Heräämisiä

Antero nukkui levottomasti. Hän näki painajaista, jossa työkaverit ajoivat häntä takaa hevosilla ratsastaen, kypäriin ja haarniskoihin sonnustautuneena. Heillä oli toisessa kädessään seiväs, jossa oli terävä metallinen kärki. Metalliset kärjet loistivat kuun valossa. Mutta se loiste ei lumonnut häntä. Päinvastoin.

Antero juoksi ja juoksi ja yritti väistellä ympärillään pyöriviä hevosia. Voimat alkoivat ehtyä. Oksat olivat raapineet hänen naamansa tunnistamattomaksi. Tässä on minun loppuni, hän ajatteli. Hän yritti vielä paeta hevosten muodostamasta karusellista, muttei pystynyt juuri liikkumaan. Hän käveli siirapissa. Lähin taistelija, johtaja Pompan näköinen mies, iski seipäänsä häneen, jolloin hän kaatui ison kuusen juurelle. Hänestä vuoti verta ja häntä pyörrytti.

Antero heräsi lattialta pää märkänä. Hän pyyhki naamaansa kädellään. Käsi ei ollutkaan verinen. Pikkuhiljaa hän alkoi herätä päivän todellisuuteen. Hän nousi vaivalloisesti ylös ja katseli ikkunasta Vaahtolan keskustaa. Vaahtolan valinnan seinässä kello näytti 7:45. Tuli kiire lähteä töihin. Kuppi kahvia ja hampaiden pesu saivat riittää.

Vaahtolan inssien toimistossa atk-tukihenkilön tehtävät alkoivat tuttuun tapaan. Antero ei ehtinyt riisua takkia. Äkäiset työkaverit, samat jotka yleensä taputtavat häntä kannustavasti selkään Vaahtolan pubissa, huusivat vihaisesti:

– Tämä ei toimi? Miksi tämä ei toimi?

– Minulla on kiire.

– Mikä minun salasana on? Miksi ne ovat niin pitkiä ja vaikeita?

– Millään koneella ei pääse verkkoon! Tee jotain Antero!

– Kuvat on saatava yhdeksään mennessä lähtemään, huusi johtaja Pomppa. – Katsokin että saat toimimaan tai muuten lävistän sinut paperiveitsellä.

Anteroa huippasi. Aamupalakin oli jäänyt syömättä. Hän pyörtyi kopiokoneen juurelle ja tönäisi samalla verkon laitetta. Silmissä sumeni ja mielessään hän näki punaisia lentokoneita ja punaisia junia lentämässä.

– Hei nyt verkko toimii, ihmiset huusivat ja jatkoivat työntekoa.

– Missä Antero on? Yksi ja toinen kysyi. Ihmiset huomasivat lopulta hänet syleilemässä kopiokonetta.

Antero heräsi hoitomaailmassa. Työkaverit olivat hänen ympärillään kukkapuskan ja suklaarasian kanssa. He pursuivat empatiaa, ja Antero oli kuulevinaan kannustavia sanoja.

Muutaman minuutin kuluttua johtaja Pomppa vilkaisi kelloaan ja alkoi mielessään kertolaskea vieressään seisovien alaisten määrää ja yleiskustannuksia. Hän puristi nopeasti mutta määrätietoisesti Anteron kättä.

– Pitää mennä. Palaveri yhdeltä. Pikaista paranemista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s