikkaa muuttaa.
Laitan puita uuniin,
puhun puuta, heinää
saan puut syttymään.

Aamulla pyöräilemme kaupalle.
Mikä päivä tänään on?
Kaupanhoitaja ei tiedä,
hän soittaa keskusliikkeeseen.
Tuoreita leipiä tulee iltapäivällä.
Odottaessamme juomme keskiolutta ja
katselemme tientekoa.
Tiellä kulkee raskaita autoja, kuutioittain soraa.
Kauppaan tulee toinen asiakas:
No mittee se Tauno?
Piimee.

Kerrosmeteli

Miten kuulet – siten asut. Voimme arvata, minkälaisessa kerrostalossa asut. Ota kaapista DURALEX-juomalasi, mene seinän viereen ja aseta lasi korvan ja seinän väliin.

  • Ääni kuuluu epämäärääisestä suunnasta. ja monovastaanotossa (yhden Duralexin systeemi) häipyy lähes kuulumattomiin. Vastaus: 60-luvulla tai sitä ennen rakennettu talo.
  • Läsnäolovaikutelma (presence). Aivan kuin olisitte naapurissa. Poskisolistit erottuvat hyvin toisistaan. Vastaus: 70-luvun nopean rakentamisen talo.
  • Kipuraja. Varokaa ettei Duralex hajoa. Vastaus: Opiskelija-asuntola. Suosittelemme nopeaa valmistumista tai äkkirikastumista (pikapankki).

Mannerkivi-trilogia

Muna ja Mannerkivi

Arkiaamuna kahta en hevin vaihda. Toinen on keitetty kananmuna ja toinen on Mannerkiven bussi. Molemmat 10 minuuttia myöhässä.

Mannerkiven kaappaus

Aamu oli tavallisen sateinen. Mannerkiven bussi lähti asemalta mitään aavistamatta. Pullapoikien pysäkiltä autoon nousi oudon näköinen mies, jolla oli pitkä ulsteri ja vihreä pipo. Mies veti povitaskustaan aseen ja uhosi: ”Nyt ajamme minun ohjeiden mukaan!” Autossa oli kireä tunnelma ja mutterit löysällä. Kuljettaja sai viimein oikean vaihteen päälle käytyään koko kaluston läpi ja niin matka jatkui.

Ajoimme Oittiin tankkausta varten. Jatkoimme oitis eteenpäin kohti Riihimäkeä. Mies sanoi, että hän vapauttaisi Riihimäellä viisi matkustajaa. Näin tapahtuikin. Kaappauksen motiivi ja jatkotapahtumat jäivät epäselviksi.

Riihimäen asemalla nousimme idänpikajunaan ja palasimme Lahteen. Meitä oli kaksi Ristolan miestä. Vatsat kurnien painelimme toimistolle juuri ruokatunnin loppuvaiheessa. Suuri järkytys kohtasi meidät – risotto on loppunut. ”Ei hätää”, sanoi keittäjä ja vaihtoi täyden astian tiskille.

Mannerkivi here I go

Joinain aamuina, kun bussissa on tarpeeksi porukkaa, miehiä ja naisia tasaisesti, pistetään penkit syrjään ja aletaan tanssia. Pullapoikien kohdalla soi viimeinen valssi, jolloin varmistetaan saatille pääsy.